Kun ikävä iskee

Jostain syystä eilen nukkumaan mennessä iski aivan hirveä ikävä, joka jatkuu vieläkin! Minulla on ikävä tytärtäni, jota en ole voinut tavata moneen kuukauteen. Joudun jatkuvasti vain kovettamaan itseni, etten lähde enää mukaan hänen sotkuihinsa. Ainoa keino jaksaa itse, on olla tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Ja kun hänen kuntonsa on se,mikä on, niin ei edes olisi mitään järkeä tavata.

Mutta silti ikävä on niin kova, että sattuu! MIksi tämän pitää olla näin?

Todella ikävä on kova, vaikka näenkin poikaa melkein joka päivä. Hän ei ole vaan yhtään se, joka on ollut tai joka hän voisi olla.

En ole tännekään jaksanut aikoihin osallistua aktiivisesti, olen kyllä lukenut kaikkien (surulliset) viestit, mutta voimia ei ole itse sanoa mitään. Olen varmaan lähellä loppuunpalamista tai jotain - iloa ei tahdo löytyä mistään.

Pojalla on tiistaina hovioikeus. Luulen, että ollaan molemmat nyt sen takia aika hermona. Poika vuoroin vetää aineita, vuoroin mököttää kotona kuin pahin murrosikäinen. Minulla on varmaan kohta joku sydänvika, kun tuntuu jatkuva kiristys rinnan ympärillä ja pala kurkussa.

Varmaan on totta, että niin kauan on toivoa, kun on elämää, mutta minkälaista elämää :frowning:

Petunia, mitäs jos kirjoittaisit muutaman lauseen tyttärellesi. Vaikka sähköpostilla, jos hän niitä lukee. Olen joskus tehnyt itse niin, kun en ole pystynyt puhumaan puhelimessa tai kun poika ei halua olla yhteydessä. Se voisi helpottaa sinun oloasi.

Senjamilena, tuntuu hyvätä kuulla, että joku lukee näitä viestejä, vaikka ei vastaisikaan. Itsekin luen yleensä joka päivä. Välillä ei jaksa reagoida, vaikka olisi ajatuksia mielessä. Mullakin on masisvaihe ollut monta viikkoa. Juuri nyt tuntuu vähän helpottavammalta, kun tietää, että saa edes olla itse rauhassa vähän aikaa.

Molemmille kiitos, että jaksatte tukea meitä kaikkia muita, vaikka itsellä on rankkaa! Voimia ja halauksia teille! :slight_smile:

Voi Petunia :cry: Tottakai sulla on ikävä sitä ihmistä, jota eniten rakastat. Hän ei vain ole oma itsensä. Ja aina on toivoa. Se edistyminen voi olla niin pientä, että sitäkään ei aina huomaa. Tuo ehdotus, että kirjotat hänelle, on hyvä idea. Käytin sitä aikoinani itse, kun huijasin alaikäisen poikani kuukauden katkolle. Sanoin kuinka paljon rakastan ja siksi toimin niin.

Jaksetaan, jaksetaan. Teemme minkä voimme, enempään emme pysty, loppu on siten kiinni heistä ja elämän poluista ja poikkeamisista… :question:

Käyn tyttäreni luona niin usein kuin pystyn. Hän on nyt ollut hoidossa toista kuukautta. matka vie yli 2 tuntia ja navigaattori on kumppanini, se riitelee kanssaní reiteistä. Haluaisin ottaa tyttäreni sieltä mukaan, tuntuu, ettei hän osastolla saa mitään apua. Pelkään, että hänet sijoitetaan niin kauas, että matka vie 6 tuntia. Silloin kaksi tapaamista veisi kaikki vapaapäiväni. Haluan hänet pois psyk.hoidosta! Se ei auta, koska ei saa päihdepuolen apua…
Tuntuu karmealta ajatella, että ajaisin Rovaniemelle tapaamiseen, koska todellakin ajaisin. Bensakulut ja aika tulevat silloin kyllä rajusti ongelmaksi.
Miten kaikki aika ja rahat menevät lapseen silloinkin, kun hän on hoidossa? Haluan tavata lastani, mutta tämä ajaminen on tosi raskasta ja kallista. Kaipaan tytärtäni koko ajan!

Tervehdys A:n äiti,
luin tämän ketjun ja ylläolevan tekstin. Huomaan, että et ole tyytyväinen tyttäresi hoitotilanteeseen psykiatrisella osastolla. Voisitko tarkentaa, mikä saa sinut epäilemään hoitoa? Mitä tarkoitat sillä, että hän ei saa päihdepuolen apua - onko kyse lääkityksestä, psykoterapiasta tai jostain muusta? Keneltä nuo tiedot hoitamattomuudesta ovat?

On hyvä, että jaksat käydä tapaamassa tytärtäsi vaikka se tuntuukin vievän monella tavalla voimiasi. Kuinka usein käyt häntä katsomassa ja miltä hän on sinusta vaikuttanut?

Osastoltahan tuon kuulin, säilövät vaan omienkin sanojensa mukaan toistaiseksi. Kuuteen viikkoon ei ole voitu tehdä mitään, koska on täytynyt odottaa hoitoneuvottelua. Yritin saada tyttöäni nuorten huumekuntoutuskeskukseen, mutta siihen ei suostuttu, koska huostaanotettua ei sinne voi laittaa, koska hoito siellä on vapaaehtoista, vaikka tytöllä nyt olisi motivaatio. Hoitoneuvottelu oli tänään ja kuulin heti aluksi, että tyttäreni siirretään kuun vaihteessa kolmensadan kilometrin päähän. Mykistyimme tyttäreni kanssa lähes täysin tuon kuultuamme. Edestakaiseen ajomatkaan kuluu navigaattorin mukaan 8 tuntia, jos en pysähdy pitämään taukoa… Tyttäreni kysyi, miten häntä auttaa se, ettei enää tapaa äitiään eikä mummuaan. Sosiaalityöntekijät pitivät niin tärkeänä kauas sijoittamista, että katsoivat erottamisen myös sukulaisista välttämättömäksi pahaksi. Jos tyttö vastoin tahtoani ja vastalausettani sinne sijoitetaan, niin laitoksen luonteen takia siellä on käsittääkseni kuukauden “rauhoittumisjakso”, jona aikana edes sukulaiset eivät saa olla missään yhteydessä= ei soittoja eikä tapaamisia. Ikävämpi homma, että rauhoittumisjaksoksi osuu nyt sitten koko joulukuu, joten marraskuun jälkeen en tyttärestäni kuule kuin tammikuussa. Hyvää joulua vaan sitten kaikille :angry:
Koetin vedota sosiaalityöntekijöihin, että välimatka on meille omaisille ja tytölle tapaamisten takia kohtuuton, mutta kyseessä on kuulemma lapsen etu. Vastausta siihen, onko kyseisellä laitoksella kokemusta nuorten huumeongelmasta en saanut. Tärkeintä on kuulemma se, että laitos on suljettu. Minusta tärkeintä on se, että tyttäreni saisi apua huumeongelmaansa! :smiling_imp:
Selvitin myös kyseisen laitoksen taustoja viranomaistutuilta, ei rohkaissut. Olen nyt koettanut tarjota sos.toimeen paikkaa, joka olisi palveluiltaan vastaava ja yhtä kaukana, mutta jossa minulla vanhempana olisi mahdollista yöpyä. Juuri kun sain tyttäreni “takaisin” niin, että puhumme taas avoimesti ja välimme ovat läheiset, hänet kammetaan melkein yhtä kauas kuin kuuhun. Onneksi siskoni asuu siellä puolella suomea ja on luvannut käydä tyttöä tapaamassa, kun meillä muilla siitä tulee töiden takia melko mahdotonta. Jos saan useamman päivän vapaan, niin sehän kuluu nyt sitten auton ratissa. Tämä tuskin auttaa kotiin jäävää lastani, kun kaikki pidemmät vapaat suhailen itäsuomessa. Asun ihan länsisuomessa.

Sanon ihan suoraan, että nyt vituttaa!

A:n äiti,
pikakysymys: voitko kertoa mikä laitos on siirrossa kyseessä ja onko tyttärestäsi tehty psykiatrisella diagnoosi?

Tällä hetkellä on sairaalassa suljetulla osastolla pakkohoidossa, psykologiset tutkimukset valmistuvat 17.11. enkä usko että niistä tälläkään kertaa mitään diagnoosia löytyy. Tyttö on päihdeongelmainen ja persoonaltaan aina ollut erikoinen/taiteellinen. Muuta diagnoosia ei ole, hän on älykäs tyttö, eikä koskaan ole ollut mitään syömishäiriötä, viiltelyä tms. psyykkistä muuta häiriötä. Päihteistä hän on aina ollut viehtynyt ja kiinnostunut.

Siirron pitäisi tapahtua 30.11 valtion lastenkotiin, suljetulle erityisen huolenpidon osastolle.

Voi A:n äiti, iso halaus sinulle ja voimia taistella tyttäresi puolesta :exclamation:

Meitä vanhempia ei kuunnella vaikka kaikki päihde- ja mielenterveysoppikirjat sitä toitottavat, että pitäisi :angry:

Ota yhteyttä sairaalan johtavaan lääkäriin ja vaadi, uhkaa :smiling_imp: Onnea matkaasi :exclamation: