Kuka meitä voi auttaa? (Selviytymistarina alkoholismista)

Ehkä mies ei vielä ole ollut valmis muutokseen!

Itselläni on päihteiden väärinkäyttöä 15 vuoden ajalta, enkä olisi pysynyt vuosiin hengissä, ellei minulla olisi ollut läheistä, joka jaksoi auttaa kerta toisensa jälkeen. (Olen nyt 25) Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen ollut kuivilla ja käyttö nyt hallittua. Yrityksiä on ollut varmaan kymmeniä, jo pelkästään viimeisten kolmen vuoden aikana yli kymmenen. Matkan varrella olen pelännyt, että tämä henkilö luovuttaisi, mutta onneksi hän on jaksanut. Väärinkäyttäjän näkökulmasta olen siis sitä mieltä, että riippuvaiset tarvitsevat läheistensä apua. Jos riippuvainen ei halua kuiville, niin sitten tilanne on toinen.

Itse olen siis nyt muuttamassa erilleni miehestäni , mutta reilusti kymmenkunta vuotta ollaan saman katon alla asuttu. Elämä ei ole ollut helvettiä, mutta onhan se tyydyttävän alapuolella kun tästä kerran pois haluaa.

No, miten ollaan jaksettu? Mä esimerkiksi rupesin heti alkuun “hyödyntämään” muita ihmisiä. Kaikki juhlat ollaan vietetty isolla porukalla, sukulaisten tai naapurilapsiperheiden kanssa -tai sekä että jos ihmisten kemiat ovat kohdanneet. Ensinnäkin mieheltä on löytynyt vieraskoreutta juuri noiden ihmisten suhteen, mutta lisäksi jos hän kuitenkin rupeaa moukaksi, se ei pilaa koko iltaani, koska voin pitää mukavaa muiden ihmisten kanssa. Lapsiperheessä juhliin liittää eritavalla omiakin toiveita kuin arkeen, ja siksi niissä epäonnistuminen tuntuu pahemmalta. No,nyt lapsen vähän kasvettua ei jaksaisi enää niin paljon hössöttää noita juhlia ym. mutta vuosien mittaan niistä on tullut perinteitä ja joku aina jaksaa hössöttää vähän enemmän. Tähän sitten vielä lisättävä, että moneen vuoteen on mahtunut monenlaista iltaa ja monenlaista aikaa, ja silloin kun oma mieli on maassa ei ihan tee mieli olla mukavana seurattarena yhtään missään -mikään yltiösosiaalinen tapaus en nimittäin ole. Ja sama se on miehellä, moneen paikkaan häntä ei nykyisin enää saa lähtemään. Niin, ja noiden ihmisten kanssa en kuitenkaan koskaan halua puhua mieheni ongelmasta, viilennän keskustelun heti jos joku ottaa aiheen esille :confused: .

Mun suunnitelmiin kuuluu siis aina muitakin ihmisiä tai sitten vain minä ja poika. Nyt kun tuota ajattelee niin mies raukka, aika statistiksi on itsensä saattanut tuntea - mutta suunnitelmat joihin vain me kolme sisällymme sisältää aina epävarmuustekijän, joka on jo kolmasosa koko kokoonpanosta! Paljon lisäjärjestelyjä tää ongelma siis perheessä teettää ja kaikki alkkikset eivät edes varmaan ole noin yhteistyökykyisiä kuin tämä mun tapaus, onneakin on siis ollut matkassa :unamused: .

AA:sta muuten: Oma mieheni on kokenut sen suureksi avuksi. Hänellä toinen ongelma (tai sitten tähän samaan liittyvä) on masennus, ja siihen tuntuu nyt mielialalääkkeet pikkuhiljaa purevan, vaikkei mikään ilopilleri ole vieläkään :smiley: . Mutta jos alkoholismiin olisi hyvä lääke keksitty niin aika hiljainen palsta tämäkin olisi :frowning: , siksi täällä ei juuri toivoa alkoholistin paranemisesta jaella ja kehoitetaan keskittymään omaan hyvinvointiin. Pikku hiljaa ja päivä kerrallaan tän ongelman kanssa vaan mennään.

Onko alkoholisti siis menetetty tapaus? Että ei todellisia toiveita “parantumisesta”.

Sanon “parantumisesta” siksi, että minusta alkoholismiin on olemassa erittäin toimiva ja 100% varma lääke, nimittäin raittius. Ei kai alkoholismi ole sen kummempi addiktio kuin muutkaan? vai onko?

Ehkä mun osalta pohjakosketusta ei ole saavutettu. Itse koen aika karuna ajatuksena sen, että miehen nyt tässä tilanteessa jättäisin kun hän näyttää oman tilansa tajunneen ja on hakenut siihen apua. Hän puhuu raittiudesta ja tekee omaa “surutyötään” niin kuin jokainen joka luopuu jostain jonka kokee itselleen tärkeäksi.

Tavallaan koen, että tämä on monessa mielessä lähentänyt meitä, kun on alettu puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Toisaalta pelkään, että tämä vaihe jää väliaikaiseksi. Koen vahvasti, että hänen on itse löydettävä oma linjansa ja viinaton paikkansa maailmassa. Muuten käy niin, että jossain vaiheessa ulkonen paine vain ei enää riitä pitämään hommaa kasassa. Toivoisin, että hän pystyisi olemaan “ylpeästi alkoholiton”, tekisi siitä oman elämänsä tietoisen ratkaisun, eikä jotain pakkoa johon hänen on alennuttava. Aika näyttää.

Mä olen ihan varma että niitä onnellisiakin tapauksia riittää:). Pidellään peukkuja :slight_smile: !

Onnellisia tapauksia on, mutta… :frowning: niitä on todella, todella vähän. Täällä annetaan uusille tulokkaille aina vähän kylmää kyytiä heti kättelyssä, sillä useimmilla meistä on takana vuosien ja taas vuosien turha taistelu viinapeikkoa vastaan. Eikä se peikko kai lopulta ollut meidän peikkomme, vaan puolison. Nyt kun taistelu on jo omalta osalta takana sitä yrittää parhaansa, jotta joku toinen säästyisi edes joltakin niistä itkuista ja pettymyksistä, jotka itse on saanut kokea. Jos eläisin mennyttä elämääni tällä kokemuksella mikä minulla nyt on, olisin eronnut miehestäni vuosia aiemmin, jolloin hänkin EHKÄ olisi ottanut paremmin vastuun omasta elämästään, eikä olisi voinut vain ripustautua minun varaani. Varmasti ei voi tietää.

En kannusta eroon, enkä mitenkään usko, että olisit siihen nyt valmiskaan. Hyvä silti muistaa, että ei sekään ole maailmanloppu, ja esimerkiksi jossain vaiheessa väliaikainen asumusero voisi antaa miehellesi mahdollisuuden näyttää mihin pystyy. Juovan itsetunto on yleensä aika nollilla, mutta sitäkään ei sivullinen voi korjata. Vasta omaehtoinen raittius ja elämänhallinta auttavat siinä asiassa.

Kaikkein, KAIKKEIN tärkeintä on, että pidät ensisijaisesti huolta itsestäsi ja sitä kautta lapsistasi. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Ihmeitä tapahtuu, mutta niitä odotellessakin voi elää hyvää elämää joka päivä, kunhan pitää ohjakset omissa käsissä. :slight_smile:

Alkoholisti ei todellakaan ole menetetty tapaus! Uskon vahvasti, että jos addikti tajuaa tilansa, haluaa todella paljon muutosta ja hänellä on taustajoukot kunnossa, niin on mahdollista päästä kuiville. Mutta jotta elämäsi ei menisi alkoholistin ehdoilla, niin olisi syytä selvittää, onko miehelläsi sitä tahtoa päästä kuiville? Nimittäin, jos sinä et halua viettää loppuelämääsi alkoholistin kanssa ja jos miehesi ei halua oikeasti kuiville, niin teillä ei ihan toiveet kohtaa.

Ei alkoholismi eroa muista riippuvuuksista kuin sillä, että alkoholin juominen on tässä yhteiskunnassa sallittua ja monesti siihen jopa painostetaan.

Mä luulen, että tällä palstalla ne (me?), jotka ovat päätyneet eroon, ovat yliedustettuina. Ehkä ne erilaiset tarinat eivät vain päädy tänne, mutta kyllä niitäkin varmasti on. Ei täällä kukaan sano tai ainakaan tarkoita, että sinun pitäisi erota ja että se on ainoa oikea ratkaisu. Jokaisella on oma polkunsa, jossa kukaan toinen ei voi neuvoa, ainoastaan kertoa omasta tiestään. Mutta kannattaa tosiaan miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja, ei siitä mitään haittaakaan ole. Tiedät varmaan sanonnan, että saat sen mistä luovut? Mä ainakin itse olen ajatellut, että meidän suhteella on oikeastaan mahdollisuus vasta nyt, kun mä olen valmis päästämään siitä irti. Ja ennenkaikkea, kuten täällä on hoettu, muista pitää huolta itsestäsi. :smiley:

Hyvä kirjoitus nimimerkiltä nasaalisti tuossa ylempänä.

Kiitos, olette ihania.

Niin kyllä meidän tarina on sikäli erilainen, että emme ole eronneet. Mies tosin ei ole vielä raitistunut. On sitä ajoittain aina mukaviakin aikoja ollut. Lapset alkaa olla jo aikuisia ja me kuusikymppisiä. Luulenpa, että emme enää eroakaan. Mitäpä siitä enää tässä vaiheessa hyötyisi?

Olisi kuitenkin kiva vielä tätä elämän loppupätkää elää raittiissa ja mukavassa hengessä. Mutta se asia ei mitenkään ole minun hallinnassani.

Hienoa, Laimi, että otit tämän puolen esille! Melkein tuppaa unohtumaan, että on toinenkin tie olemassa, vaikka se ei minun tieni ollutkaan. Toisen ihmisen hyväksyminen sellaisenaan. On muuten vaikea läksy opittavaksi, vaikka kuvioissa ei olisi alkoholiakaan. :confused: Taidanpa laittaa pitkästä aikaa päivitystä omaankin ketjuuni!

Alkoholismi on etenevä sairaus. Kun se on edennyt tietyn pisteen yli, ei siitä voi parantua, mutta aina voi toipua siitä.
Jos, Ellis, miehesi on tehnyt sen elämänsä tärkeimmän päätöksen olla juomatta tänään, hänen kannattaa osallistua AA:n kokouksiin. Samoin voin sulle suositella Al-Anonin ryhmätapaamisia ihan itsesi takia. Aivan kuten omassa ketjussani kerroin, uskaltauduin vasta nyt Al-Anoniin eikä tarvinnut katua sitä päätöstä. Olin heti tervetullut, huomasin, että kaikilla meillä, aivan kuten täälläkin, on paljon samanlaisia kokemuksia juovan läheisen takia.
Todella hyvä asia, että olet saanut kaadettua sukukulissit. Niin minäkin tein ensimmäiseksi ja sain huomata, että parhaimmat tukijani löytyivätkin aivan läheltä.
Tyyneysrukous, minkä luemme kokouksen lopuksi, on mielestäni niin upea ja loistava elämänohje, ettei sitä saa milloinkaan unohtaa:
Jumala, Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
Rohkeus muuttaa ne jotka voin,
Ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan.

t.MillaM

ps. AA:n sekä Al-Anonin toiminta on hengellistä, ei uskonnollista. Kukin saa itse päättää, millaiseksi Jumalan mielessäään ajattelee ja kokee. Suurempi Voima on ehkä parempi sana.
Seurakuntien pariterapiassakaan ei tuputeta uskontoa,vaan siellä on ammatti-ihmisiä, jotka ovat erikoistuneet juuri parisuhdeongelmiin.

Hei, Ellis!

Luin viestisi vasta nyt, sillä en ole muutamaan viikkoon ollut palstalla. Miten teillä menee?

Kertomuksesi kuulostaa kovasti tutulta - minun elämässäni se tapahtui vajaa 10 vuotta sitten. Kymmeneen vuoteen sitten taas mahtuu monenlaista, mutta kaukaa katsottuna suunta oli selkeä: kohti pahempaa ja pahempaa alkoholisoitumista. Viimeinen pari vuotta on mennyt niin, että juominen on ollut jokapäiväistä lyhyitä “nenän valkaisujaksoja” lukuunottamatta. Näkösällä juoden aina noin 4-10 kaljaa ja lisäksi piilossa teräviä noin taskumatti per ilta. Siitä huolimatta mies on ollut töissä ja työnsä hoitanutkin. Asema ja työn laatu ovat osaltaan myös mahdollistaneet jokapäiväisen juomisen.

Nyt olemme olleet asumuserossa reilun kuukauden ja sen ajan mies on ollut raittiina. Hän käy viikoittain terapiassa, samoin minä tahollani. Nyt hän on sitä mieltä, että oli paras mahdollinen ratkaisu, että “potkaisin” hänet pois. Nyt hän joutuu ottamaan vastuun itsestään ja elämästään.

“Autoin” miestäni vuosien varrella milloin mihinkin hoitoon, mutta hän halusi kohtuukäyttäjäksi. Vasta nyt, käytyään läpi elämänsä ensimmäisen juoppohulluuskohtauksen, hän ymmärtää, ettei siihen pysty. Ja nyt, oltuaan useamman viikon juomatta ajatus on kirkastunut niin paljon, että hän tajuaa jo senkin, ettei todellakaan edes halua sitä! Toinen asia on sitten vielä se, että pystyykö hän siltikään olemaan raittiina, vaikka sitä nyt haluaakin. Hän itsekin pelkää sitä, koska tietää, miten tuhannet kerrat se viina on vienyt hyvistä päätöksistä huolimatta.

Itselleni suurin apu on ollut se, että aloin pitää huolta itsestäni ja lapsesta. Elää tätä elämää, niin kuin itse sitä haluan elää. En huolehtia, en hätäillä, en etsiä pulloja, en laskea määriä… Yllättävän vapauttavaa!

Meillä on tilanne se, että mies on nyt sen kolmisen viikkoa ollut juomatta. Hän syö antabusta lähinnä siksi, että kokee tekevänsä fyysisesti jotain asian eteen, ja on käynyt eilen psykologilla. Ensi viikolla me menemme perheneuvolaa yhdessä.

En mä tiedä miten meillä menee. Mies on mielessään pohdiskellut asioita, ja on sitä mieltä ettei halua sanoa juomisestaan suuntaan tai toiseen. Ei siis halua antaa lupauksia siitä, että on juomatta. Elättelee ilmeisesti toiveita kohtuukäytöstä.

Mulla on sekavat mielialat.

Olen alkanut miettiä, että olenko mä ollut kohtuuton vaatimuksissani. Mies vei juomisen maan alle, koska minä sitä paheksuin kun tulin raskaaksi. Mun mielestä meillä kotona ei tartte jatkuvasti juoda. Juon siis itsenkin “erikoistilanteissa”, siis kun vaikka mökkeillään tai ollaan juhlissa, ja tykkään käydä kavereiden kanssa skumpalla. Mutta en tykkää siitä, että joka päivä tai viikko kaljotellaan syystä tai toisesta. Enkä tosiaankaan tykkää siitä, että juodaan humala lasten läsnäollessa tai että juodaan piilossa.

Ennen join ittekin vaikka milloin, mutta olinkin itsenäinen enkä kenenkään äiti.

Musta tuntuu, että sekä lääkäri että psykologi on hämmästelleet tätä mun asennetta. Lääkäri oli tosiaan ehdottanut että mies jois “vain” viikonloppuisin ja psykologi taas ihmetellyt, miksi kotona ei saa juoda.

(oli mies ilmeisesti siihen sitten sanonut, että kotona ei saa juoda koska se menee kumminkin överiksi, ja on ittekin samaa mieltä).

Tuntuu, että ehkä lääketieteen ammattilaisetkin kokee jotain luopumisen tuskaa, kun se ajatus ilman viinaa tuntuu niin vaikealta siinäkin päässä.

No tätä kohtuukäyttöähän se minäkin pelkään. Tai siis: olen itse jo niin allergisoitunut koko aiheelle, etten tiedä miten jaksan elää sellaisen epävarmuuden kanssa.

Omasta mielestäni olen elänytkin sellaista elämää, kuin itse haluan. Mutta esim. mökillä käyntiä emme nykyisin harrasta, en tiedä miehen syytä mutta mun syy on se että siellä juo kaikki muut enkä halua miestä yllyttää.

Ja ilmeisesti oli ollut psykologilla puhetta näistä keskustelupalstoistakin, koska mies totesi, ettei oikein tykkää siitä että täällä käyn ja uskon kaiken mitä mulle sanotaan. :unamused:

Näinhän se alkoholisti sun haluaakin miettivän… Ja kyllä minäkin mietin. Alkoholistini sai päähäni ajatuksia (joita luulin omikseni), että:

  • on aivan normaalia juoda joka viikko, jopa miltei joka päivä
  • on aivan normaalia, että tyhjiä pulloja kertyy monta muovikassillista aivan hetkessä…
  • alkoholistini ei ole ottanut mitään - vaikka on silminnähden humalassa
  • alkoholistini ei ole ottanut kuin pari saunakaljaa - vaikka huojuu tiskialtaaseen nojaten silmät ei-mihinkään tuijottaen
  • että löytämäni tyhjä viinapullo on joku vanha juttu… - joka kerta, jopa samasta paikasta lyhyen ajan sisällä
    jne jne…

Mutta ei, ei se ole normaalia, eikä “alma” ole kohtuuton.

Hyvä, jos elät sellaista elämää, mitä haluatkin. Minä sen sijaan kyttäsin, epäilin, etsin pulloja, tarkkailin mieheni humalatilaa… Yritin käyttäytyä niin, etten vain provosoisi miestä hermostumaan, hyssyttelin jopa poikaakin samoissa merkeissä. Itse hermoilin pojalle omaa kireyttäni, jota en alkoholistillenikaan voinut purkaa. Kavensin omaa seuraelämääni ja ystäväpiiriäni, jännitin juhlailtoja… Aluksi en halunnut itse juoda juurikaan, mutta ajan myötä join seurana jonkin verran. Ajatus oli lähinnä se, että muutenhan mies juo ne. Esim. pari lasillista viiniä minullekin, niin hän ei juo koko pulloa… (Hih, miten fiksua…)

lisäys Niin, ja nyt siis muutaman viikon raittiuden jälkeen mies on kertonut totuuksia, jotka ovat vielä paljon pahempia, kuin mitä nuo omat huomioni. Sen lisäksi, että minä (häpeillen) kannoin tyhjiä pulloja ja tölkkejä kauppaan, hän lappasi salaa pussillisen viinapulloja roskiin joka viikko…

Ja että nyt erillään asuessa vapauden tunne on aivan uskomaton… Se kireys vain hiipii osaksi perhe-elämää, joipa mies tai oli juomatta.

Nuo syyllistämispuheet ovat juopon käsikirjasta, kaikki tuo tuli meilläkin kuultua. Lisäksi mm. “pakko juoda, koska ei sinua muuten kestä”, “olet tuollainen tiukkapipo, kun et siedä normaalikäyttöä”, “sinulla se alkoholiongelma taitaa olla”, “X juo paljon enemmän kuin minä”, “kyllä voin olla juomatta jos haluan”, “tästä ei ole mitään haittaa kenellekään” sekä tietysti kaikkien selitysten äiti “pakko juoda salassa kun muuten ei uskalla” :laughing: :laughing: :laughing: Ihan erityisesti on jäänyt mieleen tällekin palstalle varmaankin kirjaamani “olut on hyvä palautumisjuoma kuntosalin jälkeen” Mutta oli se niin hyvä urheilujuoma myös ennen kuntosalia, että kuntosali jäi useimmiten väliin kokonaan!

Ethän siis ota niskoillesi syytä miehesi valinnoista. Tai ei kai alkoholisoituminen valinta ole ollut, onpahan vain hyvästä rengistä lipsahtanut paha isäntä. Ex-puolisoni sukulaiset harrastivat samanlaista kommentointia kuin tapaamasi puoskari (hups… :blush: ). Toisaalta voi olla niinkin, että lääkäri on vain kartoittanut miehesi suhtautumista erilaisiin vaihtoehtoihin ja sinä olet ollut tavallaan sivuosassa. Who knows.

Käy palstalla edelleen. Selvästi fiksuna ihmisenä osaat arvioida onko tästä sinulle hyötyä vai haittaa. Miehesi mielipide olkoon hänen omansa. Itse en koskaan kertonut alkoholistille käyväni täällä, mutta nyt jälkikäteen on käynyt mielessä sanoa, että käypä lukemassa millaista perheelläsi oli… mutta mitä turhia. Menneet ovat menneitä.

Oletko itse kuullut nuo sanat psykolgin suusta vai onko miehen kertomaa? Hmmm…hieman epäilen, että ammattitaitoinen psykologi heittäisi mitään noin älytöntä. Tai sitten miehesi on loistava manipuloija tai vaihtoehtoisesti halunnut ymmärtää psykologin sanat noin

Mun alkoholisti on ainakin jäljestä päin kertonut, että lääkäreille yms. kerrotut tarinat olivat aiemmin aina hyvin “siivottuja” käytön määriä ja aikoja ja seurauksia vähättelemällä. Kyllähän jokainen (alkoholisti itsekin siis) tietää normaalikäytön rajat ja kuvailee ammattiauttajille itsensä sellaiseksi, ehkä hiukan suurkuluttajaksi (ja että meneehän se joskus firman juhlissa vähän överiksi tms.), mutta ei miksikään ongelmajuojaksi. Tämä asenne muuttuu vasta, kun alkoholisti itse aivan aidosti ja oikeasti haluaa raitistua. Siihen asti hän kertoo omaa totuuttaan, johon itsekin miltei uskoo. Siihen saakka avun hakemisellakin haetaan vain oikeutusta jatkaa juomista, esim. kohtuukäyttäjänä. Ja oikeutuksenhan saa, kun kertoo tarinansa ihan omalla tavallaan, oman totuutensa.

Toi on niin totta, niin totta!

Niin, nämähän ovat hankalia asioita. Kun voihan se olla niinkin, että miehesi juo liikaa vain sinun mielestäsi, eli hänellä ei ole alkoholiongelmaa, vaan teillä on parisuhdeongelma. (= teidän käsitykset alkoholinkäytöstä eivät sovi yhteen.) Siihen, kummasta on kyse, ei ole mitään patenttivastausta. Juomiskerrat tai -määrät eivät välttämättä kerro mitään. Mutta mutta, lainaus ihan ensimmäisestä viestistäsi:

Tuo ei kuulosta normaalilta, eihän? Jos miehelläsi olisi alkon käyttö hanskassa, hän ei toimisi noin. Jos sinä haluaisit tehdä jotain asiaa enemmän kuin miehesi haluaisi sinun sitä tekevän, sanotaan nyt vaikka käyvän ystävien kanssa ulkona, sinä varmaan keskustelisit miehesi kanssa ja selittäisit, miksi ystävien tapaaminen on sinulle tärkeää. Lopulta päätyisitte jonkinlaiseen kompromissiin. Sinä tuskin hiippailisit keskellä yötä tapaamaan ystäviäsi salaa ja väittäisit olleesi viemässä roskia.

Kuten edellä jo kävi ilmi, tähän voi olla montakin selitystä. Miehen mielestä psykologi on voinut “ihmetellä”, miksei kotona saa juoda, mutta tosiasiassa psykologi on voinut kysyä, miksi kotona ei saa juoda. Ts yrittänyt saada miehen itse ymmärtämään siihen syyn. Jos mies on kertonut alkoholinkäytöstään siihen tyyliin, että hehe, joskus menee vähän liikaa, mutta niinhän kaikilla jne, lääkäri on hyvinkin voinut ehdottaa kompromissina sitä, että mies joisi vain viikonloppuisin.

Kerro, miksi käyt täällä (tästä on apua sinulle, saat selviteltyä ajatuksiasi…) ja että osaat ajatella ihan itse. Kiva, että miehesi luottaa arvostelukykyysi noin paljon. :unamused:

Entäs sinä, oletko sinä saanut keskusteluapua itsellesi muualta kuin täältä?

Voimia! :smiley:

Kiitos teille!

Voi kyllä olen saanut apua teiltä täältä.

“Kuitenkin kirjoitti:
asenne muuttuu vasta, kun alkoholisti itse aivan aidosti ja oikeasti haluaa raitistua. Siihen asti hän kertoo omaa totuuttaan, johon itsekin miltei uskoo. Siihen saakka avun hakemisellakin haetaan vain oikeutusta jatkaa juomista, esim. kohtuukäyttäjänä. Ja oikeutuksenhan saa, kun kertoo tarinansa ihan omalla tavallaan, oman totuutensa.”

Tämä on niiiiiin totta kuin vain olla voi.

Me ollaan menossa torstaina parisuhdeterapeutille. Jospa siellä saatais apua, vaikka kyllä meillä minusta ihan hyvä keskusteluyhteys on.

Olen huomannut, että miehen käytös ensijärkytyksen jälkeen (ts. kun nostin virallisesti asian esille) on ollut juuri tuota oikeutuksen hakemista, ts. hän haluaa uskoakseni kuulla muilta että kykenee kohtuukäyttöön. Hän myös " pelkää" mitä ihmiset ajattelevat kun hän ei juo. Esim. työmatkalla muut olivat ottaneet olutt, hän jotain muuta, ja hänestä tuntui että “mitähän ne muut nyt ajattelevat”. No todennäköisesti eivät mitään, mutta mies tuntee painetta.

Hän kävi yhdesti psykologilla, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi varannut uutta aikaa, koska kokee asian nyt kaukaiseksi (mitä se sitten tarkoittakin).

Kieltämättä minusta itsestänikin tuntui välillä, että mitä ihmettä me sinne parisuhdeterapiaan oikein mennään, osataanhan me kahdestaankin puhua. Mutta pakko meidän on mennä.

Ajattelin verrata viinaa salarakkaaseen kun tiukka paikka tulee. Mies voi kuvitella, miltä tuntuu luottaa toiseen jos tietää että hänellä on salarakas.

Olen löytänyt tässä lähiaikoina mun kaveripiiristä henkilön, jonka puolisolla on samantyyppisiä ongelmia. Se on ollu mulle jotenkin suuri helpotus, että tiedän tutun ihmisen joka ymmärtää mua 110 %:sti.