Kuinka kauan voi selviytyä ilman AA:ta?

Vaihdoin paikkakuntaa ja samalla vaihtui kaikki . Kuinka kauan voi pysyä raittiina ilman AA:n tukea?
On nyt mennyt hyvin, kaksi viikkoa uudessa kaupungissa.
Mutta pitääkö mennä AA-ryhmään vai jätänkö taakseni alkoholiasiat. Sitä mietin. Oletteko selviytyneet ilman 12 askeleen ryhmiä?

Moi! Jos olo on yhtään epävarma, niin jotain tukea tarvitset. AA ei ollut minun juttu, eikä sellaiseksi tule, mutta onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Itse koen tärkeäksi vertaistuen, enkä sitä aio/uskalla jättää piiitkään aikaan.

Kysymys on ehkä kovin yksilöllinen.
Olen selviytynyt aivan mukavasti ilman ennaltamäärättyjä askeleita mutta jonkun muun kohdalla asia voi olla toisin.

Luulen, että tässäkin vaikuttaa ihmisen tekoja ja ajatuksia ohjaava ennustamisen itseääntoteuttava vaikutus.

Jos olen sitä mieltä, että en tule toimeen ilman
AA-ta ,
Luterilaista kirkkoa,
Puoluetta
Omakotitaloa
Sukulaisiani
Jazzia
Manikyyriä
Ihovoidetta
Energiajuomaa
Keltaista välikausipuseroa
tai
käsisirkeliä

…tai mitä tahansa, niin vahvistaessani tarpeeksi ajatusta se muuttuu totuudeksi, minun on todella hyvin vaikea tulla toimeen ilman sitä minkä onnellisena elämisen ehdoksi olen päättänyt.

Useimpien asioiden kohdalla on helpointa totella mielihaluaan, ja hankkia elämäänsä juuri haluamansa asia. Aina se ei ole mahdollista, tai se alkaa itsessään rajoittamaan muuta elämää, tai jonkun muun syyn takia ei oikein onnistu…

Silloin on sitten se mahdollisuus että muuttaa ajatteluaan, poisoppiminen on mahdollista, ja pakon edessä ihminen voi luopua aika monesta asiasta -kuitenkin selviytyen.

Elämänkatsomuksellisena kysymyksenä mielenkiintoinen asia, mitä ihminen todella tarvitsee selviytyäkseen ns. kohtuullisesti, eli siten että on itse mahdollista tyytyä elämäänsä, elämäntapoihinsa, sosiaaliseen verkostoonsa, ajatteluunsa ja tekoihinsa, ja muun muassa itselleen sopivassa määrin raittiina…

Ei taida minusta ole antamaan yksiselitteistä vastausta kysymyksen. Ajattelemisen aihetta se antoi, kiitos siitä!

Ilman AA:ta voi käsittääkseni selviytyä ehkäpä muutaman tunnin.

Jännästi muuten edellisessä viestissä menee samaan luetteloon puolue, ev.lut kirkko, jazz, ihovoide ja sukulaiset. Jos noista pitäs valita, niin valitsen ihovoiteen, kiitos. :slight_smile:
Ainakin jos sukulaisilla viitataan isän sukuun.

Ehkäpä.
Tämä extremelajini, hengissä ja selvänä pysyminen ilman AA:ta on muuten jännää ja elämänmakuista hommaa. Uhkarohkeaa varmasti jonkun mielestä mutta kivaa ja vapaata.

No mut sä ootki tosi äijä!
En mä vaan pystys.

Joo.
Mutta ei tää niin vaikeeta silti ole kuin luulis. Kuulemma Merikarvialla vai oliko se nyt Lappfäärtissä on yks toinenkin joka on ilman AA-ta selvänä pysynyt. Sitä käydään kaukaakin katsomassa ja ihmettelemässä.

^ Kuvia? Muuten ei uskota!

Ei tule semmoinen kummajainen valokuvaan.
Eikä niihin kuviinkaan enää photoshoppien ja muitten konnankonstien aikana voi uskoa. Mikä vaan voi näyttää miltä vaan.
Paitsi R-kioskin luontolehdet , ne naturalistista oloa lanseeraavat… mullekin toi Erkki nähtäväksi. Ilkialastomia häijynnäköisiä naisihmisiä mutta pirskatin notkeita… läpiä oli sivuilla kuin huilun varressa ja sänkistä nahkaa niin ettei Aku Ankan karhukoplan poikien naamavärkki vielä mitään…

No niin nyt meni jo asiasta ihan sivuun…
En minä ainakaan lähde sitä luonnonoikkua kuvaan houkuttelemaan, ei semmoisista tiedä, jos vaikka puree. Olkoon todistamatta minun puolestani.

Onko kyseessä nyt sama Erkki joka joi sitä marjamehua? Mutta roisia tuntuu olevan meno periferiassa! Ärrältä löytyy jopa alastomuutta ja kuvia notkeista naisista, jos niitä ei muuten ole tottunut näkemään.

Ilmankos siellä pärjää jopa ilman AA:ta. :smiley:

Koen, että olen toipunut, voisi vetää perseet…

Ilman AA:ta voi selviytyä, kuten myös ilman naista, ilman sorvia ja pormestarin puolalaista tanssiorkesteria.

Kuinka kauan alkoholisti kestää viinatta tulematta kiukkuiseksi? Saman ajan AA:sta raittiuden saanut alkoholisti pysyy tasapainossa. Itsellä kuuden ja puolen vuoden aikana pisin tauko ryhmissä, kaksi viikkoa ja huomasin kyllä itsessäni jo paluuta entiseen kipeään ajatusmaailmaan. Omalla kohdallani en pidä taukoa jos mahdollista, mutta lähinnä siitä syystä, ettei kukaan kestä minua kiukkuisena, kitisevänä, itsesäälissä rypevänä marttyyrinä. :slight_smile:

.

Suo anteeksi Kaaleppinen, mutta tämä on mielestäni hirvittävän surullista :open_mouth: Sinut se on kyllä pelastanut, toivottavasti.

Jokainen tietysti tavallaan.
Kaaleppiselle tuo on varmasti oikea elämäntapa, itse valittu kun on.
Mutta minulle se istuisi mitenkään, kovin tuntisin oloni vieraaksi tuossa elämänmallissa.

Jos tässä maailmassa jotain toivomuksia saa aikomustensa ohella jollekin korkeammalle esittää niin pyydän iltarukouksessani armoa ja vapautta tuollaisesta pelastumisesta.
Kahden viikon vieroitusoireet kuullostavat paljon pahemmilta kuin ne joita sain vuosikymmenten ryyppäämisestä.

Ehkä tämä hilpeämpi ja sitoutumattomapi raittiinaolo ei ole kaikkien askelten mukaista mutta saa kelvata minulle. Eipä tule kitinää,kiukkua,itsesääliä eikä marttyyrioloa vaikkei koko asiaan kiinnittäisi viikko- tai kuukausimääriin mitään huomiota.

Mutta, jokainen tietysti valitsee itse millaisen elämäntyylin itselleen haluaa ja miten haluaa situutua mihinkin.
Minulla ei ollut hinkua sitoa itseäni päihdeongelmanii ajatteluun ja kertaamiseen loppuiäksi, hankkiuduin siitä eroon ja minusta se on tuntunut minulle sopivalta. AA varmasti on jollekin toiselle se oikea elämänsisältö, ja jos ihminen niin haluaa niin sitten se on niin.

Minulle riitti käyntikerroiksi ne kaksi,samalla reissulla. Ensimmäinen ja viimeinen. Eikä poisjättämisestä minulle tullut kiukkua, kitinää, sen enempää kuin muitakaan monesti uhkailtuja vaivoja kuten maitorupea, yökastelua, perinnöllistä hengellistä köyhyyttä tai himoa naapurin karjaan,tavaraan tai puolisoon eikä hinkua lähteä ryyppäämään.

Onneksi me itsekukin saamme valita myös selviytymisemme tyylin ja tavoitteet, eikä toisen toiselle esittämiä manauksia ja uhkakuvia kannata mielensä ristiksi ottaa. Elellään vaan niinkuin hyvä tulee. Kukin oman järkensä mukaan.

Raittiuteni ei toivottavasti ole tuon varassa. Tiedän. Voin elää niinkuin haluan. Kunpa aina osaisin valita mikä haluista on eniten haluttu ja elää kohti sitä. Ajattelulleni haluan antaa nyt aikaa.

Kannattaa tosiaan välillämiettiä mitä haluaa :smiley: .
Toiveet kun usein toteutuvatkin.

Vaikka ihmisen valtuudet rajalliset ovatkin, niin moneen asiaan voi vaikuttaa. Ja yrittää kannattaa, vaikkei kaikelle mitään mahtaisikaan. Joskus ne tulokset tulevatkin ihan eri asioiden yhteydessä kuin mitä alunperin yritteli.

Selviämisestä on useimmiten sellainen seuraus että muutoksia elämässä tapahtuu jopa enemmän kuin on odottanutkaan. Mahdollisuuksia vaan aukeilee eri suuntiin, kun selvin päin haahuilee. Selvänä kun voi mennä mihin vaan, kännissä ei oikein sopinut.

Voimia, ja kärsivällisyyttä, uskoa omiin voimiin ja omaan ajattelukykyyn… niillä pääsee pitkälle.

Kuten todettua, jokainen alkoholisti elää tyylillään tätä raitista elämää. Se on hassua, kuinka ihmiset kokevat vertaisryhmät jotenkin ahdistavina, sitovina, rajoittavina paikkoina, kun omalla kohdallani koen noista ryhmistä löytäneeni vapauden elää. Kertaus on opintojen äiti, sanotaan, joten ohessa tilanne, josta lähdin hapuilemaan raitista päivää:

[i]Minulla lapsuus ja nuoruus sujui koulukiusattuna. Kotona isäni käytti alkoholia perussuomalaiseen malliin “normaalisti” melkein joka viikonloppu. Itselläni alkoholi tuli kuvioihin 15-vuotiaana ja siitä hetkestä alkaen rakastin tuota ainetta ja sen tuomaa vapauden tunnetta. Rakastin niin vahvasti, että se rakkaus melkein tappoi minut.

Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, koska siinä vaiheessa minusta ei omasta mielestäni muualle ollut. Ammattikoulu jäi kesken ja sen jälkeen tein satunnaisesti töitä ja nautin elämästä alkoholin voimalla. Rakastuin ja menin naimisiin ja se tapahtuma piti minut selvänä 3 vuotta, mutta kerran holisti, aina holisti. Aloin kokeilla jälleen muutamia saunakaljoja ja siitä alkoi hitaasi kiihtyvä vauhti, joka pystähtyi vasta reilu 2 vuotta sitten.

No mitä kaikkea tuo vapauden tunne toi tullessaan. Konkurssin, avio-eron, lukuisia itsemurhayrityksiä jne. muutamia mainitakseni.

Jos hieman käyn tässä läpi tuota tapahtumaketjua, niin tiivistettynä se kulkee suurin piirtein tähän tapaan. 10 vuotta sitten aloitin siis uudelleen alkoholin käytön muutaman saunakaljan muodossa ja hitaasti tilanne kehittyi siihen, että sauna oli joka ilta lämmin. Tuohon aikaan minulla oli ex-siippani kanssa yritys ja ihme sinällään kaljotteluni ei juurikaan vaikuttanut tulleeseen konkurssiin, vaan eniten se vaikutti suhteeseeni ja ei ollut ihme, että heti konkan jälkeen seurasikin avio-ero. Elämän muutosta ei tuonut edes samana vuonna tapahtunut läheisen ihmisen menetys, vaan katkeroiduin vain enemmän. Erottuamme minulla oli tunne, että nythän olenkin oman elämäni herra, saan mennä ja tehdä mitä haluaisin. No hauskuutta riitti n. vuoden päivät. Join päivittäin ja säälin itseäni. Käytin hyväkseni läheisiäni, manipuloin, valehtelin ja pummin rahaa, sitä kun ei liiemmälti ollut (päivittäinen juhlinta, kun kuluttaa melkoisia summia). Tästä seurasi koko ajan kasvava itseinho ja luonnollisesti pää sekaisin oli “helppoa” yrittää tappaa itsensä. Oravanpyörä olikin valmis. Join jatkuvasti ja söin samalla lääkkeitä (lääkärin määräyksestä, olinhan masentunut kaikesta tapahtuneesta) ja otin yliannoksia.

Säännöllinen kuvio olikin, että vedin pään sekaisin, päälle purkillinen rauhottavia ja sen jälkeen soittamaan apua. Häpeä kasvoi kasvamistaan. Olin jatkuvasti päivystyksessä ja sen jälkeen hetken hoidettavana piirillä. Ihmiset vain olivat voimattomia, koska itse en löytänyt toivoa elämästäni. Sitten erään yliannostuksen jälkeen olin muutaman päivän teholla nukutettuna ja sen vuoksi päädyin lääkevieroitukseen. Vieroituksista vain ei löytynyt sen pysyvämpää apua, vaan siviiliin päästyäni hetken päästä tilanne oli sama, jos ei hieman aina pahempikin.

Samoihin aikoihin tapasin nykyisen vaimoni ja rakastuin tulisesti. Valitettavasti kunigas-alkoholi oli vain vieläkin suurempi rakkaus. Vaimoni seurasi voimattomana vierestä jatkuvaa juomistani ja tasaisin väliajoin tapahtunutta itsetuhoisuuttani. Meille syntyi poika ja se tapahtuma piti minut irti pullosta n.1,5 vuotta (lääkkeitä meni senkin edestä), kunnes jälleen kokeilin kohtuukäyttöä. Seurauksena viillellyt ranteet. Elämä jatkui yskähdellen, välillä meni paremmin ja välillä huonommin. Suhteemme oli kuitenkin se ainut asia, joka edes hieman piti minut kiinni elämässä. Meille alettiin odottaa toista lasta ja se odotusaika sisälsi vaimoni kohdalla turvakodissa olemista, samalla kun minä ajoin 3 promillen humalassa moottoritiellä pylvääseen. Tuohon aikaan söin säännollisesti niin rauhoittavia-, masennus-, uni-, kuin kipulääkkeitä (n.30kpl/vrk). Tämä taas aiheutti laittomien lääkkeiden hankkimista, reseptiväärennöksiä jne. Onneksi eräs lääkärini pakotti minut vieroitukseen, jossa minulta pikku hiljaa vähentäen lopetettiin pahimmat riippuvuutta aiheuttavat lääkkeet (rauhoittavat ja unilääkkeet).

Alkoholin käyttö ei vain ottanut vähentyäkseen, vaan nuorimman poikani syntyessä vietin varpajaisia, jotka päättyivät sillalta koskeen hyppäämiseen. Tuo tapahtuma olikin oikeastaan ensimmäinen, jossa mietin mitä minulla olisi menetettävänä, jos kuolisin ja siitä alkoikin ehkä kytevä halu avun vastaanottamiseen. Kuitenkin tämänkin jälkeen taphtui vielä “kohtuukäytön” kokeilua, joka sisälsi ulko-ovesta nyrkeillä läpi menemistä ja sairaalareissuja.

Tilanne meni lopulta siihen, että -06 alkuvuodesta perheestämme oli tehty useampia lastensuojelu-ilmoituksia ja uhkana oli huostaanotto. Vaihtoehdoksi tarjottiin Minnesota mallia olevaa päihde-/perhekuntoutusta ja lähdin mukaan siinä toivossa, ettei perheemme hajoaisi. Aluksi en ollut valmis luopumaan kaljoistani, saati lopusta lääkityksestäni, mutta muutaman viikon jälkeen huomasin olevani tilanteessa, jossa ottasin joko apua vastaan tai lähtisin tuhoamaan itseni yksin.

Tuo valinta osoittautuikin sitten sellaiseksi, joka muutti koko elämäni. Olimme 3 kuukautta perheenä kuntoutuksessa ja tänä aikana pääsin eroon lääkkeistäni ja sain purettua mennyttä elämää. Kuntoutukseen kuului osana vierailut AA-ryhmässä ja sieltä löytyikin apu raittiin elämän ylläpitämiseen. Aluksi olin kyllä ennakkoluuloinen, kuten varmaan kaikki ihmiset tuon asian yhteydessä. Mietin ensimmäisellä kerrallani ryhmässä, että mikähän “lahko” tämäkin on olevinaan? Onneksi ajan myöten ennakkoluulot ovat karisseet ja olen alkanut sisäistää ryhmän tarkoitusta. Ensimmäisen puoli vuotta kylläkin kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa ryhmässä sen vuoksi, etten menettäisi vaimoani ja lapsia. Mutta sen jälkeen aloin käymään ryhmässä itseni vuoksi ja aloin tutustumaan siihen, mitä tuo paikka voi tarjota raittiutta hakevalle ihmiselle.

AA-ryhmässä olen oppinut puhumaan omista asioistani rehellisesti ja 12 askeleen-ohjelman ja oman AA-kummin avulla olen saanut tutkailla omaa mennyttä elämääni ja käydä läpi erilaisia tapahtumia elämästäni ja löytänyt todellisia syitä siihen, miksi minusta on tullut sellainen ihminen, kuin tällä hetkellä olen. AA-ryhmässä käyminen on auttanut minua myös tutkimaan rehellisesti elämääni ja riippuvaisuuksiani. Tästä johtuen myönsin myös pitkään elämääni lisää ongelmia tuoneen peliongelmani ja hain siihen apua, AA:n kaltaisesta ryhmästä GA:sta, joka on suunnattu peliriippuvaisille. Eli nyt olen oppinut kohtaamaan elämäni ja ongelmani ilman, että pakenen niitä mihinkään.

No nyt on tullut rakennettua elämää uusiksi täysin raittiina kuusi ja eilen tuli täyteen viisi vuotta pelaamatonta elämä. Tämä aika on ollut kaikkineen vaiherikasta. Aluksi oltuani n. 4 kuukautta raittiina, isäni kuoli viinan ja piilereiden vaikutuksen alaisena tapahtuneeseen kolariin rekan kanssa. Tuo tapahtuma pysäytti elämäni hetkeksi ja aloin miettiä kuinka lähellä sama kohtalo oli itselläni ollut muutama vuosi aikasemmin. Toisaalta tuo tapahtuma sai minussa aikaan sen, että aloin miettiä elämääni uudestaan ja siitä seurasikin opiskelupaikan etsiminen ja nyt keväälle minulla päättyi yhtäjaksoinen kuuden vuoden opiskelu, jonka seurauksena etsin tällä hetkellä töitä IT-alalta, ohjelmistotekniikan insinöörin paperit takataskussani.

Suhde vaimoni kanssa on kokonaan uudistunut. Kiitos AA- ja Al anon-ryhmien, joissa olemme säännöllisesti kulkeneet. Perheemme on hitsautunyt yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Elämme hyvin tavallista uusioperheen elämää, seitsenhenkistä sirkusta pyörittäen.[/i]

Jos täällä lueskelette kirjoituksiani, tuskin teistä kovin moni ajattelee, että olen jotenkin ahdamielinen, saati yhden asian kannattaja. Tuon suvaitsevaisuuden ja avoimuuden olen AA:ssa oppinut. Tämä siis todellakin on ollut minulle toimiva elämänmalli.

Uskon, että mikäli minulla olisi ollut mahdollisuus tuosta päihdehelvetistä selvitä kuiville ilman minkäänlaista apua, olisin varmasti jättänyt tutustumatta vertaistukiryhmiin, mutta toisaalta tänään totean samalla sen, että tuon ennakkoluuloisen pelon sävyttämän valinnan seurauksena eläisin tänään kokolailla rajoittunutta, yksinäistä elämää. Lähinnä sen vuoksi, etten enää olisi osannut muodostaa uusia ystävyyssuhteita kehenkään, niin suunnattomien ihmispelkojen vankina tuolloin elin. Tänään en pelkää, vaan elän vapaana.

Tämä on siis minun raitis polkuni. Onnekseni minua ennen tuota polkua on melkoisen moni muu kulkenut, viitoittaen minun tieni huomattavan paljon helpommaksi kulkea. Tänään saan elää kiitollisena kovin paljosta.

Pelko on vähentynyt kun selviä päivä on kertynyt ja olen uudella paikkakunnalla saanut jo ystäviäkin. Sellaisia jotka eivät ole päihdeongelmaisia ja se on minulle varmasti hyväksi. Voin silti mennä AA-ryhmäänkin jos niin päätän kun ajattelen asioita eteenpäin. Maailma on nyt avoin minulle. Rohkeutta valintoihin vaan tarvitsisin lisää. Ajattelen että jos sittenkin olen jotenkin heikko enkä pysty selviytymään.

Ovela on ihmisen mieli.
Joskus voi pelkäämisen pelko herättää pelon.

Monimutkainen juttu; jos pelkään että uskoni omiin voimiini pettää, ja epäilen että voin alkaa pelkäämään, onkin portti pelolle auki.

No, pelotkin kuuluvat elämään, ja niidenkin kanssa pärjää. Kaikista peloista ei edes pääse eroon, ehkei tarvitsekaan.

Tässä selviytymisessä ja ongelmanratkaisussa olen huomannut että heti alkuun jokainen selvä päivä lisäsi itseluottamusta ja uskoa selviytymiseen. Ja kun ihan tahallani itseäni psyykkasin, lienee ollut jonkinlaisen itsesuggestionkin harrastamista, kun tuhat kertaa itselleni että alkoholi on minulle aivan merkityksetön aine, eikä sillä mitään valtaa minuun ole… ja niin se sitten päässä todeksi muuttui. Ja se on minun totuuteni, ei sitä asiaa tarvitse edes epäillä, pelkäämisestä puhumattakaan.

Monen muun asian edessä olen joutunut rähmälleni, kertakaikkiaan nöyrtymään mutta niin ajattelin että tuon asian voin päättää itse.

Ja niin se sitten onnistui.