Kokemuksia Terapiatehtaalta?

Hei kaikille,

Minä olen uusi tyyppi täällä - ongelmani on tosin ehtinyt kasvaa ja kehittyä jo vuosien ajan. En pärjää alkoholiriippuvuuteni kanssa enää omien ja läheisteni avuin. Minusta ollaan todella huolissaan, itseni mukaan lukien, ja se, että pääsisin hoitamaan itseni kuntoon, on ensisijaista saadakseni pitää parisuhteeni.

Minulla on vierelläni upea, viisas mies, joka on joutunut kärsimään vuokseni liikaa. Hän on suurin rakkauteni, ja häpeän niin paljon hänelle aiheuttamiani surun, pelon ja ahdistuksen tunteita. En tiedä, kuinka kauan menee aikaa siihen, että voi antaa itselleen anteeksi teot, joita on tehnyt täysin ajattelemattomassa tilassa. Äitini on ollut huolesta suunniltaan, ja hänen on ollut erityisen vaikeaa ymmärtää, että olen ajatunut tähän tilanteeseen. Isäni on alkoholisti, enkä ole kuullut hänestä lähes 10 vuoteen. Paras ystäväni ajattelee minua joka päivä, ja toivoo muutosta. Olen tyypillinen “kiltti tyttö”, joka on tottunut hoivaamaan muita, ja olemaan porukasta se myönteinen ja pärjäävä.

Niin, Terapiatehdas. Löytyisikö täältä joku, jolla olisi kokemuksia paikasta? Mieheni ja äitini ovat luvanneet maksaa hoidon, mikä tuntuu minusta kamalalta, koska itselläni ei ole nyt mahdollisuutta olla taloudellisesti apuna, mutta myös osoitukselta siitä, kuinka paljon he minua rakastavat. Ymmärrän, että kohdallani on mahdollista vain täysraittius. Haluan voida hyvin ja nauttia elämästä. Olen niin pahoillani siitä, että olen tuhonnut itseäni, ja aiheuttanut niin paljon hätää minulle rakkaissa läheisissä ja ystävävissäni. Haluan luottaa siihen, että voin kääntää suunnan, ja selviytyä tästä voittajana.

Kiitos kaikille, jotka luette, ja varmaan myös tavoitatte viestini sisällön :slight_smile:

Laitoshoito pelottaa ihan hirveesti, lähinnä siksi, että joutuu olemaan erossa läheisistä, yksin, vaikka onkin yhteisössä. Mulla on myös sellainen käsitys, että maksusitoumusta ei ihan helposti myönnetä, ja samaan aikaan tuntuu kohtuuttomalta, että lähipiirini maksaisi kuntoutuksen.

Mutta se Antabus? Onko raittius onnistunut lääkkeen ja esim. A-klinikan tuella. Minkälaisia sivuvaikutuksia? :open_mouth:

Antabus toimii loistavasti. Ei sivuvaikutuksia. Aamulla kun ottaa napin niin ei tarvitse miettä asiaa sen enempää. 4 viikkoa mennyt toistaiseksi ilman ongelmia.

Antabus toimii loistavasti. Ei sivuvaikutuksia. Aamulla kun ottaa napin niin ei tarvitse miettä asiaa sen enempää. 4 viikkoa mennyt toistaiseksi ilman ongelmia.
[/quote]
Kuulostaa hyvältä. Sitten se nappi täytyy aina vain ottaa. Se on varmasti asia, mitä mun lähipiiri pelkää… Luottamus on tällä hetkellä mun kykyihin jokseenkin vähissä. Jaa mut saakos niitä kapselina ihon alle? Oma motivaatio on tällä hetkellä ihan huipussa :stuck_out_tongue:

Antabus toimii oikein hyvin useimmilla. Minullakin aikoinaan. :slight_smile: Se on vaan helppo “unohtaa” ottaa.

Terapiatehdas on tiemmä varsin hyvä hoitopaikka, etenkin naisten yksikkö. Jotkut kunnat (ainakin Helsinki) antaa sinne vielä maksusitoumuksia, ja sellasta voi käydä pyytämässä kunnan päihdeklinikalta.
Mutta jos läheiset maksaa koko hoidon, niin sehän ainakin nopeuttaa hoitoon pääsemistä.

Heillä on niin kova huoli minusta, että jotenkin meinaavat maksuasiat saada sumplittua. Juuri äsken viestittelin puolisoni kanssa, ja mikäli (JA KUN!) haluan parisuhdettamme jatkaa, ei pelkkä avoilu lääkkeen ja A-klinikan turvin kuulemma riitä. Ymmärrän kyllä.

Nyt istun nenäliinapaketin kera sohvalla, ja vain itkenitkenitken. No, en ainakaan juo :laughing: Mulla on niin lohduton olo, ja mä haluan hoitaa itseni kuntoon. Toivon, että mies saa tarvitsemansa keskusteluavun, jotta voimme jatkossa rakentaa suhdettamme luotettavaksi, syväksi ja alkoholittomaksi. Hän todennäköisesti lopettaa myös käytön, tuekseni, Mikäli ei käy niin, että vuosien aikana on kertynyt jo liikaa pettymyksiä, eikä hän enää jaksaa elää pelossa. Sitten mä en tiedä mitä mä teen. Nyt hän on lähtenyt pois kotoamme, ja mun täytyisi saada itseni sinne Terapiatehtaaseen mahd.pian. On niin yksinäinen olo, ja tiedän sen ansainneeni. Ruoka ei maistu, enkä saa unta. Tiedän kuitenkin, että minua ei ole täysin hyljätty. Kaikki tärkeimmät ihmiset ovat vain nyt poissa luotani, joko välimatkan takia tai muuten.

Kiva kuulla hyvistä kokemuksista paikkaan liittyen. Kyllä mua jännittää!

.

Kiitos kannustavasta viestistä! :smiley: Kyllä vertaistuki tuntuu tässä tilanteessa tärkeältä. Pari kyyneltä tirahti heti lisää, kiitollisuudesta :slight_smile: Vaikka kokemukset, päihteiden käyttö ja sen aiheuttamat huolet ovat erilaisia, kaikilla omanlaisiaan, jaamme yhteisen ymmärryksen siitä, miltä tuntuu voida huonosti. Ja se, miltä tuntuu olla vihdoin siinä pisteessä, että muutos on pakko tehdä, ei enää tahdo jatkaa. On niin paljon menetettävää.

Hyvä idea tuo auttava puhelin, täytyy ehkä tarttua luuriin jos olo menee aivan liian kurjaksi.

Mennyttä en voi muuttaa, valitettavasti. Mut nyt ja jatkossa voin, ja haluan valita toisin.

Kokemuksia terapiatehtaalta…E-Suomen kalleimpia mestoja/yksityinen. Siel on bisnesajattelu päällimäisenä, hienot o kuvat ja esitteet…todellisuus oli toista. Addikti hoitamassa addiktia :cry: :cry: vähän riskaabelihommaa. ÄLÄ IKINÄ vie sinne omia kolmiolääkkeitäs, jotka kuuluu tulla talon puolesta.Et tule ikinä saamaan takas, asuinolosuhteet surkeat. Ei täs mihinkään naantalin kylpylään oltu menossa, mut siin naisten yksikössä kaik oli nuppineulal kii, ja asiat hoituivat samaan malliin manana-mentaliteteetilla. Henkilökunta vaihtuu alati, osa todella sydämellä mukana mut johtopuoli on todella mielivaltasta, ja vain ja ainoastaan raha ratkaisee…Jäi sellanen tyhjän mainostamisen ja sumutuksen tunnelma. Kogniitivinen terapia oli kopioitu Jpään sosiaalisairaalan monisteista. Ketostix kirjoitti ettei sinne mennyttä porukkaa ole paljon näkynyt…no ei varmaan (ovat joko menneet takas, tai vetäneet ittesä jojoon.) Mun kaveri yritti tappaa ittesä sieltä tullessaan, ja on siitä paikasta kyllä moni muukin valittanut/joka paikan kiertäjälle tää on ideaalinen mesta. :confused:
Kantanarkit on aina tervetulleet, heist saa eniten massia/pitkät hoito-ajat. Mikäs siinä jos siivousryhmä terapia inspiroi…mielenkiintoinen hoitola todentotta. Eiks toi jo jotain kerro, et sinne on hoitajille ja johtajalle maksullinen puh.nro??Never again. Jpää ja tuustaipale on ihan hyviä mestoja tää oli ylivoimasesti kaamein kokemus mulle, naisetki tappeli ku hyeenat.Sit jos sulle jotain sattuu, niin nummelaan terveysasemalle vaan, siin on se “terveydenhoito”. Sosionomin ainoo hobby on panna sut kiiruhtamaan sossun osto-osoituksia, muut asiat voi ja jääkin retuperälle…Tosi hyvä bisnesidea tässä. Onnee vaan ja paljon jaksamisia… :slight_smile: