On taas edellisen kirjoituskerran jälkeen vettä virrannut Niilissä, joten uudessa ketjussa jatketaan. En nyt kaikkia taustoja ainakaan vielä kirjoittele, etsivä löytää vanhat ketjuni, jos halua löytyy.
Kaikkien edellisten lopettamisyritysteni jälkeen juomiseni johti jonkinlaiseen totaaliseen pohjakosketukseen viime toukokuussa. Olin henkisesti aivan lopussa, vaikka fysiikkä olikin kohtalaisessa kunnossa ja kulissit vielä joten kuten kohdillaan. Työterveyshuollon kautta pääsin ammatti-ihmisen juttusille, joka osaltaan on auttanut raittiuspäätöksessä pysymisessä. Onni onnettomuudessa, että tuo oli alkutaipaleella tukena, vaikka ensimmäisellä kerralla kyllä hävetti mennä alkoholiongelmasta lääkärille puhumaan.
Kesä on mennyt kohtalaisen tasaisissa tasaisissa tunnelmissa. Mitään suuria houkutuksia ei ole ollut, vaikka baareissakin on muutaman kerran käytyä. Joskus toki on häivähtänyt alkoholi mielessä, mutta jotenkin on pysynyt kirkkaana mielessä kirkkaana se tosiasia, että alkoholilla ei ole minulle mitään annettavaa.
Mitään suuria muutoksia itsessäni en nyt vielä ole huomannut. Jonkinsortin krooninen alakuloisuus on ollut kyllä vähenemään päin. Liikunta on lisääntynyt, mikä tosin ei vielä ole johtanut fyysisen olomuodon kohentumiseen, painokaan ei ole juurikaan pudonnut. Tai sitä ei vaan huomaa.
Entä jatkossa? En tiedä, päivä kerrallaan tässä mennään, kuten ollaan menty viimeiset kolme kuukautta. Tavoitteita en itselleni oikein osaa enkä uskalla asettaa, onhan tämä kolme kuukautta pisin aika vuosikausiin selvinpäin. Mutta kai sen tässä vaiheessa voisi uskaltaa todeta, ettei se toivo minunkaan kohdalta ollut aivan mennyttä.
Taustoista ja niiden tietämättömyydestä huolimatta; 3kuukautta kuulostaa todella hyvältä! voimia jatkamiseen, voisi ajatella sen mielialankin jossain vaiheessa alkaa kohentumaan. Etenkin, kun liikuntaakin harrastat. Joskushan muutokset vaan ottaa pidemmän aikaa ja sitten näkyviä (ja tuntuvia?) tuloksia voikin tulla yhtäkkiä hetkessä .
Kiitos. Kolme kuukautta myös tuntuu hyvältä, suorastaan pieneltä ihmeeltä, kun viime keväänä jopa viikko tuntui mahdottomalta. Eli enemmän tai vähemmän lähes päivittäin tuli juotua. Näin se vaan salakavalasti iski. Ensiviikolla taitaa mennä 100 päivää rikki, mutta päivä kerrallaan mennään.
Paremmalla ajalla lisää, väsymys alkaa iskeä iltaharrastusten jälkeen.
No varmasti tuntuu . Mitkä sulle oli parhaat apukeinot alussa? Itse olen ekaa kertaa nyt lopettamassa eikä ole vielä viikkokaan onnistunut:( . Oon juonut 1-2krt.viikossa, mutten silti ole “jaksanut”, ehkä halunnutkaan aiemmin olla 5-6päivää pidempää aikaa tissuttelematta sit taas joku ilta.
Onnea 3kk juomattomuudesta! Se on hieno saavutus. Voimia eteenpäin. Itekkin yli 3kk:ssa menen ja kohta kait 4kk tulee täyteen. Mutta tärkeintä on kuitenkin olla tämä päivä juomatta - millään muulla ei näytä olevan sen kummempaa merkitystä. Kuin tällä päivällä.
Vastailu vähän kesti kun käyn täällä tällä hetkellä hiukan epäsäännöllisesti lueskelemassa.
Sekä edellisellä pidemmällä raittiudella kaksi vuotta sitten että tällä kerralla on yhteistä se, että päätin käydä puhumassa ulkopuoliselle ihmiselle siitä, että olin täydellisen kyllästynyt juomiseeni ja halusin lopettaa. Ensimmäisellä kerralla tämä tapahtui AA-kokouksessa, tällä kertaa työterveyslääkärillä. Molemmilla kerroilla yhteistä oli se tunne, että nyt on tullut se hetki, jolloin juomiseni on aiheuttanut minulle sellaisen pohjakosketuksen etten enää samaa rataa halua jatkaa. Edellisellä kerralla homma jäi kai kuitenkin sitten vähän puolitiehen, ja piti vielä pari vuotta kokeilla ja todeta ettei juominen ole edelleenkään minun juttuni.
Juurikin tässä piilee se viisaus jolla on eteenpäin menty. Minulle riittää etten tänään juo, huomisesta kun ei vielä tiedä ja menneeseen ei voi enää vaikuttaa. Itsensä kanssa vaan sujut juuri nyt, kyllä se elämä omalla painollaan sujuu. Paremmin tai huonommin, mutta juomalla se sujuisi vain surkeasti.
Kolme kuukautta merkitsee jo aivan oikeaa irtiottoa alkoholista, jatkossa tie alkaa ainakin minun kokemukseni mukaan näyttää lähinnä reitiltä ETEENPÄIN. Kyllä jokaisessa vaiheessa omat haasteensa on eikä riippuvuudesta noin vain selvitä, mutta joka ikinen hetki NYT ratkaisee: nyt sinä kohtaat sen, mitä elämä antaa ja sitä kohtaamista sitten piisaakin. Alakuloisuuden antaessa periksi homma osaltaan helpottuu jo kovasti, mutta sitten onkin hyvä keskittyä myös sen hyvinvoinnin yms. ylläpitämiseen. Itselläni retkahtelua tuppasi tapahtua aina vaiheissa, joissa alkoi olla ikään kuin liiankin helppoa olla. Olemisen helppoudesta kannattaa muistaa se, että loppujen lopuksi se perustuu jatkossakin aika yksinkertaiseen asiaan: siihen, ettei sitä olemistaan enää tee mahdottomaksi juomisellaan.
Sata päivää alkotta meni tällä viikolla rikki, eteenpäin edelleen porskutetaan.
Itsekin tämän kanssa tasaapainotellaan, edellinen pidempi raitistelu päättyi juurikin tällaiseen liian helppoon vaiheeseen vähän salakavalasti. Enää tämä raittiina olo ei ole pelkästään hampaat irvessä kärvistelyä, vaan voi jo keskittyä tähän elämiseen ja olemiseen ihan sellaisena kuin se vastaan tulee. Toisaalta täytyy edelleenkin siellä takaraivossa pitää se ajatus, että yksikin ryyppy ajaa minut todennäköisesti sellaiseen henkiseen ahdinkoon, johon en halua enää palata.
Tässä loppukevään ja kesän aikana kun on tullut aloiteltua harrastusta, joka vaatii jonkun verran baarissa hengailua, niin yllättävän hyvin on sujunut, vaikka itseäni etukäteen hiukan epäilytti. Eipä sitä loppujen lopuksi muita hirveästi kiinnosta vaikka itse juonkin kokista tai muuta alkoholitonta, kunhan ei nyt tee siitä mitään numeroa. Omassa päässä se nyt vaan on tuntunut vaan niin itsestäänselvältä, että “kaikkihan baarissa juo kaljaa”. Ei juo, eikä sitä juomattomuutta tarvitse sen kummemmin alkaa selittelemään, jos ei halua.
Toisaalta humalaiset ihmiset ovat enemmän tai vähemmän alkaneet ärsyttämään, joten humalaisen seuran välttäminen on tällä hetkellä ihan tarpeellista. Toisaalta baareissakin on pääosin kohtuufiksua porukkaa, jos niitä pahimpia räkälöitä välttelee. Ja ainahan se helpottaa kun lähtee itse kohtuuajoissa kotiin nukkumaan. Tai ulos kävelemään niitä pahimpia vitutuksia pois.
Neljä kuukautta meni sitten rikki. Kohtuullisen tasaisesti on elämä meenyt eteenpäin eikä alkoholia ole lähestulkoon ollenkaan tehnyt mieli. Ehkä jokin on vihdoin on loksahtanut paikoilleen, kun ei alkoholia vastaan ole tarvinnut taistellla vaan siitä on tullut minulle yhdentekevä asia. Baareissakin on tullut muutaman kerran käytyä, mutta vesi/limulinjalla ollaan pysytty. En ole vielä hirveästi tuttuja tavatessani juomattomuuttani jaksanut ruveta selittelemään, kyllä sitä on selväpäinenkin seura kelvannut, ja jos ei kelpaa niin eipä ole minun ongelmani.
Tällä kertaa tätä raittiutta olen pitänyt lähestulkoon itsekseni yllä, kerran kuukaudessa olen kuitenkin käynyt työterveyshoitajalla päivittämässä tilannettani. Yllättävää kyllä, tuo on ollut riittävää apua minulle, alun kankeuden jälkeen. Olen myös harkinnut AA:ssa käyntiä, koska edellisellä kerralla sain sieltä pidemmän raittiuden. En nyt ole tuotakaan sulkenut pois, mutta tällä hetkellä minulla on sellainen olo, etten halua mennä muistuttamaan jatkuvasti itseäni siitä, että olen alkoholisti. Tokihan minä olen, mutta olen myös paljon muutakin. Elämä kantaa kuitenkin eteenpäin päivä kerrallaan, selvinpäin kohti uusia seikkailuja.
Tsemppiä Jokke! Neljä kuukautta on aika hyvä aika jo. Täytyy vaan ymmärtää, että ei kannata ottaa sitä ensimmäistäkään. Toiset ei voi syödä pähkinöitä, me ei voida juoda viinaa. Ei se sen kummempaa ole.
Taas on uusi kuukausi lähestulkoon vierähtänyt, syksykin alkaa jo pikkuhiljaa todenteolla iskeä päälle. Viisi kuukautta raittiutta tulee nyt viikonvaihteessa täyteen. Enpä olisi tähän uskonut keväällä pystyväni, tässä sitä kuitenkin ollaan.
Vaikka kohtalaisen helposti ollaan eteenpäin menty, niin täytyy myöntää että pieniä häivähdyksiä juomishimosta on silloin tällöin iskenyt. Tässä on kuitenkin nyt joutunut tutustumaan itseensä ja omiin tuntemuksiinsa ilman alkoholin tuottamaa filtteriä. Ja joutunut toteamaan, että ehkä kaikki “negatiiviset” luonteenpiirteet ei johdukaan alkoholista, tuntuu vaan että alkoholi joko korostaa tai tukahduttaa noita luonteenpiirteitä. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että nuo tunteet on parempi kohdata selvin päin, vaikka edellisestä humalasta ja krapulasta on jo reilusti aikaa, en edelleenkään tunne vetoa siihen kurjaan tilaan. Ehkä nuo pienet ajatukset juomisesta ovat vain sitä, etten jollain tasolla haluaisi kohdata itseäni. Mutta toisaalta myös jännittää mitä sieltä alkoholin turruttaman ihmisen takaa oikein löytyy, hyvine ja huonoine puolineen.
Alkottomalla linjalla siis edelleen jatketaan, hyvää syksyn alkua itse kullekin.
Ilman muuta se pitää myöntää: mahdolliset juotatukset eivät ole epäonnistumisia, vaan niiden kohtaaminen kaikkien muiden tunteiden ohessa on se juttu! Omalla kohdallani jokin merkittävämpi käänne tuntui tapahtuvan ehkä kahdeksan kuukauden paikkeilla, mutteivät ajoittaiset mielessä häivähtelyt ole edelleenkään aivan tavattomia, vaikkei nyt himoistakaan voi varsinaisesti puhua. Anna ja itsellesi aikaa, mikään tulee olemaan tuskin sen vaikeampaa kuin jo tähän mennessä kokemasi. Ja jos tuleekin, niin ei siihenkään kuole
Taas on kuukausi vierähtänyt, puoli vuotta raittiutta läjähti plakkariin. Eteenpäin ollaan menty omalla painollaan, juomattomuudesta on jo alkanut tulla normaali olotila, johon ei enää jatkuvasti tarvitse kiinnittää huomiota. Syysväsymystä hiukan liikkeellä, johtunee myös siitä, että olen joutunut viikolla käymään baareissa. Tosin esiintymässä, ihan kokiksen voimalla. Jännää puuhaa, mutta palkitsevaa. Viikonloppuna sitten varmaan ehtii taas nukkumaan.
Näillä mennään eteenpäin, raitista syksyä itse kullekin.
Hienoa Jokke ja hyvältä näyttää, minulla alkaa lähennellä puolentoista vuoden raittiutta ja aika lentää kuin siivillä, enää ei tosiaan tarvi joka ajatuksissa peilata elämäänsä juovaan aikaan tai alkoholiin yleensäkään, tunne on vapauttava .
Taas on se aika kuukaudesta, eli seisemän kuukautta raittiutta paukahtaa rikki. Tasaisesti on mennyt, eikä viinapiru ole kuiskutellut olkapäällä. Elämää raakana, se tuntuu tällä hetkellä hyvältä.
voimia jatkamiseen, voisi ajatella sen mielialankin jossain vaiheessa alkaa kohentumaan. Etenkin, kun liikuntaakin harrastat. Joskushan muutokset vaan ottaa pidemmän aikaa ja sitten näkyviä (ja tuntuvia?) tuloksia voikin tulla yhtäkkiä hetkessä