Historiamme on pitkä, rakastuimme teineinä yli kymmenen vuotta sitten. Päälle parikymppisenä shokkiyllätyksekseni löysin kumppaniltani piikittämisvälineet, olin murtunut. Mieheni käytti Subutexia, omien sanojensa mukaan vain vähän aikaa. Moniin kysymyksiini en saanut vastauksia. Itse en tunne tätä maailmaa, mutta merkkejä löytyi, jonka vuoksi epäilys heräsi ja lähdin tutkimaan. Suhde oli hetken jäähyllä, mies kertoi päässeensä irti, yritin tukea häntä etänä.
Palasimme yhteen ja nyt meillä on vuosien jälkeen pieni lapsi. Olen alkanut epäillä, että jälleen on jotakin tekeillä. Mistä löydän etsimäni? Tarkoitan, mitkä ovat sellaisia asioita, joista voi varmistua? En kestä tätä epätietoisuutta. Meillä on omat asunnot (olen luultavasti halunnut säilyttää jonkinlaisen “oman tilan”), joten en tiedä myöskään mitä hän touhuaa kotonaan yksinollessaan.
Selvää on, että suhde loppuu, mikäli käyttöä on. Ennen sitä saattoi yrittää sulkea silmänsä asialta ja kieltää totuuden sekä unohtaa tapahtuneen… Nyt kuitenkin lapsen vuoksi minun on kaivettava totuus ja tehtävä päätöksiä.
Olen aina pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana, mutta huomaan olevani tämän asian edessä niin solmussa ja avuton, ettei sujuva kirjoittaminenkaan luonnistu.
Minulla on ihana, rakastava, “kunnollinen” perhe, joita en ole halunnut koskaan näillä asioilla huolestuttaa. Häpeä, jonka kanssa elän asian vuoksi, saa minut myös vaikenemaan. Kaksi ystävääni tuntevat koko tarinan, muutama ystävä vain puolitotuuksia.
Epäilyttävää käytöstä on mm.yli puolille päivin nukkuminen, ajoittainen ärtyvyys aamuisin vaikka on toki ollut aina aamuäreä, vessassa pitkään vietetty aika, puhelut joiden aikana hän menee parveekkeelle tai ei vastaa lainkaan, subua käyttävän entisen kaverin “piipahtaminen” ovelle kuulemma tarkoituksenaan myydä jtk tietotekniikkaa, kummallinen pälyileminen toisinaan kun liikuskelen esim hänen asunnossaan joidenkin tiettyjen kaappien läheisyydessä tai muiden hänen tavaroidensa tuntumassa… Pari hieman Epäilyttävää roskaakin löytynyt lattioilta yms. Olen yrittänyt vähän tutkia asiaa, mutten tiedä mitä etsin. En tahdo arkea, jossa joudun epäilemään. Meillä on ollut isoja riitoja asiasta viimeaikoina, olen hänen sanojensa mukaan vainoharhainen. Syitä epäilyyn kuitenkin löytyy. En tahdo tällaista arkea, varsinkaan lapseni tähden. Välillä tuntuu, että palaseni rakoilevat, vaikka vahvana olen seissytkin.
Kokemuksia epäilyttävästä toiminnasta, joka on paljastunut käytöksi?
Miehen oma perhe tuntuu myös tietävän vain puolitotuuksia, välillä tuntuu että olen yksin asian kanssa. Elämässäni on paljon ilon ja riemun aiheita sekä ihania ihania ihmisiä, joiden vuoksi jaksan pyörittää tätä kaikkea. Minulla on myös koti jota rakastan sekä työpaikka, jonne palata hoitovapaalta.
Nyt kärsin kuitenkin unettomuudesta, kun jatkuva epäilyksen peikko kalvaa. Tahtoisin nytkin mennä tutkimaan hänen tavaroitaan, mutta pelkään että hän herää, eikä se penkominenkaan oikein taida olla. Tahtoisin lopettaa asian peittelyn/silittelyn, sillä tämä asia ei ole pelkästään mieheni yksityisasia. Miten päästä häpeästä?
Ensinnäkään sinun ei tule tuntea häpeää miehesi käytöksestä. Jos miehesi kieltää käytön, on sinun aika mahdotonta saada sitä selville. Subutexin käyttäjä voi vaikuttaa lähes normaalilta varsinkin jos käyttö on vakiintunut, ettekä asu jatkuvasti yhdessä. Kun otat asian puheeksi, hän ymmärettävästi suuttuu, onhan hänellä paljon menetettävää jos käyttö paljastuu.
On raskasta elää arkea jossa joutuu jatkuvasti epäilemään ja ns. kyttäämään toista. Ei ole hyvä olla yksin niiden tunteiden kanssa. Luuletko että voisit puhua huolestasi miehesi perheen kanssa. Heilläkin on epäilynsä ja ovat huolissaan, onhan kuvioissa mukana myös heidän lapsenlapsensa. Miehesi vanhemmat tuntevat oman poikansa historian joten parhaassa tapauksessa voisitte miettiä yhdessä miten toimitte jatkossa.
Yhteiset pelisäännöt käyttäjää kohtaan ovat äärimmäisen tärkeät.
Kirjoitat että elämässäsi on iloa ja riemunaiheita, pidä niistä kiinni. Jotta jaksaisit luottaa itseesi tarvitset tukea. Ystävät ovat hyviä tukijoita, mutta heitäkään ei voi kuormittaa kohtuuttomasti.
Täällä Vilpolassa on paljon kirjoituksia vastaavassa tilanteessa olevilta, tai olleilta ja siitä mikä on ollut heidän ratkaisunsa.
Niitä kannattaa lukea, saat vertaistukea ja tietoa itsellesi.
Hyvä että itse kirjoitit tänne, jos se oli ensiavaus tilanteeseesi, siitä on hyvä jatkaa.
Mieheni isä on kuollut, mieheni äidin läsnäollessa mieheni kerran sanoi tunnustavansa “tehneensä tuhmuuksia”, mutta hänen äitinsä näytti vain välttelevän aihetta. En tiedä olisiko siitä apua jos puhuisin miehen sisaruksille, luulen etteivät he todella tiedä piikityshistoriasta. Saatanpa jututtaa jotakuta sukulaisista.
Tänäänkin hän heräsi klo 13 ja oli äreä. Jännitän hänen heräämistään, en siksi että hän olisk aggressiivinen, vaan siksi että se vaikuttaa suuresti myös omiin tunnelmiink kun hän on kireä. Hän sanoo inhoavansa luonani oloa, mutta lapsen takia on pakko. Useinkaan hän ei koko päivää luonani viihdy, vaan lähtee omaan kotiinsa, milloin mitäkin hommailemaan. Pelkään myös mahdollisessa erotilanteessa syntyvää huoltajuuskiistaa. Lapsen kanssa hän haluaisi olla paljonkin, mutta omassa kodissaan. Pitkään nukkumisestakin hän syyttää minua, sillä “ilman minua hän heräisi”. Siinäkin hän menettää aikaa lapsensa kanssa. Tilanne tuntuu toivottomalta ja yölläkin nukuin vain 3 tuntia. Tuntuu että hän lähestulkoon syyttelee minua kaikista ongelmistamme, tiedän kuitenkin ettei näin ole.
Yritänpä etsiskellä vastaavanlaisia aloituksia, olisi kiva löytää joku joka elää/on elänyt samankaltaisessa tilanteessa. Vai onko niin, että täällä kaikki ovat anonyymejä, eikä yksityistietoja pysty jakamaan?
Kyllä täällä varmasti on samassa tilanteessa olevia. Sinun ei kannata pelätä mahdollisia huoltajuuskiistoja. Voit ihan hyvällä omallatunnolla kertoa vaikka lastenvalvojalle että epäilet lapsen isän käyttävän päihdyttäviä aineita. Jos he vaativat isältä seuloja ja Hän kieltäytyy se ei ole sinun syy. Sinä ajattelet vain lapsen parasta. Isälle järjestetään tarvittaessa valvotut tapaamiset jos lastenvalvoja/sosiaalitoimi katsovat että isä ei ole kykeneväinen olemaan lapsen kanssa kahden tai jos seulat näyttävät positiivista. Sinun ei myöskään tarvitse pelätä sitä jos isä uhkaa jättää elatukset maksamatta. Ne voi anoa Kelalta joka laskuttaa sitten isää. Tärkeintä on nyt ajatella sinun jaksamista ja lapsen parasta. Yksin ei tarvitse taistella. Sinulla on mahdollisuus saada tukihenkilö ja voit käydä myös läheisten vertaistukiryhmissä. Voimia !
Kiitos vastauksesta. Otankin asiakseni selvitellä tuota vertaistukiasiaa, olisi hyvä päästä jutustelemaan.
Tiedän että erotilanteessa mieheni vaatisi viikko-viikko ratkaisua, mikä taas minulle ei ole vaihtoehto. Tuntuisi kamalalta kertoa viranomaisille hänen päihdetaustastaan, mutta lapsen parhaaksi teen mitä tahansa. Ehkäpä siitä viimeistään hän saisi herätyksen ja hakisi apua. Toivoisin, että hän voisi kuitenkin olla lapsellemme turvallinen, terve ja eheä vanhempi.
Pelkään ehkä, ettei asia paljastu minulle kovin herkästi, ovelia nämä käyttäjät kun ovat. Jatkan asian tuumailua ja puntaroin vaihtoehtoja.
Moi! Olen vähän eri mieltä kuin jotkut muut, eli lähtisin kyllä selvittämään asian oikeaa laitaa suoraan mieheltä, tavalla tai toisella. Vaikutat minusta realistiselta ja ettet välttämättä tarvitse miettimisaikaa ollaksesi valmis kohtaamaan ikävänkin totuuden. Mitä kauemmin mietit, sitä enemmän minusta tuntuu, että miehesi käytös syö omaa itsetuntoasi.
Itse en ole kauaa elänyt käyttäjän kanssa, siis vain noin vuoden ennenkuin sain äskettäin tietää. Joten en ole niin kokenut kuin jotkut toiset täällä. Mutta minusta nuo huomaamasi merkit viittaavat käyttöön kyllä. Puhelujen salaaminen ja eritoten käyttäjien paluu kaveripiiriin jollain verukkeella. Mies jos kuka itse tietää, että hänen ei pitäisi olla MISSÄÄN tekemisissä käyttäjien kanssa. Myös tuo ärtyisyys jne. Ikävältä kuulostaa. Millaisia ne löytämäsi roskat oli?
Jos olisin sinä niin ehkä ottaisin asian puheeksi suoraan ja vaatisin näyttämään käsivarret, tekemään testin tms. On miehen kannalta ikävää että et voi luottaa hänern mutta ethän tosiaankaan voi. Riippuvuus on niin vahva ja monet alkavat käyttää uudestaan ja uudestaan. Toinen olisi esim tutkia puhelimest tekstarit jos siihen pääset käsiksi eikä hän heti poista viestejään. Mutta tietenkään en sellaista suosittele tekemään…
Joka tapauksessa tsemppiä, voimia ja ehdotan härkää sarvista -lähestymistapaa.
Moi vielä!
Ajattelin kertoa vielä, mistä itse olen saanut apua (tilanteestani kirjoitin tuohon narkkariin rakastunut -ketjuun, jos haluat lukea) Olen käynyt juttelemassa a-klinikalla, sieltä saa keskusteluaikoja myös päihteidenkäyttäjän läheinen. Heiltä olen saanut hyvää ammatti-ihmisen näkökulmaa ja vinkkejä itseni auttamiseen.
Olen myös soittanut Omaiset huumetyön tukena -yhdistyksen työntekijälle välillä kun omat tunteet ovat olleet ihan solmussa ja olen ollut ahdistunut.
Lisäksi kävin yhden kerran al-anon -ryhmässä. Luulen, että menen varmasti uudestaan, koska tuntuu, että siitä voisi olla apua, kun siihen hommaan pääsee sisään. Ainakin tässä ryhmässä minut toivotettiin tervetulleeksi, vaikka olekin huumeidenkäyttäjän enkä alkoholistin läheinen. Ongelma nähtiin kuitenkin samana.
Halusin kommentoida vielä tuota, kun mietit tuota, että jos jotkut viranomaiset saisivat tietää asiasta ja että se tuntuisi sinusta pahalta. Itse olen miettinyt ihan samaa ja jotenkin sitten pohtinut, miksi se tuntuisi pahalta? Epäsolidaariselta miestä kohtaan viedä asia pois meidän väliseltä alueelta ja kertoa “ulkopuolisille”? Mutta tekeekö siinä tavallaan palveluksen miehen huumeidenkäytölle jos sitä salailee? Keneltä tai miltä olisi pois jos vaikka lastensuojelu saisi tietää ja kuka siitä taas hyötyisi? Haluanko ylipäätään toimia “kunnollisesti” vaiko “narkkarimaisten” periaatteiden mukaan salaillen asiaa joka puolella, kertoa valheita ja varoa sanomisiani vähän siellä sun täällä? Loppujen lopuksi: jos miehellä ei ole huumeongelmaa, ei hänellä ole myöskään ongelmaa viranomaisten kanssa (epämukavuutta joutua epäluulojen kohteeksi ja kiusallisia kysymyksiä ei lasketa ongelmaksi ) Meidän tapauksessa lastensuojelu suhtautui aivan lungisti, tarjosivat apua minulle ja lapselle. Lisäksi ajattelin, että tieto lastensuojeluun saattaisi mennä joka tapauksessa tosi helposti esimerkiksi poliisilta, jos mies toilailee jotain, tai jotain muuta kautta. Silloin olisi parempi jos itse olisin ensin tehnyt asiasta julkista vaikka neuvolassa. Nämä olivat mun pohdintoja asiasta.
Tuota samaa olen pohtinut, miksi olisi niin ikävää sotkea viranomaisia asiaan? Ehkä kyse on siitä, että hän saisi “papereihinsa huumemerkinnän” tai muuta vastaavaa, en ole ihan varma. Tai että lapseni kohdalla joutuisi lastensuojelu puuttumaan, vaikka pelkkää hyväähän siinä tahdotaan. Ehkä kyse onkin sen häpeän kantamisesta ja kaiken julki sekä “viralliseksi” tulemisesta.
Uskon kyllä olevani valmis kohtaamaan karunkin totuuden. Mieheni tietää että meidän juttu on ohi jos jotain paljastuu, ja siksi varmaan pitääkin kynsin hampain kiinni salaisuudestaan.
Löysin kerran roskan pienestä desinfiointilapusta, jolla voi pyyhkäistä ihon ennen pistämistä minun käsitykseni mukaan. Pakkasin kimpsuni ja poistuin lapsen kanssa. Hän osasi kuitenkin puhua tilanteen jotenkin itselleen ja uskoin hänen selityksiään. Muistan kuinka aikoinaankin piikittämisestä kiinni jäätyään hänellä oli hyvät selitykset valmiina, silloin ne eivät vain menneet läpi ja hän tunnusti.
Hän on kyllä aina pitkähihaisessa, kesäkuumallakin, koska häpeää vanhoja jälkiään. En pystyisi tutkailemaan käsivarsia oikeestaan, kuin vain suoraan kysymällä. Jatkuvasti oikeastaan etsin merkkejä, vessaankin mennessäni silmäilen rutiinisti ympärilleni. Inhoan tällaista. Haaveilen normaalista parisuhteesta.
Mietin epäilyjäsi. Olen hiukan eri mieltä kuin muut. Jos epäilet, näet käyttäytymisen outouksia, kiertelyjä, piilottelua, näet luultavasti ja todennäköisesti ihan oikein. Jos käyttöä ei olisi, ei miehellä olisi mitään syytä toimia epäilyttävästi, päin vastoin. Epäilyllesi on syy ja jos epäilysi on väärä, mies on valmis seulaan, todistaakseen sinun olevan väärässä. Jos/kun ehdotat sitä, hän loukkaantuu “epäluottamuksesta”, mutta ei se mitään. Sinulla on syysi epäillä, eikä mitään syytä uskoa selityksiä. Turhat epäilyt on helppo osoittaa turhiksi seulalla.
Ymmärrän sinua. Sitä haluaisi niin mielellään nähdä merkkejä kaikesta hyvästä. (No niin, tänäänhän se heräsi jo klo 12. No niin, nyt se vei roskatkin. Kaikki hyvin. Ja silti epäilyttää.) Jatkuvan epävarmuuden ja epäilyn kanssa on liian raskasta elää.
Totta
Sitä kun toivoisi vain normaalia arkea, jatkuva epäileminen on uuvuttavaa. Toivoisi lomamatkoja, ihan vaikka naapurikaupunkiin… Yhteisiä mökkireissuja.
Elämä on tässä pienessä ympyrässä surraamista. Itse toki lähden lapsen kanssa reissun päälle, minulle on maailma avoinna. Siitä olen pitänyt kiinni, että minä teen sitä mikä tuottaa minulle iloa ja onnen tunteita. Mutta tahtoisin tehdä asioita myös perheenä.
Joskus riitatilanteissa hän itse sanookin, että voi vaikka antaa seulat… Asia ei kuitenkaan etene koskaan aikeita pidemmälle. Oikeastaan kaikki hänen puheensa ovat aina tyhjiä, oli asia mikä tahansa. Minun täytyisi vaatia, ei siinä muuten mitään edistystä tule.
Mikä on tuo jatkuva nuha? Koko ajan nenä tukossa, liittyykö se jtnk esim nenän kautta käyttöön? Joskus teinivuosina nenä murtunut, mutta mielestäni nuha on pahentunut viime vuosina.
Hänellä oli kiire omaan kotiinsa taas järjestelemään ennen lapsen tuloa. Mitä lie touhuaa. öitäkin viettää ainakin viikoittain omissa oloissaan.
Munkin mielestä siis nuo merkit kuulostavat siltä, että miehesi käyttää. Itsekin muuten törmäsin tuollaiseen desinfiointilappuun… Onneksi minä tai lapseni emme ole törmänneet vaikka ruiskuihin, mutta uskon tämänkin olevan vain ajan kysymys jos käyttäjän kanssa elelee.
Tuo on varmaan ihan totta että seuloihin meno tms ei varmasti toteudu hänen aloitteestaan. Itse sanoin miehelke kun käyttö paljastui, että hän ei voi tavata lastaan ellen voi varmustua selväpäisyydestä. Tässä vaiheessa hän siis väitti lopettaneensa omin avuin. Sanoin, että luottaisin virtsaseulaan, jonka tulosten pitäisi tietysti tulla minulle suoraan testin tekijältä, ei siis niin, että mies “ilmoittaisi” tuloksen minulle Hän sanoi olevansa tähän valmis, mutta ei asia siitä edennyt mitenkään, koska elämänsä oli tainnut mennä niin kaoottiseksi. Tästä keskustelusa on muutama viikko, ja nyt hän on siis katkolla.
Jos vain jaksat, voisi siis olla hyvä idea vaatia mies seuloihin ehtona lapsen tapaamiselle. Sinun on kyllä varmaan huolehdittava järjestelyistä. Lastensuojelun kautta se varmaan menisi? Tuntuuko liian radikaalilta? Ainakin ratkeaisi käyttääkö vai ei. Jos käyttää, niin hän ehkä kieltäytyy ja vetoaa siihen, että koitat etäännyttää hänet lapsesta. Pää kylmänä! Millainen raitis ihminen muka jättäisi tapaamatta omaa lastaan sen vuoksi että pitäisi pissata purkkiin??
Kuulostaahan tällainen menettely hurjalta. Toisaalta eihän sitä muutakaan asialle voi.
Aikoinaan kun käyttö paljastui, sanoin hänelle, että jos retkahdus tapahtuu, on siitä oltava rehellinen. Silloin olen tilanteen tasalla ja voimme yhdessä miettiä siihen hoitoa. Mutta jos hän valehtelee ja jää kiinni, on homma sillä selvä. Tietty toiveajattelua, että tulisi itse puhumaan… Mutta portti rehellisyydelle on ainakin ollut auki.
Minulla on hieman sellainen fiilis, että hän odottaa lapsen eheyttävän hänet. Hän ei osaa toimia ilman lasta ja tuntee itsensä onnettomaksi. Minä saan sanattomia syytöksiä lapsen “omimisesta” vaikka lähinnä homma menee niin, että hän voi milloin vain olla kanssamme. on jokseenkin epäloogista, ettei mies tule perheensä luokse päivän päätteeksi, vaikka kaipaa jatkuvasti ihan mielettömästi.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään, mutta olen käynyt silti lueskelemassa. Nyt oli pakko saada kirjoitettua, aihe on itselleni niin tuskallisen tuttu.
Mä vaatisin miestä seuloihin, tosin tietääkseni (voin olla väärässä) jotkin aineet kuten bubre eivät näy montaakaan päivää… tosipaikan tullessa saattaa se totuus tulla itseltänsäkin… itse sain kuulla totuuden puolison omasta suusta, vaikkakin tipoittain kertoikin.
Kaikki merkit oli nenän edessä. . Mutta en nähnyt totuutta ennen kuin se marssi väkisin tajuntaa
Oltiin myös kuntoutuksessa yhdessä (joskin ollaan siellä erottukin) tällä hetkellä kuitenkin yhdessä. Meillä on yksi yhteinen lapsi, yli vuoden asumuseron jälkeen ollaan palattu saman katon alle :mrgreen:
Itse en voi sanoin kertoa, kuinka paljon samaistun tilanteeseesi. Toivotan sinulle jaksamista tilanteeseesi, et tosiaan ole ainoa täällä. Kiva että tulit jakamaan huolesi, tällaisten ajatusten kanssa ei ole hyvä painia yksin. Totuus selviää aina, ennemmin tai myöhemmin. Toivon että tässä tapauksessa saat varmuuden nopeasti, käyttääkö miehesi jälleen! (Toivon hartaasti ettei käytä) mukavaa alkanutta vuotta jokatapauksessa!
Kiitos tsempeistä
On ihana huomata, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa.
Vessanpöntön kanteen on alkanut tulla “naarmuja”. Samanmoisia kuin aikoinaan, silloin kun käytti. Veikkaan että liittyy jotenkin pillerin puolittamiseen tai pilkkomiseen. Jäljet sen verran säännönmukaisia, ettei ole voinut tulla vain sattumalta esim.jynssätessä.
Olen jopa miettinyt jonkin sortin piilokameran asentamista vessaan. Tahdon tietää, eikä hän itse tule sitä minulle kertomaan. Ja testejä voi aina yrittää vältellä ja kiertää, nauhalta näkisin koko totuuden. En vain tiedä onko tämä vain epätoivoisen kumppanin ajatushulluttelua, mutta totuus on, että hulluksihan tässä ajautuu ellei homma ratkea.
Tai jollei asiat selviä, niin kohta tekisi mieli kävellä jopa toiseen suuntaan vaikka ratkaisematta. Lapsen vuoksi kuitenkin täytyy tietää, hän kuitenkin jatkossa tahtoisi olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon.
Moi
ja voi p…n suti. Kirjoitin pitkät pätkät, mutta sitten se katosi. Mulla on tosi huono kone. No, ehkä nyt sitten vain kiteytän kaiken jaaritteluni lyhyeen, ja ehkä se onkin parempi niin.
Minulle tulee se vaikutelma, että olet sisimmässäsi aika varma, että mies käyttää, mutta et tiedä, miten saisit hänet siitä kiinni. Mitä, jos koittaisit ajatella asiaa vain sen kannalta, mitä itse ainakin voit tehdä. Välttämättä et saa riittäviä todisteita käytöstä kovin helposti. Mutta voit silti ottaa tilanteen hallintaasi omalta ja lapsesi osalta. Esimerkiksi voit sanoa (rauhallisesti), että epäilet että hän käyttää ja vaikka toivot että erehdyt, tahtoisit varmistua asiasta seulalla. Älä tässä vaiheessa ala väitellä hänen kanssaan näkemistäsi merkeistä, todisteista tai siitä, käyttääkö hän vai ei. Peli voi olla ihan selkeä, seulaan tai ei lapsen tapaamista.
Jos oikeasti hän ei käytä ja on niin ihana mies ja hyvä isä kuin pohjimmiltaan varmasti onkin, niin olisi ihan älytöntä epäillä, että hän jättäisi menemättä seulaan ja jättäisi näin ollen tapaamatta naistaan ja lastaan istuakseen selvinpäin omassa asunnossaan. Vai mitä?
Tsemppiä! Teillä ei ole mitään menetettävää jos teet asiassa vaatimuksia ja selvät rajat, mutta voi olla paljon voitettavaa!
Kyllä olen päivä päivältä varmempi… Kiitollinen olen, ettei mitään kamalaa ole sattunut. Joku hetki täytyykin ottaa asia puheeksi, kun olen tarpeeksi rauhallinen. Mutta eikö seuloja voi kiertää esim subutexin kohdalla? En tiedä näistä asioista mitään, mutta kuulin huhun ettei kolmen päivän jälkeen enää näkyisi. Minne tavallinen tallari voi hakeutua seuloihin ilman viranomaisten puuttumista asiaan?
Itsekin voisin soittaa lastensuojeluun ja kysellä vähän asioista, nimettömänä tämän haluaisin tehdä.
Löysin lisää viitteitä käytöstä, naarmuja ja “viiltoja” tietyissä kodin pinnoissa, niin hänen kodissaan kuin omassanikin. Näitä ilmeni silloin kun käyttöä oli aikoinaan. Olen ottanut valokuvia näistä, en tiedä mihin tarkoitukseen, mutta onpahan kuvattuna.
Kypsyttelen asiaa. Tekisi mieli räjähtää ja kääntää kämppä ylösalaisin löytääkseni kaiken epäilemäni, muttei taida olla viisas veto. Maalailen kauhukuvia tulevasta ja yritän asettua sänkyyni… Vanhat univelat painavat ja kertyvät. Näin toissayönä painajaista asiasta, kerroin unestani miehelleni, johon ei kommentoinut juuri mitenkään.
Voi sentään, on ikävä että joudut olemaan tilanteesta noin ahdistunut ja epätietoinen. Samaistun kyllä moneen juttuun ja siihenkin, kun kirjoitit, että sinulta on jouheva kirjoitustaitokin ruostunut. Itsestäkin on tuntunut, että kaikki omat ominaisuudet ja kaikki sellainen, mistä on nauttinut tai minkä on osannut on jotenkin kadonnut.
Mutta just tänään tuntuu, että oma persoona ja ilonaiheet voivat vielä palautua… sain pari tuntia vapaata vauvanhoidosta ja menin luistelemaan. Se tuntui kivalta eikä liittynyt mitenkään addiktipuolisoon
Toivotan sulle voimia ja että pysyt tolkuissasi tossa pyörityksessä. Kirjoitathan tänne ja olis hyvä jos saat juteltua tilanteesta ulkopuolisellekin, sinne lastensuojeluun vaikka nimettömänä, tai a-klinikalle tms. Tsemiä!
Löysin juuri äsken sen, mitä olen etsinytkin. Hänen tavaroistaan, joten ei mitenkään voi kieltää käyttöä… Löysin siis partahöylän terän ja Subutexia. Olen halvaantunut.
Mies nukkuu, lapsi ja koira vaativat hoitoa. Nyt sinnitellen, kunnes saan itseni kasaan asian paljastamiseksi. Mieluiten laitan lapsen hoitoon siksi aikaa, en tahdo hänen näkevän todennäköistä riitaa. Sitten ryhdynkin selvittelemään käytännön asioita. Olen turtunut.
Nyt päivän toimiin ja kirjoittelen tänne myöhemmin. 11 vuoden suhde ja eheä perhe taisi olla tässä.
) Meidän tapauksessa lastensuojelu suhtautui aivan lungisti, tarjosivat apua minulle ja lapselle. Lisäksi ajattelin, että tieto lastensuojeluun saattaisi mennä joka tapauksessa tosi helposti esimerkiksi poliisilta, jos mies toilailee jotain, tai jotain muuta kautta. Silloin olisi parempi jos itse olisin ensin tehnyt asiasta julkista vaikka neuvolassa. Nämä olivat mun pohdintoja asiasta.
Hän sanoi olevansa tähän valmis, mutta ei asia siitä edennyt mitenkään, koska elämänsä oli tainnut mennä niin kaoottiseksi. Tästä keskustelusa on muutama viikko, ja nyt hän on siis katkolla.