Mistäs sitä aloittaisi. Isäni on 43-vuotias juoppo, hän sairastaa kaksisuuntaista mielentilahäiriötä ja masennusta. Hän on yrittänyt tehdä itsemurhan monta kertaa. Tänä aamuna sain viestin äidiltäni, että isä oli ottanut lääkkeiden yliannostuksen. Soitin isälleni ja hän vakuutteli, että mitään hätää ei ole ja nyt hän lopettaa juomisen. Sama virsi kuului kaksi viikkoa sitten, kun viimeeksi soitin.
Itse olen siis 19-vuotias jo omille muuttanut “aikuinen”. Miten voin auttaa isääni? En voi vahtia häntä 24/7. Miten tuollaista ihmistä voi auttaa, joka ei halua pelastautua? Mietin, että ajaisin hänet pakkohoitoon, mutta mitä sekin auttaa, jos hän ei itse sitä halua. En kestä katsoa, kun toinen ihminen kuolee pikku hiljaa enkä voi tehdä asialle mitään.
Pitääkö vaan lakata murehtimasta? En vaan pysty siihen. Kukaan muu ei voi pelastaa häntä kuin isä ite, mutta pakko mun on jotakin tehtävä.
Yritä vaikka saada isälle jotakin muuta ajateltavaa, vaikka matka hänen kanssaan yhdessä jonnekin ulkomaille. On tärkeää saada kyseisessä tilanteessa oleva ihminen ajattelemaan jotain muuta kuin tilannettaan. Myös sinun oma tukesi auttaa varmasti ainakin vähän. Soita vaikka joka päivä isälle ja kysy kuulumisia ja osoita että hän on tärkeä ja välität hänestä. Itse toimisin ainakin näin. T. melkein saman ikäinen henkilö kuin sinä
Heips!
Koklaappa kurkata www.aal.fi josko siitä olisi edes jotain apua sulle.
Tuli väistämättä mieleen oma kokemukseni. Isäni kuoli 38-vuotiaana alkoholin vuoksi, olin silloin itse 15-vuotias. Yritin lapsuuteni ajan auttaa vanhempiani ja huolehtia kaksi vuotta minua nuoremmasta sisaruksesta, mutta lopputulos oli se, etten voinut tehdä oikeastaan juuri mitään, vaikka kuinka yritin. Sitten isäni jollain ryyppyreissullaan kavereidensa kanssa oli vain nukahtanut ja aamulla äiti kertoi, että isämme on kuollut. Monta vuotta kielsin asiaa, kun koitin niin sinnikkäästi vieläkin kieltää sitä epäonnistumisen tunnetta, ja sitten tuli työuupumus ja lähdin käsittelemään asiaa lukemalla kirjoja alkoholistiperheessä lapsena olemisesta. (Tommy Hellsten - Virtahepo olohuoneessa, jos pohdit omaa rooliasi perheessäsi tai muuten asiat askarruttavat, ehkä tämä kirja voisi auttaa oivaltamaan asioita, minua auttoi). Isäni kuoleman jälkeen minulle tuli outo olo. Ihan kuin helpotus siitä, ettei enää tarvinnut huolehtia… Mutta nyt olen 22-vuotias ja olen hyväksynyt sen, etten olisi voinut tehdä enempää ja katse on kohdistunut kohti omaa tulevaisuutta.
Sinua neuvoisin pitämään huolta itsestäsi ja koita ohjata isääsi ammattiauttajan puheille ja kerro avoimesti ja suoraan kasvotusten miltä sinusta tuntuu isäsi alkoholin käyttö ja välinpitämättömyys itseään kohtaan. Alkoholismi on myös sairaus, johon sairastutaan pitkällä aikavälillä ja johon saa apua kyllä, jos sitä haluaa. Voithan ottaa vaikka selvää paikkakuntasi aa-klinikoista tai päihdepalveluista ja pyytää isääsi varaamaan aikaa sinne. Kaksisuuntainen mielialahäiriökin vaatisi oman lääkityksen, mikä ehkä isälläsi jo on, mutta alkoholi varmasti voimistaa mielialahäiriötäkin…
Voimia sinulle. Et voi pelastaa isääsi, mutta voit yrittää ohjata ja tukea ja rakastaa häntä. Ammattiauttaja on parempi apu kuin läheinen, nimimerkillä kokemusta on. Läheisten kanssa on liikaa omia tunteita mukana, eikä se ole lasten vastuu hoitaa vanhempiaan, mutta yritä ohjata häntä ja kerro hänelle miltä sinusta tuntuu.
Hei!
Et pysty auttamaan isääsi ellei isäsi sitä itse tahdo. Voit aina ilmaista että jos hän haluaa raitistua olet aina silloin tukena. Voit tietysti yrittää ehdotella hoitopaikkoja kun alkoholin herkistämä mieli pyytää apua. Muuta ei oikein ole tehtävissä.Tämä on karua tekstiä, mutta niin se vain on. Olen oman isäni menettänyt ja vierestä katsonut kun hän joi itsensä hengiltä. Ja äiti on samoilla raiteilla, vaikka maksa ei vielä piiputakkaan. Ei siinä ulkomaan matkat, eikä päivittäiset puhelin soitot auttaneet.Vaikka ajatus on toki kaunis.
Joku täällä jo suosittelikin Tommy Hellsteni Virtahepo olohuoneessa kirjaa, se auttoi ainakin minua päästämään irti siitä syyllisyydestä mitä koin.
ehkä kannattaa aloittaa siitä, että kerrot hänelle miltä sinusta tuntuu: olet ehkä peloissasi, että hän kuolee. surullinen, huolissasi.
ja siinä onkin varmaan kaikki mitä voit tehdä.
Ensin haluaisin kertoa omasta elämästäni sen verran, että isäni kuoli suhteellisen nuorena ja syynä oli suurimmalta osin pikku hiljaa pahentunut alkoholisimi.
Itse ei koskaan tullut sanottua suoria sanoja omista tunteistani. Jällkikäteen ajatellen taisin tuolloin ajatella, että tehköön elämällään mitä haluaa. Sitä hieman kadun jälkikäteen. En tosin tiedä, että olisiko ne sanani mitään vaikuttaneet hänen elämäntilanteeseen ja alkoholin käyttöön.
Jos vain pystyt, niin kerro isällesi rehellisesti mitä ajattelet hänen tilanteestaan…
Nyt en voinut olla kirjoittamatta…Vie isä vaikka ulkomaille että saa muuta mietittävää. Kirjoittaja ei varmaankaan tiedä riippuvuuksista mitään!!! olisitko kirjoittanut syöpää sairastavalle että grillaa vaikka makkaraa, kaikki korjaantuu sillä? Hyvänen aika.
Minustakin tuo ulkomaille vieminen on kehno idea, koska ei tuollaiseen tempaukseen ole kenellä tahansa varaakaan, saati mahdollisuutta silloin, kun se olisi kaikkein tarpeellisinta. Propsit kuitenkin sen ehdottajalle siitä, että yritti edes ehdottaa jotain.
Tällä palstalla ei ehkä ole tarpeen olla liian kyyninen tai skeptinen, mutta tuohon “humalan herkistämään mieleen” teki mieleni tarttua. Olemme itse tehneet monesti sen “virheen”, että pitäneet suurimmat huolestumissaarnamme silloin, kun kohdehenkilö, eli alkoholisti-isäni on ollut maistissa, joten ei tällä ole lopulta mitään vaikutusta. Ei muista - joskin tähän vaikuttaa se, että humalatila on ollut ns. voimakas.
Joskaan ei ole ollut meidän tapauksessamme apua silläkään, että näitä keskusteluita on käyty varmaan kymmeniä kertoja myös silloin, kun isä on ollut selvin päin. Siitä osoituksena nyt ihan se, että sama tilanne juopottelun ja itsensä sekä muiden terrorisoinnin suhteen jatkuu vaan.
