kun kaikki kaatuu..

No niin… Uskallan tänne kertoa omasta elämästä…
Olen alkoholistien lapsi, perheen nuorin. Isälläni oli hyvä työ, mutta hän joi sen. Isä hakkasi äitiä ja veljiäni.
Isä muutti lopulta pois kotoamme, kun olin 5-vuotias. Vanhimmat veljistä muuttivat aiemmin, kun eivät enää kestäneet asua isän kanssa. Jäin äitini ja minua yhdeskän vuotta vanhemman veljeni kanssa kolmistaan.
Ensin äiti aloitti ongelmien pakenemisen juomalla päivittäin itsensä humalaan. Muutama kuukausi myöhemmin veljeni aloitti kannabiksen käytön.
Asiat paheni, kun jäimme äidin kanssa kahdestaan asumaan. Silloin äiti pahoinpiteli minua, kun kukaan ei nähnyt. Syytti minua kaikesta. Kestin tätä 13-vuotiaaksi, sitten löysin “ystäviä” jotka opettivat juomaan alkoholia, ja ottamaan pillereitä jotta olo olisi mukava. Minusta tuli sekakäyttäjä 14-vuotiaana.
Meni pari vuotta, olin ollut tovin selvänä, enää “vain” käytin satunnaisesti alkoholia. Löysin itselleni ihanan miehen. Siinä välissä kuoli minulle todella tärkeä ystävä. Kohta meni toinen, hänkin huumeiden takia.
Sain lapsia, elämä hymyili kerrankin. Kunnes isäni kuoli. Pystyin antamaan anteeksi isälleni huonon lapsuuteni, kuittasi sen kuolemallaan.
Olin ajoittain halukas pääsemään siihen mukavuuden tunteeseen, jota koin ollessani sekakäyttäjä. Pidin pääni ja pysyin selvänä. Masennuskin minulla oli pari vuotta, senkin vielä kestin.
Nyt on todellinen koetus. Avioliitto mieheni kanssa kariutui, menetin lapset, miehen, kaikki ystäväni, vain harva on ollut enää tukenani.
Mitä voin enää kokea? Sen että tänään näin taas yhden tärkeän ystävän kuolleena kotonaan. Yksin nukkui pois.
Hänkin oli pahasti huumeriippuvainen. Tykitti viimeiset aineensa suoneen… Nyt on niin paha olla!
Olo on ahdistunut, sekava, pelokas… Miten pidän enää pääni etten sortuisi hakemaan helpotusta aineilla…
Anteeksi sekava teksti, purin kaiken. Onko vielä toivoa? Vai luovutanko ja ojennan pahuudelle käden?
Auttakaa…

Et ojenna kättä millekään pahalle. Jos ojennat sen kätes niin vain omalle itsellesi ja vain sen takia että saat piikittää. Totuus vihloo mutta se myös tuntuu vapaudelta: saan piikittää/juoda/vetää kuten haluan mutta ei ole kuitenkaan pakko koska apua on saatavilla. Kenenkään tässä maassa ei tarvitse kuolla sen takia että on aineista riippuvainen. Niihin ei kuole jos ei halua kuolla!

Apua on saatavilla. Jos viekkareita pelkäät niin hakeudut heti päivystykseen ja pyydät asianomaista palvelua. Kukaan ei saa jättää sua oman onnes nojaan. Jos haluat katkolle niin paikka varmasti löytyy.

Mä en pysty muuhun kuin tsemppaamaan täältä käsin mutta toivon että selviät :slight_smile: