Kuinka jatkaa?

Kotikanava
1

Ollako vai eikö olla… Jäädäkö vai eikö jäädä…Kas siinä pulma.

Monta viestiketjua olen lukenut ja huomannut, että en ole yksin ongelmieni kanssa.

Yhtenä hetkenä lähteminen tästä liitosta on ihan päivän selvää ja toisena ei. Vieläkö tästä voisi tulla jotain? Henkisesti olen välillä niin väsynyt, että hyvä kun arkirutiineista selviää. No niistä on vähän pakko selvitä lastenkin takia tai kaikki kaatuu päälle.

Nytkin pitäisi oikeasti opiskella, eikä kuluttaa aikaa turhaan, mutta onko tämä turhaa? Pakko on jotain selvitystä tehdä omassa päässäkin, että jaksaa eteenpäin tätä tasaisen kuluttavaa menoa.

Meillä on siis viisi lasta, joista vanhimmat on alakoulussa ja pienin 3v. Olemme kulkeneet yhteistä tietä jo yli toistakymmentä vuotta ja 10 niistä avioliitossa. Alusta alkaen miehellä on ollut "“kolmas pyörä” matkassa mukana, vaikka sen itsellenikin vasta kunnolla olen tunnustanut. Kuinka sitä voikin olla sokea ja hyväuskoinen? Alussa juominen oli erilaista, eikä jokapäiväistä. Nyt mennään 3-4 päivää (joskus harvoin vain 2x) viikossa tissutellen pitkän kaavan mukaan ja hyvä jos koppaan jää juominen kerrallaan, kun “parhaina” päivinä se tissuttelu jatkuu toisenkin vuorokauden iltaan asti.

Kaikki arki on ollut suurimmaksi osaksi koko ajan minun vastuullani ja niitä pikkuaskareitakaan ei mies enää viitsi tehdä, joita helposti voisi hoitaa, kun osaahan tuota itsekin. Joo, osaanhan minä vaihtaa lamput, kasata huonekalut ja niin monen muunkin, mutta miksi minun pitäisi, kun mieskin osaa…

Joskus aiemmin ajattelin mielessäni miehen näin tokaistessa, että osaanhan minä kohta olla ilman sinuakin ja nyt on entistä enemmän alkanut tuntua siltä. En jaksa enää holhota kuudetta lasta.

Asuntojakin haaveillen olen katsellut, koska jos ja kun ero tulee, niin minä tästä lähden lasten kanssa. En halua enää jatkaa tässä miehen kotipaikalla. En halua viedä häneltä kotia. En halua asua näin syrjässä kaikesta.

Milloin lähden se jää nähtäväksi, mutta näin ei voi jatkua kauan.

t:Väsynyt Sirpaleenako

2

Hei Sirpaleenako!
Tervetuloa palstalle! :slight_smile:
Et todellakaan ole yksin, valitettavasti ja onneksi.

Tuttuja juttuja. Turhaa ei ole hakea apua itsellesi. Henkinen väsymys helpottaa hurjasti, kun saa tukea itsellesi. Kokoontuuko paikkakunnallasi Al-Anon-ryhmiä? Siellä pääsisit purkamaan taakkaasi ja oman henkisen hyvinvoinnin alkuun. Mulla meni yksi opiskelutalvi alkoholismista selviytymisen opiskeluun; että mun mies ja me kaikki tarvitaan apua. Hukkaan se ei mennyt missään tapauksessa, mutta olisin voinut opiskella “sitä mitä mun oli tarkoitus opiskellla” tehokkaammin, jos olisin saanut jotain vertaistukea enemmän, kuten jos olisin silloin löytänyt tällaisen Kotikanavan. :slight_smile:

Myöntääkö miehesi että hänellä on alkoholiongelma? Se on hänen ensimmäinen askeleensa.

Jos sulla on maailma-kaatuu-päälle- tunne hänen juomisestaan, niin sun ensimmäinen askel on tehdä jotain sille. Parhaiten voit aloittaa hoitamalla itseäsi. Hae tietoa alkoholismista, kirjastosta tai netistä. Hae tietoa siitä miten läheiset voivat välttää lähtemästä mukaan siihen sairauteen. Pelkkä fyysinen lähteminen ei välttämättä riitä, jos mieli jää miettimään menneitä :slight_smile:

Voimia, toivoa ja uskoa!

3

Kiitos Zen

Meillä ei ole Al-Anon-ryhmiä lähellä, kun asutaan ihan syrjäseudulla ja joka paikkaan on pitkät matkat. Ongelmaksi muodostuisi myös se, että mies on mustasukkainen, ja luulisi minun käyvän kuitenkin vieraissa. Näin hän luulee jo muutenkin, jos viivyn jopa lasten kanssa sukulaisten luona kyläilemässä pidempään, kuin alun perin arvelin viipyväni.

Enkä jaksaisi lähteä mihinkään, kun muutenkin joutuu ajamaan autolla pitkiä matkoja monesti viikossa. Lisäksi polttoainekin on niin kallista, että pian olisi rahat lopussa. Niinpä pyrin eteenpäin toisenlaisin keinoin. Neuvolassa tyttöjä käyttäessäni viimeksi otin puheeksi siellä ongelman ja sitä kautta pystyn edistämään asiaani. Myös lähimmät sukulaiseni tietävät ongelman laajuuden ja ovat valmiit tarvittaessa jopa majoittamaan koko pesueeni.

Mies on välillä tunnustanut alkoholisminsa ja sanonut, ettei haluaisi jatkaa juomista, mutta nyt ollaan taas siinä vaiheessa, ettei se hänen mielestään ole ongelma (hänelle).

Minulle tuo opiskelu on se henkireikä, minkä avulla olen viimeisen puolitoista vuotta puskenut eteenpäin. Se on mielekästä ja mielenkiintoista, vaikka hetkittäin raskastakin.

Tästä jatketaan taas. :arrow_right:

4

Tulin vain toivottamaan voimia sinulle Sirpaleenako! On valtavan raskasta kantaa taakkaa yksin, hienoa että sinulle löytyy apua suvusta ja neuvolasta. Onnea sinulle jatkoon, mitä ikinä päätätkin. Raskasta on lähteä mutta raskasta on jäädäkin.

Meillä on (vain) kolme pientä lasta ja tiedän kuinka raskasta on yksin hoitaa kaikki ja vielä se aikuinen “lapsi” lisänä, ehkäpä pahimpana, koska häntä ei voi komentaa tai pyytää, on vain nieltävä kaikki ja silti tehtävä vielä hänenkin osuutensa.

Lämmin halaus sinulle ja lapsillesi !

5

Kiitos Noppa

Ihmeesti helpottavaa on purkaa tätä vyyhteä näinkin, saa hieman etäisyyttä ja varsinkin vertaistukea.

Nytkin on taas hyvä hetki ja rauhallista kaikin puolin, mutta koko ajan se peikko väijyy ja odottaa vuoroaan. Eiköhän se taas huomeniltana ole miehellä rentoutumispäivä, kun pitää käydä kaupungissa ostoksilla. Kun siihen jouluunkin on vain pikku tovi.

Kuinka totta tämä onkaan. :frowning: Ja jos jotain yhteistä pitää tehdä, niin ne tehdään juuri silloin kun armas “neuvonantaja” opastaa miestä tekemään, vaikkapa keskellä yötä. Mutta pyydäpä jotain palvelusta mieheltä, palvelusta joka olisi kaikkien parhaaksikin, niin vastaus on, kunhan ehdin… Tai ei koskaan ennen, kuin neuvonantaja neuvoo.

Jatkan taas paremmalla aikaa.

6

No, niinpähän siinä kävi kuten oli odotettavissa. Kaupunkireissulta tärkein ostos oli tölkkisalkku ja ilta meni rentoutuessa. Järjestelyvimma iski neuvonantajan vihjeestä ja yhdelle lapselle piti järjestää oma lukunurkkaus. No tarpeenhan se onkin, mutta miksi sitä ei voi vaan tehdä, vaan pitää komennella minuakin avuksi. On tuota tekemistä ihan ilman lisäoperaatioita, jotka pitää tehdä juuri sillä hetkellä.

Ja jos en ehdi juuri siinä silmäräpäyksessä, niin alkaa syyllistäminen. “No mitäpäs minäkään, kun ei kerran sinuakaan kiinnosta pätkääkään” on se vakiolause, olipa asia mikä hyvänsä. Kyllähän se on niin mukavaa, kun on yhteisiä tekemisiä :smiling_imp:

Tällä kertaa sentään ei tärkeät askareet jatkuneet yöhön asti, kuten varsinkin kesällä menee. Lapset kun ei tarvitse aamulla herätä kouluun kesäaamuina. Näin talvella viikolla pääsee nukkumaan ajoissa, koska minähän menen silloin nukkumaan kuin lapsetkin, että jaksan herätellä heidät aamuisin kouluun ja viedä nuoremmat hoitoon. Vain siten voin jaksaa myös samalla opiskella ja säilyttää jonkinlaisen oman rytmini.

Olen huomannut senkin, ettei fysiikkani, enää kestä ylimääräisiä iltavalvomisia, kun usein öisin herätessäni alkaa pyöriä päässä tämä tilanne ja sen selvittely. Päivisin kun ei usein ole joko aikaa tai rauhallista hetkeä ajatella.

Nytkin mies nukkuu rapulaansa, vaikka niinpähän tuo monena aamuna muutenkin nukkuu pitkään. Sanoo, että eipä saanut nukuttua kuin muutaman tunnin, kun ei illalla tule uni silmään. Niin varmaan viestistä on jo rivien välistä luettavissa, että emme nuku samassa sängyssä tai edes samassa huoneessa. Mies syyttää siitäkin minua, mutta lähes pakko, koska jos hän valvoo aamuyölle televisiota katsoen tai kaljoitellen, niin millähän aikaa minä nukkuisin? Miehen mielestä minä vaan palvelen lapsia, kun nuorimmainenkin asettuu hyvin illalla nukkumaan, kun nukun lähellä.

Mies syyttää myös minua siitä, että minua ei petipuuhat kiinnosta. No ketäpä kiinnostaisi jos umpiänkyrässä tultaisiin vaatimaan keskellä yötä viihdytystä tuntitolkulla. Ja jos ei viihdytys kelpaa, niin haukutaan tai joka tapauksessa arvostellaan milloin mistäkin. Ja jos viihdytystä ei suostu antamaan, niin alkaa meteli ja ovien paukuttelu, sekä vielä pahempi haukkuminen. Kyllähän ne voi seuraavana päivänä anteeksi pyynnöllä kuitata nämäkin riehumiset. :unamused: Tai voihan senkin jättää väliin, sehän on arvostuksen merkki. :imp:

7

Pakko kirjoittaa vielä lisää…

Luin viestejä tuolta lasinen lapsuus osiosta ja tuli surku lasten puolesta, sekä kirjoittaneiden että omien.

Mistä tietäisinkään, kuinka paljon omat lapset kärsii tästä tilanteesta? Mikä kaikki meissä peilaa alkoholismiin? Onko lasten levoton käytös osaltaan syytä miehen juomisesta ja siitä seuraavasta minun pinnan kiristymisestä? Kuinka paljon täytyy kestää, vai onko parempi luovuttaa lasten hyvinvoinnin takia? Eihän se helppoa ole lähteäkään tästä, kun lapsilla muuttuu sitten lähes kaikki.

Lapsilla on hyvä ja turvallinen koulu, ja mukavat ystävät. Jos lähden niin koulu muuttuu, ystävät muuttuu…
Toisaalta lapset ovat hyvin sosiaalisia, toisin kuin minä nuorena, ja solmivat hetkessä uusia ihmissuhteita, mutta ikävähän se olisi vanhoja tuttuja.

Mutta onko sekään mukavaa, että ystäviä ei saa kutsua, kuin harvoin ja siitäkin pitää valittaa. Varsinkin esikoinen välillä selvästi pahoittaa mielensä, kun isä ei ole reilu ja oikeudenmukainen. Ymmärtää jo enemmän ja näkee, ettei isä olekaan koko ajan sama tuttu ja turvallinen. :confused:

Mistä saisi viisasten kiven ja tietäisi, vieläkö on toivoa vai onko parempi luovuttaa ja pelastaa se, mikä pelastettavissa on. :confused:

8

Laitanpa lusikkaani tähänkin soppaan :wink:

Samanlaisia ajatuksia lasten suhteen olen miettinyt pitkin syksyä. Tottahan se on, että alkoholismi vaikuttaa, mutta kuinka ja kuinka paljon, niin sitä on vaikea sanoa. Muistaakseni joku sanoi tuolla minun ketjussani, että se on niin yksilöllistä.
Itse huomaan vanhemman lapseni käytöksen muuttuneen, kun isänsä on vähentänyt juomistaan, samalla oma pinnani ei ole ollut niin kireällä. Olen tietoisesti yrittänyt välttää itse “turhaa kiukuttelua” ja se sen myötä hermostumistani lapsiin. Olen ollut enemmän läsnä. Kummasti se lapsenkin kiukuttelu on vähentynyt.

Eroajatus oli minullakin päälimmäisenä vielä kesän lopulla. Silloin päätin antaa miehelle vielä mahdollisuuden ensi kesään. Mies tuntuu yrittävän jollakin tapaa. Määrät ainakin ovat vähentyneet jonkin verran ja on alkanut osallistumaan enemmän perheen yhteisiin touhuihin. Tuntuu itse tiedostavan omaa pahaa oloaan ja haluavansa sille jotakin tehdä. Itse koitan löytää omia voimavarojani ja omaa elämääni takaisin.

En itse ole itse siis vielä heittänyt kirvestä kaivoon, mutta se valinta on jokaisen itse tehtävä. Olen koittanut sisäistää ajatuksen, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Poikkeuksena tietysti lapset.

Jos jostain sen saat niin lainaa sitä tännekin päin :wink:

9

Minä olen aika yliherkkä juomiselle oman lasisen lapsuuteni seurauksena, mikä meillä aiheuttaa enemmän näkyviä ongelmia kuin miehen juominen, hän juo muualla ja tulee kotiin sammumaan sohvalle. Siis silloin kun mies juo.

Kesällä kun isä joi ja äiti äksyili, huomasin ensimmäisenä muutoksena lasten käyttäytymisessä (omasta lapsuudesta niin tuttu kuvio) ylikiltteys sekä omaan huoneeseen sulkeutumisen. Tarkoitan että tarhan jälkeen syötiin kiltisti ja sitten pojat menivät nopeasti yläkertaan omaan huoneeseen leikkimään. :frowning: Talossa oli rauhallista ja oikeastaan mistään ei tarvinnut kinata… Ulkopuolisesta vaikuttaa varsin hyvältä mutta minä näin vain sen että lapset omalla käyttäytymisellään yrittävät kantaa meidän ongelmia. Uskokaa tai älkää, nyt syksyllä kun olen kuunnellut sekä vanhemman että nuoremman pojan kiukutteluja, on välillä ollut melkein tippa linssissä helpotuksesta, lapset ovat taas normaaleja :smiley: !

Meidän kuvio on siis se että mies on jo useamman vuoden ollut raittiina, suhteen aikana on retkahduksia ollut kaksi, toinen viimekesänä. Tämä viimekesäinen vei meidät aika lähelle eroa, koska juuri tuon yliherkkyyteni vuoksi en pysty asumaan mieheni kanssa jos tämä juo. (Tulen todella aggressiiviseksi ja kiukkuiseksi ja se heijastuu myös lapsiin, vaikka pyrinkin pitämään hallinnassa).

10

Kiitos Delfi, lainaan mielelläni, mutta taitaa olla aika vaikea löytää. :wink:

Lihavoin tuon yhden lauseen. Tätä samaa olen minäkin yrittänyt harjoitella ja se selvästi vaikuttaa. Lohdullista sinänsä, kun aina jaksaisikin ajatella myös lasten silmin. :confused:

Minulle tuli tämä eroaminen mieleen joku kuukausi sitten kun mies seksiä vongattuaan ja poikkeuksellisesti torjutuksi tultuaan totesi, että saat mennä muualle ja viedä lapsetkin mennessäsi.

Kolahti aika kovaa, niin tuli selviteltyä taloudelliset tosiasiat, jos näin tehtäisiin. Lopputulemana totesin, etten ainakaan ihan varattomaksi jää siinä tapauksessa yhteiskuntamme ansiosta. :slight_smile:

Joskus harvoin aiemminkin käväissyt mielessä, että elämä voisi olla paljon helpompaa toisin, mutta tuo pudotti kyllä niin maantasalle ja herätti todelliseen tilanteeseen. Niinpä nyt on eräänlainen koeaika menossa itselläkin, että kuinka jaksan ja pystyn herättämään tuon miehenkin todellisuuteen nätisti, sillä en halua hänelle lisää ongelmiakaan. Kai se on sitä rakkautta sitten… :confused:

11

Ymmärrän, että kun itsellä on hankala elämäntilanne, on vaikea enää jaksaa ajatella lasten vointia siinä kohdassa. Kuitenkin, uskokaa vaan hyvät naiset, lapset kärsivät alkoholismista ja juoposta kotona. Lapset kärsivät aina vanhempiensa riitelystä, lapset kärsivät aina kireäastä tunnelmasta, lapset kärsivät aina siitä, että vanhempien huomio menee johonkin muuhun, kuin heidän kanssaan olemiseen. Alkoholistiperheessä kaiken tämän päälle tulee myös arvaamaton vanhempi (enkä nyt tarkoita väkivaltaa jne vaan sitä, että aikuinen ei enää kahden kaljan jälkeen ole oma itsensä, vaan muuttuu ja on outo, haiseekin).

Lapset tarvitsevat kasvaakseen aurinkoa, vettä ja ravinteita. Eli huoletonta ilmapiiriä, välittämistä, yhteistä naurua, iloa, valoa, suunnitelmia ja lupauksia, jotka totetutuvat. Onnellisia aikuisia, joita he voivat katsoa ylöspäin. Aikuisia, joiden oman elämän huolet eivät kuluta heitä loppuun. Lasten tulisi saada elää lapsuuttaan miettimättä, voinko pyytää kavereita kotiin tai riitelevätkö äiti ja isä tänään. Miettimättä, juoko isä/äiti tänään. Lapset ovat MESTAREITA peittämään tunteensa ja tarpeensa omilta vanhemmiltaan.

Alkoholistiperheissä lapset poikkeuksetta ottavat vastuuta aikuisten asioista. Pitävät äitiä hyvällä tuulella, ettei äiti kiukuttele isää juomaan, naurattavat isää, että isä ei muistaisi kaljaa. Ja lapset myös ajattelevat, että he pystyvät käytöksellään estämään aikuisia juomasta ja riitelemästä ja murehtimasta. Kun aikuiset heidän kovista yrityksistään huolimatta juovat, riitelevät ja murehtivat, lapset_syyttävät_itseään. Ja yrittävät ensi kerralla kovemmin. Ovat kiltimpiä, saavat parempia numeroita kokeista, varovat häiritsemästä, naurattavat enemmän, yrittävät olla suloisempia, jotta vanhemmat voisivat rakastaa heitä enemmän, ja siten lopettaa juomisen, riitelyn, mökötyksen, murehtimisen, huolehtimisen. Kiukuttelevat, kun eivät enää jaksa, ja oireilevat koulussa ja päiväkodissa. Eristävät itsensä kavereista, ettei perheen salaisuus paljastu. Lojaalimpaa kumppania alkoholisti ja hänen puolisonsa eivät ikinä elämässään tule saamaan, kuin omat lapset.

Lapset varovat aiheuttamasta lisää huolta vanhemilleen, koske he VAISTOAVAT, että aikuisilla on paljon huolia itselläänkin. He haluavat lohduttaa, auttaa, pelastaa, sekä isän ETTÄ äidin. He nielevät suuttumuksensa, kosa HEIDÄN_TUNTEILLEEN_EI_OLE_TILAA alkoholistiperheessä.

Älkää kuvitelko, että jos ette huomaa lastenne hätää, huolta ja vastuunottamista perheenne jaksamisesta, että lapset eivät niin muka tekisi. Mitä jaksavampi lapsi, sen todennäköisemmin hän on vain oppinut nielemään tuskansa tarkasti piiloon.

12

todella hyvin ja kauniisti kirjoitettu… monessa kodissa tavataan tätä varmasti tippa linssissä. Mutta sehän ei äitien syy ole jos isä juo - ymmärrän ettei tarvi ottaa ulkopuolista ihmistä pilaamaan kodin ilmaa mutta jos se lapsen oma isä juo niin minkäs sille voi. Ei kukaan äiti tahallaan pilaa lapsensa elämää, ei varmaan tahallaan kukaan isäkään.

13

Ei, se ei ole äidin syy, jos isä juo. Eikä isän syy, jos äiti juo. Jokainen vanhempi on kuitenkin vastuussa lapsistaan, ja jos lapsen toisen vanhemman kanssa ei voi taata turvallista ja riittävän tasapainoista kotia lapselle, on vastuullisen vanhemman siinä kohdassa valittava lapsensa. Ei puolisoaan tai kotirauhaa, tai sinnittelemistä epämääräisessä parisuhteessa. Lapset eivät voi valita, mutta aikuinen voi, aina. Lapset ansaitsevat vanhemman, jolla on aikaa ja jaksamista olla vanhempi.

Tarkoitus ei ole syyllistää, mutta lapsen puolta tulen pitämään tässä maailmassa loppuun saakka.

14

Tiedän, että lapset kärsivät. Tosin en tiedä olenko aiemmin vähätellyt tätä ongelmaa ja ajatellut ettei se niin paljon pieniin lapsiin vaikuta. Nyt, kun vanhempi lapseni on alkanut “oireilemaan”, olen tajunnut asian vakavuuden. Nyt olenkin päättänyt lähteä ratkomaan tätä ongelmaa ensin omasta käytöksestäni ja jaksamisestani. Toivon, että, kun jaksan itse paremmin, niin se vaikuttaa myös lapsiin positiivisesti ja hänen elämäneväisiinsä. Tiedän myös, että osa jäljistä on jo pysyviä. Niille en enään voi tehdä mitään, virhe on jo tapahtunut, mutta tulevaisuuteen pystyn toivottavasti vielä vaikuttamaan.

Olen itse tuota muuttoa todellakin miettinyt. Olen jopa jossain vaiheessa keskustellut siitä vanhemman lapsen kanssa. Hänestä olisi aivan kauheaa muuttaa maalta jonnekin kerrostalolähiöön. Kaikki kaverit jäisivät matkan päähän ja osa touhuista muuttuisi aivan erilaisiksi. Jos asuisimme jossakin sellaisella alueella, missä olisi helppo vain vaihtaa asuntoa, niin luultavasti olisin sen jo tehnyt.
Perheilmapiirimme on nyt mielestäni menossa parempaan päin. Pienin askelin, mutta kuitenkin.

15

Kiitos hyvistä kommenteista. Minä en ole huomannut, että meillä lapset ottaisivat vastuuta lasten osaa enempää. Tai sitten en ole tullut sitä huomioineeksi. Pitääkin pitää silmät ja korvat auki.

Sen olen huomannut, että esikoinen ei aina halua näyttää isälle koenumeroita, vaikka ne olisi ihan keskivertohyviä. Parhaat numerot kyllä innolla näyttämässä. Joskus mies arvostellut nautiskelleena jopa lähempänä 9 olevia numeroita, niin kyllä se jää lapselle mieleen. Lapsi kun kaipaisi niitä kannustuksen sanojakin, eikä vaan aina arvostelua. Mies aina selittää toisten pahastumisten jälkeen, etteihän pahalla sanonut. Toisten pitäisi vaan ymmärtää, että hän vaan on sellainen luonteeltaan. :confused: Eihän nyt toiset ei saisi pahastua hänen sanomisistaan, vaikka pahastuu samanlaisesta itsekin. :imp:

Minulta on vanhat ystävätkin jääneet osaltaan omien kiireiden mutta osaltaan myös miehen arvostelun takia. Polttoaineeseen kuluu liikaa rahaa “turhiin” ajeluihin ja hän on yksin, kun minä olen lasten kanssa kyläilemässä. Yksinhän en voi kyläillä, koska miehelle on liian raskasta pitää huolta lapsista sillä aikaa, kun minä olen jossain muualla kuin pakollisissa menoissa. Ja jos yksin menisin muihin kuin pakollisiin, niin pian syyttäisi vieraissa käymisestä, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Henkistä kahlitsemistahan tämäkin vain on. :smiling_imp:

Jatkan taas paremmalla aikaa, voimia kanssakulkijat. :exclamation:

16

Vieras kirjoitti erittäin hyvin! minä olen ollut lapsi, joka yrittää olla mahdollisimman kiltti ja helppo, jotta idillä olisi helpompaa. Ainakin tuskan ja vihan tunteet opin nielemään ja siitä olen saanut kärsiä aikuisuudessa paljon!!Isäni oli jo kuollut ja kotona vallitsi tunnetyhjiö useita vuosia…alkoholismi oli jättänyt pysyvät jäljet. Äitini ei todellakaan tajunnut, että mikä oli tilanne. Ajatteli, että ompa hyvä, kun lapsi pärjää ja jaksaa niin hyvin. Terveempää olisi ollut, että olisin oireillut oikein kunnolla silloin. Valitettavasti se on niin, että lapsi aistii kaiken, mutta vanhempi ei. Lapsi ei halua mitään muuta niin paljon maailmassa kuin että vanhemmat olisivat onnellisia ja on todella valmis tekemään sen eteen mitä vain. Siksi kiukutteleva lapsi on merkki ainakin siitä, että hän uskaltaa ja saa olla oma itsensä.

Pakko vielä lisätä, että tuo seksin vaatiminen aina kun haluaa tai noin pahasti loukkaantuminen, kun toinen ei jaksa tai halua on todella kovaa vallan käyttöä. Miten mies ei voi tajuta, että siinä varmasti heikkenee seksistä nauttiminen jatkossakin ja siitähän on haittaa kummallekin. Minusta se on niin intiimi ja herkkä asia jokaiselle ja siitähän tulisi nauttia yhdessä! Itse en pystynyt ajattelemaankaan seksiä, kun mis oli kännissä tai krapulassa. kuvotti niin paljon :smiley:. En onneksi saanut syyllistämistä siitä. Joskus exä vallitti, että pitäis olla useemmin seksiä, mutta ajatteli sitten vain, että minun “libidoni” on hitaampi. oikeasti sitä libidoa heikensi se alkoholin läsnäolo :astonished: …hyvää lauantaita kaikille!

17

Tulipa käytyä henkisesti aika alhaalla, mutta nyt on taas vähän parempi mieli. Saa nähdä kuinka pitkään tämä taas jatkuu. Kai sitä tulee tunteet pintaan, kun on hetki aikaa ajatella muutakin kuin vain pakollisia asioita.

Sain juteltua miehen kanssa omasta jaksamisesta ja kyseltyä samalla myös hänen jaksamista, eikä mennyt puolin eikä toisin syyttelyksi. Mieskin oli sitä mieltä, että liikaahan sitä menee, mutta ei usko, että pystyisi tai edes haluaisi vähentää radikaalisti. Ei puhettakaan, että yrittäisi edes pitää kuivaa kautta, liikaa stressiä varmaan :confused: Saa nähdä mitä tästä oli hyötyä loppupelissä, mutta ei ainakaan riitaa lisätty. Hyvä mieli jäi ja taas jaksaa jonkin aikaa.

Kunhan tässä taas joulu ja uusi vuosi katsotaan, niin yrittää taas latautua kevätpuolta kohden. Kun jaksaisi uskoa parempaan…

18

Kumma miten entistä enemmän ahdistaa ja ärsyttää miehen “nautiskelu”, kun itse on kurkkuaan myöten täynnä juopottelua. Turhat lupaukset vaan kaikuu päässä. Milloin taas…

No huomenna nautitaan lasten kanssa joululeipomusten ja joulun tuoksujen tekemisestä. Yritetään jälleen elää kuin mitään ei olisikaan. :unamused: :neutral_face:

19

Tsemppiä paljon sinne! Toivon, että saatte mahdollisimman hyvin unohdettua miehen omaan kuplaansa :smiling_imp: Tai kaikille toivon tietenkin hyvää joulumieltä, mutta jos yksi haluaa ehdoin tahdoin tehdä siitä negatiivisen, niin kyllä teillä muilla on oikeus silti tehdä joulusta niin hyvä kuin pystytte ja uskoa joulun magiikkaan <3
Voimia ja rakkautta Jouluunne. Lapset varmasti arvostavat yritystäsi ja sehän on tärkeintä!

20

Kiitos Renja. <3