Mulla on nyt lähes jokasessa mun entisessä parisuhteessa tullut parin vuoden sisään ongelmia siitä, et toinen osapuoli kuosaa ihan vitusti ja ite oon halunnu vähentää tai lopettaa ja lopult joutunu sit pistää poikki ku siit ei oo tullu mitään ku toinen kiskoo niille pahoille teille koko ajan uudestaan.
Nyt mulla on sellanen tilanne et oon onnistunu olee muutaman viikon ilman mitään. Viimeks oon kunnon kuosit vetäny helmikuus, sen jälkeen pari kertaa kokeillu aika pienel annoksel (4 bissee esimerkiks) ja tullu sellanen olo et emmä saa täst mitään hyvää elämääni ja tajunnu et mä haluun olla ihan kokonaan ilman.
Oon seurustellu koht neljä kuukaut sellasen pojan kans taas, jol on päihdeongelma. Alkuun meni vähän paremmin, sillon ku alettiin seurustella se oli just pitäny doupist melkeen puol vuot taukoo. Nyt kuitenkaa ei luvatut tauot enää pidä. Alkoholii menee joka päivä. Eilen mä sain tukee sitä ku se mexekännipäissään konttaili vessaan ettei se lyö päätänsä mihinkää ja olla pistämäs kylkiasentoon ettei tukehdu oksennukseensa ja valvoin koko yön vaik olin tosi väsyny iha vaa sen takii et pelotti et se kääntyy selällee ja tukehtuu oksennukseensa ku taju lähti.
Oltiin puhuttu yhteenmuutost syksyl. Mut viime yön aikan tajusin etten mä pysty tällasen ihmisen kans elää. Emmä nää meil mitään tulevaisuutta jos tää jatkuu näin. Kuitenkin kyseinen ihminen on päihteitä lukuun ottamatta aivan ihana, ja haluisin viel yrittää ja antaa mahollisuuden, mut ku joka kerta ku oon sellasen antanu, tilanne vaan riistäytyy taas käsistä.
Oon täl hetkel ite niin vahva et uskon pystyväni kohtaa vaikeudet ilman douppii tai alkoholii. Meditaatiost oon löytäny paljon voimaa tähän. Se vaan, et toist ihmist ei voi auttaa ellei se ite auta itteään. Missä vaihees mun kuuluu vaan luovuttaa?
Mun viimeinen parisuhde oli ihan yhtä helvettiä loppupuolella, toinen oli alkoholisti, nii taitaa olla vähän tää nykynenki. Kaikki ne tyhjät lupaukset rikko luottamuksen kokonaan ja ei se suhde enää tehny hyvää kummallekaan lopulta, sit mä iteki kuosasin vitusti ku tuntu paskalta, vaik suhteen alkupuolella ei tullukaa nii paljoo vedettyy mitään. Nyt mä en aio enää ite hyppää sinne paskaan toisen perässä.
Oon vaa nii jääräpäinen ja haluun aina uskoo ja antaa mahollisuuden ku toinen sanoo haluuvansa muuttuu… mut mis vaihees on vaa parempi kääntää selkänsä? Voi ku sen tietäis…