Korvaushoitopolien säännöt ja käytänteet

Huomentapäivää kaikki koholaiset! Haluaisin avata keskustelun eri korvaushoito-polien säännöistä ja miten eri paikkojen käytänteet eroavat toisistaan. Koitin etsiä valmista aihetta ja myös internetin ihmeellisestä maailmasta jotain opinnäytetyötä tai tutkielmaa missä olisi perehdytty näihin eri käytänteisiin ja sääntöihin, mutta todella laihoin tuloksin, mikä oli minusta hieman ihmeellistä, varsinkin kun nyt on valtakunnallinen hanke käytänteiden yhdistämiseksikin käynnissä.

Aloitetaan kertomalla hieman itsestäni ja omista kokemuksistani. Olen tosiaan pääkaupunkiseudulta kotoisin ja muutin aikoinaan Jyväskylään, jossa aloitin sitten korvaushoidon. Kuutisen vuotta taisin olla Jyväskylän päässä hoidossa ja tuli liiankin tututki kaikki ihmeelliset säännöt ja kiemurat mitä siellä täytyi noudattaa. Nyt pitkän byrokratiaviidakossa käydyn taistelun jälkeen sain siirrettyä korvaushoidon Helsinkiin, jonne muutin nyt viikko sitten. Koska korvaushoidon siirto määräsi aikataulun, niin muutto oli pakollinen, vaikka asuntoa ei vielä olekaan löytynyt. Kohta kolmatta kuukautta kyllä hakemukset vireillä ja koitettu joka päivä edistää asunnon saamista toimittamalla liitteitä pyytämättäkin ja soitella yksityisiä läpi jos löytyisi hintatasoltaan sellainen asunto, jonka talouteni kestäisi, ja joka tällaiselle luottotiedottomalle suostuttaisiin vuokraamaan, mutta ei vielä ole tärpännyt. Sen takia hoitoni alkoi nyt pohjoisen alueen poliklinikalla, eli Malmilla, jossa olen nyt kohta sen viikon juossut.

Sen takia olisinkin nyt erityisen kiinnostunut miten täällä Helsingissä toimii korvaushoito ja millaisia eroja on esimerkiksi A-klinikan omien polien välillä säännöissä ja käytänteissä, mutta myös tietysti muiden paikkakuntien ja palveluntarjoajien korvaushoitopaikoista. Millaiset ehdot kotiannoksille? Onko hakuajat samat ja yhtä periksiantamattomat kaikkialla? Kuinka joustavaa hoidon toteutus on? Kuinka yksilöllisesti hoito on toteutettu? Mitä mahdollisuuksia on lääkehoidon räätälöimiseen yksilöllisesti? Mitä mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen psykososiaaliseen kuntoutukseen, esimerkiksi vaikka mahdollisuutta päästä terapiaan? Kuinka nopeasti saa ajan lääkärille? Onko lääkäreiden asenteissa eroja? Millaista hoitohenkilökuntaa paikoissa on? Kuinka hyvät mahdollisuudet päästä keskustelemaan akuuttiasioista ilman ajanvarausta? Ylipäätään millaista hoito missäkin paikassa on?

Jyväskylässä koin hoidossa ja sen toteutuksessa olleen paljon epäkohtia, enkä näin jälkikäteen suosittele sitä paikkaa kellekään, vaikka kokonaisuudessaan tässä ollaan plussan puolelle jääty. En tosin koe sen olevan niinkään Sovatekin (Jyväskylän korvaushoidon palveluntarjoaja) ansiota, vaan kaikki taistelu on täytynyt itse taistella ja välillä klinikka on jopa ollut esteenä kuntoutusprosessin etenemiselle. Käypähoitosuositusten mukaisesta yksilöllisestä hoidosta ei ole Jyväskylässä kuultukaan. Kaikki ovat samalla viivalla eikä millään tunnu olevan merkitystä olit sitten ammattikorkeasta valmistunut oman alan töissä oleva hoitoon sitoutunut asiakas, tai joka päivä ties missä tien poskessa oheisnarkkaava korvaushoitoloinen. Yksilöllisen hoidon puutteen lisäksi myös lääkevaihtoehto on mielestäni ongelmallinen Jyväskylässä. Siellä, kuten monella muullakaan pienemmällä paikkakunnalla ei ole mahdollisuutta bupre+nalo-yhdistelmävalmisteisiin, vaan metadoni on ainoa vaihtoehto.

En koe että opioidiriippuvuuteni olisi koskaan ennen hoitoa ollut niin voimakas, että olisin tarvinnut metadonin sen takia. Näin jälkeenpäin tuntuu että hoidon aloitus Jyväskylässä oli hyppy ojasta allikkoon. Tuo metadoni kun tuntuu olevan niin hirveätä myrkkyä verrattuna buprenorfiiniin. Itselläni on myös ollut koko hoidon ajan ongelmaa annoksen kantavuudesta. Kuten tutkimukset kertovat, voi metadonin puoliintumisaika elimistössä vaihdella yksilön metaboliasta riippuen neljästä tunnista neljäänkymmeneenkahdeksaan tuntiin, ja moni tutkimus alleviivaakin sitä, että niillä, joilla on nopea metabolia, tulisi annostella lääke kahdesti päivässä, jotta pitoisuudet elimistössä pysyvät paremmin tasaisina ja annos kantaa huomattavasti paremmin koko vuorokauden. Buprenorfiinilla tämä puoliintumisaika taas on kahdestakymmenestä tunnista eteenpäin, ja siten kantaa huomattavasti paremmin myös nopean metabolian omaavilla ihmisillä, kuten itsekin käyttöajoista muistan, että yhdellä annoksella kyllä pärjäsi (jos vain halusi pärjätä) sen vuorokauden ja ylikin.

Kun aloitin hoidon, niin metadoniannostani jouduttiin nostamaan ja nostamaan kun se ei tuntunut kantavan mihinkään, ja 120mg / vrk kohdalla totesin, että se on se ja sama kuinka paljon sitä nostetaan, jos ei annoksen jakaminen ole mahdollista. Olen jokatapauksessa jo illalla kipeä ja yöt ovat ihan helvettiä aamuista puhumattakaan. Jalkoja särkee, lihakset kramppaavat, koko iho on kananlihalla, tulee aivan järjettömiä kuumuusahdistuskohtauksia, jotka tuntuvat siltä kuin olisi kädet ja jalat seläntaakse sidottuna jonnekin kuumaan saunaan eikä pysty liikkumaan ja on se kuumuus päällä ja on pakko päästä pois siitä mutta ei pääse. Varasin klinikan lääkärille vähän väliä aikaa ja koitin keskustella hänen kanssaan vaihtoehdoista. Minulla oli opinnot vielä kesken, ja nukkumisesta ei vieroitusoireiden takia tullut mitään. Pitkän taistelun ja yli puolen vuoden puhtaiden seulojen todistelun jälkeen sain sitten lääkärin vakuutettua ja hän suostui antamaan minulle jaetun annoksen. Tosin melko omituisesti jaettuna, sillä aamulla minun piti ottaa valvotusta 100mg ja sitten sain 20mg mukaan illaksi. Se kuitenkin auttoi sen verran iltaan ja yöhön että pystyin jotenkuten sillä 20mg ilta-annoksella nukkumaan. Opiskelu taas lähti sujumaan ja aloin saamaan jopa kotiannoksiakin kun olin 7 kuukautta todistanut puhtailla seuloilla ettei ollut oheiskäyttöä.

Sitten eräänä päivänä mokasin kaiken. Vaikka olenkin edelleen hieman katkera klinikan toiminnasta ja siitä miten minua kohdeltiin, niin sisäistän kyllä että itse minä sen mokan tein. Olin siis ystävieni kanssa viettämässä päivää ja sorruin polttamaan yhden kerran pilveä. Kerroin tästä tietysti heti seuraavana aamuna klinikalla, olinhan kuitenkin sitoutunut hoitoon ja ollut rehellinen ja pyrkinyt oikeasti palaamaan takaisin normaaliin elämään ja yhteiskuntaan. Klinikan sääntöihin kuului, että jos sortui käyttämään, ja oli kuntouttavassa korvaushoidossa ja sai siten kotiannoksia, niin menetti ansin kaksi kotiannosta, ja sitten kun seuraavan kerran pyydettiin seulaan, ja jos vielä silloin seula oli likainen, niin menetti sitten loputkin kotiannoksensa, kun silloin todettiin käytön jatkuneen. Jos seula taas olisi puhdas, niin saisi aina kerran viikossa jos puhtaat seulat pysyvät, aina takaisin yhden meneteyistä annoksista. Minä sitten kun todella hyvin kuitenkin olin sitoutunut hoitoon ja antanut vuoden puhtaita seuloja, niin ajattelin tottakai että noh, nyt sattui moka, mutta eteenpäin vaan! ja pyysin sitten vajaa viikon päästä päästä seulaan, ja sanoin vielä ääneenkin, että voitais kokeilla jos se ois nyt jo puhdistunut, niin pääsisin nopeasti sitten keräämään taas ne annokset takaisin. Kannabis kuitenkin sitten rasvaliukoisena näkyikin vielä kun ei käyttökerrasta ollut edes viikkoa vielä aikaa. Oletin tietysti että kokeillaan sitten parin päivän päästä uudelleen että on varmasti puhdas, mutta ei se mennytkään niin, vaan menetin kaikki kotiannokseni. Olin tosiaan ehtinyt keräämään kuusi kotiannosta ja menetin ne kaikki vain sen takia että mokasin ja poltin yhden ainoan kerran pilveä, ja menin rehellisenä kertomaan siitä ja koska pyysin sitä uutta seulaa toiveena nopeasti kerryttää annokset takaisin, niin menetinkin kaiken ja putosin kuntouttavasta haittojavähentävään korvaushoitoon. Jos en olisi kertonut kannabiksen polttokerrasta, tai jos en olisi pyytänyt itse päästä seulaan, niin olisivat ottaneet minut vasta viikkoa myöhemmin eikä siinä tietenkään olisi enää se kertakäyttö näkynyt. Sen jaetun 20 mg ilta-annoksenkin tietysti menetin samalla. Olin siis pudonnut yhdestä ainoasta pilvenpolttokerrasta oman rehellisyyteni ja kuntoutumismotivaationi takia haittojavähentävään hoitoon.

Tämän jälkeen alkoi pitkä taistelu taas lääkärin kanssa. Toki pituutta lisäsi se, että Jyväskylässä lääkäri käy klinikalla vain kerran tai kaksi kuussa, ja ajanvaraukset menevät kuukausien päähän. Lääkäri oli myös vaihtunut ja hän, joka oli suostunut annoksen jakamiseen, ei enää ollut töissä. Käytin kaikki korttini yrittäessäni neuvotella hoitosuunnitelmaa sellaiseksi että se olisi tukenut kuntoutumistani, mutta mistään ei tuntunut olevan apua. Minun olisi siis pitänyt taas ensin kuusi kuukautta osoittaa puhtailla seuloilla, ettei mitään oheiskäyttöä ole, jotta olisin päässyt takaisin kuntouttavaan korvaushoitoon, ja sitten vielä siitä aina kerran kuukaudessa saisi yhden kotiannoksen puhtailla seuloilla. Annosta ei kuitenkaan suostuttu jakamaan. Ei vaikka olisin osoittanut vuoden että minulla on puhtaat seulat, ei vaikka tarjouduin itse maksamaan metaboliatutkimukset ja metadonin pitoisuusmittaukset, ei vaikka olisin tehnyt mitä. Uusi lääkäri piti meitä kaikkina vain narkkareina, ja oli jopa luennoinut siitä (äitini oli ollut kuuntelemassa), kuinka jokainen korvaushoitolainen lähtökohtaisesti valehtelee. Siinä oli sitten todella hyvä pohja koittaa rakentaa luottamusta ja yksilöllistä hoitosuunnitelmaa, ja koska minun oli saatava opiskelut valmiiksi ennen kuin opinto-oikeus olisi loppunut, en nähnyt enää muuta mahdollisuutta kuin alkaa etsimään vaihtoehtoja itseni opiskelukykyisenä pitämiseen.

Tässä taustalla vielä oli vielä koko ajan paheneva ongelma alhaisista testosteroni-arvoista, jotka metadonihoidon seurauksena laskivat melkein silmissä. En pystynyt (enkä pysty edelleenkään) nostamaan aamuisin esimerkiksi kahvipannua kuin ottamalla tukea, tai nousemaan rappusia ilman että minun täytyi levähtää jokaisella välitasanteella keräten voimia. Myös tunteiden ja ärsykkeiden hallinta alkoi luisua käsistä. Olen kuin joku murrosikäinen joka saa raivokohtauksia ihan mitättömistä asioista ja huuto ja raivoaminen alkaa samantien. Ennen hoitoa olen ollut maailman ystävällisin ja rauhallisin ihminen. Kävin kaikki terveyspalvelut terveyskeskuksista yksityisten tarjoamiin (valinnavapauskokeilu), ja puhuin ongelmistani, mutta joka paikassa vain ihmeteltiin miksei hoitopaikkani ota asioihin kantaa ja vastaa hoidosta. Koitin selittää heille, että Jyväskylän korvaushoidossa on sellainen periaate että siellä haetaan vain lääke, eikä mitään muuta apua saa. Omahoitajakeskustelut ovat ainoita psykososiaaliseen kuntoutumiseen edes liittyvää toimintaa. Edes metadonin pitoisuuksia ei siellä mitata, kuten on tapana ilmeisesti pääkaupunkiseudun korvaushoitopaikoissa. Mitään lääkkeitä ei voi minulle historiani ja hoitoni takia määrätä, ja testovajeeseenkin hoitona jokaikinen vain totesi olevan korvaushoitoannoksen alentamisen ja hoidon lopettamisen. Minun mielestäni sekä testoasia, että nuo metadonin pitoisuusmittaukset pitäisi kuulua korvaushoitoon oletusarvoisesti.

Kun mistään ei sitten tullut mitään niin pikkuhiljaa sitten päädyin polttamaan taas kannabista, ja huomasin että se auttaakin jonkun verran metadonin vieroitusoireista ja testosteronivajeesta johtuviin uniongelmiin, ja aloin sitten käyttämään kannabista melko säännöllisestikin joka ilta itselääkintätarkoituksessa, jotta sain nukuttua ja pysyin opiskelukuntoisena. Tämä tietysti tarkoitti sitä että olin lopullisesti haittojavähentävässä hoidossa ja sen kanssa oli sitten elettävä. Eli joka ikinen päivä piti juosta klinikalle ja Jyväskylässä matkoihin menee kiitettävän verran aikaa kiitos toimivan julkisen liikenteen. Tämä oli oma rasite myös opiskelun ja myöhemmin myös töihen oheen. Valmistuin sitten ammattikorkeasta ja hain samantien töihin, ja pääsinkin hyvään oman alani työpaikkaan. Tämäkään ei tuonut mitään lisäarvoa klinikalla, vaan olin edelleen yksi katunarkkari, joka joutui jokaikinen päivä juosta klinikalla ja sitten esittää bussissa töihin mennessä ettei tunne kanssaklinikkalaisia, jos sattui työkavereita tulemaan samaan bussiin. Muutenkin minusta tuntui omituiselta joutua elämään kahta eri elämää, kun töissä minua kohdeltiin kuin ketä tahansa tasavertaista ammattilaista, ja sitten klinkalla olin mitätön narkkari, toisen luokan kansalainen vailla oikeuksia.

Nyt sitten vihdoin sain taisteltua itselleni siirron Jyväskylästä tänne Helsinkiin siinä toivossa että täällä olisi paremmat mahdollisuudet oikeasti kuntoutua. Joka tapauksessahan muutto olisi tullut myös parempien töiden takia ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Ennakkoajatuksena olen miettinyt jos olisi mahdollista miettiä lääkeannosta tai jopa sen vaihtamista xone-yhdistelmävalmisteeseen, olisi mahdollista saada keskusteluapua ja toivonmukaan ihan kunnollista terapiaa, olisi mahdollisuus miettiä testovajeongelmaa mitä sille voisi tehdä. Se kannabiskin siellä taustalla on kummitellut unilääkkeenä ja haluaisin sen todellakin lopettaa niin pian kuin mahdollista, koska jos jään siitä kiinni, tarkoittaa se sitä etten käytännössä saa alaltani enää seuraavaan viiteen vuoteen töitä, sillä SUPOn perustasoinen turvallisuusselvitys vaaditaan melkeimpä kaikkialla. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää että hoidon saisi toimimaan siten että se tukisi kuntoutumistani oikeasti.

Haluaisinkin kuulla onko minulla nyt mitään toivonkipinää toivoa parempaa hoitoa, vai hyppäsinkö nyt ojasta allikkoon? Nyt tosiaan alle viikon käynyt Malmilla ja yhden kummallisuuden olen kyllä ehtinyt laittaa jo merkille. Nimittäin hakuajan. Paikalle täytyy mennä ilmoittautumaan kahdeksalta, ja sitten odottaa tyhjänpanttina puoli tuntia, jonka jälkeen lääkkeenjako vasta alkaa ilmoittautumisjärjestyksen mukaan. Ei minua se odotus niin haittaa, mutta mietityttää miten sitten töiden kanssa kun aloitan työt? Onneksi alallani on usein liukuva työaika, mutta ei sekään aina onnistu. Jos vasta puoli yhdeksältä aikaisintaan voi saada edes lääkkeen, niin se on kyllä töiden kannalta aika myöhään. Nämä viikonloput myös ihmetyttävät kun ilmeisesti kaikki hakevat lääkkeensä silloin Laakson sairaalasta, ja etelä- ja läntinen alue hakee vasta puolenpäivän tuntumassa aikaisintaan. Se kuulostaa todella myöhäiseltä. Itselläni meni jo elimistö aivan sekaisin kun Jyväskylässä sai viikonloppuisin puoltoista tuntia myöhemmin lääkkeen kuin arkena, niin tuo neljä tuntia myöhemmin kuulostaa jo todella pahalta.

Erioten Helsingin säännöistä ja käytänteistä, ja niiden eroista eri A-klinikan polien kesken haluaisin tosiaan kuulla lisää. Varsinkin noista hakuajoista ja kotiannoksista. Miten niihin voi vaikuttaa ja mitä kotiannokset esimerkiksi edellyttävät? Kuinka pitkään täytyy osoittaa sitoutumista puhtailla seuloilla? Ja tuosta lääkkeestä ja annostuksesta, onko kellään ollut jaettua annosta? Tai ongelmia kantavuuden kanssa? Miten vaihto bupreen? Onko sellainen ylipäätään mahdollista?

Tässä vielä ranskalaisin viivoin hieman listaa Jyväskylän säännöistä ja käytänteistä, niin pääsette ihmettelemään:

  • Kuntouttavaan korvaushoitoon vaaditaan 6 kk puhtaita seuloja, eikä bentsodiatsepiineja saa olla edes reseptillä.
  • Kotiannoksia voi saada maksimissaan kuusi / viikko, ja niitä saa kuntouttavassa ollessaan kerrytettyä yhden / kuukausi. (Jos on bentsolääkitys, niin maksimissaan kaksi / viikko vaikka kuinka olisi puhtaat seulat)
  • Muita kuin ohjelmaan kuuluvia kotiannoksia voi anoa erikseen viikkoa-kahta etukäteen, mutta niitä niitä myönnetään käytännössä vain häihin ja hautajaisiin. Sosiaalinen kuntoutuminen tai sukulaisten tapaaminen ei riitä syyksi.
  • Kannabis estää ihan yhtä lailla kotiannosten saamisen, kuin mikä tahansa muukin oheiskäyttö. Siitä ei sentään joudu alennetulle annokselle kuten muista joutuu kostoksi (turvallisuussyistä).
  • Bupre+Nalo on mahdollista saada ainoastaan vakavista terveyssyistä, eli käytännössä ainoastaan raskaanaolevat.
  • Hakuaika työssäkäyvillä 7:45-8:30.
  • Kolmesta välipäivästä uloskirjaus koko hoidosta
  • Likaisista seuloista, tai jos kertoo käyttäneensä, annoksen alennus kahteen kolmasosaan
  • Ei mahdollisuutta metadonin seerumi-/plasma mittauksiin
  • Ainoana lääkitysvaihtoehtona metadoni
  • Kuntouttavan korvaushoidon edellytyksenä 6 kuukautta puhtaat seulat

Tässä nyt oli tällainen pikaversio asioista, sääntöjä ja epäkohtia ja ihmeellisiä käytänteitä on kymmenittäin lisää, ja voin omia kokemuksiani tuoda lisää esille tässä hiljalleen kun jaksan lisää kirjoittaa. Toivotaan nyt että täällä olisi vähän paremmat mahdollisuudet päästä takaisin yhteiskuntaan kunnolla kuin Keski-Suomessa.