kuinka sinusta tuli alkoholisti?

oon tässä kelaillu tätä asiaa ja miettiny kavereita vuosien varrelta kenet on päihteet vieny mennessään,osan monttuun asti.onko se geeneissä vai elämäntilanne vai mikä.omalla kohalla löytyy kyllä geeneissäkin holismia,mut oon funtsinu et jos on joku asia mistä saa kiksejä ni teen sitä kyllä 110%.oli se sitte juomista,vauhdin hurmaa,musiikkia,seksiä,syömistä,liikunta tms.rajoja ei tunnu multa löytyvän ennenku palaa loppuun.nii ja,jos ei jostai harrastuksista/tekemisestä saanu kiksejä(niinku yleensä) ni ainaha sitäki voi buustata alkolla.juominenhan alko pentuna joskus 11vanhana.nousujen fiiis voitti krapulat kevyesti.vähän vanhempana oppi,et toka päivä putkeen on vielä siistimpää ja siitä pikkuhiljaa juomispäivät ja määrät kasvo…toki tottunu syntymästä asti juomista kattelee…nyt ku on melkee 30vuotta harrastanu,mistä viimeset 10vuotta on tienny ongelman ja koittanu lopettaa,oon myöntäny,että alkoholismin raja on ylitetty(aikaa sit).nuoralla tanssimista on elämä ollu joka asiassa ja rajoilla käyty monen asian suhteen.en kyllä oo koskaa nähny,et jostaki tulis alkkis tällee vanhemmalla iällä tai yhtäkkiä.mut kai se jos on verissä nii oot tuomittu ekan kännin jälkeen.kohtuu käyttö on joo kokeiltu monesti,mut tiiäthä sinä… :laughing:

vastaus on kai aika helppo:
tarvitaan jokin alttius, synnynnäinen ja tarpeeksi päihteitä.

taas tuo kaikkeen täysillä meneminen on minusta addiktin(myös sairaus mielestäni) tapa olla
ja elää.
voihan tuohon sitten miettiä kaikenlaissia psykiatrian diagnooseja, jos silleen tykkää ja hyötyy.
addiktiosairauteen kuuluvat sitten melkein aina myös päihteet ja niistä riippuvaiseksi tuleminen.

Hoitoina pitäisin yksinkertaisesti asian hyväksymistä, jos voi, ja kasvamista eli helevetin pitkää pinnaa
ja sitähän ei addiktilla ole.
paska nakki vaan sellaisen elämän on kelvattava mikä sattuu kohdalle osumaan.

mienasin tuonne omaan seuraavan laittaa vaan laitan tähän…ei kai ihan kuulu tähän aiheeseen…
eli onko elämässään reagoija vai toimija, ACT OR REACT…
jos osaa pitää elämänsä asiat riittävän pieninä, itselleen sopivina on kai mahdollista olla
enemmän omaehtoinen, kun taas jos alkaa isoja miettiä ja touhuta on pian tilanteessa, jossa huomaa
jatkuvasti reagoivansa.
no onko kumpi parempi? molempi? paha sanoa, ainakaan toisesta. Omalla kohdalla tuossa jotain
oivallettavaa olisi…kai??

Kyl se holismi itselle tuli ihan juomalla ja halusta juoda. Himoni oli fyysistä ja pidin myös melkein kaikkien viinojen mausta. Geneettinen taipumus alkoholiin lienee lähes jokaisella suomalaisella jossain määrin, sillä aina on joku perhepiirissä juoppo ja pullomeren takaa löytyy kännäävä eno tai setä, täti. Mun mielestä on aivan turhaa tehdä maisterin tutkinnon verran töitä, että miksi ja mitä varten, sillä dokaamisen jäätyä alkaa muu elämä kiinnostaa,
´if so. Mut toki ittelle on asioita hyvä tehdä selväksi. Ja kukin mitenkin ja kelle vaan voi käydä ihan miten vaan.

Lyhykäisesti: Join ja alkoholistuin. Lopetin juomisen ja raitistuin.

Olen seiskakympin kanssa samaa mieltä.

Juomalla se tulee, ei yleensä muuten.
Ja raitistuminen tapahtuu useimmiten siten että lopetetaan juominen -siinä sitten kukin toimii itselleen sopivalla tavalla.

Kyllä se alkoholisoituminen voi tapahtua myöhemmälläkin iällä.
Yksi tuttavistani, hyvin arvostetussa asemassa ollut, “korvaamaton” päällikkö, pärjäsi koko työuransa ajan ilman vakavampia päihdeongelmia, mutta eläkkeellesiirtyminen (firma vaihtoi omistajaa eikä hän niin korvaamaton ollutkaan, uusi mies tuli ja vanha eläkkeelle…) sai aikaa sen että juominen kiihtyi.
Nyt on sitten vuosia mennyt niin että terveys pettää -ihan juomisesta aiheutuneista syistä.

hyviä vastauksia.ak47 mainitsi psykiatrisista diagnooseista.joo kyllä niitä on,mutta ite pidän luonteenominaisuutena eikä tarvii lääkitä,jos täysillä haluu mennä :laughing: yritän kääntää sen 110% raitistumiseen :sunglasses:
näinhän se on,että juomalla sitä alkoholisoituu,kuka ennemmin ja kuka myöhemmin.

a77 kirjoitti

Alkoholisteja tunteva ihminen olisi nähnyt minussa alkoholistin jo ensimmäisestä kunnon kännistä alkaen. Kuitenkin hallitsin jollain tavalla alkoholinkäyttöni parikymmentä vuotta. Eräänä päivän tajusin olevani alkoholisti ja yritin vielä jatkaa juovaa elämää. Vihdoin kuitenkin päädyttyäni pohjalle päätin hakea apua ja hainkin.

Uskon omalla kohdallani geeniperimän fyysisesti altistavaan vaikutukseen. Ja kun tunne- ja sielunelämäni lähti vinoutumaan jo lapsena, alkoholista muodostui tehokas lääke ujouteen ja alemmuuden tunteisiin. Lääkkeen hyvät ominaisuudet hukkuivat kuitenkin sen tuhoaviin puoliin ja edessä oli umpikuja.

Tänään olen kuin maustekurkku. Olen marinoinut itseni, minusta ei enää voi tulla tuoretta hedelmää.

Tänään et ole yksin