Hei vaan kaikki 
Olen tässä jo hetken taustalla lueskellut juttujanne ja nyt vihdoin päätin itsekin kirjoittaa tänne.
Olen reilu 30 -vuotias nainen, joka on jo parin vuoden ajan pyrkinyt vähentämään alkoholin käyttöä. Olen mielestäni aina ollut vähän perso humalalle. Nimenomaan humalalle, en ole ikinä ollut muutaman juoja vaan olen aina halunnut kokea vähintäänkin kevyen nousuhumalan, muuten olen mieluummin ollut juomatta.
Juomiseni oli jo teinivuosina joka viikonloppuista, mutta noin neljä vuotta sitten mukaan tuli myös arkijuominen. En ikinä ole pystynyt juomaan useaa päivää putkeen, en edes kahta, mutta usean kerran viikossa kyllä. Jossain kohtaa huomasin toleranssini nousevan ja mielialojeni liikkuvan juomisen perusteella. Jos olin töissä hieman väsyneenä tai apeana, piristyin kummasti, kun päätin, että voin illalla ottaa muutaman siiderin tai valkoviinilasillisen ja höpötellä puhelimessa ystävien kanssa. Jo tämän asian kirjoittaminen saa taas saman kivan tunteen pintaan.
Pari vuotta sitten ahdistuin arkijuomisestani sen verran, että hain antabuskuurin yksityiseltä lääkäriltä tukemaan arkialkoholittomuuttani. Pelailin antabuksen kanssa ottamalla yhden hankalina päivinä ja tällä onnistuin vähentämään juomistani. Joskus ajattelin, että lopetan kokonaan. Noh, en lopettanut.
Aina välillä juomiseni on riistäytynyt käsistä, kuten nytkin kesällä. Minun mittapuullani se tarkoittaa 3-4 humalaa viikossa. Niinpä kesäloman jälkeen päätin aloittaa alkoholittoman kauden, jota on jatkunut nyt kohta 5 viikkoa. Pisin aika koko elämäni aikana!
Nyt ongelmaksi on kuitenkin tullut se, että en ole määritellyt, mihin tämä johtaa. En ole päättänyt lopettaa kokonaan, vaikka ihailen suuresti ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia ollenkaan. En ole päättänyt tälle myöskään loppumispäivää, jolloin voisin taas juoda. Niinpä ajatukseni ovat jatkuvasti alkaneen leikittelemään juomisen mahdollisuudella. Se on aika raskasta.
Juuri se, miksi olen alunperinkin alkanut vähentämään jo ennen kuin ongelma on mennyt pidemmälle, on ollut pakonomaiset ajatukseni juomisen suhteen ja juurikin näiden ajatusten vaikuttaminen mielialaani.
Edelleen pelailen antabuksen kanssa ja se onkin auttanut minua tämän palstan lisäksi selviytymään näinkin pitkälle. Olen usein iltaisin lukenut juttujanne ja tämän jälkeen kävellyt kiltisti lääkekaapille. Minulle antabus vain toimii kovin huonosti, ainoastaan parin päivän ajan. Käyn siis jatkuvasti itseni kanssa keskustelua siitä otanko vai en, otanko antabuksen vai otanko siiderin. Olen yrittänyt viedä ajatuksia enempi seuraavan päivän pöhnäiseen olotilaan, mutta kun krapulanikaan eivät ole maata kaatavia enkä ole harrastanut vuosiin suurempia kännimokailuja, on järjen ääntä välillä hyvin vaikea kuunnella.
Tällä hetkellä tuntuu, että juomisen halu kasvaa kokoajan sisälläni pakonomaisesti ja senpä takia minun on tehtävä päätös suunnastani. Kertokaa siis te kokeneemmat, miten ihmeessä tästä jatketaan eteenpäin? Miten lopullisen päätöksen voi tehdä, jos ei ole nähnyt pohjaansa?
.
