Kuinka tappaa viinapiru?

Moro vaan kaikille.

Jonkin verran tossa lueskelin muitten teksteja ja ajattelin sitten itsekin tänne kirjotella - jos tästä nyt saisi sen viimesen motivaattorin juomisen lopettamiseen. Alkaa vaan olla pallo hukassa eikä oikein tiedä mitä tekisi että viinasta pääsee eroon.

Mulla alkaa avioliitto olla siinä vaiheessa, että se on viina tai vaimo. Mie en aio menettää mulle maailman tärkeintä ihmistä näin typerän asian takia, mutta pelkään etten osaa lopettaa. Mie en osaa arvioida omaa juomistani hirveän hyvin, mutta tuntuu etten paljoa ota. Mutta sitten faktaa, eli keskimäärin juon vähintään yhden oluen päivässä, viitenä päivänä viikossa, töitten jälkeen. Humalahakuista juomista on noin pari kertaa kuussa. Ensin mietin että vähennän kulutusta, mutta ei se toimisi. “Vahinkoja” kun sattuu aina välillä, että lähetään parille ja lopulta ollaan aamuneljältä lähössä kotia. Mulla pettää kontrolli yleensä sen kolmannen oluen jälkeen, ja sitten viinaa vedetään koko ilta, siitä huolimatta onko seuraavana päivänä menoa, tai onko juomisen aloittanut kolmelta päivällä tai kymmeneltä illalla. TIedän itestäni sen verran, että “vähentämällä” vaan huijaan itteäni, ja lopulta ollaan taas samassa tilanteessa kuin nytkin.

Suurin syy mikä mut ajo kirjottamaan tänne, on se, et mie olen helvetin arvaamaton kännissä. Olen kuullut että oon mukavaa ryyppyseuraa, ja omastakin mielestäni oon hilpeän ilonen, enkä ikinä ole tapellut päissään. Mut sitten kun kotiin pääsee, niin jostain helvetin syystä saattaa naksahtaa päässä, ja pelottavinta on se, etten mie ite noista tapahtumista muista mitään. Mie en tiedä ollenkaan että mistä se johtuu, mut päissään osaan kasvattaa kärpäsestä härkäsen niin helposti, että oon laittanu tavaroita paskaksi ja kyllä - oon käyny pari kertaa vaimoonikin käsiksi. Lyönyt en ole, mutta omissa kirjoissa olen vaimonhakkaaja kuitenkin, ei tota voi mitenkään kaunistella tai vähätellä.
Ja se paskan määrä mikä mun suusta tulee, mie en tajua miten voin edes sanoa sellasia asioita mun rakkaimmalle.

Viimeksi tällanen tapaus oli eilen, tai no oikeastaan nyt sunnuntaiaamuna. Lähin työkaverin kanssa duunin jälkeen istumassa oluella, ja sehän sit taas lähti käsistä koko homma ja tuli kumottua useampi tuoppi ja neljä lyhyttä. Aamulla seittemän aikaan käppäilin sitten kämpille, ja siinä sänkyyn kömpiessä herätin vaimon. Ei hirveästi arvostanu. Tiesin että oon humalassa, mutta emmie taas oottanu et millaseksi muutun kun kotia pääsen. Mie jäin sänkyyn ja vaimo nousi ylös kun ei uni enää maistunu, ja sit tässä välissä mulla menee filmi poikki. Olin sitten sänkyyn ja seinälle kussu, ja tietenkin parempi puolisko anto mun kuulla kunniani, mutta ehän mie sitä uskonu. Väitin sitä “aivan saatanan hulluksi”, ettei sängyssä mitään ollut, ja käskin painua vittuun koko kämpästä. Ja sitten olin nakannu vielä 180e pöydälle “ettei tarvi avioeroa ottaa”, tai muuta sontaa mitä ikinä olinkaan sanonu. Ja sitten kuulemma seinässä oli jälki, sitä huusin kanssa, vaikka mitään jälkeä ei ollut missään.

Mie haluan tappaa tän viinapirun, lopettamalla läträämisen kokonaan. Mie arvostan aivan helvetin paljon että vaimo uskoo mun muuttuvan tän vielä kaiken kaiken jälkeen, moni ois lähtenyt. Ja mulla alkaa itelläkin jo vituttaa se ainanen “Kyllä mie muutun, tää oli viimenen kerta”, jota aina toistan tällasten tapahtumien jälkeen. Mie haluan oikeasti muuttua. Mie luulin jo ennen tätä viimestä tapausta et toi puoli musta on kuollu ja haudattu(aikasempi vastaava tapaus sattu viime loka-marraskuussa).

Mitenkään yleistä(tai tiedä tostakaan sanasta - yksikin kerta ois ollu liikaa) tollanen käyttäytyminen mulle ei ole, mut enpä mie ikinä tiedä mikä fiilis on sitten loppuillasta/yöstä/aamusta. Mie en tiedä mikä sen laukasee, mistä se johtuu, ja miksi mie käyttäydyn noin. Mut tiän et se ihminen ei ole minä, enkä helvetti vieköön aio jatkaa näin.

Mie nyt vaan toivon että saan jätettyä viinan pois kokonaan, mutta pelottaa etten pysty. Mun tärkein tuki ja kannustin on vaimo ja avioliitto, jotka mie tahon säilyttää ja on mulle kaikki kaikessa, ja olen kyllä vittu maailman typerin ihminen jos viina vie noista voiton.

Katon peiliin, otan niskasta kiinni ja alotan paremman elämän. Nyt. Tietäs nyt vain vähän että miten alottaa, koska en mie usko että pelkkä “nyt muutun ja lopetan” riittää loppuun saakka. Oiskin niin vahva ihminen.

Ja muille sana vapaa.

Sen verran vielä lisään, et yleensä nämä tapaukset sattuu aina kun lähen yksin viihteelle, tai siis “parille”. Mulla ei hirveästi ole kavereita, paitsi baarista niitä tietenkin sitten löytyy, ja sillon se lipsuminen tapahtuu. “Otanpa nyt vielä yhen”, vaikka takana on jo seitsemän “vielä yhtä”. Ja kotiin kun pääsen niin saatan ton helvetin repästä valloilleen.

Tervetuloa, olet oikeassa paikassa. Täällä osa on juonut määrällisesti enemmän, osa vähemmän, mutta kaikille on juominen aiheuttanut ongelmia. Ja kaikkien lopettaminen on alkanut just tuosta samasta pisteestä: nyt saa riittää, nyt haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.

Juomisen lopettaminen ei oikeastaan vaadi “vahvuutta olla juomatta”, vaan se vaatii “vahvuutta muuttaa elämänsä”. Näiden kahden välillä on vissi ero. Jos lopettaa hammasta purren eikä muuta mitään elämässään, ennemmin tai myöhemmin tulee uudelleen juoneeksi. Jos taas ensin vähän miettii asioita ja sitten tekee konkreettisesti eri tavalla kuin ennen, homma sujuu paljon helpommin. Juomisen lopettaminen jättää aukon, johon pitää löytää muita asioita.

Tässä on vähän listaa asioista, joita itse tein eri tavalla lopetettuani:

  • Kaverit: en ensimmäisen vuoden aikana tavannut ketään baarissa/bileissä, koska en luottanut itseeni. Mutta tapasin kyllä ihmisiä: pyysin heitä kahville, käsityömessuille, lenkille, ostamaan iskuporakonetta (se olikin hauska tyttöjen shoppausmatka!), jne. Jonkin verran ihmisiä jäi, koska he tahtoivat tavata vain baarissa tai juoda tavatessa, ja minä en siihen suostunut. Otin sen riskin, että olen yksinäinen alkuun mutta saan uusia tuttuja joiden kanssa minua yhdistää jokin muu kuin juominen. Se kannatti, vaikkei se helppoa ja kivaa aina ollut.
  • Rentoutuminen: tein listan asioista/tavoista joilla rentoudun esim. työviikon päätteeksi. Ennen se oli viina, nyt piti keksiä ihan uudet jutut. Aloitin yksinkertaisesti listaamalla asioita, joista nautin kovasti. Yhdellä tutulla oli listalla kolme asiaa: sauna, pienoismallit, kaakao - se mies saunoi, teki pienoismalleja ja joi kaakaota sydämensä kyllyydestä ja nautti siitä.
  • Avoimuus: puhuin miehelleni täysin rehellisesti niistä tunteista ja ajatuksista, joita juomattomuus herätti. Kerroin, kun teki mieli juoda, ja hän tuki minua. Kerroin, kun olin kiukkuinen tai jos juomattomuus teki iloiseksi. Kerroin millaisia uusia asioita tein, etten joisi. Näin hän a) tiesi koko ajan missä mennään ja b) hän pystyi auttamaan minua. Piilossa tai salaa lopettaminen on vaikeaa.
  • Hain apua, vaikken sitä halunnut hakea ja ajatus kasvojen menettämisesä pelotti. Kävin a-klinikalla (en suostunut juttelemaan kohtuukäytöstä), menin AA:n palavereihin tutustuakseni muihin jotka ovat lopettaneet juomisen, ja kävin vielä avomyllyssäkin hakemassa apua ja tukea lopettamiseen. Kaiken tämän tein siksi, että ajattelin tarvitsevani kaiken mahdollisen tiedon ja osaamisen jota on tarjolla. Se kannatti. Alkuun hävetti hitosti, mutta nyt olen vain tyytyväinen hyvään starttiin. On helpompi lopettaa, kun voi puhua muiden sellaisten kanssa, jotka ovat myös lopettaneet. Samanlaisia tavallisia ihmisiä he ovat kuin minäkin. Ja erityisesti apua oli siitä, että sain puhua niistä asioista joita häpesin ja inhosin itsessäni juomisen vuoksi.
  • Oma aika: aloin varata säännöllisesti itselleni omaa aikaa, jolloin tein kivoja asioita ja pidin huolta itsestäni. Totesin, että paras tapa ehkäistä kiusauksia on nukkua hyvin, syödä säännöllisesti, jutella mukavia ihmisten kanssa, arkiliikkua ja rentoutua ihan itsekseen. Silloin paineet pään sisällä eivät kasva liian suuriksi.
  • Kiitin ja kehuin itseäni koko ajan juomattomuudesta, ja listasin mielessäni juomattomuuden hyviä puolia. Tein juomisen lopettamisesta siistin jutun. Juhlin mieheni kanssa kakkukahvein tasakuukausia, puolta vuotta, ensimmäistä vuosipäivää, ja ostin itselleni aina lahjan (mieheltä sain kukkia). Palkitsin ja kehuin itseäni kaikin puolin siitä, että nyt olen ollut kyllä fiksu.
  • En ajatellut “en saa juoda” vaan ajattelin, että “tänäänkin saan olla raitis”. Se vaikuttaa todella paljon: lopettaminen ei silloin ole kauheaa kärvistelyä, vaan oma positiivinen valinta. Siitä tulee hieno voiman tunne.
  • Arjen riskit: minimoin riskit. En mennyt paikkoihin joissa juodaan, en ottanut lompakkoa mukaan iltalenkille, sukujuhliin ym. menin autolla ja lähdin pois kun ihmiset alkoivat juopotella, tein itselleni konkreettisen suunnitelman siltä varalta, että joku tarjoaa juotavaa, suunnittelin ylipäätään tarkasti ensimmäisen vuoden ajan menoni ja mietin aina, mitä riskejä tähän liittyy. Siitä tulee nopeasti rutiinia ja suunnittelu menee kuin itsestään, mutta alussa siihen kannattaa uhrata aikaa.
  • Jos joku kysyi miksen juo, sanoin ettei huvita. Jos hän alkoi tuputtaa ja ilkkua, sanoin ettei huvita. Jos hän jatkoi, katsoin häntä kuin vähä-älyistä ja kävelin puhumaan jonkun toisen kanssa.

Kuulostaa kauhealta työmäärältä, ja onhan sitä hommaa, mutta se on aika mukavaa puuhaa itse asiassa. Saa rakentaa itselleen uuden elämän ja just sellaiseksi kuin mistä itse tykkää. Ja bonuksena kaupan päälle tulee se, että kumppanin kanssa suhde parantuu valtavasti, kun hän näkee konkreettisia tekoja ongelman selättämiseksi. Puhe on pelkkää puhetta, mutta teot ovat luksusta :slight_smile:

Muokkaan vielä viestiäni: aina välillä käyn lukemassa Kotikanavaa (http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=2), koska siellä konkreettisesti näkee mitä oma juominen tekee läheisille. Minäkin kuvittelin vuosia, etten ole niin paha, tämähän on oma ongelmani, mutta eihän se niin mene. Sitä nöyrtyy kummasti kun lukee kumppaneiden kokemuksia juovasta puolisosta, ja saa potkua omaan raittiuteen.

Huiskis

Erinomainen kirjoitus. Tämän minä koen todella vertaistueksi.

Sinulla on onni kun sinulla on puoliso, joka tukee ja jolle puhua.

s

Vahvuus syntyy siitäkin, kun myöntää ongelmansa ja hakee siihen apua. Nythän on vain se hetki, kun annat mieliteoillesi toisen suunnan. Jos tulee tarve tai syy juoda, niin eihän sitä estä vahvuus, vaan tosiasiat. Puntarissasi on juomisen tarve ja humalan suomat ajatukset sekä tapahtumat. Toisessa vaakakupissa on sitten ne kielteiset jutut, siis ne mitä alkoholi sinulta vie. Omanarvontunne nyt ainakin, jos pitää vaimoaan hakata. Rahat, muisti, terveys ja muut ongelmat. Negatiivisia juttuja piisaa varmasti siihen malliin, jotta saa siitäkin pontta raitistumiselle, kun en saata uskoa, että yksikään humala enää suo sinulle sellaista nautintoa, etteikö se veisi sinulta jotain vieläkin enemmän.

Huiskis kirjoitti aivan mainiosti omaa tietään kohti raitistumista, mutta mikä on sinun, niin yhteiskunnassamme on paljon eri laitoksia, terapiajuttuja ja yms. Sitten meillä on maailmanlaajuinen AA joka on avoin kaikille jotka haluaa lopettaa juomisen. Ryhmiä on lähes joka kunnassa ja parhaimmissa kymmeniä, ellei satoja.

Kaikkia voi käyttää joko erikseen tai yhdessä, kunhan saa otettua itseään niskasta kiinni ja avun piiriin.

En kysy, että minne menet, mistä apua tai tukea haet, enkä edes koska, vaan kysynkin, että tuntuuko päätöksesi raitistua tänään siltä, että se on oikea?

Lueppas ketjuni ensimmäinen viesti “Viinapirun teloitus” ja sitten lue uusin viestini. On täysin mahdollista voittaa noi ongelmat. Ensimmäinen asia on tietysti se, että laittaa korkin kiinni. Jos se ei pysy kiinni, niin ongelmia on luvassa ennemmin tai myöhemmin.

Ketjusi avaus oli mielestäni hyvin rehellinen ja oiva kuvaus alkoholistin elämästä. Sitä millaista hoitoa, tukea tai muuta tarvitset, niin en tiedä. Mutta apua on tarjolla tässä maassa alkoholisteille paljon.

Kylläpäs kirjoituksesi iski ja lujasti. Melkein, kuin exäni silloin kauan sitten, ennen kuin viinasta tuli joka päiväinen ystävä ja ne “kännikohtaukset” siirtyivät selviinkin päiviin. Itse rämmin kuiville ja järin exäni, joka jatkaa iloisena suhdettaan sen toisen Jamesonin (ei Jennan) kanssa, ellei sitten taloudellisista syistä ole siirtynyt jo edullisempiin seuralaisiin.

Hienoa, että olet päätänyt ottaa itseäsin niskasta kiinni. Vaimot kestävät kyllä paljon, mutta eivät ihan kaikkea. Omallekin mielenterveydelle on parempi, että noista aamuyön kohtauksista, joista ei mitään muista, pääsee lopullisesti eroon. Itsetunnosta nyt puhumattakaan.

Huiskis on antanut hyviä vinkkejä raittiista tekemisestä ja sitä on ihan hyvä etsiäkin. Jos alkoholittomuus linnoittaa sinut vain kotiin nöllöttämään, niin se ei välttämättä ole hyvä ratkaisu. Toisaalta kerran-pari kuussa ryyppäämisen tilalle luulisi keksivän jonkun oman kivan harrastuksen, kun asiaa vähän miettii.

Voimia sinulle valitsemallasi tiellä :slight_smile:

Paljon kiitoksia kaikille vastanneille. Huiskiksen viestissä oli paljon hyvää asiaa, osa sellaisia joita olin itsekin pyöritellyt päässäni. Juurikin tapahtumat, joissa alkoholi kuuluu asiaan, jäisi pois. Ja juomisen tilalle pitäisi keksiä jotain muuta, alkaisi vaikka harrastamaan jotakin, saisi ajatukset muualle ja mieliala kohenisi. Vaimoni osti minulle joululahjaksi lipun yhden suosikkiorkesterini esitykseen, joka on loppukuusta. Mietin jo jos senkin jättäisi väliin, ihan vain sen takia ettei tule kiusauksia.

Rahvaalle vastaan, että edelleen päätös tuntuu oikealta. Mie en usko että kykenen vähentämään. Joo, pystyn kyllä olemaan kuukaudenkin juomatta kännejä ja olla kohtuukäyttäjä, mutta ei siihen tarvita kuin se yksi lipsahdus ja taas mennään. Sen lipsahduksen jälkeen saatan sitten menettää kaiken mikä mulle on tärkeää.

Viinalla läträän töissäkin miltei päivittäin, en juomalla mutta tarjoilemalla. Näinollen tulen kuitenkin koko ajan olemaan houkutuksia lähellä, mutta en kuitenkaan tahdo lopettaa työtäni, koska pidän siitä todella paljon ja ala tuntuu oikealta. Yhtäkään poissaoloa ei juomisen takia ole tullut, neljä vuotta samalla työnantajalla ollut. Summa summarum, alkoholi vaikuttaa mun parisuhde-elämään ja avioliittoon, ja pahimman kautta.

Mie en edelleenkään ymmärrä, että miten voin olla sellainen ihminen mulle kaikkein rakkainta kohtaan. Miksi mie saatan räjähtää niin kotona, aivan turhasta, ja olla umpipaskiainen? Ei tossa ole mitään järkeä! Mun pitäisi olla se tuki ja turva. Vaimo on muutenkin joutunut katsomaan ja kokemaan tätä samaa pienestä pitäen, appiukolle kun maistuu viina turhan hyvin myös. Mie olen nähnyt millanen ihminen se osaa olla humalassa, enkä voinut ymmärtää miten joku voi käyttäytyä perhettään kohtaan niin, mut nyt mie nään siinä käytöksessä itteni. Samaa paskaa mie teen.

Mulla on vielä mahollisuus parantaa, ja sen mie aion saavuttaa.