Koomasta herännyt

Oon eläny miehen kanssa, jonka kanssa eläessä oma suhteeni alkoholiin on nyrjähtäny aivan vinksalleen. Oon ollu “entisessä elämässä” hyvin kriittinen alkoholin suhteen, join joitain kertoja vuodessa, mutta miehen tavattuani alkoholista tuli uusi normaali, ja sitä on kulunu aivan kamalasti. En ole sellane tyyppi joka juo pari saunajuomaa, vaan sit otan niin että seuraavana aamuna on krapula. Miehellä on alkoholiongelma, ja sen kanssa kamppailtu, nyt ero vireillä, koska ei ollu enää viimeisimmän jälkeen mitä luvata enää enempää. Vihdoin sain ajatukset omaan itseeni, ja havahduin miten tunnistamaton olen tämän suhteen aikana ollu alkoholin käyttöä ajatellen. Sellasista asioista, joita en ole pitäny normaalina tai hyväksyttävänä, on tullu hyväksyttyä ja normaalia. Ahdistaa ja hävettää ja olen anteeksipyyntöjä velkaa monelle. Tajusin, miten paljon olen mokaillu juomiseni takia. Tehny kyllä työni. Niin sairaalta ku se kuulostaa, yhtenä kesänä kostona aloin juoda enemmän, aina ku mies otti, minäki join, se sai sen himmailee juomista, halusi lähteä nukkumaan ja mä jatkoin juomista yksin. Kauaa sitä ei jaksanu ku olo oli nii kamala sitte jatkuvasta juomisesta. Oli pakko luovuttaa, ja hävitä sekin ottelu.
Mies toi usein mulle juomista ku itse otti, ja ajatelkaa, mua vitutti se niin paljon että taas mun pitää ottaa ja useimmiten join, mies ei voinu olla ottamatta, ja tuntu että sitä ei selvinpäinkää jaksa, sairasta. Ajattelin et ehkä se saa miehen havahtumaan, ku otan itse yhtä usein ja juon itseni humalaan, olen ärsyttävä humalassa kun en sitte malta lopettaa, ja tulee valvottua myöhään, mies ei halunnu valvoa myöhään vaa vetää ne kepeät humalat ja mennä nukkumaan. Ei se taktiikka toiminu. Itse ongelmaksi koen sen, etten osaa himmailla juodessani, juon niin että oksennan tai sammun tai molempia.
En tiedä tuleeko tulevaisuudessa juotua, mutta en haluais niitä änkyrähumalatiloja ja viikon kestäviä krapuloita, en mokailla. Toisaalta koko alkoholi kuvottaa nyt kaiken tajuttuani niin paljon, ettei tee mielikään, mutta joskus saattaa tehdä, en voi tietää.

Hei.
Monenlaisia tarinoita ja kohtaloita olen täällä lukenut, mutta Sinun tarinasi on omalla tapaa poikkeava. Jos oikein ymmärsin, juot toisen ihmisen murheita. Hyvin erikoista. En siis syytä enkä herjaa.
Kertomasi tarina on loistava ja kuitenkin surullinen.

Putkis 0132

Moikka!
Meillä on toisin päin. Jos minä ilmoitan meneväni baariin niin mies toteaa, että selvä, hänpä menee sitten ostamaan kaupasta muutaman kaljan. (Baariin ei lähde mukaan, koska on lapsen kanssa.) En tiedä onko siinä kyse ns. kostosta, vai ennemminkin siitä, että jos sinulla on kerran oikeus, niin minullakin on.

Hienoa , että olet herännyt koomasta, siitä on hyvä aloittaa auennein silmin.

Alkuun mietin, kuulunko edes vähentäjiin, mutta havahduttuani miten valtavat määrät viime vuosina olen juonu, ni takuulla haluan vähentää, eikä haittaisi jättää alkoholi kokonaan pois. Tuntuu että mun koko elämässä mikää muu ei oo nii paljo synkkyyttä tuonu ku alkoholi. Ensin lapsuus täysin alkoholisoituneen äidin piinaamana, siitä luulin oppineeni etten ikinä koskaan alkoholia tai alkoholistia elämääni päästä sotkemaan kaikkea hyvää. Ja sitte tajusinki eläväni alkoholistin kanssa. En vaan tunnistanu sitä ajoissa. Alkoholista on näide vuosien aikana tullu osa aivan kaikkea, arkea, pyhää, iloa, surua, enkä aio tuhlata tätä elämääni alkoholin synkkyydessä. Haluan olla oma itseni, tuntea ja elää kaiken ilma alkoholia nii ku olen aiemmin elämääni eläny. Ja ollu sillon niin ehjä ja onnellinen vaikeissakin elämäntilanteissa tyystin ilman alkoholia. Vaikken niin usein ole juonu ku mieheni näiden vuosien aikana, olen silti juonu niin liikaa, ja se on sumentanu mun pään aivan täysin näkemään normaalin ja epänormaalin eron.