Kun ei vaan pysty vaikka haluaisi

Oon tänne kirjotellu sitä sun tätä juomiskausina ja juomattomina kausina. Nyt on taas meneillään juomiskausi. En puhu mistään pienistä määristä, vaan alkoholia tulee tosiaan vedettyä n. 20 annosta/pvä ja mitoiltani oon 157/46, iältäni vasta 31, eli melko pienikokoinen suht nuori nainen. Edellisen viikon kykenin olemaan taas katkon jälkeen selvänä, perjantai-iltana päätin ottaa 4 siideriä ja määrä kasvoi kuin kasvoikin 12:ksi ja sama meno jatkuu edelleen. Maksa-arvot on tuhansissa (GT viimeks 2900 ja risat, muutkin ihan päin persettä) ja lekurin mukaan se alkaa olla jo siinä kunnossa, ettei enää sais ottaa pisaraakaan. Mutta kun mä en yksinkertasesti pysty! Suunnilleen kaikki mahdolliset hoidot olen käynyt läpi, kontaktit on a-klinikalle ja AA:kin tuttu juttu. En enää tiedä mitä tekisin. Sellanen olo välillä että antaa mennä vaan, kaikki täällä joskus kuitenkin kuolee…

Sorry tää purkaukseni näin keskellä yötä. Helpottaa vaan ku saa kirjottaa jonnekin, tähän aikaan ku ei oikein kavereillekaan soitella…

Huomenta Missy,

Hyvä kun kirjoitit. Alkoholismisi päätti ottaa nuo siiderit, oma tahto ei enää ratkaise mitään tuossa vaiheessa.
Sinulla on suhde a-klinikalle, jospa ottaisit sinne tänä aamuna yhteyttä ja menisit vaikka katkolle uudelleen ja koettaisit saada kuntoutuslähetteen vaikka naisten hoitokotiin itäsuomeen (nimiä ei saa tässä kai mainita).
Antabuksia noilla maksa-arvoilla ei voi aloittaa ja haimatulehdus ei ole kaukana. Tärkein päätös on se, jonka olet kuullut ennenkin, on että tänään et ottaisi vaikka tuntuisi miltä (eli kamalalta).
Kirjoita tänne tuntojasi. Jokainen voi varmaan omalla tavallaan samaistua tilanteeseesi, samoja epätoivon hetkiä on eletty. Mutta voit selvitä, usko pois ja saada kiinni paremmasta elämästä.

Paljon tsemppia ja rohkeutta sinulle,

askel

Hei Missy80. Mieleeni nousee omasta kokemuksestani sellainen kysymys, että miksi rankaiset itseäsi? Jokainen meistä on arvokas, vaikka välillä tällä elämän mittaisella matkalla tulee harhautuneeksi sivupolulle. Sieltä on kuitenkin mahdollisuus päästä pois, mutta kukaan ei sinua voi auttaa, ellet itse usko tuota apua “ansaitsevasi”.
Ohessa omia pohdintojani omanarvontunteesta http://toinen-mahdollisuus.blogspot.com/2009/05/terapian-tarpeessa-osa-19.html tai paremminkin se puutteesta.

Päivän kerrallaan olemalla juomatta, allekirjoittanut on saanut rakennettua elämäänsä kokonaan uusiksi. Kärsivällisyyttä ja aikaa se vaatii, mutta toisen vaihtoehdon ollessa ennenaikainen hauta, taitaa kuitenkin olla parempi valmistautua kasvattamaan kärsivällisyyttään, luopumaan hieman omista ennakkoluuloistaan ja katsomaan mitä tänään, tällä päivällä on meille tarjottavana. Kaikki järjestyy kyllä.

Asennoitumisellaan voi itse vaikuttaa lopputulokseen kummasti. Aurinkoa elämääsi, voi hyvin.

Niin, mitäpä tuohon oikein osaa sanoa.
Uusi kierros. Käydä kaikki mahdolliset katkaisut ja apupaikat
uudelleen. Jostain se vastaus saattaa löytyä.
Tuo Itsesääli ja itsensä vähättely on hyvin tuttua, vaan ehkä
yksi onnistumisen edellytys on, että alkaa arvostamaan itseään.
Edes vähän. Kyllä sinulla on sama ihmisarvo kuin minullakin tai
kenellä muulla tahansa.
Se saattaa myös auttaa, että luovuttaa viinan edessä: myöntää
olevansa heikompi. Tuota on vaikea toiselle selittää.
Tsemppiä minultakin.

Minä olen toinen, joka tällä palstalla kirjoitellut useaan otteeseen ja sitten taas juonut jne. Tuttu kuvio. Olen saman ikäinen kuin sinä, ja olen juonut ongelmallisesti kymmenisen vuotta. Voisi sanoa, että parikymppisenä alkoholi oli koko ajan kuvioissa. Vaikka join ehkä “vain” kerran tai pari viikossa, oli alkoholi kuitenkin ajatuksissa kai päivittäin.

Mielestäni kirjoitit ihailtavan rehellisesti. Tiedät oman tilanteesi ja oman voimattomuutesi. Olet myös uskaltanut ja osannut hakea apua. Minä omassa ketjussani tuskailen omia olotilojani ja sitä, miten elän jatkuvassa valheessa, kun yritän esittää olevani itseäni parempi. A-klinikalle voisin minäkin soittaa heti huomenna, mutta myös psykiatriselle sairaanhoitajalle ajattelin koittaa päästä - vaikken kunnolla edes tiedä mitä siellä tehdään. Itselläni on se “hyvä” puoli, että psyyke ei kestä juomista yhtä vuorokautta enempää. Ahdistus vie voiton jopa juomisesta, mutta olotilana humala on tietysti paniikkia parempi. Joudun siis luopumaan siitä asiasta, joka tekee elämästä (muka) siedettävämmän.

Juuri näin, erittäin tutun kuuloista. Itse olen joskus lähes hampaat irvessä juonut muutaman ensimmäistä kaljaa lämpimänä (en oikeastaan edes pidä oluen mausta) ja vauhdilla, jotta pääsisin nopeasti siihen hällä väliä -tilaan, jossa ei enää voi ottaa vastuuta tekemisistään, vaikka haluaisi. Sitten voikin juoda yksinään vielä pullon viiniä ja lähteä baariin umpihumalassa puhumaan tuntemattomien ihmisten kanssa aivan turhista asioista tai alkaa soittelemaan ihmisille, jotka eivät muka huomaa puhelimessa, miten humalassa olen. Annosten määrää ei edes lasketa, koska mielessä on juuri tämä ajatus:

Siinä saa sitten unohtaa rahahuolet, työhuolet ja ihmissuhteet sekä tietenkin alkoholiongelman :unamused: .

Minulla on nyt menossa päivä numero yksi, olen ahdistunut ja itkuinen, eikä minusta ole paljoa iloa kenellekään. Mutta eikö jaettu murhe ole vain puolikas murhe vai miten se meni…