Korvaushoito.

No, kaikkihan tietänevät kuinka monen mutkan kautta riippuvainen päätyy korvaushoitoon ja miksi, mutta…

No, mieheni siis käytti jo tutustuessani häneen. Oli käyttänyt siihen mennessä jo jonkin vuoden, mutta pääsi korvaushoitoon pitkän taistelun kautta, joka taisteltiin yhdessä. Oli hänellä ollut motivaatio lopettaa jo pidemmän aikaa, mutta apua ei saanut ja yhdessäkin se saatiin vasta parin vuoden jatkuvan kamppailun jälkeen.
No, joitain vuosia sitten hän aloitti korvaushoidon, eikä ihmeekseni ole ratkennut kertaakaan sen aloittamisen jälkeen.
Hän todella inhosi sitä, mitä teki. Alun masennuksen jälkeen elämä asettui mukavasti uomiinsa, mutta nyt on otettu takapakkia. Hiljan mieheltäni ajettiin alas bentsot, ja minusta tuntuu että sekoan pian.
Näinä kuukausina niiden lopettamisen jälkeen tuntuu, kuin kaikki alkaisi alusta. Työt kärsii, sosiaalinen verkosto näivettyy, minnekään ei voi lähteä tms koska hän ei saa päätään toimimaan. Hän ei taas tunne mitään, mikään ei kiinnosta, ajatus katkeilee ja pää lyö tyhjää. Sen lisäksi hän ei kestä lähteä ihmisten ilmoille ja saa jonkinlaisia paniikkikohtauksia yleisillä paikoilla. Soitin hänen omahoitajalleen pari kuukautta sitten, ettei tämä voi jatkua näin, mihin loppujen lopuksi oli vastauksena masennuslääkkeiden aloitus. Niiden alkuoireiden jälkeen mies oli itsensä jopa pari viikkoa, minkä jälkeen hän sulkeutui täysin itseensä. Käy töissä pakosta ja saa siellä paniikkikohtauksia, tulee kotiin eikä nenäänsä laita kotoa ulos. Miten ihmeessä minun pääni kestää tämän taas??
Odotin kyllä jonkinlaisia vieroitusoireita bentsoista, mutta kyllähän tällaiseen luulisi enemmän apua saavan, tai edes masennuslääkkeet saada vaihdettua toisiin jos jokin toinen samanlainen auttaisi. Tai palauttaa ne bentsot, ei kai ihminen kovin antoisaa elämää voi elää jos pää ei toimi, jos elämää ollenkaan. Mies on syönyt bentsoja lähemmäs 10 vuotta, enkä minä ole varma pystyykö hän elämään enää ilman niitä kunnolla.

Vastaan nyt ihan nopeasti. Täytyy joutaa iltapuuhia tekemään. :slight_smile:

Mun exällä oli aivan samat oireet. Hän tosin ei ole ollut missään hoitokontakteissa. Jos miehesi saa hyvää terapiaa, menee tuo paljon nopeammin ohi. Meillä meni toipumiseen kaiken kaikkiaan monta vuotta. Mies istui käytännössä vain kotona ja kävi korkeintaan tupakkaa ostamassa. Nyt kuitenkin voi jo hyvin. Päihteitä tekee edelleen välillä mieli, mutta osaa jo hallita näitä tunteita.

Kyllä ilman bentsoja voi elää. Itseasiassa elämä niiden kanssa on aikamoista helvettiä. No mutta nyt täytyy mennä. Jatkan myöhemmin. Voimia vaan sinne.

edit

Rimprenssa: Meillä on ollut vähän sama tilanne. Mun puoliso soi myös bentsoja ihan lääkärin määräyksellä isolla annoksella ja siihen päälle vielä kadulta ostettuja. Hänellä oli paniikkihäiriöoireita, eikä hän uskaltanut lähteä ulos tai kauppaan kun pelkäsi muita ihmisiä. Sitten tuli sellainen tilanne että lääkkeet oli pakko ajaa alas ilman mitään kuukauden tiputuksia tai mitään, koska hän joutui vankilaan eikä siellä saa syödä bentsoja. Kolmessa kuukaudessa mies muuttui täysin. Sain takaisin sen miehen johon rakastuin. <3 Hän itsekin sanoi ettei enää ikinä koske siihen paskaan. Nykyisin n. vuoden lopettamisen jälkeen hän voi paremmin kuin koskaan. Hän ei pelkää sosiaalisia tilanteita, eikä hänelle tule paniikkihäiriöoireita. Uskonkin siis että miehelläni bentsot aiheuttivat nämä oireet.

Kyllä sun miehesi vielä menee parempaan suuntaan. Uskon että mun puolisolle lopettaminen oli ehkä helpompaa, koska vankila on suljettu yhteisö josta ei pääse ulos kuin tunniksi vuorokauden aikana. Lisäksi hän söi bentsoja suht lyhyen aikaa säännöllisesti. Voisitko olla yhteydessä miehesi omahoitajaan ja selittää tilanteen? Saako hän käydä omalääkärillä vai hoitaako korvaushoidon järjestäjä kaiken lääkityksen? Voimia sulle, kyllä te selviätte tästä! <3

Kiitoksia vastauksista, nämähän sitä tietää mutta ne tahtoo aina unohtaa, varsinkin jos alkaa ottamaan asioita itseensä :unamused: Miehen lääkityksestä päättää korvaushoidon järjestäjä, sinne minulla ei ole koskaan tuntunut olevan asiaa… mutta nyt kun tuli ensimmäisen kerran miehen hoitoon puututtua, niin voisin kenties soitella omahoitajalleen uudemman kerran ja yrittää sitä kautta saada jotain terveisiä sinne hoidon suunnitteluun perille. Ettei tuo mies ole ainoa jonka mielestä hän ei ole itsensä, ja jos nämä meneillään olevat masennuslääkkeet eivät ole kolmessa-neljässä kuukaudessa auttaneet, niin voisi olla aika alkaa ajattelemaan lääkkeiden tai annoksen muuttamista.

Huomasin, että mulle tulee tästä aiheesta fyysisesti paha olo. Aika mielenkiintoinen juttu. :confused: Ilmeisesti asia koskettaa vielä liikaa.

Tuosta aikaisemmasta hätäisestä kirjoituksesta saattoi nyt saada sen käsityksen, että meillä olsi mennyt lääkkeistä toipumiseen monta vuotta. Siis tarkoitin subusta toipumista. Ääh en pysty puhumaan tästä. Tulee yrjö. :frowning:

O.P: Sinä se osaat olla niin positiivinen! Tuli ihan itsellekin hyvä mieli. :slight_smile:

Rimprenssa: Olis kiva kuulla miten teillä menee? Saitko yhteyden miehesi omahoitajaan? Toivottavasti saisitte vaihdettua lääkitystä. :slight_smile:

Dahlia: Mä oon kokenut niin kovia aikonaan, että nyt on helppo olla positiivinen (vaikka välillä on päiviä milloin masentaa niin pirusti). Oon huomannut että elämässä saa iloa niin pienistä asioista ja että kaikki mitä mulla on voidaan ottaa pois. Toivon kaikille muillekin hyvää, koska itse oon saanut niin paljon hyvää muilta ihmisiltä. <3

Onneni Puu: Kiitos kysymästä, en ole ehtinyt yhteilemään sinne, kiitos 12h työpäivien. Joskin tänään kun tulin kotiin, oli vastassa mies joka puhui mulle. Ihan oma-aloitteisesti :open_mouth:
Samantien toivon, että se olisi ohi… mutta samalla tiedän, että päivä kerrallaan. Ehkä nyt oli muuten vain hyvä päivä ja huomenna ollaan taas hiljaa.

Rimprenssa: Heh, toivotaan että mies jatkaa samalla linjalla, ettei sun tarvi seinille puhua. :wink: Tiedätkö onko sun mies puhunut siellä omahoitajan tapaamisissa siitä lääkityksestä? Vai voisko kyse olla jostain muusta kuin lääkityksestä? Nää on vähän hankalia juttuja, ehkä sun pitäis kysyä sun mieheltä mikä häntä painaa? Masennus ei oo kiva seuralainen, trust me I know! :neutral_face: Ja kun masennuksessa on se että sitten ei pysty olemaan yhtään oma-aloitteinen. Tuli muuten ihan tässä nyt mieleen, että onko sun miehen bupre-annosta laskettu? Se voi meinaan laukasta masennuksen… Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin, ei mikään tila oo pysyvä jos yhtään lohduttaa! :unamused: :wink: Voimia! <3

Onneni puu: Ei tuo vieläkään itsensä ole, mutta toimiihan se… kuulemma pätkii pahastikin, ajatukset ei pysy kasassa ja se ahdistaa lisää. Tämähän alkoi, kun mieheltä ajettiin bentsot alas, eli se ei ole syönyt niitä enää ollenkaan. Bupreen ei ole koskettu. Paniikkikohtauksia se kuulemma yhä saa, mutta edelleen se puree hammasta. Omahoitajalle on kertonut näistä, mihin tarjosi ratkaisuna terapiaa jota ei ole näkynyt. Miehellä on siis vakituiset tapaamiset hoitajansa kanssa ja ihan varmasti jos yhtään on mukana hommassa, on huomannut miten hiljainen ja vaivautunut tuosta miehestä on tullut.

No joo, mitä itse tiedän mieheni kertomana noista omahoitajan keskusteluista, niin ei ainakaan meidän paikkakunnalla ne ole kovinkaan kummoisia. Lähinnä sellaisia “mitä sulle kuuluu tänään?” “Ihan hyvää”-tyylisiä keskusteluja. En tiedä miten teillä on siellä missä asutte, mut uskoisin että vähän samaa tasoa se on joka paikassa. Se on vähän nurinkurista että masentuneen pitää vaatia esim. terapiaa, mikä pitäisi tarjota automaattisesti heti kun pyydetään! Toivottavasti miehes nyt pääsisi sinne terapiaan, se vois olla ihan hyödyllistä. Miten sinä jaksat? <3

Niin no, kuulostaahan nuo hieman samankaltaisia olevan jutut täälläkin. Mutta yritän luottaa siihen, että jos sitä kautta haluan saada sanaa eteenpäin niin ainakin jotain menisi, vaikka miestä ei ymmärtäisikään. Minä kyllä osaan vaatia apua jos tarvitsee, vaikka läpi harmaan kiven :unamused:
Mutta kiitos, ihanko oikeasti joku kysyy jotain musta? :astonished: Yritän olla ajattelematta liikaa ja jaksaa ymmärtää… tämä meidän sosiaalisen elämän näivettyminen sai nyt kyllä luvan loppua, vaikka mies nököttää kotona niin mun ei tarvitse. On se yllättävää kyllä ihan mukaankin lähtenyt, vaikka en ole odottanutkaan, ja ollut ihan ok sosiaalisesti vaikka vähän tavallista hiljaisempi jne. Parisuhde ei voi kovin hyvin ja siihen annankin aikaa, mutta joskus tuntuu että koko elämä on yhtä miehen odottamista… ja odottamista… ja odottamista :confused:

Katselin tuota tietopankkia ja löysin tällaisen artikkelin huumausaine-politiikkaan liittyen.

[i]372 Haittojen vähentämispolitiikka

Haittojen vähentämispolitiikka (harm reduction) on kansainvälisesti varsin yleisesti käytetty huumetyön lähestymistapa, mutta Suomessa sitä on toteutettu varsinaisesti vasta muutaman vuoden ajan. Siinä ensisijaista on huumeiden käytön yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen vähentäminen. Toissijaiseksi jää vaatimus huumeettomasta yhteiskunnasta ja huumeiden käyttäjien täydellisestä “parantamisesta” eli huumeiden käytön lopettamisesta.

Tämän asetelman takia haittojen vähentämispolitiikka on ollut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa hyvin kiistelty lähestymistapa. Jotkut pelkäävät, että haittojen vähentämispolitiikan ajaminen antaa kansalaisille vääränlaisen viestin huumeiden hyväksyttävyydestä. Kuitenkaan pyrkimys haittojen vähentämiseen ei sulje pois kielteistä perussuhtautumista huumeiden käyttöön.

Käytännössä haittojen vähentäminen tarkoittaa esimerkiksi huumeiden käyttäjien terveysneuvontaa ja hoitoa, puhtaiden ruiskujen ja neulojen jakamista sekä opiaattiriippuvaisten korvaushoitoa. Haittojen vähentämispolitiikan tavoitteena on myös huumeongelmaisten auttamiselle suotuisan asenne- ja toimintaympäristön edistäminen.

Käytännön päihdetyössä haittojen vähentäminen on luonnollinen lähtökohta. Auttamis- ja hoitotyön näkökulmasta kaikkia ihmisiä on autettava heidän valintojensa ja tekojensa mahdollisesta laittomuudesta huolimatta. Päihdetyön kanta huumeiden laillisuuteen tai laittomuuteen muodostuu yleensäkin siitä näkökulmasta, joka parhaiten edistää huumeiden käytön haittojen vähentämistä ja ihmisten auttamista.[/i]

Eli tähän korvaushoitoon käytettynä tuo tarkoittaa meillä että potilas saa lääkkeet eikä tee rikoksia sekä elämänlaadun parantaminen. Tarkoituksena ei ole kuntouttaa ihmisiä yhteiskuntaan vaan vain lieventää haittoja. Mikäli asiakas tahtoo jatkaa piikittämistä tai oheiskäyttöä, meillä näin voi tehdä. Poliisilta on pyydetty yhteistyötä jotta henkilökunnalle ilmoitettaisiin mikäli joku myy lääkkeitään ja näin laitettaisiin ulos hoidosta (mikä tod. näk. antaisi pientä peloitetta muille potilaille ja kunnioitusta hoitoa kohtaan), tätä ei ole kuitenkaan koskaan täällä tapahtunut. Tämäkin on niin paikkuntakohtaista, toisissa paikoissa 3. kärähdys niin hoito loppuu. Itse olen kuullut että vain 5% kh:laisista tulee pääsemään eroon lääkkeistä joten osa pääsee kiinni normi-elämään, toiset jatkaa vetämistä ja pieni osa pääsee eroon tuon hoidon myötä. Tuleehan se valtiollekin halvemmaksi maksaa lääkkeet joillekin ihmisille jos vältetään vankilakierre, poliisien resurssit ja klinikka-käynnitkin harvenevat…

Katsotaan nyt pääsenkö Kelan maksamaan yksityiseen terapiaan kun korvaushoidosta on esitetty faktoja paljon. Ne esitetään erittäin positiivisessa valossa, mutta todellisuudessa kaikkien elämä ei paljoakaan muutu. Virastot sen tietävät ja kun yksilöön on jo panostettu rahaa tarpeeksi (pari laitoskäyntiä ja kh), niin näinköhän rahaa enää terapiaan myönnetään vaikka psykiatrinen lääkäri kirjoittaisi mitä lähetteeseen? Enää ei voida vedota määrärahojen puutteeseen, mutta voidaan vedota terapian liian lyhyeen kestoon joka on max. 3v. Klinikalla sanotaan että ei todellakaan kannata läheskään kaikkiin panostaa kuin lääkkeet ja vermet mutta kyllä he panostaisivat muhun. Ainoa ongelma on että Kela ei näe ihmisiä; pelkät tilastot… Näiden tilastojen varjossa matalan tason kh on sama kuin saattohoito… :frowning:

Eli tuosta artikkelisita voi lukea että huumeriippuvaisia ei voi hoitaa kuntoon. Heitä autetaan lääkkeillä ja terapialla mutta mikäli he eivät tahdo lopettaa tämä maa on aivan samanlainen kuin Tanska tai Hollanti joka jakaa ilmaiseksi “toivottomille tapauksille” huumeita jotta he saisivat paremman elämänlaadun ilman rikoksia tai epäpuhtaita huumeita. Itse aion kuulua tuohon pieneen ryhmään joka pääsee eroon lääkkeistä. Näistä ennakkoluuloista ketkä korvaukseen pääsevät kertoo myös se, että mulla ei testattu mitään tauteja Järvenpäässä koska oletettiin että kaikilla on vähintään c-hepatiitti. Itse tiedän useampia yli 10v vetäneitä ketkä eivät ceetä ole “hankkineet” koska aina ovat keittäneet tai omat vermet olleet mukana. Itse kuulun myös näihin onnekkaisiin, mutta kyllä tämän kaupungin menoa katsellessa on todella ristiriitaiset tunteet korvaushoitoa kohtaan. Minut se on pelastanut (josta äiti jaksaa aina muistuttaa), mutta suurin osa “leikkii” hoidolla ja kuvittelee hoitajien olevan täysin tyhmiä; todellisuudessa he eivät vain tahdo tietää kaikkea… Huvittavinta on että itse “edustan” korvauslaisia… Osallistun tieto-iskuihin yhdessä henkilökunnan kanssa ja tiedän mikä tuossa on tarkoitus. Mikäli mä en kävisi noissa info-tilaisuuksissa, niin kukaan ei veisi asioita eteenpäin; ainoa ongelma on et mä en kuulu siihen porukkaan ja on vaikea viedä tietoa eteenpäin. Ehkä musta tulee ajan kanssa kasvot korvaushoidolle ja ihminen joka ajaa tuota asiaa. Kun olen hoidon lopettanut. Klinikalla muutenkin sanovat että mä olen hyvä antamaan kritiikkiä ja ehdotuksia, ehkä siksi että otan hoidon tosissani…

Tuossa terapia-asiassa kyseessä on monesti resurssi-vaje. Meillä saa kriisi-aikoja, mut pitää muistaa että itse tulee olla rehellinen ja avautua; ei ketään tahdota sinne viemään aikaa ½-1h:ksi jos ei mitään järkevää sinä aikana puhu. Toivottavasti asia selviää. Voimia!

Mä en usko korvaushoitoon missään muodossa. Kuitenkin kun yleensä sekin loppuu joskus, joten joka tapauksessa pitää opetella olemaan ilman pkv-lääkkeitä. Näin ollen sen vois tehdä samantien, kun kuitenkin ennen korvaushoitoa jengi yleensä käy katkolla ja korvaushoito aloitetaan jossain “laitoksessa”. Yhtä hyvin vois olla se katko ja sit vaikka laitoskuntoutusjakso ja sen jälkeen avohoidossa. Ei mitään xonea tai metistä.

Niin… Olen kanssasi samoilla linjoilla, jos puhutaan niistä, jotka ovat käyttäneet pelkkää subua ja vain muutamia vuosia. Heille ei korvaushoto ole mielestäni oikea vaihtoehto. Kuitenkin tällä systeemillä estetään paljon rikoksia ja parannetaan monien elämänlaatua. Jos korvaushoitoa ei suomesta olisi mahdollista saada, palattaisiin 90-luvun aikoihin, jolloin heroiinia oli runsaasti liikkeellä. Henkirikokset nousisivat, samoin omaisuusrikokset. Subua rahdattaisiin ulkomailta huomattavasti enemmän kuin nyt.

Tämä systeemi on riskien minimointia. Saadaan narkit hoidonpiiriin ja pysymään siinä. Ja kyllä monet ovat jopa saanet elämänsä kuntoon tämän hoidon avulla. En tosin tiedä ketään, joka olisi hoidon pystynyt kokonaan lopettamaan. :unamused:

Mutta ristiriitaiset ovat minunkin ajatukseni tästä “hoidosta”. Parannettavaa olisi paljon ja väärinkäytökset pitäisi saada kuriin.

Löytyi hyvä kirjoitus yleisistä ongelmista korvaushoitopotilailla. http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/korvaushoidon-piirissa