Korkki kiinni!

Oli kiva lukea tuo elämäntapamuutoksesi. Huomaan että olen sinua hieman jäljessä raittiiden päivien määrässä. Vaikka olet minua nuorempi, niin olet vähän rajummin ehtinyt ottamaan. Tunnistin silti monta tuttua ajatusta juomisesi ajalta, eikä vähiten tuota juomamäärien laskemista " milloni aloitin ja monta join" on hyvin tuttua. Juominen piti pitää hallinnassa, vaikka eihän se oikeasti hallinnassa ollut. Nyt se on hallinnassa, kun korkki on kiinni! Yhden alkoholiannoksen juomisen tunnen myös samoin ja niin ajattelen vieläkin. Miksi juoda yksi alkoholiannos? Kännijuomisen ymmärrän, mutta yhdestä en saa itsellenin mitään kiksejä. Olen myös alkanut juoksemaan, tosin painoni ei ole muuttunut yhtään, ehkä kilon pudonnut. Juoksukunto sensijaan on hyvä ja siitä saan kiittää raittiuttani!
Pohdiskelit juomisen syitä. En toki osaa oikeaa vastausta antaa, mutta itse join ihan siksi, että viina tuo mielettömän hyvän olon. Varmasti geenit, kokemus tms vaikuttaa, mutta itse olen elänyt fiksusti alkoholia käyttävässä perheessä ja ympäristössä ja vaikka suvussa juoppoja onkin, niin en kyllä niitä syytä. Kun ekan kerran maistoin alkoholia, niin se oli mun juttu heti. Kontrollin menettämisen pelko on estänyt minua alkoholisoitumasta kokonaan…tai aiemmin. Nyt on mageeta, kun saa olla raittiina. Huomenna pitkälle juoksulenkille :slight_smile:

Positiivinen asia siitä juomamäärien laskemisesta ja alkolaskurin käytöstä oli se että aikanaan eksyin näille sivuille enkä kärynnyt ratista kertaakaan.Sen verran järki pelasi että kuljin pahimpina riskiaikoina mielummin taksilla :smiley: Jos esim 5 päivää dokaa ja lopettaa sen ja kaikki on poistunut verestä tunsin olevani sellainen pommi liikenteessä että auton rattiin en kertakaikkiaan uskaltanut mennä.
Tämä palsta on ollut mulle yksi tärkeimmistä apuvälineistä juomisen lopettamisessa. Ehkä tärkein opetus plinkissä oli se että huomasin etten ole asiani kanssa yksin vaan samaa taistelua käy moni muukin.Lukemalla muiden tarinoita löysin paljon apua/keinoja kuinka viinapiruista pääsee eroon.

Plinkki on hyvä apu, niin kuin on kaikki mikä ongelmaan auttaa. Mielestäni kaikki apu kannattaa käyttää, mikä vaan saa korkin kiinni. Minulle alkoholismi on perusteiltaan täysin tuttu tauti, mutta pitää olla kyllä lujana sille, että uskoo samojen mekanismien toimivan minuunkin. Turha minu on luulla, että oppisin kohtuukäyttäjäksi. Pahinta minulle on häpeä, puoli vuotta juomattomana ei helpota tunnustamisessa yhtään. En halua sitä leimaa itselleni, mutta en silti aio juoda. Hävettää sanoa kenellekään, että olen alkoholisti. Viina ohjaa elämääni, jos annan sille mahdollisuuden. En voi juoda, kännit on viety, mutta tilalle on tullut enemmän :slight_smile:

Kirjoitellaan taas vähän päivitystä tilanteeseen. 10 kk tärähti juomattomuutta eilen mittariin.
Viime ajat ollut tosi kiireistä ja stressaavaa töissä,tähän väliin entinen minä olisi lätrännyt kahta kauheammin.On jännää kuinka silloin saattoi tällaiseen kiireeseen huitaista vielä sellaisen 4 päivän tolkuttoman rännin ja sotkea kaikki asiat lopullisesti ja yrittää krapuloissaan toimia tehokkaasti.Kauhulla niitä aikoja muistelee.Kieltämättä välillä ajatukset harhailee että mitä jos kuitenkin nollaisi tilanteen…
Lähinnä tapa on se joka kummittelee.Ennen vastaavanlaisiin stressitilanteisiin on ollut vain ja ainoastaan yksi ratkaisu,nyt joutuu oikeasti ratkomaan ongelmat kohtaamalla ne sellaisena kuin ne on ja keksimällä muita keinoja kuin juominen.
Tsemppiä kaikille viinapirun kanssa kamppailijoille!

Luin viestketjusi. Olet tosi hienosti selvinnyt juomattomuuteen. Paljon onnea 10 kuukaudesta! :smiley:

Onnitteluni 10 kuukaudesta Velieino! Se on jo pitkä aika. Ei mikään pyrähdys.

Aika monet kertovat stressin tuovan juomisen mieleen. Ainakin pelko retkahduksesta tuntuu lisääntyvän silloin. Taitaa osittain olla syy vanhassa tavassa. Stressi myös varmasti sotkee ajatuksia saa ihmisen tekemään vääriä päätöksiä. Minua myöskin kauhistuttaa nykyään ajatus siitä, että tähän kiireeseen vielä krapulan ja unenpuutteen lykkäisi.

Jatkot Velieinolle!

Aivan hienoa velieino! Onneksi olkoon! Perästä tullaan. :smiley:

Päivitystä taas,vuosi tuli täyteen raittiutta. Sen suurempia juhlia en aiheeesta pitänyt,ollut niin kiire ettei ole oikein ehtinyt koko asiaa ajattelemaan.Vuosipäivänä laitoin vaimolle tekstarin joka ei varmasti asiaa olisi ikinä uskonut kun näki tilanteeni vuosi takaisin.Tänä aikana olen oman elinikäni lisäksi pidentänyt myös hänen elinikäänsä sen verran hänenkin elämäänsä vaikeutin juomisellani.
Jatkan raitista elämääni päivän kerrallaan,hyvää joulunodotusta kaikille!

Onnea ja parhainta jatkoa. Kiitos kun kerroit kuinka hienosti olet pärjännyt.

Loistavaa :smiley: todella kiva lukea näistä onnistumisista, onnittelut minultakin. Vuosi raittiina… koko vuodenkierto juhlineen eletty ja juhlittu raittiina. Se onkin ihan oikeasti mahdollista. Vappupäivä, uudenvuodenpäivä, juhannuspäivä… Näitä " yleisiä " krapulapäiviä mukava viettää pää selkeänä. Samoin kaikki lomat ja matkat paljon antoisampia ilman viinaa. Jatketaan samaan malliin :smiley:

Miljoona ruusua ja onnittelut!

Onnea raittiista vuodesta Velieinolle. Lykkyä myös seuraavaan vuoteen, sen tuomiin iloihin ja haasteisiin, mutta ennen kaikkea juuri tähän harmaaseen, mustan kuun lauantaipäivään. Iloiset kasvot toimivat siajaisaurinkona pimeän ajan yli. Kiitos, kun toit yhden syyn iloita lisää. :smiley:

onneksi olkoon!

Lämpimät onnittelut ensimmäisestä vuodesta! :slight_smile:

Onnittelut, Velieino!

Hieno saavutus velieino ja onnittelut siitä. Jatka samaan rataan myös jatkossa.

Oikein paljon onnea! Ja sata lisää!

Toinen vuosi raittiutta täyteen.
Huomennakaan en juo :laughing:

Lämpimät onnittelut toisesta vuodesta! :slight_smile:

Onnittelut!