Kun lapsi muuttuu vieraaksi

Elän elämäni raskainta aikaa. Mieli on musta, elämänilo kadonnut. Kaikki alkoi viime syksynä, jolloin alaikäinen poikani jäi kiinni kannabiksen poltosta. Koko syksy meni valheiden merkeissä, hän vakuutti lopettaneensa ja antoikin joka kerta negatiiviset seulat. Uskoin häntä. Uskoin polttelun olleen vain kokeiluluontoista ja satunnaista. Kunnes marraskuussa jostain syystä tokaisin hänelle, että jahas, seulat oli positiiviset- miksi? (Todellisuudessa ne olivat kuitenkin puhtaat ) Ja heti näin, että poika luuli narahtaneensa ja myönsi sitten, ettei ole koskaan edes lopettanut, vaan polttaa kukkaa päivittäin.
Avopuolen avuista ei siis ollut mitään hyötyä tilanteeseen ja heti joulun jälkeen poika laitettiin Pysäytys- ja arviointijaksolle, jonka oli määrä kestää 4 viikkoa. Tuona aikana selvisi koko totuus. Kannabiksen käyttö oli jatkunut jo lähes 2 vuotta. Lisäksi satunnaisia kokeiluja mm. subutexia, lääkkeitä, kuivattuja sieniä jne. Jo noiden kuuleminen romahdutti minut täysin, mutta heti perään selvisi, että poika on lisäksi vuoden verran impannut butaania useita kymmeniä pulloja!!

Tämän kaiken kuulin tammikuussa ja samalla päätimme, että poika siirtyy Stoppariin ja on siellä niin kauan kunnes täyttää 18v ( Vajaa 3kk ). En tiedä kuinka tästä selviän, kuinka jaksan. Poika on tulossa n. 1.5kk kuluttua takaisin kotiin asumaan ja tarkoitus asua täällä kunnes saa oman asunnon. Syksyllä aikoo aloittaa opiskelut uudessa paikassa.

Huomaan päivittäin pohtivani yhtä ja samaa asiaa- tunnenko lainkaan omaa lastani? Asiat joita vuosien varrella olemme puhuneet ja käyneet läpi, ovat tuntuneet kovin itsestäänselviltä.
Esim. rehellisyys/avoimuus, huumeisiin ei sekaannuta, mitään ei varasteta- ei mistään, ei koskaan. Ihan aina on poika itsekin sanonut, ettei voisi kuvitellakkaan varastavansa esim. kaupasta. Eikä olisi koskaan niin tyhmä, että alkaisi käyttää huumeita. Ja todellisuudessa kaikki onkin mennyt juuri päinvastoin. Hän on varastellut, näpistellyt, valehdellut, salannut, käyttänyt huumeita. Pettymystä on vaikea kestää. Kyllä, olen pettynyt, eikä sitä ole edes vaikea myöntää. Ja mistä se pettymys tulee? Siitä, ettei omat toiveeni ja tavoitteeni toteutuneet…Olinhan toivonut pojasta aivan toisenlaista. Olin mielessäni elänyt hänen nuoruutensa, suunnitellut kuinka kaikki etenee jne. Ja nyt saan sitten olla pettynyt, koska hän onkin omanlaisensa yksilö, ei sellainen kuin minä kuvittelen.

Helposti me äidit sanomme omista lapsistamme, että “tunnemme heidät kuin omat taskumme”. Itsekin olen noin sanonut ja luullut sen olevan ainakin lähes totta. Tätä asiaa itkin juuri eilen rakkaalle ihmiselle ja hän sanoi viisaasti näin : “Kyllä uskon, että vanhemmat voivat tuntea lapsensa “kuin omat taskunsa”,mutta harvoinkos taskun pohjalta löytyy tunnistamattomia nappeja, unohtuneita lappuja ja saumoista outoa töhkää, kun kääntää taskun nurinpäin”. Näinhän se on. Nyt on omat taskuni käännetty nurinpäin ja kaikki nöyhtä ja töhkä on taskun pohjilta kaivettu esiin. Nyt elän sitä vaihetta, että tutustun tuohon “ylimääräiseen” töhkään, eikä se minua miellytä.
Mutta kovin tärkeää on, että taskut on nyt puhdistettu ja toivon, ettei samaa tarvitse tehdä kovin pian ainakaan uudestaan!

Kirjoitukseni ei herättänyt teissä tarvetta puhumiseen ja ensin aioin sen poistaa kokonaan, mutta olkoot siinä. Juttelen itselleni, sekin on tärkeää.
Olen niin ahdistunut. Rintaa puristaa ja oksettaa.
Poika Stopparissa ja tänään kuulin, että hänellä on hallitsemattomia kasvojen ja raajojen nykimisiä. Lähimuisti ihan pa*kana. Itse ei ole noista huolissaan, eivätkä ne kuulema huumeista johdu. Psyykosin ennakko-oiretesti tehty, siitä tullut muutama piste, mutta ei hirveän hälyyttävää kuitenkaan. Niin kuulin.

Minä olen vastuussa lapsestani. Minun olisi pitänyt nähdä tuo kaikki. Minun olisi pitänyt voida estää tuo kaikki. Olen antanut lapseni tuhota itseään, enkä anna sitä itselleni koskaan anteeksi.

Älä poista tekstiä… Minulle on myös sattunut noin. Mietin joka päivä että miksi en huomannut asioita tarpeeksi ajoissa. Poika on nyt yli 18 ja onneksi menossa itse katkolle. Toivon että pääsee eroon kaikista huumeista sekä selviää elämässä. Muistan myös nuo pakkoliikkeet, se on jokin huume joka niitä aiheuttaa.

Olisi todella hauskaa tietää, mitä siellä nuoren pään sisällä liikkuu. Mikä on se voima joka ajaa kokeilemaan näitä erilaisia aineita, vaikka muutamaa kuukautta aiemmin olisi vakuuttanut että ei ikinä ole niin tyhmä että huumeita kokeilisi (tämä siis näiden kannabiskokeiluista kiinnijäämisten jälkeen). Mikä on se keino millä juuri täysi-ikäiseksi tulleen pojan saisi ymmärtämään mistä elämässä on kysymys? Meidän poika 19 v on nyt ollut ilman subutexejä reilun kuukauden (toivottavasti jatkuu), mutta on niin saamaton ettei oikein saa aikaiseksi yhtään mitään. Onko kyse vieroitusoireesta vai psykiatrisesta masennuksesta, sitä en oikein tiedä, ainakaan vielä. Miten tämän ikäluokan nuoret voivat olla niin välinpitämättömiä? Minullekin sanoo usein että älä välitä niin paljoa ei hänkään välitä, mitä minä teen, ja hanki elämä. Hanki elämä? Sekö on elämää että huumehöyryissä pää sekaisin viettää aikaa tai vaihtoehtoisesti istuu yksin huoneessa ja katsoo tietokoneen ruutua? Meillä ainakin on niin erilainen käsitys siitä mitä on elämä. Voimia kaikille tällaisten nuorten aikuisten vanhemmille :slight_smile:

Meillä myös sama juttu, en kuulemma ymmärrä elämästä mitään, mutta vaikea on tuota nuoren elämää katsoa, tummat silmänaluset, c -hepatiitti, ryhti kumarassa, oleilee huoneessaan, ei jaksa tehdä mitään ellei ole aineissa, kärsii ahdistuneisuus häiriöistä, käy kavereiden luona ja minä mietin kotona että tuleeko hengissä kotiin. Kysyin että eikö olisi mukava nähdä kesä ja aurinko. Toivon todella että ei valehtele asiasta että on lähdössä katkolle koska uhkasin heittää pihalle sen takia kun joudun päivittäin kantamaan repussani kaikki ns.raha-asiat ja kotona ei voi säilyttää mitään. Pelkään joka päivä että kotiin tullessani on pikkuveljensä tv ja pelikoneet viety ym. kodin laitteet. Ei ole mukavaa elämää tällainen. Ja hän ihmettelee että mikä on normaalia elämää… Ikävöin niin sitä aikaa joka oli ennen huumeita.

Meillä perheessä veljen huumeongelma, joka alkoi hänen ollessa 17v. Asia huomattiin vasta muutamaa kuukautta ennen, kun hän täytti 18v. Kaikki alkoi pilven poltosta, josta iirryttiin Subutexiin, rauhoittaviin, amfetamiiniin ym…pillereihin. Kohta hän täyttää 19v ja ollut jo monesti osastolla katkaisussa. Viimeisimpänä ongelmana paha masennus ja psykoosi.

Siskona olen aivan puhki. Olen muutaman vuoden vanhempi ja aina ollut ns. tunnollinen osapuoli. Opiskelen yliopistossa, rakennan omaa elämää ja teen töitä, mutta nyt tuntuu, etten jaksa enää mitään. Jatkuva huoli musertaa ja ahdistaa… Huolen kanssa on niin vaikeaa oppia elämään.

Olen vaan hokenut itselleni (ja toistanut myös muille läheisille), ettei meistä ole sitä vähäistäkään apua veljelleni, jos oma terveys alkaa järkkyä. Kun sitten saan tehtyä omia asioita esimerkiksi kouluun liittyen, olo kohenee huomattavasti hetkellisesti.

Niin surullisia nämä tarinat ovat ja niin samankaltaisia…ensin tupakkaa, sitten vähän alkoholia, kannabista, lääkkeitä, subutexia jne. jne.
On niin voimaton olo kun tuntuu ettei mikään auta. Mikään ei käännä päätä, mikään ei saa sitä entistä järkeä palautumaan…Päihdetyöntekijä sanoikin, että kun kerran kokee jotain niin “pärisyttävää” tunnetta mikä näistä huumeista tulee, niin nuori ei vaan koe minkäänlaista halua elää ilman tuota tunnetta. Miksi eläisi tasaisen tappavaa arkea, kun vaihtoehtona on olla hyvissä fiiliksissä päivittäin! Ja tämähän tietty pätee vain tähän “kuherrusvaiheeseen”, jolloin tosiaan kaikki mahdolliset aineet tuntuvat olevan vain täysin jes!
Kovasti pitää tapahtua, että se halu löytyisi nuoresta itsestään ja sitähän se eroon pääseminen ainoastaan vaatisi!

Voimia teille kaikille!! <3

Tuttu juttu. Poikani on nyt 18 v ja tällä hetkellä psykiatrisella osastolla (tila meni psykoottiseksi.) C-hepatiitti todettu. Käyttänyt huumeita ainakin vuoden, mahdollisesti kauemminkin. En oikein ymmärrä miten se on ollut 20,- viikkorahalla mahdollista. Vasta viime syksynä tämä alkoi näkyä kotona, kun täysi-ikäiseksi tultuaan otti kaikki mahdolliset pikavipit ja lainat jotka sai. Kännyköitä osti osamaksulla/kytkykauppana liittymän kanssa ja myi pois saman tien. Homma meni siis överiksi todella lyhyessä ajassa. Onko kokemuksia esim. Järvenpään sosiaalisairaalasta, vai mihin yrittäisimme saada lähetteen tuon sairaalajakson jälkeen? Siis siinä tapauksessa ja siinä vaiheessa, kun hän suostuu menemään sinne vapaaehtoisesti. Pakkohan tässä on jotain suunnitella ja toivoa. Onko olemassa “sisäoppilaitoksia” päihdekuntoutujille? Haluaisin olla kuitenkin apuna ja tukena, ja edes yrittää tarjota jotain vaihtoehtoja pelkästään kotona olemiselle.

Kylläpä meitä on paljon. Meitä jotka joutuu joka päivä miettimään näitä samoja asioita. Ja aina kun tuntuu selkeämmältä, tule jotain mikä laittaa taas epäilemään. Poikani kävi eilen huumetestissä subutexin käytön “lopettamisen” jälkeen. Juttelimme asiasta eilen ja sanoi vain, että on se varmaan muuten puhdas mutta, näkyy siinä se perjantain pajari. Omien sanojensa mukaan polttaa kyllä kannabista jos joku tarjoaa mutta ei itse osta. No niin sanoo nyt, mutta en usko että toimii näin pidemmän päälle. Kysyin myös miksei voisi olla täysin ilman. Eikö hauskaa iltaa voi viettää täysin selvin päin. Kuulemma ei, koska KAIKKI käyttävät jotain. Milläpä tällaisista kavereista pääsisi eroon, itse kun sanoo että en voi vaikuttaa siihen ketä hänen kaverinsa ovat. Pari näistä pojista kyllä tiedän, toisen äidinkin kerran tavannut. Ihan tavallisia poikia ovat, lukiossa suhtkoht hyvin menestyneitä, mutta siltikin tällainen elämä vetää puoleensa. Osa suunnittelee jatko-opintoja Hollannissa vain siksi että olisi laillisempaa tämä pajarin poltto. Voiko tämän päivän nuoret todella olla niin tyhmiä, että voisivat valita koulutuspaikkansakin sen mukaan, mistä helpoiten saa huumeita. Ilmeisesti. Oman pojan mahdollista muuttoa Hollantiin aion vastustaa viimeiseen asti, hän kun ei selvinnyt Ruotsin ajan opinnoissakaan. Ei siksi että ei olisi osannut vaan siksi että siellä yksin asuessaan pääsi subutex-putki liian pitkäksi (siirtyi kannabiksesta subutexiin). Jatketaan taas!

Tänään sitten poliisit hakivat psykoosissa olevan poikani. Yht äkkiä tämä tapahtutui. Tuli kotiin parin päivän poissaolon jälkeen. Juoksi edes takaisin ja kuuli ääniä, tutki ovisilmää ja ikkunoita. Luuli että porukkaa on tulossa, puheli epäselviä…suu oudossa asennossa, pakkoliikkeitä. Minä en nukkunut eikä nukkunut pojan pikkuveli. Raahautusin töihin ja pikkuvelikin kouluun. Päästivät pojan sairaalasta pois, on kuulemma fiksu ja järkevä, niin hän osaa esittää. Sitten naapurit löysivät pojan maasta huutamassa apua. Uudelleen poliisit ja sanoin heille että vietävä sairaalaan kun puhuimme puhelimessa. Sen jälkeen en kuullut mitään, luulin että poika harhailee kaduilla harhaisena, ihan järkyttävä olo minulla. Onneksi soitto sairaalaan ja kertoivat että nyt on vasta hoksattu akuutti tilanne ja poika on siirretty psykiatriselle osastolle…soitin sinne ja kertoivat mielenterveyslakista joten he eivät voi kertoa. Uskoisin kuitenkin että suljetulle jäi. Pyysivät soittamaan huomenna uudestaan. Miten huolissani olen., tuntuu että täällä on samoja kokemuksia. Naapurit seisovat pihalla ja pitävät palaveriä …en edes kehtaa ohi mennä, onneksi voin tänne tulla kertomaan.

En lähtisi ihan noilla perustein vielä puhumaan psykoosista. Monet aineet aiheuttavat myös tuollaista käytöstä. Mun exä on essoissa ja hapoissa käyttäytynyt samantapaisesti. Toi menee sitten ohi, kun aineen vaikutus lakkaa. Jos taas kyseessä psykoosi, niin sitten oireet jatkuvat. Voivat tosin helpottaa aina hetkellisesti. Exällä on ollut myös puoli vuotta kestänyt psykoosi. Kaikista on kuitenkin selvinnyt ja ei mitään mielenterveysongelmia nykyään. Voimia teille. Yritä irrottautua tilanteesta parhaasi mukaan, vaikka se vaikeaa onkin. Poika on nyt hoidossa ja sinun ei tarvitse huolehtia.

-D

Kiitos tiedoista. En tosiaan ole kokenut ennen tuollaista käytöstä ollenkaan. Päättelin vain psykoosia. Mitä ovat essot ja hapot ? Kauheaa kun en edes tiedä aineista mitään, kaikki asiat tulivat jotenkin yllättäen vaikka olen yrittänyt lukea tietoa sen jälkeen kun poika jäi kiinni aineista. Sen tiedän että amfetamiini ja subutexia on käyttänyt. Niin ja diabameja

Minä en pysty tilanteesta irrottautumaan. Käyn joka toinen päivä katsomassa 18 v lastani. Tänään hän sanoi, että olen hänen paras ystävänsä :slight_smile: Joka kerta hän itkee ja anelee poispääsyä, sanoo että pää ei kestä osastolla oloa. Että voisi kohta tappaa jonkun ellei pääse pois. Hankala vaihe, kun pitäisi hoitaa vieroitusoireita, hepatiittia ja mieltä. Lääkkeet ja niiden yhteisvaikutukset tuhoavat maksaa vain lisää. Lähimuisti on heikentynyt paljon. Toivottavasti se palautuu ajan kanssa edes jonkun verran. Kaikki sanovat että nyt ei tarvitse huolehtia. Kerroinko jo, että viime viikolla hän karkasi ulkoilun yhteydessä ja ehti olla vuorokauden reissussa? Meille ei edes ilmoitettu siitä, että hän oli karannut. Menimme illalla vierailemaan (sairaala on 50 km päässä kotoa) ja meille sanottiin että poika oli häippässyt jo aamupäivällä. :open_mouth: Vain minun 112:een soittaman vihjeeni perusteella hänet löydettiin samassa kaupungissa asuvan kaverin luota.

päätös tuli tänään…ei pakkohoitoon. Pelottaa että pystynkö puhumaan hänelle huomenna järkeä päähän ja yrittää saada jäämään osastolle vapaaehtoisesti. Hän itki tänään ja halusi kotiin. Kerroin että kotiin ei voi tulla, koska hän on vaaraksi minulle ja pikkuveljelleen. Tänään tein perusteellisen siivouksen pojan huoneeseen, löysin urheilukassista vasaran ja ison kiven… tiirikointivälineitä… laskuja (ostettu postimyynnistä kallista tavaraa). Ihan järkyttävää. Hoitajat sanoivatkin minulle tänään että tilanne on niin paha että jollei hän jää hoitoon niin tulevaisuutta hänellä ei ole. Olenkin elänyt jo muutaman kuukauden siten että olen miettinyt että hän ei kauaa elä tuolla menolla. Pelottaa ihan kamalasti. Viime vuonna tähän aikaan oli myös kamalaa aikaa ja olin jo siinä pisteessä välillä että kun ajoin töihin niin teki mieli ajaa päin rekkaa kun ei vain itse jaksanut. Nyt yritän kovasti saada pojan jäämään osastolle, se on viimeinen keino, jotta selviämme tästä asiasta.
En ole ennen täällä ollutkaan keskustelemassa, mutta olen jo kolme vuotta paininut pojan kanssa näissä ongelmissa. Pikkuveljellään epäillään olevan Asberger, jota nyt aletaan tutkimaan tarkemmin… tämäkin tuli eilen esille. Välillä tuntuu että on ihan liikaa asioita, joita ei pysty käsittelemään. Anteeksi sekavainen teksti, mutta ajatuksetkin ovat sekaisin vielä kaikesta mitä tapahtuu.

Hanmarian

Voimia sinulle :frowning: Tuon saman olet varmasti kuullut tuhannesti, mutta muutakaan en osaa sanoa. Tilanteenne on surullinen. Toivon todella, että poika on päättänyt jäädä hoitoon?

Nyt on kulunut viikko siitä kun poikani vietiin osastolle. Viime lauantaina kävin juttelemassa, tiistaina kävin juttelemassa ja olen joka päivä soitellut. Positiivista onneksi, poikani on jäänyt itse osastolle. Tein hänelle selväksi että kotiin ei enää pääse. Ei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ulos kadulle tai jäädä hoitoon. Tämänhetkinen tilanne tuntuu hyvältä, mutta elän kuin veitsenterällä…joka päivä ja hetki mietin että toivottavasti hän ei lähde pois hoidosta. Yritän tsempata kovin häntä että hän jaksaisi olla erossa aineista. Pikkuveli kärsi viikonlopun ja alkuviikon aikana pienen masennuksen, hänen vatsaa särki, rintaa särki ja hän vain oli sängyssä, mitään hän ei jaksanut tehdä. Eilen vasta hän meni ulos kavereiden kanssa ja tänään kouluun. Näitä asioita on vain niin vaikea käsitellä.
Toivon kaikille voimia sekä lujaa uskoa siihen että jossain vaiheessa lapsemme ymmärtävät että huumeeton elämä voittaa. Luen monesti runoja kun elämässä on vaikeita hetkiä, tämä runo tuntuu oikealta juuri nyt pojalleni joka on osastolla :
”Ole sinä se muutos,
jonka haluat maailmassa nähdä.”

  • Mahatma Gandhi

Hei Hanmarian, mitä teille kuuluu? Oma poikani on onneksi pakkohoidossa. Hän on kahdessa kuukaudessa kuntoutunut jo aika hyvin ja haaveilee nyt pääsevänsä kesäksi kotiin, eli n. parin kuukauden sisään. Asiat ovat taas alkaneet kiinnostaa, on käynyt sairaalan kuntosalilla ja alkanut lukemaan kirjoja. Siskot ostivat hänelle kannettavan DVD soittimen leffojen katseluun ja nykyisellä osastolla saa olla oma läppärikin. Tilanne näyttää jo paljon valoisammalta, mutta toki pelkään edelleen kotiinpaluuta ja sen vaaroja. Sitä että ote repsahtaa ja jonain päivänä kaikki alkaa uudelleen. Yritämme järjestää niin, että hän saisi työpaikan samalta työmaalta isänsä kanssa. Ehkä siinä olisi tilaisuus päästä normaaliin elämään kiinni.

Hienoa kuulla Matroona :slight_smile: Meilläkin tilanne tuntuu nyt hyvältä, poikani on tällä hetkellä ollut nyt pari viikkoa jo vapaaehtoisesti eri hoitopaikassa eli ei enää osastolla. Sinne on matkaa 300km eli en ole vielä käynyt siellä, mutta ajattelin vuokrata auton joku viikonloppu niin pääsen tapaamaan häntä. Kaksi kertaa viikossa hän on pystynyt sieltä soittamaan kotiin. Heillä on siellä tekemistä paljon, käy myös salilla treenaamassa ja painokin on onneksi noussut. Hoito kestää nyt aluksi ainakin kolme kuukautta. Hänellä menee kertomansa mukaan hyvin, mutta yöt ovat vielä vaikeita, unet ovat niin sekavia vielä.
Toivoa siis on :exclamation:

Olen kovin iloinen teidän puolesta jatka olette saaneet lapsenne hoitoon :slight_smile: Oma poikani aloitti pilven polttelulla ylä-asteella ja meno on vain kiihtynyt. Nyt on piikittänyt jo useamman vuoden eikä halua omasta mielestään lopettaa :frowning: Alaikäisenä oli aivan mahdoton, en saanut kontaktia ja kuria. Taistelin sossun kanssa melkein 2 vuotta ja lopulta poika pääsi nuorisokotiin, mutta oli jo 17v. Hänestä tehtiin kiireellinen huostaanotto ilmoitus ( tuttavani teki) Tästä huolimatta jouduin itse soittelemaan paikkoihin ja kertomaan tilanteestamme, sossun tädit kun olivat lomalla :imp:
Tilanne oli vuosi sitten niin paha, että poika oli lähes luuranko ja asui lähinnä autossa. 3asuntoa olen siivonnut häätöjen jälkeen ja viimeisemmässä oli murto välineitä ja saaliita. Silloin kolahti ja pahasti :open_mouth: Myönsi kuitenkin pirin käytön ja tällä hetkellä ei taas suostu asioistaan puhumaan. Soittaa aina kun haluaa rahaa, vaikka tietää että en sitä anna. Syömään saa tulla selvänä jos on nälkä.
Sisarukset kärsii tilanteesta, pienemmät kaipaa isoa veljeään ja sisko potee huonoa omaatuntoa jos ei päästä veljeään kyläilemään :frowning: Poika myös saattoi itse soittaa 150 kertaa yössä pyytääkseen rahaa joka verukkeella. Nyt ymmärrän pitää luurin äänettömällä ja nukuttuakin saan. Sairaslomalle olen pari kertaa jäänyt kun töissä vaan itketti ja ajatukset oli niin sekaisin. Hoitoon on yritetty viedä ja kerran saatiinkin poika lääkäriin. Lääkäri kysyi: milloin olet viimeksi käyttänyt? No kaksi viikkoa ollut nyt ilman, sanoi poika ja tohtori totesi terveeksi :smiling_imp: :cry: Kyllä se varmaan sitä hetkellistä vieroitus päätöstä masensi, homma jaäi siihen ja seuloihin määrättiin. Seuloissa ei voi käydä koska käyttää aineita. Ajokortti mennyt saman asian takia ja kortitta ajoja jo useita. Eipä tässä tiedä mitä tekisi. Rakas lapsi tuhoaa koko perheen itsensä rinnalla :frowning: