Kun äiti juo

Aloitetaan vaikka siitä,että olen kohta kolmekympinen nainen ja olen täysin hukassa äitini juomisen takia!
Lapsuuteni oli aivan mahtava,olin todella ylpeä vanhemmistani,koska he kumpikaan eivät juoneet ja kuuluivat molemmat AA:han!Muutos alkoi kun olin noin parikymppinen ja vanhempani erosivat,äit muutti pois uuden miehen luo ja isä jäi yksin,pelkäsin kokoajan että isäni ratkeaa juomaan,mutta toisin kävi,ätistäni tuli tuurijuoppo!Olen siitä asti tiennyt varmasti että äitini juo,ei kokoaikaa mutta jos korkki aukeaa s ei ainakaan viikkoon mene kiinni…Vanhempani olivat todella hyvissä väleissä erosta huolimatta ja tilanne paheni noin kolme vuotta sitten kun isäni kuoli yllättäen!Äitini on ainakin neljästi yrittänyt itsemurhaa,aina humalasssa!Vietämme todella paljon aikaa yhdessä kun äitini on selvinpäin,mutta humalassa hän sietämätön,haukkuu ja ajattelee vain itseään!Äiti yrittää kyllä selvinä aikoinaan ja käy ryhmissä,mutta aina se viina vie lopulta voiton!Jouluna äiti joi reilu kaksi viikkoa, yötä päivää ja söi pillereitä, tästä seurasi alkoholipsykoosi ja kahden viikon sairaalareissu!Psykoosi oli todella pelottavaa aikaa,äiti näki harhoja ja puhui aivan mitä sattuu noin vajaan viikon!Noh,taas kerran selvittiin ja pari kuukautta menikin selvinpäin,mutta taas kerran viina vei voiton.Viime aikoina on tuntunut että tilanne vain pahenee,enkä löydä ulospääsyä tästä ahdistuksesta!Minulla on ihana mies ja yritän elää omaa elämääni,mutta äitini vaikuttaa myös meidän elämäämme kokoajan!Ätini valehtelee kokoajan enemmän kaikesta ja tuntuu ettei mikään auta,tiedän että en saa äitiäni lopettamaan juomista,jos hän ei itse halua,mutta millä saisin oman tunne-elämäni raiteilleen?Ja miten minun tulisi käyttäytyä äitiäni kohtaan kun hän on humalassa?Olen yrittänyt niin hyvällä kuin pahalla…Pahin pelkoni on että jos jätän hänet oman onnensa nojaan,itsemurha ei jää enään yritykseksi ja tiedän tai ainakin luulen ettei äitini sitä oikeasti halua,silloin kun hän on selvinpäin!ISekava teksti,mutta sekava on mielikin…Minulla on paljon ymmärtäväisiä ja hyviä ystäviä,jotka jaksavat kuunnella,mutta olisi kiva vaihtaa ajatuksia sellaisten ihmisten kanssa jotka painivat samojen ongelmien keskellä!

Oli vaikuttavaa lukea tarinasi, herätit minussa tunteita ja ajatuksia joita aikaisemmin ei ole ollut. Kuulisin mielelläni lisää.
Itse olen se osapuoli joka aiheuttaa lapselle pahaa. Juon. Juon paljon ja usein. Tyttlölapseni on vielä pieni, alle kouluikäinen, ja olen jo hakenut apua ongelmaan(a-klinikka ja lastensuojelu). Toivon että asian voisi vielä korjata. Minusta itsestäni se vaan on kiinni. Jostain ihmeen syystä en vaan onnistu löytämään motivaatiota.
Olen huomannut lapsessa oireita käytöksessä juomiseni takia, turvattomuutta lähinnä. Tekee niin pahaa elää itseni kanssa kun tiedän(luulen tietäväni) mitä lapselle aiheutan juomisellani. Silti en osaa hillitä itseäni. Isäni oli alkoholisti, ja nyt toistan oman lapsuuteni kuviot.

Toivon että sinä pääset elämässäsi eteenpäin ja voit vielä joskus löytää itsesi ja vahvuutesi. Kaikkea hyvää!

Toivon todella että löydät oman motivaatiosi jostain,koska alkoholi jättää varmasti jälkensä myös tyttäreesi tavalla tai toisella!Olen myös äitini kautta oppinut jollakin tasolla ymmärtämään kuinka vaikeaa viinasta irti pääseminen on,koska äitini todella yrittää,mutta aina jostain,ihan pienestäkin asiasta retkahtaa,kerta toisensa perään ja viimeaikoina on tuntunut että hän ei tarvitse enää edes syytä siihen korkin aukaisemiseen!Selvinä aikoina hän tosiaan käy ryhmissä melkein joka päivä ja hänellä on paljon ystäviä jotka tukee ja auttaa,mutta viimeaikoina hän on jo vältellyt apua!Pelkään todella paljon joka päivä,sydän pampattaa aina kun puhelin soi…Tälläkin hetkellä äidillä on “putki” päällä ja olen saanut kuulla kunniani puhelimessa vaikka yritän vain auttaa.Tiedän ettei äitini ikinä sanoisi selvinpäin minulle sellaisia asioita joita hän humalassa latelee!Tuntuu siltä että en voi muuta kuin odottaa ja pelätä että jotain sattuu,tätä tunnetta en toivoisi kenellekkään muulle,että joutuu huolehtimaan omasta äidistään kuin pikka lapsesta!Olet tyttärellesi hänen koko elämä,anna hänen nauttia lapsuudestaan täysillä ja tosi on että vanhempana se satuttaa aivan yhtä paljon!Tajuan että viinan voima on todella vahva ja helppoa tietä ei ole,mutta älä ainakaan luovuta!Älä anna viinan mennä tyttäresi edelle,se ei varmasti ole sen arvoista!Äitini on valinnut tiensä,mutta minä en luovuta…Rakastan häntä liikaa antaakseni periksi!Voimia sinulle ja tyttärellesi oikein lämmin halaus,hän on varmasti ihana tyttö ja tarvitsee äitiään nyt ja aina!

Niinpä, tasa-arvo on tunkenut yhteiskuntaan joka alueelle ja jatkaa tunkeutumistaan. Uskoisn , että naisjuoppojen määrävain jatkaa kasvamistaan, kunnyykyiset bilettäjät tulevat vanhemmiksi-valitettavasti!

Hei Tanzu.

Aikaslailla sama tarina meillä. Kirjoitin pitkät pätkät toisen ketjuun jo, mutta oli pakottava tarve jotenkin kannustaa sua. Voimia toivotan sulle!

En oo jaksanut vuosiin kiinnostua itsemurhapuheista ja yrityksistä, olen kieltänyt kaikkien tuttavien yhteydenotot liittyen näihin ja sairaalareissuihin. Kaikkeen turtuu. En sano, etteikö se aina tuntuisi kipeältä kuulla, mutta tässä asiassa olen ottanut tiukan linjan. Olen saanut palautetta tunnekylmyydestäni, kun en auta äitiäni/halua kuulla/olla lähellä, kun näitä itsemurha yrityksiä on tapahtunut. Kertaakaan en ole sairaalassa käynyt katsomassa. Se on mun mielestä helvetin raukkamaista meitä lapsia kohtaan uhkailla vuosikymmenet itsemurhalla, jos nyt sitten jonain päivänä onnistuu, niin se on yllätys. Äidit ja päihdeongelma on paha yhdistelmä. Pitäisi perheessä olla ainakin yksi vanhempi, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa, ettei lapsi koe turvattomuutta.

Syyllinen: Toivottavasti saat kipinän olla juomatta. Mä oon hyvin puolueellinen tässä asiassa, enkä ala moralisoimaan nyt, koska aiheuttaisin sulle hyvin pahaa oloa varmasti hyvin painavilla sanoilla. Mutta lapsesi takia sun on tehtävä jotain. Näitä rikkinäisiä lapsia on jo nyt liikaa. Lapsen yksinäisyys ja vanhemman/perheen kaipuu on ihan hirvittävää, eikä hän sitä vielä ymmärrä, mutta aikuisiässä viimeistään. Mä toivon vielä kolmikymppisenä naisenakin, että olisin saanut hyvän ja eheän äidin ja turvallisen elämän.

Mä en sinänsä korostaisi mitenkään äidin asemaa vanhempana isään verrattuna. Pahin on tilanne, jossa ei ole lainkaan luotettavaa vanhempaa, on se sitten äiti tai isä. Tuo edellisen kirjoittajan kommentti antaa jotenkin olettaa, että on jotenkin enemmän okei, jos isä juo, mutta äidin velvollisuus nyt vähintään on olla vastuullisena vanhempana… Kulttuurissamme tämä ehkä on ollut näin, mutta kyllä isä on vanhempi siinä missä äitikin.

Jos joutuu kasvamaan ympäristössä, jossa vanhempiinsa ei voi luottaa pienestä lapsesta asti, kasvaa sillä tapaa perusturvattomaksi, että on aikuisenakin vaikea luottaa kehenkään. Alkoholistin lapsi ei luota kuin itseensä, ja se on merkittävä vamma, jos haluaa olla elämässä onnellinen.

Minun molemmat vanhempani ovat alkoholisteja yhä edelleen ja ovat aina olleet. Minut olisi, ja tekisi yhä edelleen, hyvin onnelliseksi se jos he parantuisivat, tai yrittäisivät parantua, mutta en usko että niin nyt enää tapahtuu, kun toinen jalka alkaa olla jo haudassa.

Haluaisin kannustaa sinua alkoholistiäitiä yrittämään parantua, sillä se on paras asia, mitä lapsellesi voit tehdä. Minullekin rakkaimpia lapsuuden muistoja ovat ne paremmat kaudet, kun äiti ja isä on ollut enemmän selvinpäin ja olleet meidän lasten kanssa. Tapahtunutta ei voi muuttaa, se täytyy vain hyväksyä, mutta lapsesi rakastaa sinua ja tahtoo että sinä paranet ja olet hänen kanssaan selvinpäin. Kamalinta mitä voi tapahtua, on että syyllisyytesi taakka tekee sinulle mahdottomaksi parantua. Sillä ajat vain itsesi umpikujaan ja aiheutat lapsellesi tuskaa koko loppuelämäsi ajan.

WonderWoman: Niin… Onhan tosiaan isä samanarvoinen kuin äitikin, eikä varmasti ole yhtään sen enempää hyväksyttävämpää isän juominen kuin äidin. Mulla itsellä ei oo kokemusta isästä isänä. Ei selvänä eikä kännissä, siksi mä varmasti paasaan enemmän äidin juomisesta. Mä olisin toivonut selvää äitiä, koska se huolehti meistä. Ja siksi pelkän äidin merkitys lapsuusaikana oli suurempi kuin isän. Oman lapsen saatuani vasta tajusin, että on todellakin olemassa isiä, jotka huolehtivat lapsistaan, vastaani on siihen asti tullut vain renttuja, jotka viis veisaavat perheestä ja lapsista muutakuin puheessaan. Pojot tästä mun miehelle, joka on lapselleen isä, huolehtiva ja rakastava isä…vaikkakin juo viikottain.

Moi,

Mä oon kirjottanu kans aikasemmalle palstalle ‘‘pitkätpätkät’’, mutta tämä oli jotenkin mulle sopiva paikka ja ajattelin kans kirjottaa sulle kannustusta.
Mulla on se ongelma että olen se lapsi jonka äiti juomisellaan ‘‘pilasi’’, äiti on juonut monta kymmentä vuotta ja se jatkuu edelleen, nyt olen täysi-ikäinen ja itselläni oli samat ongelmat ja siihen vielä vähän huumeita. Äidin takia jouduin lastenkotiin ja siitä alkoi sitten se ‘‘hälläväliä’’ asenne ja oma päihteiden käyttö lähti hanskasta kokonaan. Olen ollu 2 kertaa lahden stopparissa ja kun sekään ei auttanut jouduin kauas pois kotoa 400 km päähän ystävistä ja äidistä. Isä lähti jo ennen kun synnyin joten mulla ei ollut ketään joka olis huolehtinut musta sillon kun piti, paitsi mummi, mutta sekin oli jo liian vanha huolehtimaan mun kaikista tarpeistani. Nyt mummi on kertonut asioita joista en tiennyt mitään, kuinka äiti oli jo 1 vuoden ikäisenä jättänyt minut kotiin yksin, minulla oli käsitys 6 vuotiaasta.
Toivottavasti saat äitisi ymmärtämään kuinka juominen vaikuttaa sinuun vaikka olet jo 30 vuotias ja elät omaa elämää. Äitinikin juo edelleen ja se on vaikeaa vaikka olen asian jo käsitellyt. Sinun pitää saada siis äitisi ymmärtämään kuinka paljon hän vaikuttaa juomisellaan lähimmäisiinsä ja sitä myöten koittaa saada hänet hoitoon. Vain omalla tahdolla ja läheisten kannustuksella vieroitus ja hoito onnistuu.

Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista :slight_smile:

T. henna

Mun anoppi oli alkoholisti ja vanhempani ovat juoneet jo useamman vuoden, isä kuoli hieman ennen joulua. Äiti nyt yrittää sinnitellä, kyllähän viina maistuu. Pahinta on asian kieltäminen. Aivan selvästi on kännissä ja väittää olevansa selvä. Mieheni on alkoholisti ja kyllä se mullekkin maistuu. Lapsilla ei ole mitään paikkaa missä olla ilman viinaa. Kännissä ihminen muuttuu ja äitikin kilahtelee ilman mitään syytä. Itse hoidan kyllä työni ja pyrin siihen, että alko ei haittaa perhe-elämää. Otan vain iltaisin, enkä edes joka ilta, joo selittelyä.

On todella rankkaa seurata rakkaiden ihmisten vajoamista. Mikään puhe ei auta. Olen jo lakannut toivomasta parempaa, koska lupauksista huolimatta se pullo pitää ostaa. Isä olisi halunnut lopettaa ja olikin menossa hoitoon, mutta luoja päätti toisin. Tuntuu epäreilulta… Olen ajatellut, että koko elämääni on varjostanut alkoholi. Moni läheinen on kuollut alkoholiin. Haluanko minä siirtää lapsilleni tämän kamalan taakan? Haluanko että lapseni joutuvat kärsimään lopun elämäänsä minun voimattomuuteni vuoksi? Eikö mummojen ja pappojen menettäminen viinalle riitä, tarvitseeko heidän menettää myös vanhempansa? Siinä kysymyksiä, joihin yritän löytää vastauksia. Vastaukset tiedän, mutta löydänkö sen ajatuksen. Jokaiseen kysymykseen vastaus on ei. Onko mulla voimaa vastustaa noita kysymyksiä?

Olen eroamassa miehestäni ja uskon, että alkon käyttöni vähenee huomattavasti. Olemme lasten kanssa suunnitelleet paljon tulevaisuutta. En minä voi menettää lapsiani viinan vuoksi. Olen tuhonnut jo liian monta vuotta heidän elämästään. En minä halua kuolla viinaan. Haluan että lapsilleni jää hyvät muistot lapsuudesta ja äidistä. Minä haluan onnellisen ja hyvän elämän, jota viina ei määrää. Haluan näyttää kaikille, että minä nousen vielä ja voin olla ylpeä itsestäni. Tie on ollut pitkä. Olen yrittänyt jo pari vuotta lopettaa, mutta en vain ole pystynyt. Ehkä nyt olen tehnyt pohjatyötä riittävästi onnistuakseni. Olen sen lapsilleni velkaa. Ja itselleni. Mä en halua tuhota lapsiani, he ovat mulle tärkeintä maailmassa. Mun on pakko onnistua, lasteni ja itseni vuoksi.

Kirjoitan tänne oman tarinani…

Äitini on alkoholisti. Tämän tajusin vasta muutama vuosi sitten.

Kun olin pikkulapsi muistaakseni lapsuuteni oli hienoa aikaa. En pysty sanomaan mitään pahaa sitä. En muista että silloin olisi tapahtunut mitään. Olut kuului jokapäiväiseen näkyyn kotona. Äiti oli kotiäiti ja isä töissä. Äiti joi kaljaa päivällä. Ja huolehti minusta.

Ensimmäinen muistikuvani minkä muistan on se, että juoksen itkien kotiin veljeni luokse, äiti tulee perässä. Veljeni lohduttaa minua ja huutaa äidille. Aamulla kun herään näen, että äidin toinen silmä on muurautunut umpeen. En muista mitä oli tapahtunut, äiti sanoo että kun olimme tulossa vierailta, oli hän kaatunut kiveen. Myöhemmin kuulen, että yksi tuttavamme oli tullut meille yöllä katsomaan minua koska olin mennyt shokkiin.

Muistan monet vanhempieni väliset riidat jolloin olen itkenyt avuttomana ja seissyt ulko oven edessä ettei äiti lähde pois. Äiti oli humalassa. Vanhempani riitelivät paljon. Todella paljon. Huudatin musiikkia jotta en kuulisi sitä, itkin peiton alla, olin avuton.

Jääkaapissa on aina ollut kaljaa, kaapissa aina tyhjiä pulloja. Pöydällä aina täysinäisiä pulloja.

Kun olin teini-ikäinen, aloin kapinoimaan, poltin,olin liian myöhään ulkona, join. Kukaan ei kieltänyt minua. Kyllä minulle annettiin kotiintulo aikoja, mutta en noudattanut niitä, eikä siitä seurannut ikinä mitään. Join paljon, olin joka viikonloppu humalassa varmaan siitä lähtien kun olin 14. 16/17 vuotiaana sain äitini ostaman minulle viinapulloja. Tein mitä lystäsin, silloin se oli mahtavaa.

Jossain vaiheessa lopetin itse juomisen, ei se ollutkaan enään niin mahtavaa, ei vaan enää kiinnostanut juoda. Riidat kotona jatkuivat, Äiti oli usein humalassa. Käytetyimmät sanani ovat varmasti olleet " paljon sä oot oikee juonu?" " taas sä oot humalassa". EN halunnut olla kotona, ahdisti olla siellä, halusin olla mahdollisimman paljon poissa. En kertonut omia asioitani äidilleni. Tottakai meillä oli hetkiä yhdessä, kun poikaystäväni jätti minut hän lohdutti minua, kyllä hän oli minun tukenani jos olisi päästänyt hänet.

Olen nyt parikymppinen, en edelleenkään voi sietää jos vanhempani kyselevät minne meen tai mitä teen. Tiuskin takaisin. en vastaa nätisti. Viihdyn erittäin harvoin samassa tilassa heidän kanssaan…

Noin 4 kuukautta sitten äitini ollessa humalassa, hän kaatui. Joutui sairaalaan, hän teloi naamansa niin pahaan kuntoon että häntä ei tunnistanut samaksi ihmiseksi. Yritti valehdella minulle, että ei hän ollut niin humalssa, maassa oli vaan ollut kanto, hän oli ollut yli 2 promillen humalssa. Kun hän pääsi sairaalasta kotiin, elin vain valvoakseni häntä. En käynyt koulussa, en tehnyt mitään. Olin vain kotona pakottamassa että äiti syö, vahtimassa että hän ei juo. Hoidin häntä, hoidin kotia. Hänellä oli todella pahoja aistiharhoja, hän näki pikkutyttöjä olohuoneessa ja kadulla konsertteja. Olin ja olen aivan rikki edelleen tuosta tapahtuneesta. Hän ei tuntunut enään minun äidiltäni, hän oli joku muu, joku jota piti vahtia. Hän ei edellenkään tunnu äidiltäni. Kun tuo tapaturma sattui, tutkin kodin ja löysin tyhjiä viinapulloja piilotettuna vaikka minne.

En tiedä olenko pystynyt edes kirjoittamaan kuinka kamalaa se oli. Minulla on paha tapa sulkea kaikki paha pois mielestäni, pystyn unohtamaan yllättävän paljon asioita kun ne sattuvat niin paljon.

En edes tiedä onko tässä kirjoituksessa mitään järkeä. Tuli vain sellainen olo että pakko päästä purkaamaan jonnekkin…

Hei Fragile,
Hyvä, että kirjoitit. Tästä alkaa toipumisesi.

äiti ei ole enää sama ihminen kun oli ennen. Nyt hän kävelee hitaasti, jopa epävarmasti, vartalossa on koko ajan pieni outo tärinä mukana, jalat ovat yhtäkkiä tulleet kipeäksi ja hän vain makaa peiton alla sohvalla päivät pitkät. Koti näyttää aivan kamalalta, eikä minulla ole itselläni yksinkertaisesti aikaa huolehtia siitä. Ei tämä paikka tunnu edes kodilta… ei ole tuntunut moneen, moneen vuoteen…

Sinun pitäisi nyt saada apua äidistäsi huolehtimaan. Ensimmäiseksi, soita äitisi lääkärille ja kerro hänen voinnistaan ja siitä että hän ei hoida kotia, tärinästä ja kaikesta muustakin. Lääkäri ei varmaankaan voi sanoa sinulle äidistäsi mitään, mutta hän voi kuunnella ja ottaa tietosi huomioon äitiäsi hoitaessaan.
Seuraavaksi, soita sosiaalityöntekijöille ja kysy sieltä apua mitä sinun pitäisi tehdä. Äitisi pitäisi ainakin saada kodinhoitoapua jos hän ei pysty siihen itse.

Asun itse siis vielä kotona, ja samoin täällä on isä. Isä tosin on päivät töissä, ja koska isät koskisivat siivousvälineisiin muutenkuin pakottamalla :slight_smile:
Joten en usko, että tilanne katsotaan sellaiseksi että saisimme edes kotiapua, plus isä ei siihen ikinä suostuisi, ja en yksinkertaisesti pystyisi tekemään sitä äidilleni.

Niinkun en yksinkertaisesti pysty sanomaan hänelle kun tulen aikasemmin kotiin ja huomaan kuinka hän nopeasti yrittää piilottaa kaljatölkin huovan alle, että kyllä minä näin sen. Tai, että siivotessani löysin laskut joita hän on piilottanut. Ja juuri kun suljin sen kaapin oven, äiti tulee ja sanoo että sitä kaappia ei tarvitse siivota, siellä on pelkästään jotain plaa plaa plaa. Sanoin vain okei, ja siirryin seuraaviin hommiin.

Tiedän, että minun pitäisi sanoa äidille että tiedän että sitä kaljaa taas kuluu. Mutta en pysty sanomaan sitä äidilleni. Loppujen lopuksi hän on kuitenkin minun äitini. Olen hänen lapsensa, tyttärensä, hänen vauvansa. En vain pysty tekemään sitä hänen itsetunnollensa ja omatunnollensa. Varmasti hän tietää kuinka pahasti hänen sairaala reissunsa minuun vaikutti, ja tajusi kuinka sekaisin ja rikki menin siitä, kun hän nyt juomista piilottelee minulta,kun ei ennen sitä tehnyt. Paitsi kirkkaita, joita pulloja sitten löysinkin. Viimisen tyhjän pullon löysin kun siivosin, mutta uskon, että se on ajalta ennen sairaala reissua, koska hänellä ei ole yksinkertaisesti ole voinut olla sellaista aikaa että olisi sen pullon yhdellä istumalla tuhonnut, tai muutenkin. Sen isä ja minä olisimme huomanneet.

Sairaala reissun jälkeen äiti oli melkein kuukauden juomatta, koska yksinkertaisesti vahdin häntä 247, en osaa sanoa koska hän on taas alkanut juomaan. Kunnon humalassa hän ei kuitenkaan ole kertaakaan ollut, joten se on pysynyt “pienessä” tissuttelussa. Tosin kun on juonut niin pitkään niin mikä meille on “pientä” voi olla sellainen pari pulloa, voi olla hänelle kolmin/nelinkertainen määrä, joten vaikea sitä on mennä sanomaan kun alkoholi vaikuttaa tossa vaiheessa niin eritavalla…

Yritän nyt saada äidin menemään lääkärille pitkään jatkuneen yskän takia, josko siellä sitten ne osaisivat huomioida ilman kenenkään sanomista tuon tärinän ja muun…

Hei Fragile,
Elämäntilanteesi on vaikea - juuri niin vaikea kuin se alkoholistien läheisillä useimmiten on. Oletko ajatellut lähteä AAL:ään (www.al-anon.fi). Olosi voisi helpottua, kun kuulet toisten puhuvan samankaltaisista ongelmista ja itse puhut omistasi ääneen.

kokoukseen meneminen ja itsensä paljastaminen…ei… en pysty. Purkautumalla saan hetkeksi pois asian painamasta harteitani, ja sen pystyn tekemään täällä. Ei se muiden kanssa kasvotusten puhuminen muuta sitä arkea joka minulla on, tai sitä miltä minusta tuntuu. Se on vain väline jolla voi hetkellisesti muuttaa omaa olotilaa. Mielenkiintosta tässä mielestäni on se, että en ole pystynyt tästä edes kirjoittamaan päiväkirjaani, jota yleensä pidän. Nyt kun rupesin niitä enemmän tutkimaan, niin en ole sinne kirjoittanut äidin juomisesta tarkasti mitään, jotain teini ajan yleishöpinää, mutta en siitä pelkästään “avautunut”.

Tiedostan kyllä sen, että asian “unohtaminen” & “kieltäminen” ovat huonoja alkeellisia defenssejä, mutta se on ainoa jolla pystyn tätä vastaan taistelemaan. Ajatuksena olisi yrittää muuttaa tämän vuoden aikana pois kotoota, mutta jokin minua estää. En uskalla. Ei itseni puolesta, vaan perheen. Mitä äidille ja isälle käy. Mitä äidille käy ?
En ole ainoa lapsi, mutta muut asuvat jo poissa kotoota, ja toisen sukupuolen edustajina pystyvät käsittelemään tätä erilailla, varsinkin kun eivät joudu elää 247 tämän asian kanssa. Eivätkä he pysty ottamaan minua ja “tunteitani” huomioon… Ja ei, en pysty keskustelemaan tästä heidän kanssaan. Se huomattiin äidin sairaala reissun aikana…

Olet jo ottanut ison askeleen kun olet kertonut elämästäsi täällä, fragile, siitä ei tarvitse olla enää pitkä matka siihen että haet apua livenäkin. Jos tuntuu vaikealta lähteä paltsuun, sitä ajatusta voi kasvatella pikkuhiljaa kunnes tuntee olevansa valmis. Ja AAL:n sivuillahan on myös vertaistukipalsta, jossa voi edes lukea toisten ajatuksia jos ei jaksa tai halua itse kirjoittaa. Lääkärille voi varata ajan keskustellakseen perheen tilanteesta, jos äitiä ei saa lääkäriin lähtemään. Sosiaalityöntekijällekin voi soittaa vain keskustellakseen tilanteesta, jo se kun kertoo jollekin vaikka vain puhelimessa että miten asiat teidän perheessänne ovat, voi saada umpisolmua löystymään hiukkasen ja vähitellen niitä ratkaisuja alkaa löytyä. Missään nimessä sinun ei kuulu miettiä, mikä on parhaaksi ja miten kaikki on parasta hoitaa, eikä kannata miettiä sitäkään etukäteen että miten asiat mahdollisesti menevät jos kerrot - et voi tietää ennen kuin kokeilet.

En minäkään aikoinaan kirjoittanut päiväkirjaan halaistua sanaa äidin juomisesta, saati raivoisista riidoista. Osa minusta halusi varmaan kieltää totuuden, koska siitä kertominen edes itselleni olisi saattanut minut sen kipeän tosiasian eteen, että kotielämä on henkistä helvettiä enkä voi sille mitään. Toisekseen jos äiti olisi lukenut päiväkirjaani, niin siitähän se helvetti olisi revennyt kun hän olisi nähnyt millaisena hänet koen ja että jopa kärsin tilanteesta.

Toivon että osaat irroittautua vanhemmistasi, ja lähteä vähitellen kohti omaa elämääsi. Et voi pelastaa äitiäsi vaikka kuinka haluaisit, siihen tarvitaan hänen oma halunsa toipua. Vanhempasi ovat aikuisia ihmisiä, jotka tekevät päätöksensä omasta elämästään. Sinulla puolestaan on oikeus omiin ratkaisuihin jotka tukevat sinua, et petä ketään vaikka ajattelet itseäsi sekä omaa jaksamistasi.

äiti on sairaalassa… häneltä poistetaan nestettä vatsasta ja jaloista. Ei kuulemma tiedä mistään maksa arvoista tai mistään mitään. lääkärit eivät ole kuulemma kertoneet. soitin aiemmin viime viikolla hänen lääkärilleen kun tiesin että äiti ei kerro mitä l’ääkärissä oikeasti tapahtuu, maksa voi erittäin huonosti, ja menee vain alaspäin. tänään vihdoin kerroin äidille että olin soittanut hänen lääkärillensä ja itkin hänelle että minulla on vain yksi äiti, ja haluan pitää hänet. sanoin että hänen täytyy ymmärtää ja herätä todellisuuteen. en sitten tiedä kuinka paljon hän oikeasti tilastaan tietää tai ymmärtää, kun oikeasti tietäisin tarkalleen mitä lääkärille on hänelle sanonut. kun ei lääkäri minulle kuitenkaan kerro, vaitiolovelvollisuuden takia.
tiedän siis vain että häneltä poistetaan nestettä vatsasta ja jaloista. ja luin jo mistä johtuu jos keuhkoissa on nestettä → sydämen vajaatoiminta.

kukaan ystävistäni ei ole soittanut minulle tai ottanyt yhteyttä kysyäkseen miten voin… ei yksikään… ei mitään… viime viikolla minulta meni puolet kououpäivästä ohi kun itkin koulun käytävällä. nyt itken yksin omassa huoneessani. olen kirjaimellisesti yksin.

Hei fragile,
En tiedä ikääsi, mutta jos olet alle 20 vuotta, tule torstaina klo 19-21 Alateen Koloon (www.helppimesta.fi/Kolo). Siellä olevat kummit ovat myös alkoholistien läheisiä ja osaavat kuunnella ja ehkä myös lohduttaa sinua.

En ole alle 20…kunpa olisinkin…