Kuinka tehdä lopullinen päätös

Hei vaan kaikki :slight_smile: Olen tässä jo hetken taustalla lueskellut juttujanne ja nyt vihdoin päätin itsekin kirjoittaa tänne.

Olen reilu 30 -vuotias nainen, joka on jo parin vuoden ajan pyrkinyt vähentämään alkoholin käyttöä. Olen mielestäni aina ollut vähän perso humalalle. Nimenomaan humalalle, en ole ikinä ollut muutaman juoja vaan olen aina halunnut kokea vähintäänkin kevyen nousuhumalan, muuten olen mieluummin ollut juomatta.

Juomiseni oli jo teinivuosina joka viikonloppuista, mutta noin neljä vuotta sitten mukaan tuli myös arkijuominen. En ikinä ole pystynyt juomaan useaa päivää putkeen, en edes kahta, mutta usean kerran viikossa kyllä. Jossain kohtaa huomasin toleranssini nousevan ja mielialojeni liikkuvan juomisen perusteella. Jos olin töissä hieman väsyneenä tai apeana, piristyin kummasti, kun päätin, että voin illalla ottaa muutaman siiderin tai valkoviinilasillisen ja höpötellä puhelimessa ystävien kanssa. Jo tämän asian kirjoittaminen saa taas saman kivan tunteen pintaan.

Pari vuotta sitten ahdistuin arkijuomisestani sen verran, että hain antabuskuurin yksityiseltä lääkäriltä tukemaan arkialkoholittomuuttani. Pelailin antabuksen kanssa ottamalla yhden hankalina päivinä ja tällä onnistuin vähentämään juomistani. Joskus ajattelin, että lopetan kokonaan. Noh, en lopettanut.

Aina välillä juomiseni on riistäytynyt käsistä, kuten nytkin kesällä. Minun mittapuullani se tarkoittaa 3-4 humalaa viikossa. Niinpä kesäloman jälkeen päätin aloittaa alkoholittoman kauden, jota on jatkunut nyt kohta 5 viikkoa. Pisin aika koko elämäni aikana!
Nyt ongelmaksi on kuitenkin tullut se, että en ole määritellyt, mihin tämä johtaa. En ole päättänyt lopettaa kokonaan, vaikka ihailen suuresti ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia ollenkaan. En ole päättänyt tälle myöskään loppumispäivää, jolloin voisin taas juoda. Niinpä ajatukseni ovat jatkuvasti alkaneen leikittelemään juomisen mahdollisuudella. Se on aika raskasta.
Juuri se, miksi olen alunperinkin alkanut vähentämään jo ennen kuin ongelma on mennyt pidemmälle, on ollut pakonomaiset ajatukseni juomisen suhteen ja juurikin näiden ajatusten vaikuttaminen mielialaani.

Edelleen pelailen antabuksen kanssa ja se onkin auttanut minua tämän palstan lisäksi selviytymään näinkin pitkälle. Olen usein iltaisin lukenut juttujanne ja tämän jälkeen kävellyt kiltisti lääkekaapille. Minulle antabus vain toimii kovin huonosti, ainoastaan parin päivän ajan. Käyn siis jatkuvasti itseni kanssa keskustelua siitä otanko vai en, otanko antabuksen vai otanko siiderin. Olen yrittänyt viedä ajatuksia enempi seuraavan päivän pöhnäiseen olotilaan, mutta kun krapulanikaan eivät ole maata kaatavia enkä ole harrastanut vuosiin suurempia kännimokailuja, on järjen ääntä välillä hyvin vaikea kuunnella.

Tällä hetkellä tuntuu, että juomisen halu kasvaa kokoajan sisälläni pakonomaisesti ja senpä takia minun on tehtävä päätös suunnastani. Kertokaa siis te kokeneemmat, miten ihmeessä tästä jatketaan eteenpäin? Miten lopullisen päätöksen voi tehdä, jos ei ole nähnyt pohjaansa?

Lämpimästi tervetuloa tänne Piikkulainen,

olet todella fiksu kun olet jo tuossa vaiheessa puuttunut asiaan, olisinpa itse älynnyt enkä päästää juomistani tähän pisteeseen kun se nyt on. Se on huomattavasti helpompi katkaista kun ei vielä ole munannut itseään joka paikassa. Missään kuten työpaikassa ei ole mitään ongelmia jne. Käytä vaan sitä Antabusta, ota joka aamu heti herättyäsi niin ei tarvitse pohtia ja taistella itsesi kanssa otatko vai et illalla. Olen itse sen Antabuksen tuella ollut juomatta kuusi viikkoa. Tosin olen huomannut, että saan siitä niin kovan krapulan, että ottaminen ihan hirvittää. Ilmankaan en vielä uskalla olla.

Tsemppiä Piikkulainen. Olin itse absolutisti vuosikausia ja vieläkin haikeana muistelen niitä vuosia; en ainakaan kadu :frowning: .

Tyyne

Mä pelaisin yksinkertasesti aikaa! Jos oot nyt vaikka loppuvuoden juomatta ja katot sitten asiaa uudestaan.

Jos hyvin käy, ei viina sitten enää siinä vaiheessa tunnu kovin kiinnostavalta.

Oikeassa olet Tyräkki, mitä kauemman on ilman viinaa sitä vähemmän sitä mieli tekee :smiley:

Tyyne

Piikkulainen kirjoitti

Oikeilla jäljillä olet, koska alkoholismi on etenevä sairaus, ja juomishalusi kasvaminen viittaa vahvasti siihen, että olet alkoholisti. Jos olet, on perusteltua lopettaa alkoholinkäyttö kokonaan. Oletko ?
Eteenpäin menemiseen on monta tietä, minulle se on ollut ja on AA. Juotuani riittävän kauan, olin tilanteessa, jossa halusin lopettaa. Se oli pohjani.
Oman pohjansa jokainen määrittelee itse. Siihen ei ole olemassa litra- tai vuosirajaa, eikä putka- tai katkojen tai muiden laitosten määrää.
AA-laisen käsityksen mukaan se on esimerkiksi hetki, jolloin myöntää olevansa voimaton alkoholiin nähden. Silloin on myös valmis ottamaan vastaan apua.

Siitä on lähdettävä, että alkoholistista ei tule normaalia alkoholinkäyttäjää, vaikka sellainen toive saattaa hänen sisimmässäänn olla, alkoholismi näet on itsensä kieltävä sairaus.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Olen Tyynen ja Tyräkin kanssa samalla linjalla.

Pelaa aikaa. Ole ottamatta ryyppyä, toistaiseksi, niin huomaat että alun nihkeydestä huolimatta viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta alkaa selvänä oleminen olemaankin helpompaa. Siihen olotilaan oikein tykästyy, kun siihen tottuu.

“Lopullisia” päätöksiä voi tehdä sitten kun on todella niin hyvässä kunnossa että jaksaa päättää. Päätöksenteko kun usein on se raskain homma, kun tietää mitä aikoo tehdä ja mitä olla tekemättä niin se menee sitten mukavasti.

Mitään pohjia en kehota etsimään. Pohjalle voi ihminen joutua monessakin suhteessa, ihan tahtomattaan, mutta ei perhana, ei sinne pyrkiä kannata. Viinankin suhteen on aina helpompaa mitä aikaisemmassa vaiheessa huomaa alkaa jarruttelemaan. Pohjamudista on niin työlästä alkaa ylös rämpimään. Eikä sieltä ilman rämpimistä nousta. Ne ihmeylösnousemukset ja jostain ulkopuolelta tulleet pelastavat enkelit ovat kovin harvoin ihan kokonaan tosijuttuja.

Laitanpa minäkin tänne sepustukseni.
Olen samaa mieltä ettei “pohjaa” kannata etsiä, eiköhän se jokaisen juopon kohdalla ole tullut vastaan jossain vaiheessa ihan itsestäänkin. Onko sinulla nyt se hetki ettet alemmaksi halua mennä?
Ja myös sieltä ihan pohjalta on hankalampi tulla normaaliin elämään, jos on työpaikka mennyt ja elämä sekaisin. Niminerkki kokemusta on.
Ja aina toivon, että joka juo liikaa tajuaisi lopettaa siinä vaiheessa, kun vielä itse voi päättää, tulee aika jolloin ei enää itse sitä päätä, juo vaikkei aikonutkaan juoda.
Olet tosi hyvällä alulla ja ollut noin kauan juomatta niin tosiaan jatka vain samaan malliin.

Yksi hyvä “pohja”-ratkaisu on se, että ihminen joka hallitsee alkoholin käyttönsä, ei edes mieti ottaako vai ei. Hänen ei tarvi.

Kun aivosi ovat ilman alkoholia kauemman ajan niin halu juoda pitäisi kadota. Se voi käväistä varmaan mielessä, mutta silloin voi ajattelella etten nyt ota. Ettei raittiista elämästä tule hampaat irvessä oloa ilman viinaa.
Ihanaa että havahdut miettimään juomisen lopettamista. tsemppiä!

Hei Pikkulainen ja kaikkea hyvää sinulle. Olet saanut viisaita vastauksia, niiden ajatuksiin on helppo yhtyä.

Tuo oma pohja on tosiaan suhteellinen käsite. Sanana “pohja” tuo jotenkin mieleen tilanteen, jossa kaikki on mennyt, työ, perhe, koti, mielenterveys ja elämä on siltojen alla notkumista ja seuraavan ryypyn hakemista. Kammottava ajatus. Minulle “pohja” on tullut monta kertaa vastaan, mutta ei näemmä riittävästi kun taas tahkoan raitistumisen kanssa.

Olet fiksu, kun pohdit näitä juttuja jo noin nuorena. Tuo alla oleva Sinisilmän kommentti on osuva:

Eli siinä vaiheessa, kun miettii, otankohan liikaa - olisi pohja riittävästi tullut vastaan ja aika tehdä päätös. Hyvä päätös.

Harva meistä on siihen kyennyt, vaikka jälkiviisaana on helppo todeta, että lopettaminen olisi itselläkin kannattanut tehdä jo vaikka 20 vuotta sitten.

Kaikkea hyvää sinulle ja koskaan ei ole liian myöhäistä, lohdutan itseäni ja meitä muita kovapäisiä tapauksia…

“Pohjan näkeminen” on tavallaan legenda; se ei ole absoluuttinen vaan subjektiivinen asia. Se ei tarkoita, että oltaisiin pulsuna siltojen alla korvikealkoholia ryystäen, vaan pohja on se, että ei enää halua juoda. Asia on ongelmallinen, jos toisaalta haluaisi lopettaa, mutta halu juoda on sekin jäljellä ja joutuu taistelemaan sitä vastaan; silloin kannattaa turvautua ulkopuolisiin apulähteisiin.

Olen aiemmissa kirjoituksissani kertonut millainen perinpohjainen muutos elämässäni tapahtui, kun alko jäi, joten ei siitä tässä sen enempää.

Tuntuu siltä, että viinaelämä jättää aivoihin pysyvän merkin, vaikka asia menisi miten päin. Minulla halu juomiseen poistui kauan sitten, mutta alkuaikoina näin unia joissa olin juonut ja ahdistuin kovasti; helpotus herätessä oli suuri. Ne unet harvenivat ajan kuluessa. Viime yönä sellainen tuli ensimmäistä kertaa vuosiin; uneksin ottaneeni vähän alkoholia ja olin auton ratissa. Ajelin jollain alueella joka oli osin tuttuakin, ja siellä oli joku iso tilaisuus alkamassa. Pelkäsin pirusti ja lopulta päätin kurvata parkkipaikalle ja jäädä sinne odottamaan. Siihen heräsin. Ajattelen, että kun lähipäivinä on pari tilaisuutta jotka vähän stressaavat ja kun sellaisia ei enää juurikaan ole, ne saavat unissa tuollaisenkin muodon. Varsinainen pointti tässä on, että alko ei unissanikaan esiinny myönteisenä kokemuksena, vaan aina ahdistavana.

mies metsänreunasta kirjoitti

Suuri joukko juovia ihmisiä joutuu tahtomattaan pohjalle. Heille on yhteistä sairastuminen alkoholismiin. Alkoholismi on muutakin kuin viinan kohtuutonta juomista. Se on myös tunne- ja sielunelämän sairaus. Kaikki suurkuluttajat eivät ole alkoholisteja. Alkoholistilla voivat kaikki muut asiat olla hienossa kunnossa, mutta hänen sisällään kaihertaa tieto, että jotakin hänen elämässään on vialla. Siinä vaiheessa, kun hänellä syntyy halu lopettaa, hän on saavuttanut oman pohjansa. Voi pohjan löytyminen tarkoittaa sitäkin, että kaikki näkyvä on menetetty.

Todennäköisesti minäkin olisin pystynyt lopettamaan alkoholinkäytön joskus 10 tai 15 vuotta ennen pohjani löytämistä, mutta tyypillisenä alkoholistina en kypsynyt sellaiseen parinkympin iässä. Onneksi oikeaan aikaan nöyrryin tuskissani ja hain tukea niiltä alkoholisteilta, jotka olivat jo raitistuneet. Jotkut heistä ovat selvinneet raittiuteen vajottuaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja menetettyään kaiken maallisen hyvän. Jotkut taas ovat hakeutuneet tuen piiriin hyvin nuorina. On täälläkin joskus joku parikymppinen kirjoitellut, mutta siinä iässä on vaikea uskoa sairauden todellista, etenevää luonnetta.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Tervetuloa vaan minunkin puolestani, Piikkulainen! Tästä pohjan kohtaamisestahan syntyikin mielenkiintoista keskustelua. Vaikka minä itse olenkin nuori, alle 30-vuotias, olen lähes varma että olen jo kohdannut oman pohjani tässä asiassa. Olen siis tehnyt sellaisia asioita, mitkä joku muu ohittaisi olankohautuksella, mutta juuri minulle henkilökohtaisesti ne asiat ovat olleet isoja virheitä. En halua enää ikinä tehdä mitään sellaista tai kokea niitä morkkiksia. Jotain paljon pahempaakin voisin mahdollisesti vielä joskus tehdä, mutta mulla ei ainakaan varsinaisesti ole hinkua päästä näkemään, mitä se voisi olla. :unamused:

Olemme yhtä mieltä, pohjalle voi joutua tahtomattaan. Joskus jopa ilman omaa syytään. Joskus elämä ja maailma vaan menee niin että ei mahda mitään. Eikä sinne joutumiseen tarvitse juoda. Ja jos juokin, ei pohjalle joutumiseen, rattaiden väliin murskaantumiseen, elämän pohjavirtojen imuun joutumiseen tai päällekaatuvan huonojen sattumusten suman alle uupumiseen tarvitse olla itse aiheuttamassa paljon mitään. Meiltä tämmöisiltä, joilla on ollut sen verran mahdollisuuksia, hyvää tuuria, suotuisia olosuhteita että se vihonviimeinen kaiken toivon ja otteen elämästä menettäminen on jäänyt vallan huomaamatta tai sen ohikulku on kuitenkin tapahtunut vain pelottavasti hipaisten, on varmasti vaikeuksia asettua kaikkein surkeimmassa asemassa olevien asemaan. Pohjalle putoamisesta on aika helppo jutustella kevyestikin kun siellä ei itse ole.

Ainoa työkalu sinne joutumisen estämiseksi on jokaisen oma itsesuojeluvaisto, maailman, elämän, ympäristön tuottamien putoamismahdollisuuksien sattumanvaraisuuden lisäksi.

Itsesuojeluvaisto on niin arvokas että sitä kannattaa ruokkia, sitä kannattaa arvostaa, siitä kannattaa pitää kiinni kuin arvokkaimmasta omaisuudesta. Ei sitä kannata alkaa mielessään vähättelemään ja tuhoamaan mielikuvilla luovuttamisen ja pohjalle vaipumisen helppoudella ja hetkellisellä mukavuudella.

Yritetään olla putoamatta ihan pohjalle. Tosissaan.

mies metsänreunasta kirjoitti

Täällä kirjoitetaan alkoholista, sen tuhoista ja siitä, miten voi raitistua. Alkoholistisesti juova haluaa lopettaa tosissaan silloin, kun hän on pohjalla. Henkilökohtaisella pohjalla. Ja niin kuin kirjoitit, muissa asioissa raitiskin voi joutua pohjalle. Se voi olla vaikkapa taloudellinen, hengellinen tai aatteellinen vararikko

6000-päivää kirjoitti pohjasta osuvammin sanoin kuin minä:

Päivä kerrallaan

Alkoholistiksi tullaan juomalla. Raittiiksi päinvastaisella tyylillä. Tulella leikkimistä, jos oivaltaa ongelman, mutta sivuuttaa sen ja jatkaa juomisen harjoittelua, eikä vaadi itselleen parempaa kuin mitä ongelmallisesti juovalle elämä tarjoaa.

Oikeastaan se tärkein juttu varmaan on tehdä se päätös rauttiudesta tässä hetkessä. Muuta kun ei ole. Juomishalu koettelee aina lopetuspäätöksen tehneitä ja niissä kohdissa punnitaan se todellinen halu muutokseen.

Asia on juurikin noin.
Päätöksen tekeminen on usein vaikein kohta prosessissa.

Kiitos kaikille vastauksista ja hyvistä ajatuksista :slight_smile:

Olen jatkanut tätä pohdiskelevaa tyyliäni, joka ei vain tunnu vievän eteenpäin. Joinakin päivinä olen kuitenkin huomannut, että en ehkä mieti juomattomuutta/juomista niin paljoa kuin aikaisemmin…toisaalta taas tänään olen uhrannut sille hyvinkin paljon ajatuksia. Olen leikitellyt jälleen ajatuksella viikonlopusta viinilasillisen jos toisenkin kera. Yritän niin kovin muistuttaa mieleeni kuitenkin sitä väsynyttä ja krapulaista olotilaa, miettiä yleensäkin omaa juomisen kaavaani: Kuinka ensin onkaan niin kiva ottaa ne pari lasillista, mutta kuinka nopeasti siitä tuleekin pakottava tarve ja kuinka viikonloppuna kuitenkin päätyisin baariin ja kuinka aamulla krapulan ja väsymyksen lisäksi harmittelisin rahamäärää, jonka olen vetänyt kurkustani alas.

Otin tänään töihin mukaan jopa Antabuksen, jos vain jotenkin saisin vietyä tämän järkeilyni päätökseen ja jatkaisin tämänkin viikonlopun selvinpäin hyvällä fiiliksellä. Heti, jos saan sen iskostettua päähäni edes hetkeksi, nappaan Antabuksen. Yleensä teidän muiden juttujen lukeminen on auttanut minua, käyn joka ilta lukemassa kuulumisianne, mutta nyt käyn todella kovaa kamppailua itseni kanssa!
Olen miettinyt, miten viikonloppuna kerkeäisin tekemään kaikki suunnittelemani ja sopimani, jos olisinkin yhden päivän krapulassa. Siirsin jopa yhden menon lauantailta sunnuntaille, ihan vain varuiksi, jos huomenna ratkeaisinkin! Saan vatsanpohjaani tutun perjantaita edeltävän kutkutuksen, koska en ole vieläkään ottanut Antabusta… Olen päästänyt ajatukset karkaamaan aivan liian pitkälle.

Pohdin myös paljon sitä, kuinka mielestäni minulla on ongelma, koska ajatukseni pyörivät niin paljon alkoholin ympärillä. Tottakai minulla on ongelma! Eihän ole normaalia joutua tekemään päänsä kanssa näin paljon töitä ollakseen selvinpäin. On kuitenkin ristiriitaista kuinka työyhteisössämme on aivan normaalia muutamien osalta juoda joka viikonloppu kaksi päivää putkeen ja valvoa siinä sivussa pari vuorokautta. Erottaako ongelmaisen se, että ajatukset ovat pakonomaisia…

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että olen pystynyt olemaan jo 5 viikonloppua selvinpäin! Se on minulle suuri saavutus ja pisin aikani sen jälkeen, kun täytin 12 -vuotta. On totta, että myös selvistelyyn jää tavallaan koukkuun, minusta on mahtavaa laskea päiviä ja haluaisin hamstrata niitä kasapäin lisää! Jostain vain nyt tarvitsisin jälleen sen motivaation!

Mielestäni tähän asti on ollut hyvä, että olen käyttänyt Antabusta vain ennakoidakseni pahoja päiviä. Näin olen joutunut tekemään myös itse valintoja ja hillitsemään halujani. Ehkä oppinut edes jonkun verran käsittelemään ja sietämään himoani. Toisaalta tämä Antabuksen satunnaiskäyttö on sitten ajanut minut tänään tähän pisteeseen, että en todellakaan tiedä, miten viikonloppuni tulee menemään. Yritän vain miettiä, että en menetä mitään vaikka olisinkin vielä yhden viikonlopun selvinpäin…

Hienoa!
viisi viikonloppua selvänä on jo hyvä juttu!

Mutta, jos vielä kovasti tekee mieli ottaa, niin se kyllä kertoo siitä ettei se viisi viikkoa ihan vielä riitä! Älä siis anna vielä periksi.
Etäisyyden kasvaessa tilanne varmasti paranee. Sen sitten vaan jonain päivänä huomaa että ei semmoista halua ja hinkua viinaksien perään enää olekaan -ja se oivallus tuntuu hyvältä!

Hei, etpä tosiaan menetä, ja totuushan on, että jokainen raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen aihe.

Päivä kerrallaan