Kompurointia uudella tiellä

Moikkista.

Olen 25-vuotias nainen jolla kännitöntä elämää takana nyt about 8kk. Raitistumistyöni alussa päätin, etten ala laskea päiviä, ja olenkin onnistunut siinä. Alkuviikot ja kuukaudet hujahtivat elämää ja asioita melko syvällisestikin mietiskellessä, ja kun menneisyyden mokat ja kammottavat kännitörttöilyt alkoivat muistuttavasti pulpahdella mieleen, ei todellakaan tuntunut vaikealta olla juomatta. Sain häpeästä ja morkkiksesta paljon motivaatiota uudelle tielle.

Mutta nyt jotain on muuttunut. Olen pikkuhiljaa tehnyt sovintoa itseni kanssa. Itseluottamukseni on kasvanut. Häpeä ja morkkis eivät enää täytä minua. Sinänsä ihan positiivisia muutoksia kaikki, mutta parin viime kuukauden aikana olen huomannut olevani pahassa retkahdusvaarassa! Raittiudesta on tullut arkisempaa, se ei jotenkin enää tunnu niin raikkaalta ja mielenkiintoiselta jutulta. Lisääntyneen itseluottamuksen myötä päähäni on hiipinyt petollisia ajatuksia: “kyllähän sitä yhden voisi ottaa, olen ollut niin kauan selvinpäin että varmasti osaan nyt lopettaa siihen yhteen…”

Eih! Apua!! Kuinkas tässä nyt näin kävi? Tämä raittiuden jakso on avannut silmiäni, tuulettanut päätäni ja tehnyt minulle erinomaisen hyvää. En missään nimessä haluaisi antaa periksi, ja minua pelottaa että unohdan olla varuillani, kävelen sudenkuoppaan ja korkkaan ensimmäisen oluen. Minä kun olin jo vähän ehtinyt tuntea ylpeyttäkin uudesta elämänvalinnastani, nyt joudun näköjään nielemään ylpeyteni ja myöntämään, etten ehkä olekaan vielä niin “valmis” tähän kuin kuvittelin olevani.

Jos jollakulla teistä sattuu olemaan sellainen olo, että haluaisi astraalitasolla potkaista jotakuta napakasti persuuksiin, niin minä otan potkaisut vastaan mielelläni :laughing: Josko siten saisi vähän uutta puhtia ja pääsisi eteenpäin tästä ärsyttävästä tilanteesta.

Otampa oikein tukevan asennon ja tukea tuolinkulmasta etten itse sortuisi… lähtee…nnnyt. Tuntuiko persuuksissa siipisimppu? Toivottavasti lensit oikein rähmällesi ja vähän polviin sattui ja kämmenet naarmuilla. Tältä se tuntuu kun känniörvellyksessä kaatuu. Kaverit nauraa ja sanovat että noin sille aina käy, annetaan sen olla.
Tiedettiinhän me ettei tuo kauan selvänä pysy. :laughing: :laughing: :laughing:

Auttoiko yhtään?
Taistele, yritä muistaa ettei se ollutkaan hauskaa. Tämä tylsä raittius on paljon mukavampaa. Voimaa. :smiley:

Olet osunut hyvään seuraan, sinä nuori ihminen Siipisimppu. Jos törmäät täällä plinkissä sinua ärsyttäviin asenteisiin, niin ohita ne olankohautuksella tai mieti, mitä voisit niistä itse oppia. Minulta potku tai halaus. Kumman valitset tai tarvitset? Voit ottaa molemmat.

Okei, tässäpä ihan kunnon tylytyspotku: :slight_smile:

Kerro, miten jokin sinua häiritsevä asia itsessäsi tai elämässäsi muuttuu paremmaksi sillä, että hankit itsellesi päihtymystilan? Jos osaat kuvata tuon mekanismin sanallisesti, kerro ihmeessä siitä meille kaikille täällä! Saadaanpahan jotain todisteita siitä, että juominen voi todellakin muuttaa maailmaa muutenkin kuin oman pään sisällä.

–kh

Hyvä, kun nostit esille -mitä ajatuksia voi tulla tässä matkan varella. Että tämä raikas ja raitis olo voiki tuntua jossain vaiheessa tylsältä ja menettää hohtonsa. Kyllähän tämän tietää, mutta muistaako tässä alkuonnistujan innossa?

Täällä palstalla on toisinaan puhuttu raittiuden alkuaikojen euforiasta, ja kutsuttu sitä jopa “raittiuteen rakastumiseksi”. Aurinko paistaa, linnut laulavat, ei ole krapulaa jne. Jos tällaisen juomattomuuden alkuhuumaa vertaisi parisuhteen aloittamiseen, ei taida kovin kaukaa liipata? Vastarakastuneena vahvat mielihyvän tuntemukset ovat tarpeellisia, sillä ne viestittävät ihmiselle, että tämä juttu on minulle hyväksi ja tätä kannattaa jatkaa. Olisi kumminkin sinisilmäistä odottaa huuman vain jatkuvan ja jatkuvan. Arjen koittaessa punnitaankin sitten se, miten kestävällä pohjalle ollaan jo päästy. Kannattaako suhdetta jatkaa, vai palata entisiin kuvioihinsa?

On oikeastaan aika alkoholistista suhtautumista tuollainen “kicksien” metsästäminen :slight_smile:. Elämä on todellisuudessa juuri sellaista kuin sattuu olemaan, mutta onneksi voin itse vaikuttaa siihen, missä valossa asioita katselen, mitä pidän elämässäni oikeasti arvokkaana jne. Jos ajattelisin tämän raittiudenkin olevan kuivaa ja työlästä paskaa, se luultavasti tuntuisikin siltä. Kumminkin tiedän, että valtaosa ihmisistä osaa elää ja hoitaa asioitaan ilman älytöntä juomista ja vaikuttaa ajoittain jopa tyytyväiseltä elämäänsä… Joten olisikohan omassa elämänasenteessani vielä jotain korjaamisen varaa, jos elämäni maistuu muka enimmäkseen puulta? :wink: Ja ennen kaikkea: onko juominen korjannut tähänkään asti mitään?

–kh

Vai potkuja persauksille kaipailet. Alkoholistisella uhmakkuudellani jätän uhastakin vahvempaani potkimatta. Sen sijaan jaan oman pääni sisältöä sinulle, halusit tai et. Itselleni raittius, vaikka jo vuosia kestänyt, pysyy aina yhtä tuoreena, kun keskityn tähän käsillä olevaan päivään. Jos joskus mieleen hiipii kaunis muisto juomisesta, pysähdyn miettimään sitä, mitä elämästäni muka sellaista puuttuu, että edes nousuhumala, joskaan kohdallani mahdollinen, minulle jotakin sellaista antaisi.
Yleensä tuossa hetkessä mieleeni palaa juomisen kaikki paska. Kysyn itseltäni sen jälkeen, miksi en edelleenkään koe olevani arvokas. Omalla kohdallani juominen ja muut päihteet oli keino rankaista itseään. Olin omasta mielestäni täysin arvoton ketku. Ei minun tarvinnut elää. Tänään etsimällä etsin itsestäni edes pienen hipun positiivista, miettien miten voisin tuota ominaisuutta kehittää ja sen jälkeen yleensä on helpompi taas jatkaa. Väsymys, kiire, stressi. Siinä minulle kolmikko, joka satunnaisesti saa ajatukset jopa niin sekaisin, että päihteiden kautta saavutettu unohdus eksyy ajatuksiin.

Positiivisen potkun saat minulta siinä muodossa, että se on suunnattu noille itseäsi tuhoaville ajatuksillesi yhden ottamisesta kohtuudella. Yksi kohtuudella, tuhat kohtuuttomasti. TUMPS!! Nyt nuo ajatukset eivät sinua enää kiusaa ja jos uusia samankaltaisia maisemiin eksyy, ota yhteyttä, hoidellaan ne pois. Raittiin tänään.

Ahh, Voi kun vois dokata ja olla selvinpäin samaan aikaan, vaan kyl se o jokotai ja kohtuuta ei oo, vain härän sontaa. Pitää valita kumpaa tilaa ja 8 kk on hyvä aika, se menis viemäriin ja muutenkin reilusti alle 3kybäsenä elämä on vielä ees, sen saa vaikeemmaksi ördäämällä kuten kannsaoliot ympärillämme tänään… Pidä sama linja, tarinat täällä kertoo kyllä kuinka monella meni kuinka monta (aika liian kauan toisilla, mulla) vuotta tuohon pääsy. :slight_smile: notta siis glada vappen hela natten. raakana ilman %…

Ei yhden tai muutaman juomisesta kannata haaveilla. Yksi kalja, sama kuin heittäisi sen olan yli.
Eihän sellainen tippa anna alkkikselle mitään, kiihottaa vain janoa. Olisi vedettävä monta, monta alkuun päästyä. Kunnolla perseet, tai ainakin niin paljon että kunnolla vintillä humisee. Josta seuraisi sitten ne kaikki ongelmat jotka hyvin tunnemme.

Kohtuukäyttö, kuka hitto siitä mitään saisi? Ystävämme kohtuus, tuo mamoilija, joka ei edes osaa pitää hauskaa.

Toshan noita viestejä on edellä antamas potkuja, vaan ainahan se päätös on alus ja lopus ihan oma. Määä voin ne abouttiset kuukaudet ottaa, jos ne päätät nielasta, voi pännii oikeesti niiden ryystäminen jälkijalkaan.
Kyllä noi dokaajat on näemmä tehokkaasti lasittaneet treen centterin, muksujen ja dogien jalat, tassut verillä pian… aika possua menoo kauempaakin kateltuna, väistellen mennyt tää päivä ja päin metsää oli reittivalintani. :slight_smile:

Mikä oli originaali kymysys… ettäkö miten tässä näin kävi, jos juotatuttaa… se johtuu vaan siitä, että sama fiilis ei pysy ikuisesti ja mielitekoja tulee ja myös menee. saapiha sitä kokkeilla, ei se siitä mihinkään oo muuttunut ja rapula on sit ajan myötä aina armottomampi. juuei kannata. :smiley:

Tehän potkitte mun takalistoparkani ihan mustelmille! Suuret kiitokset, se auttoi :smiley:
Kiitos myös teille ketkä puhuitte järkeä paksuun kallooni. Oon viettänyt tämän päivän pohtien aiemmin kirjoittamaani asiaa ja lueskellen teidän muiden tekstejä. Rupesin ihan vakavissani miettimään, että ihanko tosissani olisin valmis kiskaisemaan 8kk työn viemäristä alas. En hitossa!!
Jos tämä epävarma olo vielä pahenee niin lienee viisainta hakeutua takaisin ammattiauttajan juttusille (lopetin käynnit, koska ajattelin jo olevani niin iso ja vahva että pärjäisin ilman kenenkään tukea…)…

Tuulenviemää, kiitos muistutuksesta :smiley: Kun luin tuota, sain varsin inhorealistisen muistielämyksen siitä, miten ihanaa olikaan kompuroida eksyneenä outoon paikkaan, kroppa naarmuilla, vaatteet oksennuksessa ja kurassa, meikkiä ja räkää ympäri naamaa, laukku ja muisti kadonneina… Yök!

Kuivahikka, tuo parisuhdevertaus oli oikein osuva! Nyt taitaa tosiaan olla niin että miun ja hra Raittiuden suhteessa on ensimmäinen kriisi. Exä hra Viinanhuuru on palannut reissuiltaan, eli vanha suola (tai vanha viina) janottaa ja nyt mulla taitaa olla taas kasvun paikka.

Kaaleppinen, tuo mainitsemasi päivä kerrallaan eläminen on aina ollut mulle älyttömän vaikeaa, ei se millään meinaa onnistua enkä ymmärrä miten se tuntuu joiltakin luontuvan ihan itsestään. Olen haaveksija ja mieluummin aina elänyt jonkinlaista “sitten kun” - elämää, mutta eihän semmoisessa pidemmän päälle ole mieltä. No, hitaasti mutta varmasti minäkin opin järkeville tavoille… :unamused:

Aurinkoista kesän alkua teille, arvoisat kanssaihmiset. Ja kertokaa toki, mikäli joskus kaipaatte potkua takaisin, täältä pesee!

No niin. Ette potkineet mua turhaan!
Tilaisuuksia on tarjoutunut, mutta en ole ratkennut.
“Jääkaapissa on kylmää sidua, maistuuko?” “Otatko saunakaljan?” Auts… Ja kuin vanhasta tottumuksesta, ensimmäinen sana mikä tulee mieleen on “KYLLÄ”, mutta hetkinen se onkin väärä vastaus, sekunnit kuluvat ja minua janottaa, edessäni on kaksi kaljaa joista toinen on minulle. Ja vihdoin vastaus tulee suustani, “Ei kiitos, en ota”. HUH! Ehkä mun kannattaisi vähän avoimemmin kertoa raittiuspyrkimyksestäni tuttavapiirille, eipähän sitten tarvitsisi kiusata itseään noilla kaljatarjouksilla. :laughing:

Hienoa Siipisimppu.
Oletko huomioinut sen voiton tunteen kun olet sanonut ei alkoholille?
Ehkä lähimmille kavereille kannattaisi kertoa, voit saada yllättävää kannustusta - tai sitten et. :laughing:

^ Tuulenviemää,
oonhan minä aina juomasta kieltäytyessäni ajatellut jotta “kappas, minä voitin”, mutta jotenkin mun iloni latistaa se että myös “kyllä” on kummitellut mielessä… Kovin ankara on asenne itseäni kohtaan tässä(kin) asiassa, sen kyllä huomaan… No, huomenna on tiedossa yhdet pirskeet joissa juomatarjouksia tulee varmasti. Kun huomenna sanon “ei” niin aion perhana iloita siitä, vaikka joutuisin sihisemään ja kihisemään sen katkerasti hampaiden välistä! :laughing:

Ethän sinä voi voittaa jos et kilpaile mistään. Viinapiru kuiskuttelee olkapäillä viikkoja/kuukausia. En tiedäkään kuinka kauan; tulee 5:s kuukausi täyteen ja vieläkin pirulainen käy kyselemässä että jospa… muistatkos miten hyvää se on… johan sinä nyt voit pari ottaa. Minä vain näytän sille pitkää nenää ja sanon että meneppäs sinne mistä tulitkin, minä en juo. :laughing:

Minulle päivä kerrallaan eläminen on sitä, että pyrin parhaan kykyni mukaan, kantamaan tänään sen vastuun, jonka oman osuuteni koen olevan, samalla muistaen sen, että tämän päivän raittius on se tärkein, olin sitten ensimäistä tai kymmenettätuhatta päivää raittiina. Sillä ei ole mitään merkitystä jos tänään alan juomaan, olinko eilen raitis. Olen myös haaveilija luonteeltani. Erona entiseen, pyrin jokaisena päivänä kulkemaan yhden päivän matkan noita unelmiani kohden, siten tehden oman osuuteni niiden saavuttamiseksi. “Sitten kun” -ajatuksella ei saavuteta, mutta “Tässä ja nyt” -ajatuksella eletään hetkessä, tietoisena siitä, että elämämme paras päivä on käsillä. Riippuu asenteestamme, huomaammeko sen, vai annammeko sen kenties lipua ohitse. Nautitaan tässä hetkessä, murhehtimatta.

Tuulenviemää ja Kaaleppinen, kiitos ajatteluani virkistävistä kommenteistanne. Huomasin, että enimmäkseen yksin asioita työstämällä moni näkökulma jää helposti huomioitta ja sitä ajautuu vaan junnaamaan omia ummehtuneita ajatuksiaan.

Tuli koettua sellainenkin ahaa-elämys, että enhän minä vielä olekaan raitis : olen vasta matkalla raittiutta kohti. Ja että matkasta ei ehkä tulekaan pelkkä kiduttava rangaistusvangin autiomaavaellus, vaan myös mielenkiintoinen ja elämyksiä tarjoava reissu, vieläpä ihan vapaana naisena. Ei tämä ole rangaistus, tämä on opetus.

Tuossa lihavoimassani kohdassa olet tavoittanut jotain hyvin olennaista tästä raitistumisesta. Kun ei turruta aistejaan alkoholilla, näkee ja kokee paljon voimakkaammin. Ja mielenkiintoista, vaikkakin ristiriitaista minulla itselläni on että samalla ne laidasta laitaan menevät tunnekuohut ovat tasoittuneet. Kun antaa tunteiden tulla ja mennä, ne tulevat ja menevät, niin ilot kuin murheet ja potutukset. Itse ajattelen, että tämä on seikkailu, joka päivä uusi. Ja pisimpään raittiina on ollut se, joka heräsi aamulla ensimmäisenä, kuten Smokilla muistaakseni on tapana sanoa :smiley:

Raittiita ollaan siinä hetkessä, kun emme enää alkoholia elimistöömme tunge. Tuon raittiimmaksi tuosta tuskin tulemme, mutta on itsestämme kiinni, kuinka hyvänlaatuista elämää tänään tavoittelemme itsekukin. Tämä ei ole todellakaan rangaistus. Tämä on siunaus, jota joka päivä opimme arvostamaan yhä enemmän.

Minä ratkesin vajaan vuoden jälkeen, ensimmäisen kerran jälkeen seurasi aina uusi kerta, ja niin alkoholista tuli taas rutiinia viikonloppuisin,vintti oli aina sekaisin ja aivan kamalat morkkikset :cry: kaduttaa todella paljon ja nyt toivon “parantuvani” uudestaan, tiedän että kun aikaa kuluu , varmasti olen jossain vaiheessa taas siinä tilanteessa että mietiskelen: jos nyt yhden ottaisi? mutta tällä kertaa en taistelematta luovuta :smiley: