kuinka monta kertaa olet retkahtanut?

Hei! :slight_smile:

Kysyisin kuinka monta kertaa retkahdit ennen raitistumistasi? ja voiko läheinen tehdä jotain, estääkseen retkahtamisen? Mikä ajoi retkahdukseen?

Isäni on retkahdellut vähän väliä, välillä on muutaman kk tauko ja taas, seuraavaksi viikko ja taas yms yms… Onko peli jo menetetty? Alkaa olla jo sellainen olo, että isäni ei tule koskaan kuulumaan toipuviin alkoholisteihin… :frowning:

Mukavaa loppu syksyä kaikille :slight_smile:

Puoli miljoonaa kertaa. Oleellisinta on kuulemma, että nousee kaaduttuaan ylös.
Kolme kertaa maailmalle huutamani lopettamisen jälkeen. ja sen jälkeen en koskaan.
Mistäpä sen voi tietää, ennenkuin on lodjussa koska on viimeinen kerta, tänään en ainakaan yhtään kertaa.

Kai tuo seiskakympin arvio puolesta miljoonasta kerrasta voi olla hyvä. En siitsi alkaa laskemaan, likimääräisen saisi laskemalla muutaman vuosikymmenen päivät, miinustamalla sieltä jonkun satunnaisen päivän tai hiukan pidemmän jakson jolloin oli jotain esteitä ryyppäämiselle.

Oliko se sitten retkahtamista vai juopottelua, sekin on määrittelykysymys.

Ja olisiko se retkahdus jos jonain päivänä päättäisin ottaa? En ole varma siitäkään.

Mutta yksi asia kysymyksessä oli sellainen johon haluaisin antaa oman kommenttini.

Etteikö koskaan voisi toipua… kai joskus tapaa ihmisen josta ensimmäiseksi tulee mieleen että toivottomalta näyttää… mutta toisinkin voi käydä.

Entisiä alkoholisteja tunnen useita, ja osa heistä on, päätettyään lopettaa tai jokunen puolisattumalta menetettyään mielenkiintonsa ja halunsa juomiseen, ollut selvin päin jo kymmeniä vuosia. Osa pitää tarkkaa lukua raittiudestaan, osa jollain tavalla palvoo entistä alkoholismiaan edelleen, liekö sitten pelkoa että viinapiru kostaa ellei sitä muistelemalla hyvitellä.

Osa, luulisin että noista tuntemistani enemmistö, on juomiseen liittyvät asiat melkolailla unohtanutkin ja pikemmin tuntee olonsa vaivautuneeksi jos jonkun muun on hyväätarkoittavassa viisaudessaan nostettava esille niitä menneisyyden turhimpia juttuja.

Joo, mitä läheinen voi tehdä?
Se on todella hyvä kysymys, ja sitä kannattaisi täällä käsitellä enemmänkin.
Eihän ketään voi väkisin laittaa muuttamaan ajatuksiaan ja elämäntapojaan, eikä toista ihmistä raittiiksi voi tehdä.

Mutta, kyllä me ihmiset kuitenkin aika paljon “ohjailemme” toisiamme. Houkuttelemme käyttäytymään “yleisesti hyväksytyillä” tavoilla, tuomme erinäisiä asioita esille positiivisessa valossa ja toisia taas hiukan vaikkpa hävettävinä…

Joskus minut on saatu houkuteltua olemaan selvin päin viettelemällä tekemään mielenkiintoisia juttuja selvässä porukassa, joskus taas kehittelemällä tyhmään päähäni ajatuksen että olen nyt vastuussa jonkun homman hoitumisesta enkä siinä onnistu jos en välillä ole selväkin.

Ja joskus “raitistin” yhden tyttöystävän moneksi kuukaudeksi… hän kun oli yhtä pöhnässä kuin minäkin, mutta menipä yhtenä iltana möläyttämään että kyllähän hän selvänä pysyisi kun olisi auto jolla vois pyöriä…

No, minulla meni silloin sen verran paremmin että ostinpa samantien, baarissa jossa istuimme, viereisestä pöydästä toiselta humulta ruosteisen ladan ja annoin tytölle.

Eikös perhana mennyt miinaan ja rupesi minulle juoppokuskiksi… ilo oli kai sitten molemminpuolinen :laughing: :laughing: :laughing: .

No, arvaa sen, kyllästyi se siihen, lähti autoineen ja tuskin se raittiuskaan ikuinen oli.

Mutta parempi kai se hetkenkin tauko jatkuvassa juomisessa?

Kysymykseen mitä voisit tehdä isäsi eteen? Et mitään. Alkoholisti ymmärtää parhaiten, kun hänet jättää oman onnensa nojaan. Kuulostaa karulta ja ehdottomalta, mutta näin se vain nähdäkseni on.

Oma polkuni oli sellainen, että minun piti ensin häpäistä itseni ihan perinpohjaisesti ennen kuin tajusin. Viina oli vienyt meikäläistä jo monta vuotta, mutta itselläni ei siitä ollut mitään havaintoa. Se minut pelasti, kun minulle tärkeimmät ihmiset sanoivat päin naamaa että viinaa menee ihan liikaa ja tuollaista touhua ei katella. Jumankautsi, että silloin kirosin nuo ihmiset alimpaan helvettiin, että miten ne vielä kehtaavat tämän minulle tehdä. Tänä päivänä tajuan, että se pelasti henkeni.

Ne viinat ja se tuska mulle on toistaiseksi riittänyt, ettei ole enää enempää tarvinnut rypeä. Elämä tällaisenaan on paljon mukavampaa.

Retkahtelun ja silkan juomisen ero saattaa tosiaan hämärtyä, ainakin ulkopuoliselle. Tai sitten ei, itselleni oli hyvin selvää että tämä raittius on alkanut vuosi ja yksi-kaksi kuukautta sitten. Olen retkahdellut tänä aikana ehkä 5-10 kertaa, riippuen vähän laskutavasta. Raittiutta se on silti ollut, ja viimeinen selvä pätkä kestänyt n. 4 kuukautta. Jos retkahtaa silloin tällöin ja putki kestää pidempään, saattaa kyseessä olla tuurijuoppus.

Mitä läheinen voi tehdä? Pääasiassa mielestäni juopon ollessa selvinpäin auttaa keskittämään ajatuksia selvään elämään ja mukaviin tekemisiin kaatamatta syyllisyyttä ja kostoa kovasti juopon niskaan. Uskottava, toivottava ja rakastettava. Ja juopon retkahtaessa muistettava, että kyseessä on sairaus, ei ilkeyksissä tehty teko. Ja toisaalta, on hyvä olla vaikenematta sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista. Ja hyvä on avata oma suu jos on jäänyt katkeria tunteita juopon käyttäytymistä kohtaan. Eli pääasiassa on muistettava, ettei oikeastaan voi tehdä mitään ettei juoppo retkahtaisi ja pidettävä itsestään huolta ettei sairastu ohessa.

kiitos vastaukistanne! kyllä tiedän,ettei alkoholisti juo ilkeyttään. Isäni ei koskaan myönnä juoneensa vaikka promillet huitelisi taivaissa ja me läheiset varsinkin sen huomaamme heti kun näin on tapahtunut. Tänään kuitenkin puhuessani hänen kanssaan, ensin monesti kiellettyään asian, myönsi lopulta. Ja minähän olin iloinen ja sanoinkin sen hänelle ja kiitin rehellisyydestä! On kyllä toivoton olo, mielestäni olen kokeillut kaikkea mahdollista… paitsi tuota että jättää oman onnensa nojaan. :blush: olen monesti kuullut tämän, mutta en vielä ainakaan ole pystynyt siihen. Huolehdin jatkuvasti onko kaikki hyvin ja pelkään että jotain pahaa tapahtuu, en ilmeisesti vaan pysty antamaan asian olla. :neutral_face:

Inhottaa olla näin pessimistinen, mutta juuri tuolla tavalla sairastut itse sivussa. Tuosta käytetään vähän kalskahtavan kuuloista nimitystä läheisriippuvuus. Alkoholisti imee läheistenkin elämän mukanaan, jolloin läheinen unohtaa elää sitä omaa elämäänsä. Se sitten synnyttää kylkiäisinä vielä kaikenlaisia tunnehäiriöitä, häpeää, syyllisyyttä, pelkoja yms. joiden kanssa itse tässä olen oppinut nyt työskentelemään. Oma isäni kun on myöskin alkoholisti ja juopotteli koko lapsuuteni varsin rankasti. Niin sitä sitten hävettiin isää, eikä sitä vielä lapsena oikein ymmärtänytkään minkälaiset seuraukset sillä oli.

Noh, näistä asioista voi onneksi toipua.

Taas kerran, lähestytään kysymystä, voiko ihmistä auttaa -ja kannattaako auttaa.

On aivan totta , tuo jonka Iiris 823 totesi, vastuun jättäminen ihmiselle itselleen on paras apu.

Mutta, ei aina!

Milloin on parasta kääntää selkänsä ja antaa olla, ja milloin taas on parasta katsella, voisiko poistaa edes jonkun syyn johon ihminen esimerkiksi juo, tai voiko edes vähän helpottaa toisen oloa (poistipa se sitten juomista tai ei)

…ja usein on inhimillistä auttaa monissa muissa asioissa, olipa toinen sitten juoppo tai ei.

Tässä se ongelma onkin. Kahta täsmälleen samanlaista tilannetta ei ole. Kahta täsmälleen samanlaista juoppoa ei ole. Me kaikki ihmiset olemme just pikkuisen erilaisia, eri ihmisillä auttaa hiukan eri narujen varovainen nyppiminen.

Tuo mainitsemani houkuttelu selvänä tehtävien juttujen pariin, ja sitäkautta terveiden puolien vahvistaminen, se ei yleensä ole harmia aiheuttanut joten sitä uakallan suositella.

Mutta, tottakai, harkinta mukana kaikessa. Järki mukana ja ehdottomia “totuuksia” vältellen… :slight_smile:

Ja sitten vielä se yksi juttu, tosiaan.
Omasta jaksamisesta on huolehdittava.
Jos itsekään ei ole oikein kunnossa, niin ei siinä jaksa toista paljon autella.

Ja sitten vielä yksi juttu…
Toisen auttaminen ei tarkoita sitä että ottaisi vastuun itselleen.
Tottakai juopottelustaan jokainen on itse vastuussa, eikä sitä oikein voi toinen hoitaakseen ottaa.

meidän isä ei tarvitse enää syytä juomiselleen, muutakun että tekee mieli juoda. Paitsi meille muille yrittää välillä selitellä… esimerkiksi nyt syynä oli, että hän on ollut niin kipeänä yms. siis flunssassa. Että eihän se varsinainen syy ole, tekosyy pikemminkin. Tiedän itsekin että tässä on omakin mielenterveys vaarassa, mutta en tiedä miten pääsisi tästä asiasta jollakin tasolla yli.

Tämä on niitä kysymyksiä joissa neuvojen antaminen on lähes mahdotonta. Sitä se tietenkään ei merkitse, etteikö auliita neuvojia ja opastajia löytyisi pilvin pimein :laughing: :laughing:

Kuten olet itsekin päätellyt, siinä on olemassa se vaara että omakin päänuppi alkaa savuttamaan.
On varmasti, jos ajatukset jäävät pyörimään tuon asian ympärillä.

Se vastuukysymys…
Sinä et siis ole vastuussa isäsi juomisesta, kävi miten kävi.

Ei ole ihan helppoa suunnata omiakaan ajatuksia uusille urille ja jättää huomiotta juttuja jotka kuitenkin arkipäivään vaikuttavat.

Mutta sittenkin, tilaa muille, mukavammille asioille tarttis olla enemmän.

Auttaa sitten tietysti voi, niissä asioissa jotka omastakin mielestäkin ovat järjellisiä ja kohtuullisia.

ihan kuin se oma vanha isä olisi kadonnut johonkin aina sillon kun on putki päällä… täysin erilainen. Ja toimii omia periaatteitakin vastaan silloin. Haluaisin tottakai vanhan isän omana itsenään takaisin.

Kiitos kaikille kommenteista :slight_smile: Vertaistuki on kyllä parasta!

Voisin sanoa “retkahtaneeni” ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, kun kaiken ympäristön PAINE pakotti mut tulemaan samanlaiseksi kuin kaikki muutkin. Sitä ennen minua kiinnosti eläimet, mikä on nuorelle miehelle omintakeista. Ihailin eläimiä ja vielä 13-vuotiaana sanoin että en halua koskaan koskea viinaan ja tupakkaan. Vihasin ajatusta sulattaa aivoja alkoholilla… MINÄ olin se meistä kavereissa, joka vastusti viinan kokeilemista… Noina päivinä en olisi voinut KUVITELLAKAAN, että 20v myöhemmin olisin itse alkoholisti.

Joskus 15v saatuani mopon aloin tulla “sellaiseksi kuin muut” en enää tutkinut eläinkirjoja…vaan aloin puhua naisista ja piparista. 16vuotiaana vedin tupakkaa jo ammattikoulussa. 17vuotiaana jo viikonloppusin ryyppäsin ja ne jotka mut 13vuotiaana olivat tunteneet alkoivat ylistää.“jumaliste sähän olet kuin eri mies nyt…HYVÄ!!” ja siitä vasta nuormies sai pontta pönttöönsä - NÄIN pitää elää!! 18vuotiaana olin teinikuski, joka viikonloppu kylillä pöräämässä ja tietenkin hyvää pataa kaikkien kylän kovien kanssa! Oi kylänvälisiä tappeluita, joissa pikkupaikkakuntien poijjaat otti mittaa toisistaan :laughing:

Siikka, jos haluat vertaistukea myös livenä, on olemassa sellainen päihdeongelmaisten läheisten toveriseura kuin Al-anon.
www.al-anon.fi

Olet kai jo sen ikäinen, ettet enää asu saman katon alla alkoholisti-isäsi kanssa, mutta jos asut niin tilanne on varmaan varsin epämukava myös sinulle.

A-klinikalle voi mennä keskustelemaan myös päihdeongelmaisen läheisenä, joskaan toisen hoitosuhteesta ei voi paljonkaan keskustella ilman ao.henkilön lupaa, johtuen klinikan vaitiolovelvollisuudesta.

Alkoholistin toipuminen on aina mahdollista ja niin kauan kuin on elämää on toivoa, mutta tosiaan sinun ei kannata ottaa harteillesi isäsi raitistamista, vaan sinun kannattaa huolehtia ettet sairastu itse.

Tsemppiä ja kivaa syksyä joka tapauksessa!