Olisin kiitollinen jos saisin hoitokokemuksista tai asiasta muuten tietäviltä vastauksia tähän ketjuun.
Eli aiheena on Minnesota/Myllyhoidot.
Olen muutaman kuukauden ajan miettinyt hoitoon menoa koska en pysty saamaan juomista katki mitenkään muuten. AA:ta olen yrittänyt nyt jo 6 vuoden ajan epäsäännöllisen säännöllisesti ja kaksi kertaa olen käynyt aiemmin holistilassa; Järvenpäässä ja Tyynelässä. Tuollaisiin “tavallisiin” holistiloihin en enää koskaan mene, siellä en koe saavani mitään muuta kuin nimenomaisesti hetkellisen katkon juomiseen. Haluaisin löytää kunnon hoitopaikan ja en oikein keksi onko mitään muuta olemassa kuin minnesota-mallin hoito. Vai onko?
Tietämystä alkoholismista kyllä löytyy mutta kun se ei tunnetusti yksistään auta eikä tieto ole sitä ratkaisevaa ymmärrystä antanut eikä koskaan tule yksistään antamaankaan.
Olen koettanut siis lähinnä AA:n kautta löytää ratkaisua mutta en ole vaan sopeutunut sinne monista, sadoista palavereista huolimatta. Ja aivan varmasti olen tosissani sitä yrittänyt, sen uskallan sanoa. En ala ruotimaan syitä nyt siihen miksi se ei mielestäni ole kohdallani toiminut.
Olen saanut alustavan sitoumuksen, suullisen, sosiaalityöntekijältä hoitopaikasta mutta sitä en sitten tiedä, että maksaisiko kunta minnesota-hoidon joka ymmärtääkseni on poikkeuksetta huomatavasti kalliimpi kuin tuollainen Järvenpään sosiaalisairaalan tapainen paikka. Omaa varallissuutta ei ole hoitoon lähteä.
Olen myös miettinyt sitä, että jos pääsisin jonnekin Minnesota-hoitoon niin niissä ilmeisesti yleensä on annettu iso merkitys läheistapaamiselle hoidon loppuvaiheessa? Minulla ei ole perhettä, seurustelen kylläkin ja olen viime kuukaudet syvästi harkinnut eroa ja olen tullut siihen tulokseen että se olisi kaikista järkevin ratkaisu ja koen että suhde on ollut yksi suurimmista esteistä sille etten ole päässyt alkuun raittiudessa. Eli se/hän on mahdollistaja monessa mielessä. Vanhemmat minulla on ja suhteeni heihin on ollut hyvin sairas koko elämäni ajan ja he ovat olleet myös suuressa mahdollistajan asemassa. Olen onnistunut viimein rimpuilemaan irti heistä suhteellisen hyvin viimeisen vuoden aikana ja siksi haluaisin todella pysytellä heistä tietyssä mielessä erossa. Eli en kyllä varmasti missään nimessä suostuisi heidän kanssaan olemaan tekemisissä hoidossa, eli läheistapaamisessa. Ei kai nyt sentään ole tarkoituskaan kun on kyseessä aikuinen ihminen joka ei enää kotona asu? Ymmärrän, että läheistapaaminen on siis tarkoitettu niille läheisille joiden kanssaan on tekemisissä ja monen kohdalla tietysti oma perhe; vaimo/aviomies sekä lapset jne. Olen siis hyvin erakoitunut ja oman näkemykseni mukaan minulle olisi parasta jättää kaikki piirit ja sairaat läheissuhteet ja jossain vaiheessa vaihtaa maisemaa ihan fyysisestikin ja päästä eroon mahdollisimman hyvin mahdollistajien vaikutusalueesta.
Ehkäpä tässä oli jo ihan tarpeeksi alustusta ja kiitän jo valmiiksi, jos saan asintuntevia vastauksia kysymykseeni.