Kreisibailaus ja skumppatissuttelu kuriin

Haluaisin pohdiskella ja ymmärtää omaa tilannettani paremmin sekä saada myös palautetta muilta - ja niinpä päätin avata täällä sanaisen arkkuni ensimmäistä kertaa. Olen ajoittain eksynyt tänne googlaamalla jotain ja nyt viime päivinä lukenut enemmänkin.

Olen 40+ nainen jonka ongelma on yltiösosiaalisuus ja sen mukanaan tuoma taipumus päätyä bilettämään rankasti. Toinen taipumukseni on hiljalleen yltyvä viinin lipitys kotosalla.

En ole koskaan piilotellut juomistani, päinvastoin ennemminkin kerskunut sillä koska sehän kertoo kuinka lujaa minulla menee, kuinka suosittu olen, miten boheemi ja konservatiivien säännöistä piittaamaton! Olin hirvittävän kiltti nuorena, ja ensimmäisen kerran ylipäätään maistoin alkoholia ehkä noin 18-vuotiaana äitin kanssa lentokoneessa, sain hieman siemaista punaviiniä hänen lasistaan.

Opiskeluaikana tokikin biletettiin - ja siis nimenomaan biletettiin - ei minusta alkoholi ollut se pointti niinkään. Piti oikein miettiä, ja luulen että alkoholinhuuruinen kreisibailaus alkoi toden teolla siinä vaiheessa kun sain lapsen. Se oli iso kriisi, tunsin itseni jatkuvasti yksinäiseksi, ja piti kai jotenkin todistaakin että en ole mikään tylsä kotiäiti. Sen jälkeen onkin aina löytynyt viihdyttävää rouvaseuraa jonka kanssa tissutella ja illan päätteeksi karata baariin.

Nykyään karkailen tarvittaessa ihan yksinkin jos ei satu ketään kaveria olemaan vapaana. Hämmästyttävän usein kyllä ystäväpiiristäni löytyy edelleenkin viehättäviä ystävättäriä pääkaupunkiseudun yökerhoihin - mutta olenko se kuitenkin minä joka heiluu siellä lähes joka viikonloppu ja toisinaan viikollakin kun taas ystäväni käyvät jokainen vain toisinaan? Yökerhot onkin totta tosiaan tulleet perusteellisesti kolutuksi läpi.

Minun on hirveän vaikea hahmottaa mikä on ns. normaalia tai vielä ”ihan ok”, ja milloin pitäisi olla huolissaan. Noista testeistä saan melko korkeita pisteitä mutta olenkohan yltiörehellinen? Miellän asian niin että olen jonkin sortin alkoholisti mutta toimintakykyinen. Milloin hälytyskellojen pitää soida? Tai siis kyllä ne nyt jo soivat mutta miten niiden soittoon pitäisi reagoida? Kreisibailaus on ehkä kahdeksassa tapauksessa kymmenestä ihan superhauskaa mutta kun ne kaksi kymmenestä sattuu kohdalle, elämä on ihan horroria :open_mouth:

Siksipä nyt ajattelin täällä lähteä asiaa pohdiskelemaan koska olen nyt jo täällä keskusteluja luettuani saanut paljon ajattelun aihetta ja hyviä näkökulmia omaan tilanteeseeni.

Olen iloinen kaikista kommenteista! Kovin rankkaa settiä en jaksa, juuri nyt olen melkoisen apea mutta toki keskustelunavauksia puoleen ja toiseen.

Moi, mä olin kreisibailaaja kahden- ja kolmenkympin välissä, joten muistan kyllä miten siihen elämäntyyliin jää koukkuun. Mulla sitten tapahtui elämässä muutoksia ja perheenlisäystä ja kaveritkin meni aika pitkälle vaihtoon. Siispä se jäi ns luonnostaan.

Mistä sä olet eniten huolissaan? Määristä? Sanoit, että 8/10 kerrasta sulla on hauskaa. Vilpittömästi onnittelen siitä, koska aika monella, kuten mullakin, alkoholiin rupeaa suurkulutuksen myötä liittymään apeaa oloa ellei peräti ahdistusta. Sulla tämmöistä henkistä taakkaa ei ole, mutta silti olet herännyt miettimään asiaa.

Mitä keksisit bailaamisen tilalle?

Kiitos Pecorino vastauksesta! Ja tulipa saman tien hyviä kysymyksiäkin. Vastaanpa siis niihin, tästä se lähtee pohdinta hyvin liikkeelle.

Minuahan siis huolestuttaa kaikki. Siis ihan kaikki maailman asiat. Ja vaikka se bailaus on sillä hetkellä hauskaa niin kyllä seuraaviin päiviin liittyy hirveä ahdistus ja ankeus ja morkkis ja väsymys. Ja krapula tietysti myös.

Tässä jonkunlaista huolilistaa:

  • Miten nämä juomamäärät ja suoraan sanottuna itsetuhoinen elämäntapa vaikuttaa terveyteeni, hyvinvointiini ja jaksamiseeni?

  • Mitä mieheni, lapseni (teini), ystäväni ja sukulaiseni mahtavat ajatella alkoholinkäytöstäni ja bilettämisestä ja rokulipäivistä?

  • Missä vaiheessa tämä alkaa vaikuttaa työhön? (Minulla on niin joustava työ ja olen niin tunnollinen ettei biletys ole käytännössä vaikuttanut työhöni kovin paljon, jätän vain krapulapäiviltä tunnit laskematta ja teen seuraavana päivänä entistä enemmän töitä. Selittelyä se silti vaatii.)

  • Olisinko jaksavampi, innostuneempi, iloisempi, energisempi jos en joisi tai joisin huomattavasti vähemmän?

  • Mikä merkitys juomisella on mielenterveyteeni? (Olen ollut vuosikymmenet masentunut, käyn terapiassa ja olen varmasti loppuelämäni mielialalääkityksellä, mutta voisiko mielialani olla olennaisesti parempi ilman alkoholia.)

Ja sitten tuo Pecorino esittämäsi kysymys: Mitä bailauksen tilalle? En kertakaikkiaan tiedä. Ja onko edes niin, että olen sosiaalinen ihminen ja siksi ajaudun bilettämään ja dokaamaan vai onko oikeastaan niin, että haluan juoda ja minulle kelpaa mikä tahansa seura sitä varten? Mieheni joskus vihjasi jotain tällaista, en itse ollut tullut yhtään ajatelleeksi. Jos loppujen lopuksi olenkin aika tylsä hiirulainen joka mieluummin vain himmailee kotona. Ihan viime kuukausina olen opetellut jäämään toisinaan kotiin, ja onnistuu se näemmä ihan yksinkin viinin liruttelu kurkusta alas. Mikä mahtava oivallus! :wink:

Ja paljonko on paljon? Ja tiedän, määrä ei välttämättä ole se olennainen juttu, mutta kysynpä kuitenkin. Riskirajat minulla ylittyy joka viikko, muistaakseni naisten riskiraja on noin kaksi pulloa viiniä viikossa? Normiviikkona viiniä menee 2-3 pulloa. Baarissa kertaryypiskely on samaa luokkaa. Mutta jos käyn viikolla baarissa, en paljon juo kotona, koska peräkkäisinä päivinä en pysty juomaan oikeastaan ollenkaan. Joskus on sosiaalisista syistä pakko, kun samalle viikonlopulle osuu kahdet juhlat tai mitkä lie kestitykset, ja se on kyllä vähän tuskaisaa. Mutta en nyt sentään juomatta ole, eheiiii… :unamused:

Laitan tännekin vielä muistiin ja itselleni nöyryyttä tuomaan, että eilen testien tulokset olivat:

SADD-riippuvuustesti:
10 pistettä
(kohtalainen riippuvuus)

AUDIT-riskitesti:
20 pistettä
(riskit erittäin suuria)

Eliseltä juomapäiväkirja: kaksi lasillista viiniä = ehkä noin [b]3 x 12 cl

[/b]Tavoitteeni on tässä nyt nimenomaan jonkinlainen järki ja kurinalaisuus ja tahdonalainen kreisibailaus. Toisin sanoen, mulle olisi ihan ok juoda se kaksi pulloa viiniä viikossa ja vaikka kerran kuussa vetää perseet baarissa KUNHAN:

  • Yökerhoissa käydään vain viikonloppuisin
    - Sieltä voi joskus lähteä ennen pilkkua kotiin eikä ainakaan tarvitse eksyä epämääräisille jatkoille
  • Siellä on iloista, ei kännistä seuraa ja omia ystäviä mukana, ei epämääräisiä ryyppyseurueita
  • Viikolla after-works ystävien tai kollegoiden kanssa tarkoittaa max paria tuntia ja max paria drinksua
    - Pullollista viiniä ei tarvitse vetää kerralla yhdessä illassa
    - Joskus voisi olla ihan sattumalta ja itselleen yllätyksenä juomatta kokonaisen viikon tai viikonlopun

Kun nyt aloin kirjoittaa niin kirjoitan sitten.

Ajattelin alkaa laittaa itselleni muistiin tänne hyviä lausahduksia, jotka syystä tai toisesta ovat puhutelleet. Nyt kolahti tämä:

“Minulle juominen on ollut (ja on) huono tapa, keino täyttää aikaa. Kun juo, oikeastaan ei kaipaa mitään muuta tekemistä. Siinä se päivä menee hörppiessä ja pienikin puuha tuntuu yllättäen mielenkiintoiselta. Tyyliin hiusharjan pesu tai vaatteiden viikkaaminen kaappiin.”

Löytyi Dispo-nimimerkin ketjusta Ei enää yksityisiä viinikutsuja.

”Ja paljonko on paljon?”
Naiselle 14 annosta/vko eli pari pulloa viiniä on KORKEAN terveysriskin raja, kohtalaisen riskin raja ylittyy 7 annoksen kohdalla. Niin itsestään selvyyksiä kyllä ja tuo riskiraja ei ole mitenkään yksiselitteinen. Viimeisimmät tutkimukset ovat kumonneet kaikki hyvät syyt käyttää alkoholia. Eli terveyden kannalta ei kannata juoda yhtään ja jo yksi annos päivässä noin vuoden ajan saattaa aiheuttaa maksa ym. vaurioita. Puhumattakaan isommista annoksista tai pidemmästä tarkastelujaksosta. Pääkin voi toki mennä ennen kuin sisäkalut (usein molemmat), esim. Alzheimerin tautiin sairastuneista 2:lla 3:sta on ollut reipasta alkon käyttöä. Alkoholi on yksi suurimmista riskitekijöistä mm. maksan, haiman, suun, ruokatorven, vatsan, virtsarakon, munuaisten, rinta ja suolistosyövissä. Jne jne jne. Onnea vähentämiseen!

Okei, kiitos lizzy. En tosiaan muistanut miten nämä lukemat menevät, ja aivan niin, kaikki on vain arvioita.

Ja noinhan se toki on ettei alkoholia ihmisen fysiologian näkökulmasta mihinkään tarvitse. Mutta minulla on kyllä sen verran hedonistinen maailmankatsomus että siihen kuuluvat nautintoaineet.

Olennaista nyt olisi löytää se taso jolla suhteellisen normaalia ja salonkikelpoista elämää pystyy ylläpitämään tinkimättä nautinnoista liikaa.

Jos taas pitkää ja tervettä elämää pitää löhtökohtaisena arvona niin silloin varmasti kannattaa iloliemet jättää kokonaan. Minulle riittää lyhyempikin kunhan on iloluontoinen :smiley:

Hei Lizzy. Olen kiinnostunut tietämään mistä lähteestä tuo tieto on? Alzheimer on vanhojen ihmisten tauti ja suuri(n) riskitekijä on korkea ikä. Ikää tulee kaikille jos et kuole muuhun tautiin aiemmin. Alzheimer on tällä hetkellä 70% dementiatapausten taustalla. Dementia taas on vanhoilla ihmisillä yksi yleisimmistä kuolinsyystä. Ne, jotka elävät vanhaksi eivät luonnollisesti ole olleet kovinkaan usein alkoholin suurkuluttajia / alkoholisteja, koska he tuppaavat kuolemaan johonkin aiemmin (esim syöpään), ja toisaalta nyt vanhassa iässä olevat (jolloin Alzheimer yleistyy) eivät ole juoneet paljoa. Suuret ikäluokat eivät ole vielä niin vanhoja että heistä suuret määrät olisi sairastamassa dementiaan. Siksi olen kiinnostunut lähteestäsi, tuo luku ei kuulosta oikealta. Se on totta, että runsas alkoholinkäyttö on yksi muistisairauksien riskitekijä. Kuten on mm. vähäinen liikunta, hoitamaton korkea verenpaine ja matala koulutustaso (jos ei treenaa erilaisia aivoja kehittäviä tehtäviä).

Tuo kaksi pulloa viikossa on kyllä minustakin aika paljon, jos joka viikko sen nautit. Mietin vaan tuota masennustaustaa. Tuollainen määrä kyllä varmaankin vaikuttaa siihen. Mitä jos pitäisit väliin nollaviikkoja? Tai et ylitä tuota seitsemää, ts. vähemmän viinin viikkoja? Ja kehittelet jotain sellaista tekemistä mihin ei liity viininjuontitottumusta?

Eli ilo ilman viinaa on teeskentelyä :question: :mrgreen: Mielestäni ei. Sen sijaan jos iloon tarvitaan vetoapua alkoholista, olisin enemmän huolissani. Mutta jokainen elää tavallaan ja pitkän tien kävelin itse ennen kuin oivalsin minulle parhaan tavan juhlistaa elämää. 40+ ja nuo määrät niin voi loppua oikeasti lyhyeen, tsägästä kiinni. Hienoa että olet alkanut pohtia asiaa.

Pecorino, anteeksi epätieteellisyyteni. Lähdehän pitää aina mainita, kun esittää asioita tosina. Tämä tutkimustulos koskee nuorena dementiadiagnoosin saaneita.
yle.fi/uutiset/3-10085036

Eipä mitään Lizzy. Aivan, alle 65-vuotiaana alkaneissa tapauksissa tuon luvun uskonkin.

Kiitos taas vastauksista Pecorino ja Lizzy.

Tosi hyvä on saada näihin määriin perspektiiviä! En siis todellakaan tiedä mitä ajatella. Jotenkin olen kai itse ajautunut ajattelemaan, etteiväthän nämä nyt mitään kovin kummoisia lukemia ole. Ja yritän olla hirttämättä lukuihin kiinni, mutta kyllähän noissa testeissäkin määristä kysytään niin jonkinlainen indikaattoriarvo niillä täytyy olla.

Olen oikeastaan aina suhtautunut noihin riskirajoihin sellaisina konservatiivisten kukkahattutätien ja kunnon meiningistä mitään ymmärtämättömien sosiaalitanttojen höpinänä. Omassa ystäväpiirissä viini on aina virrannut - välillä enemmän välillä vähemmän tyylikkäästi. Täällä juttuja lukiessa olen kiinnittänyt huomiota mainittuihin juomamääriin, ja tehnyt kaksi havaintoa:

(1) Pienemmilläkin määrillä kuin minun juomat on täällä ihmisiä, jotka kokevat alkoholin ongelmaksi, ja myös kertovat esimerkiksi juomien piilottelemisesta (johon en itse ole koskaan kokenut tarvetta koska ei minua ole juuri koskaan juomisesta syyllistetty tai siis suoraan sanottuna se ei ole mitenkään pistänyt kai silmään, ihan normimeininkiä hyvinvoivissa espoolaispiireissä - nyt ajauduin sivuraiteille…) - toisin sanoen täytyy olla niin, että olen jotenkin sokeutunut koska minusta kaksi pulloa viikossa on melkein kuin ei joisi ollenkaan, ikäänkuin sellainen “normimäärä”.

(2) Useimmissa tapauksissa puhutaan kuitenkin huomattavasti suuremmista määristä kuin minun juomani, tosin pääsen kyllä yksittäisillä viikoilla samoille lukemille, joten ei ole mitään syytä olettaa etteikö minunkin juomiseni samaan aikanaan voisi yltää, jos en nyt ala vähän rajoittaa.

Nämä siis tosiaankin huomioita, suurempia johtopäätöksiä en ole vetämässä tässä vaiheessa, koska kuten sanoin, tarkoitus on pohdiskella ja kerätä näkemyksiä.

Taisin jo sivutakin tätä, mutta tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen näkökanta, ja ihan uusi minulle. Tai siis uusi parin viime päivän ajan kun olen täällä enemmän lueskellut. Jossain näin jopa väitettävän, että alkoholia käytettäessä psyykenlääkkeillä ei olisi mitään virkaa. Voiko tämä pitää paikkansa? Minun masennusjaksojen alkutahdit liittyvät hyvin vahvasti aikaan ennen suurempia alkoholinkäyttömääriä, joten sikäli en usko syy-yhteyteen, ja tällä hetkellä mieliala on kutakuinkin hallinnassa, mutta tosiaan jäin miettimään voisinko muuttua hieman apeasta ja vähäenergisestä hahmosta duracell-pupuksi jättämällä alkoholin? Ja vastaan itse: En usko. Apeus ja ahdistuneisuus on jo teini-iässä vakiintunut luonteenpiirteeni. Krapula-ahdistus tietenkin on kolmanteen potenssiin, mutta kun siitä ohi pääsee, mielialani palautuu ns. normaaliin.

Joten tässä vaiheessa kyllä hylkään tämän ajatuskulun. Voin kyllä palata siihen.

Juu voihan sitä kokeilla, mutta kuten aiemmin kirjoitin, vähentämistavoitteeni on ensin maltillisempi. Kaksi pulloa viikossa on ennemminkin tavoite nyt, ja olennaista vähentää tuota baarissa notkumista ja siihen liittyvää ihan turhanaikaista huonojen viinien ja pahimmassa tapauksessa lonkeroiden ja siiderien kanssa läträämistä.

Tämä on se ISO KYSYMYS. Mitä tehdä perjantai-iltaisin jos ei juo? Mitä ihmiset tekevät perjantai-iltaisin jos nyt eivät ihan kymmeneltä käy nukkumaan? Katsovat Netflixiä kuivin suin? Ja mitä lauantaisin tehdään jos illalla on käynyt selvin päin nukkumaan, ja lauantaina herää aikaisin ja ilman pienintäkään krapulan oiretta? Onko silloin pakko sitten lähteä luontopolulle tai ostoskeskukseen tai taidemuseoon? Känni ja krapula ikäänkuin oikeuttavat laiskottelun…

Koko asia tiivistyy kysymykseen elämän merkityksellisyydestä. Se on ollut minulta kadoksissa viimeiset 30-35 vuotta - siis jo vuosikymmen ennen kuin edes maistoin alkoholia.

iltaa Icetea,
tervetuloa kirjoittelemaan.
ehkä sun kannattaisi miettiä esimerkiksi näitä ristiriitoja mikä mieltäsi vaivaa?
Miten nämä juomamäärät ja suoraan sanottuna itsetuhoinen elämäntapa vaikuttaa terveyteeni, hyvinvointiini ja jaksamiseeni?
Mitä mieheni, lapseni (teini), ystäväni ja sukulaiseni mahtavat ajatella alkoholinkäytöstäni ja bilettämisestä ja rokulipäivistä?

mutta sitten taas kirjoitat:
Tällä hetkellä mieliala on kutakuinkin hallinnassa, mutta tosiaan jäin miettimään voisinko muuttua hieman apeasta ja vähäenergisestä hahmosta duracell-pupuksi jättämällä alkoholin? Ja vastaan itse: En usko.

tarkoitus ei ole varmaankaan muuttua duracell-pupuksi mutta apea mieli sekä vähäenergisyys lisääntyy varmasti elämäntapasi takia. olet sentään jo +40.

siitä minäkään viis vaisaisin mitä sukulaiset taikka ystävät “ajattelevat” alkoholinkäytöstäsi, bilettämisestä sekä rokulipäivistä, mutta tuo teini-ikäinen tytär? myös miehesi? miten he kokevat sen että käyt yökerhoissa noin tiheään? varsinkin tuo tytär.

Mä en myöskään tätä usko, mutta luulisin, että alkoholi hidastaa niitä lääkkeiden positiivisia vaikutuksia. Mulla on kuten sulla, ahdistus ja masennus olivat ennen kuin olin ikinä juonut mitään. Alkoholi ei siis ole niiden perimmäinen syy vaan oire, mutta huomaan myös, että minulla alkoholi lisää huonoa vointia pään sisällä. Minä kävin terapiassa masennuksen vuoksi ja se oli yksi sysäys sille, että koin tarvitsevani alkoholia vähemmän kuin ennen. Mistä siis lähti tämä virallinen vähentäminen.

Minä nyt koko ajan toistan “mulla sitä” ja “mulla tätä”. Se ei johdu siitä, että ajattelisin koko ajan itseäni mutta kun oma polkuni on se minkä tiedän niin kerron omia kokemuksiani :slight_smile: joten voisin vielä jatkaa. Se tyhjyyden tunne voi olla myös masennuksen oire. Sekin on mulle tuttua. Kun noin 15 vuotta sitten ekan kerran huolestuin omasta alkoholinkäytöstäni, olin näin jälkeenpäin ajatellen todella masentunut, tunsin oloni todella tyhjäksi ja - vaikka en sitä ymmärtänytkään - kaipasin muutosta. En osannut etsiä sitä. Mutta tavallaan sen jälkeen moni asia muuttui. Mies pysyi samana, mutta muutimme toiseen asuntoon ja hain aivan toisenlaisen duunin. Näiden muutosten jälkeen ymmärsin että jaa, tätähän mä kaipasinkin. Sitten saimme lapsia ja taas muutimme ja vaikka mitä. Lisäsin harrastuksia koska halusin, kaverit menivät puolivahingossa vaihtoon kaikkien muutosten myötä ja kun tapasimme paljon uusia ihmisiä. Todella moni asia vaan muuttui. Mutta siis huomasin, että en osannut nimetä näitä muutostarpeita mutta kun ne tapahtuivat huomasin, että tätähän mä kaipasin. Kai se oli jotain oman itsen etsimistä.

Nuo suurkulutuksen rajat. Ei ne taida olla kukkahattutätien keksimää :slight_smile: mutta on totta, että näissä asioissa on yksilöllisiä eroja. Eihän kaikki tutkitut tulokset vaan päde kaikkiin. Lisäksi liiallinen alkoholin demonisointi aiheuttaa ihmisissä usein vastarintaa koska ihmiset haistavat sen olevan liioittelua. Mutta kuitenkin, kyllä se alkoholi on monen sairauden riskitekijä juuri liikakäytön kautta. Etenkin jos on sellainen tuuri että geeneissä on altisteet samoille sairauksille. Sitä on tietty vaikea tietää etukäteen…

No joo, mutta tämmöisiä minä mietin. Kokeile itsellesi asettamia rajoja ja miltä se tuntuu ja mikä fiilis siitä tulee.

Ei :smiley: mutta olisiko ne huonompia vaihtoehtoja kuin krapula-aamu? Voi sitä muutenkin loikoilla pitkään ja juoda rauhassa kahvia ym., ei ole pakko suorittaa mitään (minä olen tästä kyllä huono esimerkki).

Jatketaanpa vielä pohdintaa kun nyt on hyvä hetki.

Lueskelen juttuja siellä ja täällä. Tuolla alkoholistien perheiden puolella keskustelu on jossain määrin silmiä avaavaa, toisaalta taas en tunnista sitä ollenkaan. Mietin mitä minun perheeni ajattelee. Kukaan ei koskaan sano mitään.

Tai no ei nyt ihan “ei koskaan”. Mies on pariin otteeseen ottanut puheeksi asian jotenkin niin, että “olen huolissani mitä voi tapahtua”. En ihan tarkkaan tiedä mitä hän sillä tarkoittaa. Kerran hän sanoi: “Sulla on alkoholiongelma.” Johon minä, että: “Tottakai minulla on, kaikilla on!”

Koska minun nähdäkseni meidän ystäväpiirissä kaikilla tosiaan on, enemmän tai vähemmän. Mitä muuta nämä kaikenlaiset dinner-kutsut, tyttöjen illat, poikien illat, “tulkaa meidän terassille istumaan” -illat, saunaillat, rippijuhlat, lakkiaiset, viikonloppureissut Keski-Eurooppaan / Tallinnaan / Pietariin ovat muuta kuin ryyppäämistä? Viikonlopusta viikonloppuun, joka vappu, uusi vuosi, itsenäisyyspäivä, kesälomat läpeensä perheet ja pariskunnat viettävät aikaa yhdessä, lapset uivat uima-altaassa ja pelaavat palloa, aikuiset laittavat salaattia, grillaavat pihvejä ja poksauttelevat kuohuviinipullojen korkkeja auki.

Olemme aina vitsailleet alkoholiongelmista. Kaikki tietävät että viiniä kuluu enemmän kuin laki sallii. Lapset ovat tottuneet siihen, että aina kun on perhejuhlat, ne aloitetaan sampanjalla. En usko, että oma lapseni on silti ikinä tuntenut itseään turvattomaksi alkoholin vuoksi. Hän ei ole ikinä nähnyt sammunutta ihmistä kotipiirissä eikä (alkoholista johtuvaa) agressiivista käytöstä. Kerran hän säikähti kun oli poikkeuksellisen äänekäs ja hänelle ennestään tuntematon vieras meillä (joka oli myös humalassa). Muita kertoja en keksi.

Pitänee joskus kysyä. Otan tämän lähiajan tavoitteeksi. Mitenköhän tästä olisi hyvä kysyä? Lapsi on siis lukioikäinen.

Terveydelliset riskirajat ylittyvät kyllä, sehän on selvää. Perheissä myös käydään tuon tyyppisiä keskusteluja kuin minä olen käynyt pari kertaa mieheni kanssa, rajoja siis pyritään vetämään johonkin kohtaan. Lomilla puhutaan joskus hieman häveliäästi, että otetaanpa yksi tipaton päivä väliin. Eikä siinä sen kummempaa koska kaikki tietävät, että viini maistuu ihanalta ja lomapäivät kuluvat suloisasti kun on koko ajan kylmä valkkari kädenojentaman päässä. Että eipä ihme, että joutuu pientä ryhtiliikettä ottamaan.

Minä olen rakastanut tätä elämäntyyliä, mutta ikävä kyllä se ei ole viime aikoina enää ollut ihan näin tyylikästä. Sen ylenmääräisen, arkipäivän tyhjänpäiväisyyttä paikkaavan baarielämän on loputtava. Kreisibailaus saattaa olla kaunista kaksikymppisillä mutta ei enää nelikymppisillä.

Se kyllä äkkiä hämärtää tilannetta jos kaikki tutut juovat ympärillä paljon. Sitten kun tutustuu ihmisiin jotka eivät juo niin onkin hämmentynyt, että mitä, mikä noita vaivaa :laughing:

Sylvia, kiitos tervetulotoivotuksista! Taidettiin kirjoittaa juuri samaan aikaan, tulin ehkä hieman vastanneeksi jo kommentteihisi.

En omalla kohdallani oikeastaan näe näissä ristiriitaa… :question: Koen, että mieliala on kutakuinkin hallinnassa verrattuna siihen, mitä se on pahimmillaan ollut, olipa alkoholilla osuutta asiaan tai ei. En usko, että alkoholin juomisen lopettaminen olisi ihmekonsti masennuksen poistamiseen. Olen silti huolissani ja kyselen itseltäni ja teiltä mikä alkoholin vaikutus voi olla.

Minulla kyllä ystävät, perhe ja lähisuku (äiti) menevät ihan samalle viivalle tärkeydessä, joten “veisaan” paljonkin heidän kaikkien näkemyksistään. Tai ennemminkin he ovat kaikki minulle peilejä kun haen suuntaviivoja sille mikä on oikein, tai “ihan ok” tai normaalin rajoissa tai edes siedettävää.

Kuten sanoin tässä välissä laittamassani viestissä, en oikeasti tiedä mitä tuo meidän teini tuumaa. En usko, että hän juurikaan huomaa, että olen pois.

Miehen osalta tiedän, ettei hän tykkää, mutta ei sano mitään. Tai on sanonut pari kertaa, ja asiasta on keskusteltu hyvin asiallisesti, mutta siihen se on sitten jäänyt. Joskus saatan jopa heittää jonkun täkyn hänelle, mutta ei hän niihin tartu.

Eilisen (maanantai) juomapäiväkirja: noin 20 cl viiniä = merkataan että 2 annosta niin ei tule ainakaan alakanttiin.

Hello icetea ja tervetuloa munkin puolesta tänne mukaan :smiley:
Illalla luin tätä ketjua ja kylläpäs mun ajatuksiin tulikin yöllä ihan unia tästä sun jutusta! mä olen entinen ravintola-alan työntekijä ja mä bailasin unissani! olin unohtanut minkälaista kreisibailausta ne vuodet oli vaan nyt taas muistan! sitten kun kouluttauduin muihin töihin niin aluksi oli just tuommoista valtavaa sosiaalista kanssakäymistä eli kaiken maailman kissan ristiäisiä ja sitten kun ne alkoi jäämään niin todellakin opin kotona tissuttelemaan yksin. Nyt olen viiskymmentä ja plussa päälle joka opettelee uutta vaihdetta elämään plinkin avulla. Mun elämässä on ollut isoja suruja niin sekin tuo omaa maustettaan juttuihin.
Väsyin vain viinin hallitsemaan vapaa-aikaan ja ahdistuksiin mitkä sohvalla tursottelut viinin kanssa aiheutti. Ja pelkoihin.

Mä ihmettelin myös aluksi, että mitä ihmettä ihmiset tekee jos ne ei juo vapaalla viiniä. Ei musta mitään duracellia ole tullut, mutta se kun esim voi aamusta hypätä auton rattiin pelotta on ihan parasta. Ja moni muu juttu on jäänyt vähentämisen myötä pois, varsinkin henkiseltä puolelta. Pikkuhiljaa olen jopa halunnut enemmän ja enemmän jättää sitä pulloa pois elämästä. Välillä olen kompuroinut ja roikun tässä rajoilla, että mitä helvettiä teen jatkossa asian kanssa. Välillä mottailen turpaan viinipirua jne jne.

Mutta ainoa mikä on varmaa niin etten järkevämpää päätöstä ole tehnyt kuin lähtenyt tälle tielle purkamaan mielen sekasotkuista vyyhtiä ja herännyt todellisuuteen juomiseni kanssa.