Ehkä tästä ketjusta tulee sitten se “Valtsikan” oma ketju. Blogimainen oman elämän ikkuna jollainen useilla muillakin foorumin vakio-epeleillä on.
Joskus istun työpaikallani, omassa työhuoneessani, pyörähdän tuolillani ja ihmettelen kaikkea hyvää mitä ympärillä on. Miten minä tähän tipahdin? Vielä vuonna 2007 olin päihdeongelmainen siivooja, Orastava rokkari kenties, kuten olin ollut jo vuosia. Keväällä 2010, maaliskuussa, lakaisin ja moppaisin viimeisen perjantaini Teknillisen korkeakoulun käytäviä, pakkasin kimpsuni ja sanoin pomolle adjö.
Sen jälkeen en ole siivonnut työkseni. Sen sijaan olen siivonnut muita asioita. Aluksi mummojen ja pappojen vaippoja kotihoidossa,
Juominen alkoi harventua legendaarisesta Goan reissusta lokakuussa 2007 alkaen, Ei minulla ole erityistä selitystä siihen, miksi alkoholisti ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tehdä jotain uutta elämällään, varsinkaan jos ei raitistu täysin vaan vähentää. Niin vain joskus käy.
Ihminen muutttuu. Joskus haukutaan takinkäännöstä. Mutta ajatelkaapa, kuinka äärimmäinen takinkääntö on myös raitistuminen. Toipuminen, ihmisen henkinen kehitys on usein uudeksi tulemista.
Ihmisen on tultava uudeksi, aina kun jokin hyvä muutos tapahtuu.
Mitä uutta minä olen löytänyt itsestäni viime vuosina?
- Kohtuukäytön mahdollisuuteen uskomisen
- Päihderiippuvuuteen liittyvien uskomusten kyseenalaistamisen
- Ateismin
Ne ovat varmasti monen mielestä joko huonoja, tai epäuskottavia tai naurettavia asioita. Minä kuitenkin arvelen, että noiden asioiden löytäminen on osaltaan kehittänyt minua ihmisenä, ja ehkäpä tehnyt minusta jopa paremman ihmisen.
Kyse ei ole pelkästään uusista asioista, vaan niiden ääneen sanomisesta. Ei ole ihan helppo välttämättä sanoa uskovansa, että alkoholisti voi vähentää. Ateismin myöntäminenkin on monelle kuin pissaisi jonkun aamiaismuroihin. Niiden ääneensanominen vaatii rohkeutta.
Silti kaiken keskellä: uskon kasvaneeni ihmisenä, ja kasvavani edelleen. Olen innoissani läpi elämän jatkuvasta kehitystehtävästä.