kuivan alkoholistin ex

Hei vaan kaikille kotikanavalaisille!
Olen lueskellut tätä palstaa aina silloin tällöin ja saanut omaan tilanteeseeni tukea.
Olen siis parisen kuukautta sitten eronnut avomiehestäni, joka suurimman osan aikaa suhteestamme oli raittiina.
Meidän suhteeseemme se alkoholi ei konkreettisesti kuulunut, muuta kuin yhden retkahduksen verran. Ennen suhdettamme mies oli ollut parisen vuotta juomatta, pistänyt korkin siis kiinni katkon kautta. Minä en tiennyt ihastuvani alkoholistiin, niin hyvin tuo asia minulta piilotettiin. Joitakin asioita toki olin suhteen alussa ja sen jatkuessa ihmetellyt, ja ne saivatkin sitten selityksiä kun tämä retkahdus yhteisellä matkalla tuli. Niin moni ihmettelemäni asia selkeni. Omassa päässäni siis.
Tämä ero oli pitkän irtautumisen ja työn prosessi. Kun se sitten viimein erinäisten tapahtumien saattelemana kirkastui selväksi, oli helpotus lähteä omaan elämään. Olo oli todella vapaa, ja iltaisin hymyilin elämää, joka vielä olisi edessä. Mies soitteli päivittäin ja kertoi kuinka haluaisi minut takaisin ja olisi nyt valmis tekemään paljon enemmän suhteemme eteen. Minä kuitenkin olin jo kaukana, enkä valmis palaamaan ollenkaan siihen mistä olin lähtenyt. Miksi olisin ottanut sellaisen riskin? Puhelut alkoivat tavallaan ahdistamaan ja pyysin, ettei hän soittelisi enää montaa kertaa päivässä. Tein myös selväksi, etten aio palata entiseen.
Nyt kun mies ei enää soittele, on tavallaan jäänyt enemmän aikaa omille tunteilleni. Tiesin, että jossain vaiheessa käyn läpi tämän suhteen ja eron, itken itkuni ja nousen. Pari kuukautta meni kuin siivillä, nyt tuntuu, että olen niin kamalan väsynyt. johtunee myös vuodenajasta, mutta osasyynä on varmasti omien tunteiden käymisprosessi, jolle kyllä annan tilaa ja aikaa. Miten teidän selviytymisprosessinne ovat sujuneet? Erityisesti kaipaisin ajatuksia niiltä, joiden elämä on ollut elämää kuivan alkoholistin kanssa. Millaisia ongelmia teillä oli ja miten irtautuminen suhteesta onnistui? Miten olette täyttäneet läheisyyden kaipuunne?
Minulla on aivan valtava läheisyyden kaipuu, se osaltaan vaikuttaa tähän olotilaan. En kuitenkaan kaipaa eksääni, mutta toisen ihmisen kosketusta ja lähelläoloa. Kaipaan niin kovin ja samalla tiedän, että en ole vielä lähimainkaan valmis mihinkään suhteeseen. Minun on ensin paikkailtava itseäni naisena ja ihmisenä. Suhde on satuttanut niin paljon kuitenkin. Selviän kyllä, kaikki aikanaan :slight_smile:

ilmeisesti kaikki kuivien alkoholistien nykyiset ja eksät ovat siirtyneet vehreimmille niityille jo??
olis kiva saada vähän jakaa kokemuksia ja ajatuksia. nyt omat tunteet saa luvan myllertää kun eksä on vähentänyt soittelua eikä tarvitse olla antamatta tarttumapintaa :slight_smile:

Aika parantaa, ja omasta päätöksestä kiinni pitäminen. Läheisyydenkaipuu on kaikilla, ja pahimillaan minusta noin 1-6 kk eron jälkeen. Itse olen täysin tietoisesti ollut menemättä takaisin ko. aikana, koskan en halunnut palata siihen samaan vanhaan, ja sanoja sekä lupauksia lukuun ottamatta miehessä ei tapahtunut ko. aikana mitään selkeää muutosta mihinkään suuntaan. Oma exäni jatkoi (ja varmaan jatkaa vieläkin) juomistaan, mutta lupausten määrä vain kasvoi tuona eroa seuranneena aikana merkittävästi. Tosin, kun kieltäydyin toistuvasti ryhtymästä seurustelemaan uudelleen, paluu vanhaan haukkumiseen ja sadatteluun tapahtui joka kieltäytymisen jälkeen noin sekunnissa. Ylipäänsä vihapostia ja raivokkaita solvaavia tekstiviestejä sain noin vielä vuoden verran eromme jälkeen, vaikka en niihin enää vastannutkaan millään lailla. Yritä elää päivä kerrallaan, ja tehdä kaikkea muuta mukavaa (harrastukset, ystävät, työ jne.), ja kannattaa ehkä muistaa antaa aikaa itselleen toipua eikä tunteiden vallassa ja voimalla rynnätä takaisin siihen mitä oli ennen kuin tilanteeseen on riittävästi etäisyyttä. Voithan antaa itsellesi vaikka puoli vuotta aikaa katsoa miltä sitten tuntuu, ja haluatko miehesi takaisin kaikkine vikoineen ja hyvine puolineen vai et. Sanoisin, että niin valitettavaa kuin se onkin: realismi auttaa.

Hei Uutukainen,
Raitistuneiden exien läheisiä on olemassa, mutta ne eivät taida käydä täällä, kun asiat ovat niin hyvin. Minun exäni oli sitten sellainen kuiva alkoholisti, vaikka raitistui AA:ssa. Kestin niitä kuivia huikkia 5 vuotta, ennen kuin sain repäistyä itseni irti. MInä selviydyin Al-Anonin avulla. Sinäkin voit kokeilla sitä menetelmää.
Voimia sinulle.

kiitos täällä onkin joku käynyt vastailemassa :slight_smile:

mullahan tuo tilanne on sellainen, että se juominen ei ole kuulunut meidän suhteeseen(muuta kuin se kerta, jolloin ongelma selvisi). Tunteet kun oli pelissä halusin uskoa mieheen, olihan hän ollut jo pitkään raittiina ennen minua. Sanoin, että olen tukena ja vierellä mikäli hän pysyy raittiina ja haluaa kanssani hakea apua meidän ongelmiimme. no niitä ongelmiahan sitten oli ja tuli, mutta apua ja tukea niihin ei haettu. Luulenpa, että mies ei ollut niin sinut ongelmansa kanssa kuin antoi ymmärtää, ei ollut alkanut hoitaa itseään millään lailla, piti korkin vain kiinni. Yhteiselo oli rankkaa, pieniä omituisuuksia, joista jäi outo epämääräinen paha olo. Riitoja, joissa sain pahoja sanoja ja loukkauksia. empatiaa sain silloin kun mies sitä halusi antaa ja silloinkin hän teki siitä suuren numeron kuinka hyvä hän on. Kun itse hain lohtua tai empatiaa omaan tarpeeseen, en kyllä sitä saanut. PAljon kaikenlaista, mikä tulvii mieleen pikkuvälähdyksinä nyt, kun etäisyyttä jo on.

Minä en ole tuon eron jälkeen halunnut miestä nähdä. Päivittäiset puhelut ovat loppuneet, mikä on tavallaan antanut minulle vapauden tuntea omat tunteet juuri sellaisina kuin ne ovat kun enää ei tarvitse tsempata puhelun aikana ollakseen neutraali. On ollut sellainen tunne, että en ole halunnut antaa miehelle minkäänlaista tarttumapintaa näyttämällä tunteitani. Olen siis ollut hyvin neutraalilla linjalla vaikka sydämessäni olisin halunnut huutaa haista paskaa ja antaa hänen kuulla mitä mieltä olen. Mutta näin. Tämä tyhjyyshetki kuuluu varmastikin erosta toipumiseen.

Olen kuullut miehen alkaneen juomaan eromme jälkeen, tosin tämän hetkistä tilannetta en tiedä, eikä se oikeastaan minulle kuulukaan. Toivon, että saisi elämänsä järjestykseen ja hoitaisi itseään. minä en hänen elämäänsä kuitenkaan enää halua kuulua.

Toivon vain, että jonain päivänä kohtaisin ihmisen, jonka kanssa voisin opetella parisuteen kiemuroita ilman tuommoista viheliäistä riippuvuusongelmaa. Olisi varmaan myös tosi hyvä jutella jonkun sellaisen kanssa joka on kokenut samoja asioita. Kuivan alkoholistin ongelma on jotenkin paljon vaikeampi tunnistaa kuin juovan alkoholistin, mutta samanlaisia psyykkisiä ongelmia se taitaa suhteeseen aiheuttaa. Jos vertaistukea täältä löytyisi, olisin kyllä niin iloinen :slight_smile:

Juu …u onnea päätökselle.

En tiä olenko ihan väärässä, mutta voiko olla niin että alkoholilla on alunperin alettu peittämään sitä mitä ei itsessä pysty kestämään, jotain sellaista josta ei voi kenellekään puhua ja jota ei itselleen voi myöntää. Vai tuleeko alkoholistista vain alkoholisti siten että alkaa juomaan enemmän ja enemmän huvin vuoksi. Minä epäilen. Mulle jotenkin alkaa tuntua siltä että kun täälläkin näitä juttuja lukee niin ne harvat jotka on alkoholin juomisen lopettanu niin sitten tuleekin se pohjalla oleva syy sitten siihen niin käsinkosketeltavaksi että sekin on sitten niin hankala ongelma ja käsiteltävä että vaikka alkoholisti viinan juonnin lopettaakin niin sitten se ongelma vain muuttuu toisenlaiseksi.

Voihan ihminen olla selvinpäinkin ns. sairas mieleltään.

Omalla kohdallani ainakin tunnistan että vaikka tuo mun ex avopuoliso viinan juonnin lopettaisikin, niin olis tosi hankala tapaus. Kun sitä on alettu hakkaamaan , niin että veri on lentänyt jo 4 vuotiaana, 8 vuotiaana se on jo ajanut vanhempien luvalla kännissä traktorilla pitkin peltoja ja isäpuoli on vaan vieny sille pirtua lisää, niin kysyn vain että olis sitten vaikka ilman viinaa tulevaisuudessa että mitenkä siitä enää saa 40 vuotiaana sitten ns. normaalin kansalaisen.

Mun mielestä olet tehnyt oikean päätöksen. Jatkat vain mietiskelyä ja pohdiskelua.Uusi rakkaus tulee jos on tullakseen. Mutta kun on kerran retkuun langennut, niin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon että niin käy HELPOSTI uudelleen . nimim. kokemusta on.
Tsemppi’ä :smiley:

moikka!

juu kyllä ihan samalla tavalla ajattelen tuosta oman itsensä kohtaamisen vaikeudesta. Alkoholilla tukahdutetaan omia tunteita, niitä, joita on hyvin vaikea kohdata ja kestää. Ja vaikka alkoholisti juomattomana pystyisi yksin ihan ok elämään niin parisuhteessa voikin sitten olla suurissa vaikeuksissa, koska suhde on kuitenkin vuorovaikutusta, jossa pitäisi omien tunteiden kohtaamisen lisäksi kohdata myös sen toisen tunteita.

Minun suhteeni tuohon alkoholistiin jäi hyvin vaillinaiseksi. Oli tunne, että en häntä tunne. Hän ei päästänyt lähelleen, eikä halunnut tulla lähelle, henkisesti. Oli selkeät rajat mitä ei saanut ylittää, sillä hän turvasi, että ei joudu kohtaamaan liian vaikeita asioita omassa itsessään. Jos minä olissin tyytynyt siihen, että elämä on pinnallista kodin hoitamista, kaupassakäyntiä etc., olisi meillä voinut ollla asiat ihan hyvin. Mutta kaipasin toisen todellista tuntemista, todellista läheisyyttä ja sillä lailla ne asiat alkoivat sitten paljastumaan. Aivan kuin joku lasiseinä olisi ollut välissämme, näin sen ihmisen vierelläni, mutta en päässyt lähelle. En halua elää sellaista elämää.

Pohdiskelun ja itseparantelun paikka on todellakin nyt, tämä tyhjyys n hyvä asia, se on minun pohjani, josta sitten alan toivottavasti elpymään ja opin jotain. Seuraavan ihmisen kanssa osaa ehkä taas vähän enemmän. Tämän viimeisimmän kanssa meni liian pitkään ennenkuin tunnistin, eihän hän suoraan ongelmastaan puhunut tietenkään. Alussa juuri ajattelin, että kunnollinen mies, käsistään kätevä ja kotiaan hoitava etc…Edellinen mies oli myös riippuvainen, ei alkoholista, mutta myös silloin näin alussa kunnollisen miehen. Riippuvuus paljastui myöhemmin. Henkisesti olen alkanut tekemään eroa varmaan heti kun asiat on alkaneet paljastumaan, mutta eivät ne ole olleet nopeita prosesseja. Varmasti olen läheisriippuvainen, vaikka en ihan niihin syvimpiin mutiin olekaan juuttunut.
Tässäpä sitä sitten riittää työtä oman itsen kanssa :slight_smile:

Joo - vaimoni kituuttelee. juo heti, kun laskelmiensa mukaan pystyy. Antabuksen ottoa edeltävänä päivänä yleensä. Minulla on niin kauhean voimaton olo ja elämä tuntuu siltä, että ei jaksa enää mitään. On helpompaa antaa kaiken vaan olla, kuin lähteä. Tunnen huonoa oloa siitä, kun en kykene lähtemään pois tästä helvetistä.

Eikä oikein jaksa edes tännekään kirjoittaa - kun tietäisi minne huudan apua.

moikka!
Tonteri kyllä sä jaksat! Susta nyt tuntuu, että sulla ei ole voimia muutokseen, mutta uskon, että se aika tulee vielä. Kun sun mitta täyttyy, ei muuta tietä ole, silloin on valmis. Valmis astumaan askeleen eteen ja pari taakse selvitelläkseen asioita itsensä kanssa, sitten taas eteen :slight_smile: Miten kauan olet ollut vaimosi kanssa? Entä ongelma, onko ollut olemassa koko yhteisen aikanne?

Minä ehdin olla eksäni kanssa reilun vuoden, joten kauaa en elämästäni joutunut hukkaamaan. Omat prosessinikin on edennyt jo ja olo on hyvä verrattuna viime kirjoituksiin :slight_smile: Kevät tulee ja minulla on koko elämä edessä. En tunne tarvetta pitää yhteyttä eksään, eikä hänkään ole soitellut :slight_smile: Hyvä näin.

voimia ja tsemppiä Tonteri, yritä vaan jaksaa kirjoitella tänne, varmasti toisten tukii auttaa sua jaksamaan!

Voi näitä. Mua kans erossani ja eksässäni painaa ja painoi se, että se on niin väärinkohdeltu ja lohdukseen ryyppäävä kakara pohjimmiltaan, että turha sellasta palanutta kakkaraa on pullaksi koittaa leipoa. Yritin silti pitkään ja vieläkin toivon, että valitut kauniit ja vakavat sanani on varastoituneet johonkin ja siellä alkaa kantaa siementä. Muksuna sitä on sysätty perheestä ja kodista toiseen, näinkö sitä sitten aikuisena osaa kotiutua minnekään kun jo 11-vuotiaasta eteenpäin on viihtynyt paremmin jossakin toreilla ja turuilla, niin kuin lähiöiden lapset yleensä.

Itse olen alkoholia lähinnä juhlaan käyttänyt vuosikaudet, runsaammankin juomisen aikoina, ja ahdistuksenkäsittelyt ja terapiat mulla on sitten erikseen; en minä kännissä pahimpia mörköjäni yleensä edes ajattele tai niistä puhu (paitsi teini-ikäisenä, kun kavereitten kanssa tilitettiin kaikki lapsuuden kammotukset ja itkettiin sitten kuorossa. Mutta siinä iässä se oli vielä aika viatonta ja suorastaan terapeuttista, jakamista.) Kyllä mun eksäni mun mielestä on riittämätön ja minäkuva on hukassa ja hatara, kun ei sille oikein kunnolla oo kukaan koskaan kertonut, että se on arvokas, eikä se oikein taida yrittää kertoa itselleenkään.

Mutta kun se on vielä nuori mies (29, kuten minäkin), toivon silti, että sillä vielä olisi mahdollisuuksia “paranemiseen”. Mä joudun parantamaan itseäni nyt meidän suhteen jäljiltä, ja kun mulla on ne omatkin paskani diilittävänä, ja vielä tosiaan tätä alkoholinjuontitaipumusta ihan itselläkin pohdittavaksi asti, mutta miehelle toivon pelkkää hyvää ja roppakaupalla. Onneksi tänäänkin näin sosiaalisesta mediasta, että se on duuninsa tehnyt.

tahtomattaankin sitä varmaan ajattelee sitä toista; mitä sille kuuluu ja kunpa se saisi voimaa jostain laittaa elämänsä järjestykseen. Mä huomaan näitä ajatuksia päivä päivältä vähemmän ja silloin kun ajattelen ohikiitävän hetken, annan ajatuksen ja tunteen tulla. Oon miettiny, että mun vaan on annettava niitten ajatusten tulla niin pitkään kuin niitä tulee, sillain niistä pääsen yli ohi ja ympäri sitten. Tietty jos joka hetki on jotenkin takertuvasti jja ahdistuneesti entisessä kiinni, on kannattavaa vvarmasti hakea apua ja tukea irtautumiseen. Mutta mulla siis näin.
On hyvä olla yksin, ilman eksää vaikka aina välillä hetken mietinkin. Ja muitsan kyllä kaiken sen pahuuden, minkä koin, ja sen takiakin jo on selvääkin selvempää, että siihen entiseen en haikaile takaisin vaikka tunteet pintaan tuleekin.

On muuten jännä huomata myös syntynyt kiinnostus ja ehkä orastava ymmärrys tuota sairautta kohtaan. Kun näkee alkoholisteja tuolla kadulla tai lukee jutun lehdestä vaikka, niin alkaa miettimään mikä silläkin ihmisellä on mennyt elämässä pieleen sillä tavalla, että viinasta on tullut helpotus, joka on sitten vienyt mukanaan sairastuttaen. Ihmistarinat ja -kohtalot on kiinnostavia, ihan siis muidenkin kuin alkoholistien.

Oman eksän menneisyydestä en tiedä mitään, hänhän rajasi mukavuusalueensa siten, että entisistä asioista ei puhuta, ei hänen eikä minun. Häntä kiinnosti vain tuleva, varmasti se oli helpompaa niin. Suhteemme oli vain tyhjä kuori, tykkäsimme kyllä, mutta todellinen läheisyys jäi kokematta :slight_smile:

Itse olen kokenut, etten ole voinut olla eheä ennen kuin olen kohdannut menneisyyteni ja sisäistänyt kamalatkin jutut osaksi omaa tarinaani. Ex sen sijaan kertoi mulle menneistään luontevasti, mutta ei “vatvo” niitä, minäkuvaansa tai vastaavaa, luultavasti koska se on kivuliasta, ja pahimpia juttuja voi olla vaikeaakin hahmottaa ja avata ilman ammattiapua. Juteltiin tänään ja mieli on hyvä, ollaan kavereita kuitenkin. Lempeä ja suloinen mies se on.

Tervehdys.

Olen seuraillut kotikanavaa jonkin aikaa ja empimisen jälkeen taidanpa minäkin nyt kirjoittaa. Uutukaisen ja muidenkin kirjoitukset antavat paljon ajattelemisen aihetta, kun mietin ratkaisuja omaan tilanteeseeni.

Olen elänyt pari vuotta alkoholistin rinnalla ja suhde on ollut melko takkuinen alusta asti. Sitä “tavallista”, mitä jatkuva ja runsas alkoholin käyttö tuo tullessaan: kumppanin katoamistemppuja, rikottuja lupauksia, suutuspäissään tehtyjä eroja, jotka parin päivän päästä sitten kuitataan “kännisen typeryydeksi” ja elämää koitetaan taas jatkaa niin kuin ennenkin. Suhteeseen on toki mahtunut kaikenlaista hyvääkin, mutta välillä on ajeltu sellaisella tunnevuoristoradalla, että muisteleminenkin hirvittää.

Alkoholin käytöstään kumppani ei ole koskaan valehdellut tai ongelmaansa yrittänyt kieltää. Kaikkien juomiseen liittyvien lieveilmiöiden kanssa pärjäsin jotakuinkin kohtuullisesti, koska omaan elämään kuuluu paljon muutakin kuin tämä suhde. Mutta kumppanin pettämisen tullessa ilmi tipahdin kunnolla vihan, surun ja katkeruuden suohon. Omalla kohdallani ajattelin myös pettämisen olevan se taatusti viimeinen pisara tälle suhteelle, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Pahimmat tunnekuohut asian suhteen ovat kai jo laantuneet, mutta tyytyväinen tilanteeseen en ole.

Kumppani ei ole edelleenkään raitis ja tuskin sellaiseksi muuttuukaan, sen toiveen varaan en enää tätä suhdetta perusta. Nyt on selvästi seesteisempi kausi menossa, koska alkoholia kuluu vähemmän - arki toimii ja yhdessä on “ihan mukavaa”, mutta itsekseni pohdiskelen jatkuvasti sitä, olisiko suhteesta vihdoin parempi irrottautua. Olen yrittänyt puhua kumppanin kanssa pettämisestä ja suhteen tulevaisuudesta, mutta keskusteluista ei juuri tule mitään. Pettämisasia on kumppanille jotain mennyttä, jota ei saa enää tekemättömäksi, joten siitä on turha sen kummemmin jauhaa. Hän yleensä suuttuu, kun asia otetaan puheeksi. Tunneasioista puhuminen vaikuttaa hänelle lähes ylivoimaisen vaikealta, mutta itse en jaksa olla enää hiljaa. Kuulosti tutulta nuo uutukaisen kuvaamat tunnelmat: suhde tuntuu pinnalliselta ja jokin läheisyys jää puuttumaan. Luulen, että kyse on juurikin niistä normaalisti alkoholin varjoon jäävistä ongelmista - kyvyttömyydestä sitoutua toiseen ihmiseen, oman tunne-elämän rikkinäisyydestä jne. Eli alkaa tuntua siltä, että edes kumppanin raitistuminen ei enää pelastaisi tätä suhdetta. Sitten olisi vain uudenlaisia ongelmia edessä.

Joskus siis jopa ihmettelenkin sitä usein toistettua mantraa, joka kuuluu “muuten mukava ihminen, mutta kamala kun juo”. Eipä silti, alkoholi tekee monista täysiä ihmishirviöitä, mutta ei ole helppoa kuivankaan alkoholistin rinnalla. Sitä äkkivääryyttä, pahantuulisuutta ja kiukuttelua ei tahdo jaksaa. Eikä sitä, että ne kaikki humalassa tapahtuneet ikävyydet pitäisi pystyä noin vain unohtamaan. Alkoholistille (joka kaikkia tapahtumia ei välttämättä edes muista) niitä ei ole selvinpäin ollessaan enää olemassa. Mutta minä muistan ja niiden asioiden kanssa joudun elämään…