Kun menee maku

Heippa.

Tänne on tullut kirjoiteltua vuosien mittaan alkoholin kanssa kärvistellessä. Nyt ajattelin kirjoittaa ehkä eniten itseni takia ja myös täällä palstalla aiemmin viisauksia jakaville kiitoksena. Nyt vanhempana, viisaampana ja kyllästyneenä on helppo katsoa matkaa tähän pisteeseen. Vitsi mitä yhtä suurta valhetta ja itsepetosta se onkaan ollut. Ja ehkä tärkeimpänä on ollut havaita ettei ongelmat katoa pakenemalla, jos niitä nyt yleensä on edes olemassa. Eikä kemiallinen hauskanpito ole se mitä oikeasti haluat.

Tässä sitä nyt ollaan, ensimmäistä kertaa pystyn katsomaan todellisuutta silmiin ja sanomaan, että olen alkoholisti. En ole täysin sitä mieltä, että se on sairaus omalla kohdallani koska se on kuitenkin täysin minun hallinnassa eikä siihen lääkkeet omassa tapauksessa auta. Se on minun valinta, vain minä voin päättää juonko vai enkö. On täysin minun vastuulla miten elämäni haluan elää ja miten se vaikuttaa perheeseen ja läheisiin. Ehkä suurimpana herättäjänä on toiminut oma keho ja mieli. Alkoholin juominen ei tunnu enää hyvältä ja ero juomattomuuden ja juomisen välillä on nykyään hurja. Juominen ei ole kivaa, siitä ei saa enää mitään ja siitä tulee paha olo. En tiedä olenko psyykannut itseni siihen, mutta mieluummin kohtaan ahdistuksen ja teen jotain rentouttavaa.

En silti ole vielä selvillä vesillä. Olen tässä omassa pikku laboratoriossani kokeillut täysraittiutta, kohtuullistamista jne. Kyllä kesällä tuli nautittua hyvää viiniä ja ei ollut hyvä homma yhtään, silti on vaikea sanoa ei. Kyllä se täysraittius on ainut missä kontrolli pysyy ja ei tarvi kärsiä syyllisyydestä. Minulla on mennyt niin psykedeeliksi homma, että juominen aiheuttaa samantien hirveet morkkikset vaikka kyse olisi vähäisestä, esim juhlissa nautitusta juomasta ruoan kanssa. Myös fyysinen olo on hirveä pienestäkin.
Tärkein oivallus(vanha viisaus) on elää vain hetkessä, sekunneissa käytännössä, ei tavoitteissa esim kuukauden päässä. Maksimoida terve ja hyvä olotila siinä hetkessä missä on. Elää täysillä todellisuutta ilman kemiallista sekoittajaa. Kuulostaa varmaan aika hullulta, mutta minun tarinani menee näin. Sillä on, jos saan itse päättää, hyvä loppu… pitää vaan olla vahva ja päättäväinen SEKÄ ennenkaikkea osata rakastaa ja arvostaa itseään, olemme kaikki arvokkaita.

Huoh, pahoittelut vuodatuksesta. Olen vaan onnellinen kun en ole polvillani alkoholin edessä enää niin pahasti, en myöskään väitä, että olen sen päällä. Ehkä en vaan halua tiedostaa sitä sellaisena mitä on aiemmin ollut ja haluan keskittyä vain omaan hyvinvointiin. Ei enää salaisuuksia eikä tekosyitä.

Kiitos, Lumituuli. Vuodatuksesta.
Kuten sanoit. Juominen on sittenkin aina valinta. Olkoon montaa muuta myös mutta silti. Hetkessä. Tilanteessa. Ensisijaisesti valinta.

Eihän siinnä sitten jatkossa enää mitään vaikeuksia ole, kunhan vain muistat aina valita oikein.

Lumituuli kirjoitti

Alkoholismi luokitellaan nykyään virallisesti sairaudeksi, tarkemmin jopa krooniseksi ja eteneväksi sairaudeksi. Ainakin se muistuttaa sairautta fyysisen ja mielen alueen poikkeavuutena. Eihän mieleltään ja sielultaan terve ihminen joisi itseään hulluuteen ja ennenaikaiseen tuhoon asti.

Sairaudestaan alkoholisti ei ole vastuussa, mutta juomisestaan hän on. Siksi rehellisyys itseä kohtaan suhteessa alkoholiin on ainoa luja pohja tehdä joka päivä valinta, ottaako vai ei.
Kirjoittele useammin, elämäsi on kehittynyt myönteiseen suuntaan, ja samaistuminen antaa lukijoillesi toivoa!

Päivä kerrallaan

Osasitpa Lumituuli pistää sanoiks paljon sellaista, mitä itsekin olen ajatellut.

Ihan vapaasta tahdostani dokailin, vaikka se vähintään kipeetä olikin. Ja samoin voin olla dokaamatta.

Kuivaa loppukesää!

Hieno vuodatus Lumituuli.
Itselleni juomisen aloittaminen oli aina valinta. Aina hetken pysyin kohtuudessa, kunnes lopulta aina päädyin kohtuuttomuuteen.
Yhä useammin kohtuuttomuus taas johti siihen, ettei juominen enää tuntunutkaan minun valinnaltani. Lopettamisesta tuli vaikeampaa ja vaikeampaa. Huomasin, että olen vapailla juonut monta päivää putkeen, kun tarkoitus oli perjantaina ottaa pari. Maanantaina töiden jälkeen oli vielä pakko tasoittaa. Järki sanoi, että ei enää, silti toimin toisin.
Nyt onneksi tilanne on toinen, ja tilanne tuntuu olevan hallinnassa. Voisi sanoa, että sain takaisin oman tahdon asian suhteen.
Nyt voin taas valita, ja valitsemalla juomattomuuden säilytän valintakyvyn.

Hyvä vuodatus Lumituuli :slight_smile:

Just näin se menee!

Kiitos kaikki ihanaiset viesteistä! Lämmitti sydäntä kun vähän jännitti millaisia kommentteja tulee. Osana prosessia olen uskaltautunut sanomaan suoraan miltä itsestä tuntuu ja karsimaan negatiivisuutta elämästä. Miksi rämpiä kun voi kävellä…

Ehkä lisäyksenä tuohon aiempaan tekstiin voisin lisätä, että itsetutkiskelun myötä törmäsin asiaan mikä tuntuu vaivaavan montaa kohtalotoveria. Jokin kummallinen möykky sisällä tai heikko kyky sietää paineita on läsnä - varsinainen syy/aiheuttaja. Itse olen kova suorittamaan ja töissä ihan älytön tehotykki. Silti se pieni minä sisällä ottaa iskuja vastaan ja märehtii niitä. Näen vastaavaa kollegoissa ja moni korkkaa punkun iltasella kotona, joka ilta. Me ei olla juoppoja siltojen alla vaan juoppoja työelämän robotteja. Onkohan elämä niin helppoa, että pitää kaivaa verta nenästä juopottelemalla? Vai onko yhteiskunta muuttunut niin raadolliseksi, että pään nollaamisesta on syntynyt uusi perustarve?

Saman löydän itsestä. Olen kauppiasyrittäjä ja koko ajan pitää keksiä uutta, olla ajan hermolla, järjestää “sirkushuveja”, olla esillä… Olla supertehokas, vahva, aktiivinen ja osallistuva. Pienistäkin ja ehkä tulevista asioista ottaa painetta. On kuitenkin herkkä ja reagoi tunteilla. Juominen paljon pakenemista elämästä, humalan huolettomaan usvaan, hetkeksi pois. Ja juomista tunteisiin: iloon, onnistumiseen, pettymykseen, ahdistukseen… Nyt sitten opettelen elämään elämää ja kohtaamaan tunteeni. Opettelen löysäämään, myöntämään ettei aina tarvi sitä ja tätä, ei tarvi jaksaa yksin kaikkea.

Valitettavasti taitaa olla…

Voisi olla minun kirjoittama, pakeneminen… mutten ole saanut vielä ymmärrystä mitä pakenen.

Onko hyväksi havaittuja keinoja jaettavaksi? Olen itse tunnistanut terapiassa vääriä, lapsuudessa opittuja toimintamalleja ja opetellut korjaamaan niitä. Mutta suorittaminen ei haihdu millään. Itsekriittisyys on DNAssa…

Mä olen paennut niitä tunnetiloja. Ja elämää, joka nostattaa niitä tunteita. Kun on suorittaja niin pitäisi tehdä sitä, tätä ja tota. Töissä ja kotona. Tekemistä on aina jonoksi asti. Kun pakenee humalaan niin ei tartte tehdä mitään, voi vaan olla (kännissä), tekemättömät työt ei stressaa, ei mieti huomista.

Mulle auttanut asioiden käsittely, puhuminen tai kirjoittaminen. Ystäviä ei ole mut a-klinikalla kerran kuussa käyny ja nyt AAssa. Ja kirjoittaminen. Kirjoittelen ajatuksia, ihan tajunnanvirtaa. Yleensä en edes lue tekstejä vaan ne nakkaan takkaan tai tietokoneella en edes talleta tekstiä. Tai kirjoitan tänne.
Toinen on tämän levottoman mielen rauhoittaminen. Siihen auttanut jooga, meditaatio ja hengitysharjoitukset. Mielen tyhjentäminen ja rentoutus. Netti pullollaan harjoituksia mutta olen käynyt myös tunneilla. Ja lukeminen. Mielen hallinnan ja nyt AAkirjallisuuden lukeminen. Myös liikunta ja saunominen rentouttaa ja rauhoittaa mieltä. Nämä minulla.