Korkki meni nyt kiinni. Raivokohtaus oli viimeinen niitti.

Se oli nyt siinä, pakko tämä piru on karistaa. Olen yli 40v tissuttelija, viimeiset noin 6 vuotta aina viikonloput ja välillä se pari saatava viikollakin. Piilojuoppo, usein vaimolta salaa piti järjestää päivä että voi dokata. Työelämässä kiinni, perheasiat kunnossa ja tissuttelun “oikeutus” ollut stressin lievittäminen.

Ystäväpiiri hyvin pieni, ja tällä ydinporukalla käymme 3-5 kertaa vuodessa mökillä ryyppäämässä. Reissuja aina odottaa kun kuuta taivaalta, saahan olla ystävien kanssa ja vetää älyn himmeäksi. Nyt eilen tulin reissusta kesken pois, kun sain järkyttävän raivokohtauksen ja haukuin kaikki ystäväni maanrakoon. Itsellä täysin vinttipimeenä, en muista kuin että miten raivoissani olin. En edes muista miksi. Eikä edes ollut ensimmäinen kerta, kännissä jostain syystä suutun jostain mitättömistä asioista ja huudan ja raivoan sille kuka nyt lähimpänä sattuu olemaan. Ystäviä ei juuri tämän porukan ulkopuolelta ole, ja nyt nekin sillat on aika pahasti liekeissä.

Olin ollut ennen reissua poikkeuksellisesti 4-5 viikkoa ilman tippaakaan, ja vissiin kun korkin sai auki, niin pää taas sekosi ihan täysin. Stressin aiheuttajia löytyy niskasta ihan huolella; lapsettomuushoidot, yksityisyrittäjä, rakentaja ja tuore pienen lapsen isä. Paras stressin helpottaja, oma koira, kuoli ennenaikaisesti vajaa vuosi sitten. Fyysinen kunto romahtanut viime vuosina, kaikki salilla käyntiyritykset jääneen kovin yksittäisiksi.

Viime vuosina pisin raitis putki vissiin 1-2kk, kun vaimo oli raskaana/synnyttämässä. Taukoja siis pystyn pitämään, mutta tauon jälkeen aina tilanne astetta pahempi. Nytkin typerästi ajattelen että jos olisi vaikka loppuvuoden raittiina, niin kai sitten saisi taas juomisen “haltuun” …mutta ei. Eiköhän se ole parempi laittaa nyt poikki lopullisesti.

Onko täällä kokemuksia “känniraivoamista” tai raivokohtauksista? Nyt viimesin kerta kun sekosin, niin en edes ollut ylettömän humalassa, eli siis ns. kaatokunnossa. Viime aikoina myös selvinpäin pinna on todella lyhyt, huomaa tuon aika helposti kun on esim autolla liikenteessä.

Helpottaako tuo lopettamalla? Lääkkeitä en haluaisi käyttää, mieluummin koittaisin lopettaa liikunnalla / tuella.

Lopettamalla alkoholin käytön kokonaan loppuu moiset raivokohtaukset. Alkoholin pitkäaikainen käyttö aiheuttaa tressiä ja kyvyttömyyttä nauttia elämästä. Pelkkä korkin kiinni laittaminen ei kaikilla auta, vaan se vaatii elämäremonttia.

Kyllä minä raivosin aika usein kun olin kännissä ja olin helposti syttyvää sorttia.

Yritin monta vuotta yksikseni raitistua useammankin kerran, mutta yhtä monta kertaa epäonnistuin ja sekin lisäsi stressiäni. Se oli helvetin raskasta aikaa kun halusin raitistua, mutta sisimmässäni en kuitenkaan halunnut, olin elämäni kanssa hukassa ja siksi helposti tuli myös raivonpuuskia määrätyssä tilanteissa kännissä.

Sitten koin oman pohjani ja luovutin taisteluni alkoholia vastaan ja hain tukea/apua AA:sta. Siitä alkaa olemaan 2 vuotta kun sen tein enkä ole ottanut tippaakaan alkoholia siitä hetkestä.

Mieleni on rauhoittunut huimasti raittiina olo aikana ja vasta nyt kun juomisesta on reilusti aikaa ja etäisyyttä niin tajuan kuinka paljon alkoholi vääristi maailmaani juovana aikana, ei todellakaan ole haluja palata siihen aikaan enää mistään syystä.

Elän nyt raittiina ja elämäni tähän mennessä ylivoimaisesti parasta aikaa. Suosittelen sydämestäni sinullekin raittiutta ja se miten raittiudesta saat kiinni on samantekevää, mutta mielestäni elämä ei muutu paremmaksi/miellekkäämmäksi pelkästään sillä, että lopettaa juomisen. Pitää myös oivaltaa/muuttaa muitakin asioita jotka tukee/edistää toipumista ja elämänlaatua.

T. Prossa

Kyllä se raittius joo on se ainoa vaihtoehto. Olen useasti saanut juomisen kuriin muutamaksi kuukaudeksi mutta kolmen kuukauden pyykkiä ei ole nähty pitkään aikaan. Vaimolle tuossa jo soitin, ja sanoin että nyt meni korkki kiinni. Vastaanotto oli ehkä vähän laimea, kun ei ole ensimmäinen kerta kun yritän.

Jokuinen kuukausi sitten etsiskelin täältä omilta nurkilta AA -tapaamisia, mutta askel mennä paikalle oli vaan liian suuri. Sen alan vähän itsekin tajuamaan, ettei tähän asti ole omilla voimilla korkki kovin hyvin kiinni pysynyt.

No nyt on muutaman tunnin päästä 1 vrk rajapyykki saavutettu, ja jos sita nyt kokeilisi plinkin avulla päästä sinne kolmeen kuukauteen ja yli. Kiitokset Prossa ja Helisee kommenteista, kummasti se vaan oloa helpottaa muutama avulias rivi keskustelupalstalla.

Heips,J.D!
Minäkin olen uusi täällä,takana lukuisia raitistumisyrityksiä,ja Aa-ssakin olen satunnaisesti käynyt.pisin raittiuspätkä minulla oli jokunen vuosi sitten aa-n avulla 3kk,yksi retkahdus ja 2kk raittiutta…
Itse olen juonut 15 vuotta melkein joka viikonloppu ja viime aikoina viikollakin,ja viikonloppuisin Aina,sammumiseen asti.
Alkuun kun aloin nykyisen miesystäväni kanssa seurustelemaan,meille tuli tappelu melkein aina jos molemmat otimme,myöhemmin hän on oppinut ettei ala provosoitumaan,kun itse ei ole kuitenkaan koskaan niin humalassa,koska hän ei ole alkoholisti…minulla kun saattoi jo olla kättäkin pidempää kun raivostuin.
Onneksi pahempaa ei sattunut,ja ne riidatkin on nykyään laantuneet,kiitos hänen.
Mutta kauhulla luen uutisia kun joku nainen on juovuspäissään kolkannut ukkonsa,että olisi hirveää joku aamu herätä että on kännissä tehnyt jotain peruuttamatonta.
Tai vaikka ajanut jonkun päälle autolla,kun kännissä on tullut ajeltuakin.
Sitä en kestäisi,joten toivottavasti saan tästä raittiudesta kiinni.
Minua on paljon auttanut nyt kun löysin raitistuneiden blogeja,esim.sellaisen kun “soberismia.fi
Minulla on itsellänikin tunne ja visio siitä miten paljon parempaan suuntaan elämävoisi muuttua,jos raitistuisin kertakaikkiaan.
Tuntuu että tuolla juomisella painaa itsensä niin alas,että elämästä selviytyy vaan jotenkuten,rimaa hipoen.
Olenhan minäkin tehnyt koko ajan töitäkin,vähän liikaakin,ja kulissit on kutakuinkin pysyneet pystyssä,yksityisyrittäjä kun olen,toisen töistä olisin jo varmaan saanut potkut.
Alkoholistithan on kovia tekemään töitä,raskas työ,raskaat huvit :wink:
Siksi olenkin viime aikoina selkeästi vähentänyt työntekoa,että voisin paremmin olla viikonlopun ilman sitä että pitää ‘nollata pää’
Vaikka työt ja tienestit vähenee,niin selvinpäin ei tule niin tuhlailtuakaan ainakaan alkoholiin,takseihin,ja siihen että kaikki laskut kiertää perintätoimiston kautta kun ei jaksa kännissä/krapulassa availla niitä :frowning:

Hyvä mieli tuli tuosta Prossan kirjoituksesta. Ihan olisin monilta osin voinut itse samaa kirjoittaa, joten mitäpä tuota samoja asioita ruveta toistamaan.

Minun vointini on ruvennut paranemaan siitä, kun oikeasti olen uskaltanut ruveta rehelliseksi itselleni. Alkoholisti kun taitaa olla vähän semmoinen, että se oikeasti luulee siinä vinksahtaneessa maailmassaan olevansa oikein kuin mikäkin rehellisyyden perikuva, mutta todellisuudessa koko elämä on pelkkää valehtelua. Minun kokemus on se että ihminen ei tee sitä pahuuttaan tai huonouttaan, vaan se on sairauden oire. Koska siihen se addiktio ajaa että pitää kusettaa kaikkia mukaan lukien oma ittensä, jotta sitä käyttöä voi jatkaa, eikä tarvi kohdata todellisuutta ja omaa itteään sekä niitä ihmisiä joita sillä käytöllä on satuttanut.

Hei vaan kohtalotoverille. Kovasti samaa mieltä noista kulisseista, jotenkin minäkin olen saanut ulospäin pidettyä sellaisen etusivun, että lähes kaikki lähipiirissä pitää juomistani kohtuukäytön rajoissa. Mutta tätä palstaa lukiessani olen monesti törmännyt lauseeseen “Ei se kuin kuinka monta annosta tai kuinka usein otat, vaan se kuinka iso rooli alkoholilla elämääsi on” Olen itse ollut aina hyvä peittelemään jälkeni ja selitysten mestari.

Nyt olis päivä numero kolme. Eilinen toi taas uuden ja melkoisen myllerryksen. Olin aamupäivästä kotona sohvalla, vieläkin kai vieroitusoireissa, masennusta, hikoilua ja päässä hirveää kelausta. Sitten tuli vaimolta soitto työpaikalta että sillä oli käynyt tapaturma ja tarvitsis päästä lääkäriin. Siinä kohtaa tuntu että maa taas lähti tosissaan jalkojen alta. No meidän onneksi homma ei ollut niin vakava että ambulanssia olsi tarvittu, ja vaimo ei halunnu taksiin hypätä, joten soitti että voinko tulla viemään.

Mä lähdin sitten ajelemaan ja koko ajomatkan mietin että tää on aina ollut mun pahin pelko. Pahanlaatuisena piilojuoppona olen usein tehnyt niin että jos mulla on vapaapäivä, ja vaimo esim iltavuorossa, niin 5min kun vaimo lähtee ovesta, niin eikun kauppaan ja 3-4 iso tölkkiä olutta. Sitten ne kotona mahdollisimma nopeasti naamaan ja nukkumaan. Sitten illalla kun vaimo tulee töistä, niin joko jo nukkumassa tai muuten vaisuna sohvalla. Lähes aina kun moisen tempun olen tehnyt niin olen pelännyt että mitä jos vaimolle esim käy jotain? Tai päiväkodissa lapselle? Mun elämän tärkeimmät ihmiset voi olla mun apua vailla ja mä makaan kotona, tolkku poissa ja puhelin kiinni.

Nyt elämäni kolmantena raittiina päivänä, mua tarvittiin, ja pystyin auttamaan. En ole uskovainen ihminen, mutta jokin voima mulle nyt sanoo että korkki saanee nyt pysyä lopullisesti kiinni. Sovitaan että se oli karma.

-Jiidee

On hienoa ja koskettavaa kuulla raittiutesi ensimmäisten päivien hyvistä asioista.

Tiedän ja muistan, että ei sinne palaveripaikkaan ole helppo mennä. Helpotus tulee siinä, kun astuu ovesta sisään. Toipumineen saa vauhtia, kun voi toisille alkoholisteille sanoa tosiasiaksi myöntämänsä elämäntilanteensa: olen alkoholisti, haluan lopettaa juomisen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

poistan kun tuli sama 2 kertaa

Luulen, että alkoholin pitkäaikainen käyttö muuttaa aivoja. Hyvin usein remuremmeissä on humalatilan yltyessä rähäkkää. Samoin klassiset nakkikioskitappelut on esimerkki tästä. Aika suureen osaa väkivaltarikoksia liittyy alkoholi tai muut päihteet. Oikeastaan on aika pelottava ajatus, että ihminen tekee humalapäissään jotain peruuttamatonta ja tähänhän on hyvät mahdollisuudet, kun impulssikontrolli huononee. En tunne oikeastaan yhtään pitempään rajummin alkoholia käyttänyttä, jonka käytös ei olisi mennyt aggressiivisempaan suuntaan. Varmaan myös huono kunto ja ravitsemustila, vitamiinien puutokset on osasyynä. Alkoholihan kuluttaa mm B-ryhmän vitamiineja… Oisko se tietyn pisteen jälkeen niin, että hilpeys liittyy lähinnä kännäämisen odotteluun ja muutamaan ensimmäiseen annokseen?

Mutta lohdullista, että ärsytyskynnys ei raittiina ole niin matala ja mieliala korjaantuu muutenkin. Ja raittiina on enemmän aikaa ja voimia huolehtia liikunnasta, syömisistä ja levosta. Kun pääsis taas itekin siihen tilanteeseen.

Itse voi raivostua hallitsemattomasti… Mutta samoin ihan yllättäen joku muu. Eli on riski tehdä jotain tai että joutuu uhriksi. Ei kenestäkään voi satavarmasti tietää, vaikka olisi tuttukin.

Samat suositukset täältä.

Minulle raittius (7,5 kk) on ollut itseään ruokkiva positiivinen kierre. Pyrin poimimaan kaikki raittiuden mukanaan tuomat positiiviset asiat, ne pienetkin. Se on ollut minulle juuri Prossan mainitsemaa oivaltamista ja toipumisen edistämistä. Itse en käy missään ryhmissä, minun ryhmä on tämä plinkki, mutta terapiassa käyn. Ja terapialla on ollut aivan keskeinen rooli minun raitistumisessa. Siellä voin purkaa niitä asioita, joita en ikinä lähtisi käsittelemään täällä, saati jossain ryhmässä kasvokkain. Minunkin neuvo on, että raittiuteen kannattaa pyrkiä " keinoja kaihtamatta". On se sen verran haastavaa touhua. Ja palkitsevaa!