Kun puoliso ei tue raitistumisessa

Kotikanava
1

Hei!

Mitä mieltä olette siitä, kun puoliso ei tue raitistumista?

Kertaan tähän alkuun nopeasti tarinani. Olen 28-vuotias. Olen juonnut 14-vuotiaasta asti. Tapasin 6 vuotta sitten nykyisen avovaimoni (baarissa). Tähän aikaan on mahtunut kausia jolloin olen juonut maltillisesti ja kausia jolloin olen juonut 4-5 päivänä viikossa. Kun muutimme 4 vuotta sitten yhteen tasoittui juomiseni 1-2 krt viikko. Hän juo yhtä usein kuin minä. Vähän pienempiä määriä tosin. Viimeisena kahtena vuonna join itse aina noina juomiskertoina niin paljon, että usein menetin muistini ja monina kertoina sammuin. Hän joutui patistamaan minut suihkuun ja usein pesemäänkin minut. (Noloa molemmille.) Aamulla hän vihasena torui ja minä häpesin käytöstäni. Olin siis viikonloppujuoppo.

Koitin myös aiemmin reilun vuoden ajan juoda miedompia, vaihdoin viinistä kaljaan. Sitäkin tuli lopulta juotua liikaa.

Tämän vuoden puolella aloin juomiskertoina jäädä vielä salaa juomaan hänen käytyä nukkumaan. Krapulat pahenivat ja ajatus krapularyypyistä tuli kiehtovammaksi.

Havahduin kuitenkin tähän. Menin A-klinikalle keskustelemaan ja olen nyt ollut reilun kuukauden juomatta. Motivaatio on kohdallaan ja ei oikeastaan tee yhtään mielikään juoda. Tajusin, että se ottaa enemmän kuin antaa. Ja kun en osaa juoda kohtuudella, niin paras olla ilman.

Nyt kuitenkin avovaimoni syyttää minua siitä, että olen vienyt hauskuuden hänen elämästä. Sanonut myös, että olen pilanut hänen elämänsä, kun ei voi enää tissutella (esim. jouluna) tai kun ei voi mennä kesällä pussikaljalle tai terassille. Ymmärrän, että muutos on suuri. Ja olen sanonut, että se, että minä en juo ei tarkoita, etteikö hän saisi juoda. Vastaukseksi on tullut, että hän ei halua kuulemma olla säälittävä juoppo joka juo yksin. Myös alkkikseksi on haukuttu. Vaikka siis tottahan se on, että olen alkkis. Hän on sanonut, että mielummin eroaa kuin, että on raivoraittiin kanssa.

Tämä tuntuu hirveän turhauttavalta. Kun silloin kun join jouduin häpeämään ja nyt kun en juo joudun silti häpeämään ja puolustelemaan juomattomuuttani.

Muut tuttuni joille olen asiasta kertonut ovat ottaneet asian hyvin ja kannustaneet. Ja tiedän, että itseäni varten tässä raitistun ja teen tätä prosessia.

Suoraan sanoen vaan vituttaa, kun ei saa kotoa tukea. Toisaalta myös ajattelen, että olen huono ihminen, kun vien toiselta ilon sillä, että join liikaa ja nyt kun en juo enää ollenkaan.

Hyvin ristiriitainen tunne. Toisaalta häpeän, toisaalta tunnen olevani oikeassa.

2

Saat täyden myötätuntoni tuossa sinua kohdanneessa asiassa.
Koen, että viinan täysi olemus paljastuu silloin, kun yrittää päästä siitä eroon.
Silloin tulee monenlaista sanomista.
Myöskin toiset alkavat omalla tavallaan käsitellä suhdettaan juomiseen, tavatessaan jonkun joka yrittää eroon suhteesta juomiseen, neutraloida sen pois ja olla tarvitsematta kyseistä ainetta nimeltä alkoholi. Lopulta olen kokenut näin, että raitistuminen on nimenomaan prosessi, jossa sitä hakee rajojaan ja mitä on valmis tekemään miellyttääkseen toisia, ja mitä on valmis tekemään itseään varten. Jokainen sortuminenkin on oppimiskokemus, ja paluuta ei tietynpisteen jälkeen ole enää juomiseen, jos tarpeeksi on kokenut raittiuden sopivan itselleen. Olen verrannut sairautta diapetekseen. jos lääkäri on määrännyt että sokeria on vältettävä, niin eihän diapeetikkokaan voi syödä sokeria vain siksi, että sitä joku syö vieressä. Harjoitus tekee mestarin, miten oma linja pidetään, samalla kun yrittää ilmaista asian siten ettei toinen koe asiaa painostuksena. Mutta koska jokaisella ihmisellä on myös omia tekijöitä mitkä häneen vaikuttavat, niin aina sitä ei voi välttää että tulee “tehneeksi väärin” jotain kohtaan sillä että ei juo viinaa.

3

Olen kävellyt ulos monen vuoden liitosta tuon takia. Raitistuminen ei vaan suhteessa onnistunut, eikä toiselle kelvannut se, että saisi itse juoda vaikka minä en joisikaan.

Rakastaako kumppania vai itseään? Olin niin syvällä riippuvuudessa ja perheen valtapelissä, että piti päättää haluanko elää vai kuolla. Koska kirjoitan tässä ja nyt, arvaatte ehkä että rakastin sittenkin itseäni enemmän :slight_smile:

4

Tässähän se tuli, ja asia on tällä selvä. Nyt iso pyörä pyörimään, ja tsemppiä!

5

Muistan tästä aiheesta useammankin kerran täällä kirjoittaneeni. Mutta joka tapauksessa siitähän paljon puhutaan, että läheisriippuvaiset ja alkoholistit jollain kummallisella tavalla tuppaavat aina löytämään toisensa. Toinen on hoivattava ja toinen hoivaaja. Molemmat sairastavat tavallaan sitä samaa sairautta, eli juoppo pakenee itseään viinaan ja läheisriippuvainen pakenee itseään siihen juopon hoivaamiseen. Molemmilla on tavallaan ihan sama ongelma, jota vain sitten käsitellään vähän erilaisilla tavoilla.

Terveen itsetunnon ja itsensä rakastamisen puutos on ihan koko kuvion ytimessä.

Tästä ongelmasta sitten toivutaan ihan yksinkertaisesti niin että tuo pakeneminen lopetetaan ja itseään ruvetaan kohtaamaan rehellisesti ilman mitään naamioita. Tämä sama prosessi pitää jokaisen siinä alkoholismi sairauden vaikutuspiirissä olleen itse käydä läpi. Ja kaikki starttaa siitä, että jokainen yksilö itse tykönään tunnistaa itsessään tämän ongelman. Jos sitä ei tapahdu, ei oikein ole toivoa toipumisestakaan.

Ja tässä vaikuttaisi nyt käyneen se klassinen, eli sinä siinä juovan osapuolen asemassa olet nyt saanut sen herätyksen ja halun ruveta kohtaamaan se totuus. Samaan aikaan, kun puolisosi ei tähän ilmeisesti ole omalta kohdaltaan valmis. Yksi muoto miten tämä sairaus sitten ihmisessä oirehtii, on se että ruvetaan syyttämään toista ja uskotaan että hän on syyllinen omaan pahaan oloon. Samaan aikaan ollaan omalle käytökselle totaalisen sokeita. Ja tätähän nähtävästi puolisosi juurikin tekee.

Eli tosiaan, neuvot onkin jo tuossa ylhäällä annettu.

6

Hei!
Kuulostaa siltä, että puolisollasi on myös ongelma juomisen suhteen, pahempi kuin haluaa itse myöntää ja kaataa sen syyllisyyden sinun niskaasi.

Itselleni ei esim ole mikään ongelma olla ilman alkoholia lähes kokonaan ja toisaalta puolisoni kestää sen, että ravintolassa syödessämme saatan ottaa lasillisen viiniä. Kotiin en osta koskaan mitään. Kun kerran alkoholi on aiheuttanut niin paljon hallaa suhteellemme, niin helposti minäkin voin olla ilman, ei se ole niin tärkeää. Vaatii se raittiuskin molemmilta paljon ja senkin eteen on tehtävä yhdessä työtä ja olla avoin.

Se täytyy vain itse miettiä, mihin on valmis ja miten haluaa elää.

7

Komppaan edellisiä! Miettimään vaan kannattaako pilata hyvää oman elämän uutta alkua.

8

Jusbeth: Kuulostaa tutulta! Omassa lähipiirissä on mies, joka kausittain joi todella paljon ja vaimokin aiemmin, mutta vähensi huomattavasti jo vuosia sitten. Kyllästyi miehen tissutteluun ja vaati tätä valitsemaan joko alkoholin tai hänet. Kun sitten mies lupasi lopettaa juomisen ja lopettikin, vaimo yhtäkkiä alkoikin valittaa siitä, että haluaisi miehensä juovan esim. juhlissa ja silloin tällöin arkenakin lasin tai pari. Ei millään ymmärrä, että miehen on vaikea pitää juominen aisoissa. Etenkin kun tulee ristiriitaista viestiä siitä, saako juoda vai ei. Vaikuttaa siltä, että miehen pitäisi juoda vain silloin kuin se naiselle sopii. 25 vuoden yhdessäolon jälkeen eivät herkästi ole eroamassakaan, vaikka tuota touhua on hirveä seurata sivusta. Olen yrittänyt naiselle puhuakin, muttei mene perille, ettei voi määrätä miehen juomista ja etenkin vaatia tätä juomaan parin kuukauden kuivan kauden jälkeen vain siksi, ettei naisen tarvitsisi juoda yksin. Koko ajan pelkään, että mieheltä lähtee juominen taas lapasesta ja joudun sovittelijaksi (perhetuttuna tähän rooliin tahtomattani joutunut, enkä halua rikkoa välejä tämän asian takia).

Älä uhraa terveyttäsi ja hyvin alkanutta juomattomuutta puolisosi takia! Jos hän todella vaatii sinua juomaan, hän ei ole sinulle oikea kumppani, eikä ajattele sinun parastasi! Ei varmasti ole helppo tilanne, mutta pysy tiukkana itsesi takia! Muista, ettet voi muuttaa kuin itseäsi ja kun olet noin hienosti jo päässyt alkuun elämäntapamuutoksessasi, pidä siitä kiinni!