Kun kierre katkeaa

Hei kaikille!

Ajattelin kertoa tarinani, ensisijaisesti itseni takia, mutta jos joku saa siitä jotain niin aina parempi.

Elin vielä reilu 3kk sitten tämän päivän tyypillistä alkoholistin elämää eli ulkokultaisesti kaikki täydellistä, sisältä kaikki tyhjää ja alkoholin lääkitsemää. Oravanpyörä alkoi ruuhkavuosista, paineesta suoriutua vaativasta työstä, äitiydestä ja muista haasteista. Tässä on mennyt joka perjantai kymmenen vuotta notkuen viinipullon edessä ja usein myös viikolla. Elämä pyöri sen ympärillä, että saa alkosta perjantaina hakea rauhoittavan lääkkeen. Viikollakin iltasin lipitin viiniä ja tein töitä. Työpäivän aikana nousi aina sietämätön ahdistus, mikä oikeutti lääkityksen. Piilottelin pulloja ja tonkkia. Mies aina välillä huomautteli. Kaikki lomareissut join ”sivistyneesti” joka päivä. Pinna oli vedetty niin kierroksille ettei sellaista voi kukaan kestää.

Kontrolloin itseäni ja juomista sen verran, ettei mopo lähtenyt käsistä ja kukaan(mies lukuunottamatta) ei koskaan huomannut mitään. Mutta itsellä oli hirveet morkkikset koko ajan ja aloin pelkäämään terveyden puolesta. Jokin terve järki oli vielä läsnä. Fyysinen ja henkinen tarve juoda oli vaan aina vahvempi. Lopettaminen on aina ollut helppoa jos niin päätin, mutta tämä yhteiskunta on raadollisen alkoholipositiivinen ja aina tauko päättyi kavereiden kanssa terassilla tms sosiaalisesta paineesta. Et kelpaa joukkoon jos sanot ettet sitten vedä hilpeitä. Alkoholi kuuluu myös työelämään, missä syödään fine diningia ja juodaan kalliita viinejä.

Henkinen ahdistus ja fyysinen rasitus alkoi menemään vuosien saatossa semmoiseen tilaan, että oli pakko pysähtyä. 3kk sitten lähdin baariin seuraamaan juopuneita ihmisiä ja totesin, ettei tämä ole mun juttu yhtään. Siitä asti en ole ottanut mitään missä on yhtään alkoholia. Miten se on vaikuttanut elämään? Voi kun tietäisitte!! Kiitän joka päivä ihanasta aamusta kun tuntee itsensä voimalliseksi ja raikkaaksi. Helppoa tämä ei ole kuitenkaan ollut fyysisesti kun hermosto palautuu rasituksesta. Ja siitä itse asiassa haluaisinkin teidän kanssa jutella. Toinen asia on sosiaaliset tilanteet.

Lopettamisen jälkeen ei ollut mitään vieroitusoireita muuta kuin tottuneet tavat, jotka korvasin ananas light limsalla :wink: Kuukauden jälkeen alkoikin helvetti. Koko kroppa alkoi kipuilemaan, sain ahdistuskohtauksia ja menin ihan jumiin. Sinnittelin kunnes oli pakko mennä lääkäriin ja diagnoosina oli hermostollinen ylirasitus, kaikki rangat olivat menneet jumiin. Hirveä huimaus ja särkyjä, lihasjumeja kaikkialla. Tuota kesti kaksi kuukautta ja määrätietoisella levolla aloin paranemaan. Onko muilla ollut vastaavaa raitistuessa? Eläissäni en ole ollut niin kipeä ja tervehtymiseen menee varmasti vielä aikaa.

Sitten sosiaalinen puoli. Tämä se vasta jännää onkin. En tiedä miten asiaa käsitellä kun se on ollut aika iso pettymys. Jos et juo alkoholia niin se on iso ongelma! Olen mennyt ulos kavereiden kanssa ja pilannut heidän illan imemällä limpparia. On sanottu, että parempi kun et tule työpaikan illanistujaisiin. Läheisimmän sukulaisen paljuunkaan ei tule kutsua jos et juo. Siis mitä? No, minua tuo ei sinänsä haittaa ja en pidä juopuneiden katselusta muutenkaan. Onneksi mies on myös ”tipattomalla” niin on meillä edes toisemme :smiley: Antaa ajan kulua ja ihmisten tottua… kai?

Mutta summauksena nyt en juo, enkä halua kontrolloida enää elämää samallalailla. Pelkään ajatusta juomisesta ja mitä se on tehnyt keholle. Jotenkin toi sosiaalinen puoli vielä kummittelee ja ajatus kilistellä ystävien kanssa lasi skumppaa. En tiedä mitä tulevaisuus pitää sisällään, mutta nyt on hyvä olo ja osaan nauttia juuri tästä hetkestä. Kaikki lähtee omasta itsestä ja omasta halusta, en sano ehdottomasti ei vaan en koe tarvetta enkä näe järkeä käyttää enää alkoholia. Pääasia, että itsellä on hyvä olla.

Tsemppiä kaikille ja ihanaa kevättä!

Hoi.

Noin se on, kuvitelma siitä että vain viinaa juoden on elämää, kavereita, töitä, kuuluu porukkaan, kuuluu eliittiin, voi rentoutua ja elämässä on iloa, onnea ja vapautta.

Viina kun määrittelee sen kuka “minä” olen tekee meistä sen orjia.
Pelko jyllää takana, ettei minua hyväksytä, jos en juo, jos en saisi kuulua juovien ihmisten porukkaan, niin elämä loppuu siihen.
Kuka “minä” oikeasti olen on hukassa, niin ainakin oli minulla. Se kun en voinut luottaa edes itseeni, miten sitten siihen, että elämä kantaisi, ilman viinan suomaa varjelusta tai lopuksi unohdusta. No ei se antanut niitä, vei vaan kaiken.
Se hetki oli huikea, kun silmät aukeni, etten tarvinnutkaan viinaa selviytyäkseni ja elämä kantaa, jos mitään ei tarvitse piilotella, salata ja se riittää, kun on oma itsensä ilman selityksiä.

Kukka kumminkin

Viimeiset juomavuoteni join kutakuinkin yksin, kun kaverit olivat häipyneet ympäriltäni. Koska olen saanut raitistua AA:n toveriseurassa, minulle on raittiuden myötä tullut paljon tuttuja, kavereita, ystäviä, tukihenkilöitä ja luottoihmisiä. Uudessa työpaikassani, johon menin joidenkin vuosien kuluttua raitistumisesta, meni kaikki alusta alkaen hyvin, koska siellä pitivät raittiuttani luonnollisena. Senkin huomasin, että ilmainen viina ei suinkaan kelvannut kaikille, ei ainakaan kohtuuttomasti joitakuita poikkeuksia lukuunottamatta. Palavereissa olen tavannut muutamia työelämästä ennestään tuttuja, ja sellaiset kohtaamiset ovat olleet todella mieltä lämmittävän herkkiä hetkiä. Sukulaisia on muuten tosi mukava tavata raittiina, kun heistä nykyään kukaan ei tarjoa alkoholia minulle.

Sulla on hyvä lähtökohta saada pysyvä raittius, kun miehesi välittää sinusta ja haluaa olla tukenasi.

Ensimmäiset asiat ensiksi