Ei ole oikein edes sanoja. Eilen tapahtui jotain, johon mulla ei ole mitään järkevää selitystä. Menin kauppaan tavallisille ruokaostoksille. Yhtäkkiä ostoskärryyn ilmestyi viinipullo. Kauhea uhma, että muahan ei kukaan määrää ja rajoita (mistä se tuli?? Itsehän raittiutta haluan enemmän kuin mitään muuta). Kotiin, viiniä jäähdyttelemään. Join pullon lyhyessä ajassa. Uudelleen kauppaan ostamaan uutta pulloa, jota ei tarvinnut edes jäähdytellä. Join senkin.
Muistikuvia, että kävelin jossain ulkona. Horjuin pihalla. Soitin kännisen puhelun.
Katsoin nettihistoriaa, onneksi en sekoillut netissä.
Mua oikeasti pelottaa. Olen ollut monta kuukautta juomatta ja kuvittelin olevani raitis ja poissa vaaravyöhykkeestä.
Olen niin syvällä tässä suossa, vaikka kuvittelin, että olen kuivilla, eikä mulla ole enää mitään ongelmaa.
Alkoholismi on krooninen sairaus. Juominen jättää jonnekin soluihin pysyvän muistijäljen, joka ei katoa pitkänkään raittiuden aikana. Jos alkoholisti haluaa elää raittiina, on hyvä välillä muistuttaa itseään sairauden pysyvyydestä. Vartioimaton hetki on nimensä mukaisesti vartioimaton, ja silloin alkoholisti ei kuvittelustaan huolimatta hallitse ajatuksiaan ja käyttäytymistään, vaan erehtyy aivan kuten kerrot. Piilossa ollut ongelma tulee päivänvaloon muistuttamaan todellisesta luonteestaan.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tosiaan, se on ihan sama vaikka on ollut juomatta kuinka pitkään, niin tämmösillä humalahakuisilla juomareilla kuin me kone lähtee käyntiin ennemmin tai myöhemmin jos sitä ruokkii alkoholilla. Onneksi minä olen löytänyt idioottivarman konstin millä varmistaa ettei kone lähde käyntiin, sinuäkin voit käyttää sitä menestyksekkäästi jos itse niin haluat. Tiedät jo varmaan mitä tarkoitan, eli ole ottamatta sitä ensimmäistäkään käynnistysryyppyä, hyvin yksinkertaista.
Nojoo, yksinkertaista ja yksinkertaista, mutta periaatteessa kyllä ja jopa käytännössäkin jos on valmis tekemään “kaikkensa” sen eteen. Minä takertelin vuosia tyhmyyttäni saamatta raittiutta, mutta en todellakaan tehnyt mitään muuta sen eteen kuin, että annoin tyhjiä lupauksia lopettamisesta mitkä ei kuitenkaan ollut muuta kuin hätävalheita jotta pääsisin pahimmista kuopista eteenpäin ja kun tilanteet rauhoittui, niin taas juotiin.
Kolmisen vuotta sitten olin itsekin henkisesti niin väsynyt omiin valheisiini ja kaikkeen mikä liittyi omaan juomiseen, että oksat pois ja silppuriin. Saavutin sen pisteen, että myönsin vihdoinkin etten pärjää viholliselleni alkoholille ja sitä myöden päätin hakea apua alkoholismiini jotten olisi yksin asiani kanssa. Se oli hyvä päätös koska olen ollut raittiina siitä asti ja elämäni on todella mallillaan ilman pienintäkään alkoholin mielihalua.
Ne raittiuden kuukaudet oli hyviä. Alkoholi aiheutti minulle lisää ongelmia, eikä niitä entisiäkään tietenkään poistanut. Raittiuden myötä minulla oli “vain” ne entiset ongelmani, mutta kyllä pystyin jo selvittämään niitäkin ja muuttamaan asioita, joita voi muuttaa ja ehkä pikkuisen jo hyväksymäänkin niitä asioita, joille ei mitään mahda. Olin hyvällä tiellä ja elämä tuntui sujuvan. Sekin, etten ole ollut käynyt täällä päihdelinkissä kuukausiin, oli vain osoitusta siitä, että olin siirtänyt koko alkoholiasian syrjään ja alkanut elää ihan tavallista elämää, johon ei alkoholi enää kuulunut. Koin suurta varmuutta juomattomuudestani. Ja ylpeyttä myös!
Nyt on aika musertava olo, että se siitä varmuudesta nyt sitten. Se, millä kiihkolla kiskoin ne viinipullot, antaa kyllä osviittaa siitä, minkälaisesta ongelmasta on kyse. Kyllä tämä pysähdyttää.
Joo, ei tässä muu auta kuin katse eteenpäin. Tämä on siis raittiuteni ensimmäinen päivä.
Kiitos että kirjoitat, myös minulle se antaa sen varmuuden jälleen etten ole turvassa juomiselta vaikka olisin ollut kauankin raittiina. Eli olen edelleen nöyränä viinan edessä ja myönnän etten pärjää sille enkä uskalla kehua enkä retostella etten juo ikinä, edes mielessänikään.
Myös nöyryys Korkeimman Voiman edessä, että hän suojelee minua. Ei elämän kolhuilta suojele mikään, niitä tulee ja menee samoin iloa ja onnea, sekä riehakasta hyvän olon tunnetta että elämä on mukavaa.
Minulta meni vuosia uskoa, että en pärjää alkoholille. Puolen vuoden putki, puoli pulloa viinaa vähintään ja muutama lonkero päälle päivässä. Sitten lopetin. pari kuukautta raittiina ja kuvittelin hallitsevani juomisen Ekasta paukusta lähti taas juominen käsistä. Tätä vuoristorataa monta vuotta.Nyt olen ollut raittiina kolmatta kuukautta. Tajuan nyt kuinka paljon hyviä asioita olen menettänyt juomiseni aikana.
Olen onnellinen tämänhetkisestä tilanteestani. Juomatta olemisessa ei ole mitään vaikeuksia; ajattelen kuitenkin juomista joka päivä, mutta erilailla kuin ennen, tuntuu siltä , että nyt onnistun. En sano , että olen saanut niskalenkin viinasta. Mutta olen tällä kertaa vahvempi; suojaukseni pitää, olen näin päättänyt. Minulle ei vittuilla.
Olen juonut tuon tässä otsikossa olevan retkahduksen jälkeen kolme kertaa. Pari kertaa vähemmän (koska seuraavana aamuna piti mennä töihin ja juominen pysyi todella vain parissa viinilasillisessa), mutta eilen taas enemmän. Ensin siideriä, sitten viiniä ja lopuksi viskiä. Eikä taaskaan krapulaa. Olis edes krapula.
En vaan saa tätä kuriin. Haluaisin olla raitis, reipas, urheilullinen ulkoilmaihminen, mutta ei se onnistu kuin viikoksi tai pariksi. Mitä enemmän yritän lopettaa, sitä toivottomammaksi se menee. Koska määrät ovat minulla kai suht kohtuullisia kuitenkin ja elämänhallinta reilassa, eikä mitään juomaputkia ole - yhden juomiskerran jälkeen voin olla viikon, pari juomatta suht helposti, en sovi oikein mihinkään ryhmiin, eikä taida olla mitään resursseja hoitaa minua, kun pahempiakin tapauksia on. Lähipiirini pitää ongelmaani vähäisenä, itse pahana. Tällainen tapaus
En edes tiedä, haluanko olla raitis, haluanko oikeasti? Vaikka kovasti yritän sitä itselleni vakuuttaa.
Pätkin tuolta kolme ranskalaista viivaa noin niinkun pohjustamaan. Se tuntuu olevan selvä asia, että sinua mietityttää ja huolestuttaa oma alkoholinkäyttösi. Ja se on merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Jos kaikki olisi kunnossa, ei asiaa tartteis miettiä. Krapulattomuus on jo oiva merkki elimistön tottuneisuudesta alkoholin jatkuvaan saantiin, vaikkei se nyt kirjoittamasi perusteella jatkuvaa olekaan. Kaikennäköinen juoma tuntuu alas kuitenkin sujuvasti menevän.
Kohtuullisuus ulkopuolisen silmin - siis jos pystyt todelliset määrät kertomaan - on aivan eri asia kuin alkoholistin tai jos ei tuohon sanaan takerruta, niin ihmisen, jolla on ongelmaa alkoholin kanssa. Määriä oletkin varmaan jo laskenut - ja annoksia samaten. Niitä ei “tavan tallaaja” juuri koe tarpeelliseksi laskea. Muistan itse tuon titraamisen hyvin, kun loppuaikoina ostin kaupanhyllystä juomaa, kuten “yksi 1,5 annoksen tölkki, yksi 2 annoksen pullo, viinipullo (sehän on noin 6 annosta)…”. Juomismääriä pidin kohtuullisena pitkään, vaikka “riskirajatkin” paukkuivat yli. Enkä nyt niin kohtuuttomana pitänyt sittenkään, kun ne moninkertaisesti meni yli. Ne rajat on vähän harhaanjohtavat ( siis nainen 16, mies 24 annosta viikossa - riskikulutuksen rajoiksiko ne on nimetty…). Sinne juuri rajan alle jäävät määrätkään ei ole enää kohtuutta. Kohtuus on pienemmissä annosmäärissä. Ja toisaaltaan siinä, ettei juominen ole pakonomaista - vaikka sitten “vain” kahden viikonkin välein olisi saatava.
AA-ryhmää voi kokeilla - sitähän ei tiedä, sopiiko joukkoon, jos ei kokeile. Eli siis mene itse paikalle.
Resurssit on ehkä pieniä nykyään, mutta kyllä vaan löytyy paikkoja, joista päästä eteenpäin, ettei tarvitse vain omassa päässään asiaa pyöritellä. Kasvotusten asiasta keskusteleminen on eri juttu kuin esim. tänne plinkkiin kirjoittaminen siinä suora vuorovaikutus auttaa peilaamaan asiaa paremmin kuin täällä, jossa ei välttämättä täydellisesti pysty ilmaisemaan olotilojaan ja tuntemuksiaan - ja toisaalta kaikki eivät tulkitse tekstiä samalla lailla. Itselläni on hyvä kokemus paikallisen sairaanhoitopiirin päihdehoitajasta, joka toimi alkuraittiudellani oivana tukena asioiden selkeyttämisessä ja tilanteen seurannassa. Päihdehoitajalla käynti ei sulje mitään muuta pois ja itsellenikin se oli vain yksi väline raitistumisessa. Kukkaroystävällinen ja matalakynnyksinen. Jos kukkaro ei taas ihan rutussa ole, niin yksityiseltä puolelta toki löytyy ehkä paremmin resursseja - enpä ole kokeillut. Alla olevassa linkissä vielä esimerkkinä Helsingin kaupungin päihdehoitajien yhteystiedot ja esittelyteksti. hel.fi/www/helsinki/fi/sosia … yontekijat
Ja vielä siitä pohjakosketuksesta, mistä täällä aina välillä kirjoitetaan. Ajattelin juovana aikana, että se tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että ei ole työtä, ei asuntoa ja makaa jossain ojanpohjalla pullo kourassa. Jollekin se voi toki olla, mutta ei useimmille([size=85]oma oletus, ei lähdettä[/size]). Itselläni tilanne 2014 syksyllä oli se, että aloitin opiskeluvuoteni jälleen kerran olemalla poissa koulusta ja kun töitäkään ei ollut, niin alkoholiahan kului. Silloin tuli elämäni pisin yhtäjaksoinen putki ilman nollaa promillea. Taisi olla joku neljä päivää. Asunto oli ja on, töitäkin oli viikonloppuisin - nykyään samassa paikassa useammin. Joka tapauksessa, tuli tunne, että en halua jatkaa elämääni samalla tavalla. Halua juoda oli kyllä vielä, mutta halu elää toisenlaista elämää oli suurempi. Ja koska siinä elämässä, jota elin, alkoholi oli ykkösjuttu - siis rehellisesti sanottuna - niin katsoin ainoaksi keinoksi hankkiutua alkoholista eroon. Ja silloin hakeuduin päihdehoitajalle, missä “projekti” lähti käyntiin. Raitistumisyritelmiä löytyy kyllä historiasta monia aiemminkin, mutta tuona syksynä jokin naksahti päässä oikeaan asentoon.
Tsemppiä polullesi ja rohkeasti vaan hakemaan apua kasvotusten!
Kiitos yoru.
Olen käynyt AA-kerhossa, mutta siellä juomistani vähäteltiin ja osa porukasta ei ollut minua oikein huomaavinaankaan. Kyllähän se huomasi, että porukat ajattelivat, että ahaa, joku rouva tuli sinne kertomaan satunnaisesta viininjuonnistaan. En sopinut sinne, se oli selvää. Siellä kaikki itseäni lukuunottamatta olivat käyneet kuoleman porteilla juomisensa kanssa. Ajattelin, että mun täytyy kai sitten juoda vielä muutama vuosi, niin sitten.
Täytyy miettiä asioita. Kuinka paljon vaadin itseltäni ja täytyykö minun pystyä nyt täydelliseen juomattomuuteen voidakseni hyväksyä itseni vai riittääkö joku muu, vaikka olen tähän asti tavoitellut täyttä raittiutta, muita vaihtoehtoja ei ole ollut. Mutta niinhän tavoittelen aina täydellisyyttä ihan kaikessa. Ihannepainoa, täydellisen siistiä kotia, ulkoinen habitus pitää olla kunnossa, koko elämä. Ja nyt tämä alkoholiasia täydelle nollalinjalla loppuelämäksi. Piiskaa, piiskaa.
Olen niin kyllästynyt näihin mun sääntöihin ettei tosikaan.
Harmittaa puolestasi, jos joku palaverissa on arvostellut juomisesi määrää. Ainoa pääsyvaatimus AA:han on halu lopettaa juominen. Ei sinun tarvitse juoda enempää kuin itse haluat, voit mennä ryhmään, eikä kukaan voi sinua siitä erottaa, jos itse haluat siellä olla.
Meillä jokaisella on oma pohja, se piste, jota alemmas ei halua mennä juomalla. Kun seuraavan kerran menet palaveriin, ota mukaasi sieltä jotain luettavaa. Askelet ovat ohjelman perusta, ja palavereissa ihmisten tulisi kertoa, miten he ovat toteuttaneet tai pyrkineet toteuttamaan niitä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kyllä se AA:ssa oli niin, että niiden muiden kertomukset oli tosi rajuja ja useimmilla oli takana useita katkaisuhoitoja ja vastaavia. En ole käyttänyt alkoholia niin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ja ne poikkeukset ovat olleet harvassa. Olen 90%:sti vain juuri ja juuri huomattavassa pikkuhiprakassa. Silti koin (ja koen) suurtakin riippuvuutta siitä pikkuhiprakan tilasta, vaikkei juomia menekään ämpärillistä. Osaan kyllä lopettaa, enkä seuraavana päivänä jatka, enkä sitäkään seuraavana. Yleensä juomisen jälkeen on ainakin viisi taukopäivää ja ne menee katumusharjoitusten parissa. Vasta sitten pikkuhiljaa alkaa tulla se vaihe, että no, ei kai se haittaisi, jos vaikka parin päivän päästä taas vähän ottaisikin. Paras raittius on aina noiden retkahtelujen jälkeen, kun oikeasti tuntuu siltä, että voi jättää alkoholin ikuisiksi ajoiksi, eikä tee edes tiukkaa. Viikon kuluttua alkaa pään sisäinen selittelyvaihe, jota sitten kestää vaihtelevasti muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen, kunnes annan taas periksi, eikä siihen periksi antamiseen tarvita kuin itselleni tarpeeksi hyvä syy. Stressi on yleensä sellainen. Ja stressiähän elämään aina mahtuu sen verran, että kokee saavansa palkita itseään pienellä kännillä
