Kokemuksia interventiosta?

Pistäydyin palstalle pitkästä aikaa ja täällähän tuntuu olevan kaikki ennallaan :wink:

Tällä kertaa kyse ei ole omasta tilanteestani (minulla menee mainiosti, jos se jotakuta kiinnostaa :slight_smile: ) vaan kirjoitan ennemminkin alkoholistin läheisen ominaisuudessa. Tämä oli kyllä näkökulmani tänne myös enemmän kirjoitellessani: eli olen siis sekä itse alkoholiongelmainen että joudun seuraamaan alkoholismia lähipiirissäni. Eli onko kenelläkään palstalaisella kokemusta ystävien ja läheisten tekemästä interventiosta? Eli siis suomeksi sanottuna ovatko ystävänne ja perheenjäsenenne istuttaneet teitä alas keskustelemaan alkoholiongelmasta ja hoitoonlähdöstä? Ja jos näin on tapahtunut, oliko siitä mitään hyötyä?

Tällaista “viimeistä” keinoa pohditaan erään ystäväni kohdalla ja itse suhtaudun hankkeeseen vähän skeptisesti. Tunnen alkoholistin ajatusmaailmaa sen verran paremmin, että tuollainen toimepide saattaa helpostikin kääntyä ainoastaan hyväksi syyksi ryypätä lisää. Eli siis onko teillä kokemusta siitä, toimiiko tällainen missään muuaalla kuin Doctor Philin ohjelmissa?

Ei ole omalle kohdalle kovin painokasta interventiota osunut kaverien tai rakkaiden taholta. Frendit oli jossain vaiheessa pahimpina aikoina tosi huolissaan kyl, ja kyselivät usein huolestuneena että miten menee ja onko mulla kaikki ok, mutta kukaan ei uskaltanut ottaa asiaa niin painokkaasti esille että sitä olisi voinut sanoa interventioksi.

Mun paras kaveri (joka on myös bändikaveri) oli välillä tosi huolissaan ja vihanenkin mun juomisesta, mutta minusta se kuulosti silloin lähinnä nalkutukselta. No, rakkaudesta ja huolestumistaan hän nalkutti, ymmärrän sen jälkeenpäin.

Vakituisia parisuhteita mulla ei sillon ollutkaan kun juominen oli pahimmillaan 2006 ja 2007. joten sain sikälikin “ryypätä rauhassa”. Luultavasti ihan tarkotuksella välttelinkin sitoutumista kehenkään.

Mun lähimmät kaverit on etupäässä satunnaisjuojia/kohtuukäyttäjiä, eivät ihan raittiita…(paitsi että joukossa on pari streittaria)
Heillä ei siksikään ole paljon tietoa tai kokemusta oikeista päihdeongelmista.

Ystävän tekemältä interventiolta ei ehkä kannata odottaa suuria tuloksia, mutta se kannattaa silti tehdä.
Lykkyä tykö. :slight_smile:

Kiitos kun kerroit. Tämä tapaus on aika paljon pahempi kuin kuvailemasi tilanne (mistä olen iloinen, koska en halua kenenkään vastaavaan jamaan joutuvan :slight_smile: ) Ystäväni juomiseen ovat yrittäneet keskustelemalla puuttua niin työnantaja (epäonnistui ja antoi ystävälleni potkut), vaimo (ei onnistunut, vaan lähti), työtoverit, ystävät, perheenjäsenet ja kadun miehet. Kyseessä olisi ihan sellainen oikea väliintulo, jossa ovat läsnä kaikki jotka vielä vähänkin tästä ihmisestä välittävät. Samoin tarkoitus olisi varata paikka katkolle (putki on jatkunut pian 3 kk) niin, että hänet myös saadaan välittömästi asiassa eteenpäin, mikäli viesti perille menee.

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että juomisen saa ottaa ja se pitää ottaa puheeksi. Minulle juomisesta ehti huomauttaa pari ystävää, veli sekä yksi työkaveri. Ja kyllä se pysäytti. Ei heti, mutta sellainen ajatus siitä jäi itämään, että ei tämä nyt taida enää olla ihan hallussa…

Kuulostaa jo siltä, että voisi alkaa pohja häämöttää. :confused:

Minkälaisena tuo ystäväsi itse näkee tilanteensa? Onko hän mielestään ihan ongelmaton ja klaaraa alkoholinkäytön, vai onko hän valmis myöntämään jo että ongelma on?
Interventio ja sinne katkolle meno vois tehota aika täysillä, jos ihminen alkaa jo uupua juomiseensa ja tajuaa että huonosti menee.
Tosin; intervention tarkotushan on saada ihminen tajuamaan se, ellei se itse vielä tajua.

Toivottavasti kaverisi pääsee sinne katkolle saamaan ensiapua tuohon ongelmaansa. Sitten vaan täytyy funtsia, että mitäs sen ensiavun jälkeen… Mutta se on sit uusi tilanne.

Riippuu siitä mitä tarkoitat “hyödyllä”.

Jos tarkoitat että onko interventiotyyppisestä istunnosta apua läheisesi päihteidenkäytön lopettamiseen, tuskin. Jos olisi se perustuisi väärälle pohjalle. Jos päihdeongelmainen läheisesi lopettaisi käytön lähipiirinsä “painostuksesta”, niin koko homma olisi silloin päälaellaan koska hänen päihteidenkäyttönsä lopettaminen perustuisi muihin ihmisiin. Hän ei lopettaisi käyttöä silloin itsensä vuoksi, vaan läheistensä. Päihteettömyys olisi siis riippuvainen lähipiirin ihmisistä, ja näin ollen myös vastuu olisi lähipiirillä. En usko että sinäkään Mithril haluaisit olla loppuelämäsi jollakin tavalla vastuussa siitä käyttääkö kys. hlo aineita vaiko ei.

Mutta jos tarkoituksesi on pelastaa oma elämäsi, jottei päihdeongelmainen lähipiirisi jäsen pääse tuhoamaan myös sinun elämääsi, uskoisin intervention- tyyppinen väliinmeno voi toimia erittäin hyvin.

Toisin sanoen, “interventio” toimii ainoastaan silloin kun tarkoituksena on pelastaa päihdeongelmaisen ympärillä olevien oma elämä. Sen sijaan päihdeaddiktiota potevaa itseään ei edelleenkään voi pelastaa kukaan muu kuin addiktiota poteva itse.

Karua, mutta totta.

Sellaiset interventiot, joita tehdään tohtori Billin toimesta ovat tavallaan vähän oma lukunsa. Tähän liittyy ilmeisesti myös lainsäädännöllisiä asioita, eli Billin tapauksessa nimi paperiin ja sen jälkeen potilas pakkohoitoon. Suomen lainsäädäntö ei tätä mahdollista. Interventio ylipäätään on minusta aikatavalla ammattilaisten tekemä toimenpide.

Myllyhoito-konsepti ja miksei mysö muut alkoholisteille tarkoitetut hoidot ovat tavallaan interventiotyyppisiä - jos potilas saadaan hoitoon asti, niin raitistumisen motivaatiota on ainakin jossain määrin mahdollista etsiä ulkopuuolisinkin voimin. Tätä tarkoitusta tukevat ainakin nk. läheisviikonloput, joissa alkoholisti saatetaan tietoiseksi omasta toiminnastaan.

Lähimmäinen, joka haluaa auttaa juovaa alkoholistia, voi mahdollisesti helpottaa alkoholistin hakeutumista hoitoon. Tämä edellyttänee sellaista vuorovaikutussuhdetta, joka ei perustu holhoamiseen tai syyttelyyn. Lähimmäisten suhtautumisesta juoviin alkoholisteihin on esitetty ohjeita nimettömien alkoholistien kirjassa. Taitaapa myös Kojo asiasta jotain mainita alkaen sivulta 225.

Kiitoksia kaikille kiinnostavista ja asiallisista vastauksista :slight_smile:
[/quote=“rc.”]
Minkälaisena tuo ystäväsi itse näkee tilanteensa? Onko hän mielestään ihan ongelmaton ja klaaraa alkoholinkäytön, vai onko hän valmis myöntämään jo että ongelma on?
[/quote]
Hän myöntää auliisti olevansa alkoholisti ja pilanneensa juomisellaan kaiken, mitä hänellä on ollut. Mutta sehän on vain hyvä syy juoda lisää, koska elämä on niin hirveää ja epäreilua. Ja sitäpaitsi hänhän on sairas: eihän syöpäpotilastakaan hylätä ja tuomita niin miksi sitten hänet. Eli juuri sitä turhauttavaa ja raivostuttavaa pelaamista ja pyörittämistä ja vastuunpakoilua. Kyllä te tiedätte. Minä ainakin tunnistan noista jutuista itseni - ainakin tietyllä tasolla.

Totta puhut. Kerrotko vähän tarkemmin mitä tarkoitat tuolla läheisten elämän pelastamisella? Eli siis millä tavalla läheiset hyötyvät interventiosta, vaikka siitä alkoholistille ei mitään ratkaisevaa apua löytyisikään? Itse näen tilanteen sellaisena, että tämä ystäväni saataisiin ehkä jotenkin taivuteltua katkolle ja siinä kaikki: juominen jatkuisi varmasti jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Eli siis se todellinen halu elää ilman alkoholia puuttuu ja sitä ei todellakaan herätä kukaan ulkopuolinen.

Lukaisepas tää ketju tuolta kotikanavalta: viewtopic.php?f=2&t=23363

Siinä tulee esille juuri näitä asioita. Interventioajatukseen yleensä liittyy toi hoitoon ohjaus. Mutta ihan oikeasti en usko että se voi pidemmän päälle kantaa jos ihminen lähtee hoitoon ympäristön paineesta. Mun mielestä oleellisin juttu on nimenomaan se, että lähipiiri jollakin tavalla selkeästi sanoutuu irti päihdeongelmaisen päihteidenkäytöstä. Tavallaan se on vain sitä että lähipiiri ottaa vastuun itsestään, ja rajaa sen vastuun itseensä. Siis tekee selväksi sen että se vastuu rajoittuu jokaisella aikuisella ihmisellä loppujenlopuksi tasan tarkkaan vain itseen. Yleensähän kun joku piehtaroi huomiotaherättävissä ongelmissa, se homma lipuu tilanteeseen jossa kaikki ovat koko ajan vastuussa jostakin toisesta ihmisestä, eivätkä itsestään. Esim. päihdeaddiktien ympäristö kokee olevansa jatkuvasti vastuussa toisen päihteidenkäytöstä, ja päihteilijä puolestaan on jatkuvasti vastuussa lähipiirinsä pahoinvoinnista. Tuollaisen interventiontyyppiseen istunnon (tai miten sen sitten toteuttaakin, sen voi toteuttaa monella tavalla) merkitys on juuri siinä, että vastuut palautetaan jokaiselle itselleen. Jokainen sanelee ainoastaan oman elämänsä säännöt. Siitä seuraa yleensä kaikinpuolinen helpotus. Päihdeaddiktin ei tarvitse enää tilittää aineidenkäyttöään, eikä piilotella puulloja yms. koska kukaan ei vaadi häntä tilille asioista joita hän tekee itselleen. Koko tilanteesta tulee avoimempi kun kenenkään ei tarvitse olla tilivelvollinen omista asioistaan kenellekään. Toi Santerin juttu tossa on hyvä esimerkki juuri siitä.

“Kerrotko vähän tarkemmin mitä tarkoitat tuolla läheisten elämän pelastamisella? Eli siis millä tavalla läheiset hyötyvät interventiosta, vaikka siitä alkoholistille ei mitään ratkaisevaa apua löytyisikään?”

Toisin sanoen lähipiirin ei tarvitse enää kuluttaa energiaa toisen ihmisen kontrolloimiseen vaan lähipiiri voi kohdistaa energiansa itseesä. Se energia minkä kuluttaa toisen ihmisen kontrolloimiseen on pois itseltä ja omalta elämältä. Loppujenlopuksi, mitä ihmettä se kenellekään kuuluu mitä joku toinen aikuinen ihminen päättää tehdä itselleen ja elämälleen?

Tosaalta mm. Minnesota-hoidon sivuilla mainitaan, että usein halu raitistua saattaa herätä vasta hoidossa. Onhan siinä kuukausi aikaa “heräillä”. En sitten tiedä, että onks vaan kyseisen hoitolan mainoskikka… Toisaalta kyllä hoidosta aina varmasti jotain jää käteen, jos siellä ollaan kuitenkin kuukausi intensiivisesti.

Kiva kuulla Mithril että sulla menee hyvin :smiley:

Onhan siinä juomisen jatkumisessa sekin puoli, ettei uskalla lopettaa, tai ei uskalla lopettaa yksin. Pelkää vierotusoireita, pelkää mitä elämään jää, jos lopettaa, pelkää kohdata oman häpeänsä tai syyllisyytensä. Jos juova onnistutaan saamaan valvottuun katkaisuun voi käydä niin, että lopettamisen pelko poistuu lopettamisen myötä, ja vähän pitempi jakso siellä saattaa osoittaa elämässä selvitymisenkin mahdollisuuksia. Sellaisia puolia, joita ei juodessa tule ajatelleeksi.

Interventio ei taida olla kovinkaan käytetty keino Suomessa.

Saman kaltaista viestiä on muistaakseni myös Kalliolan ja myllyhoito ry:n sivuilla, eli kyllä koko hoitomalli lupaa, että raitistumis-motivaatio saattaa löytyä vasta hoidon aikana. Sitä en sitten tiiä, käykö niin ihan useinkin.

Olikohan se Kojo vai kuka joka mainitsi kirjassaan “aivopesuun perustuvat hoitomallit”… tms. Hmph…

Hoidon pituus ei sinänsä tunnu olevan kovin ratkaseva tekijä. Monissa julkisissa kaupungin päihdehoitoloissakin ollaan vähintään kuukausi, ja aniharva sieltä tuntuu saavan oikein pysyvästä raittiudesta kiinni. Ne pärjää pisimmälle selvinpäin, jotka siirtyy hoidosta johkin kuivaan, valvottuun asuntolaan asumaan.
On noiden julkisten parantoloiden asiakasryhmäkin tosin aika paljon moniongelmaisempaa ja syrjäytyneempää kuin yksityisten.

Psykologien mukaan uuden toimintatavan omaksuminen vie hieman alle kuukauden, eli sikäli kai hoitojen aika on mietitty tarkkaan. Ympäristö vaikuttaa aivan varmasti siihen, miten tuota “uuttaa tapaa” onnistuu ylläpitämään. Jos ihmisellä on huolehtivia omaisia jotka kannustavat hoitoon, tukea myös hoidon jälkeiseen elämään tuntuisi löytyvän.Lähtökohdat ovat ainakin paremmat kuin syrjäytyneillä. Eli sikäli tuota “hoitoon vastoin ongelmaisen tahtoa” -malllia voisi aivan hyvin kokeilla, jos lähipiiri siihen kannustaa.
Mutta sitten nämä syrjäytyneet…On osiaankin aika vaikea pitää kiinni raittiudesta, jos lähipiiri on ongelmaista. Kaikki eivät halua välttämättä jäädä yksin, vaikka se oliskin oman hengen/terveyden kannalta välttämätöntä. Syrjäytyneet, hoitoon hakeutuneet alkoholistit kannattaisikin ehkä kannustaa enstisä hanakammin AA:n pariin, koska muita (tervehenkisiä) sosiaalisia ympyröitä heillä ei välttämättä enää ole. (en tiedä vaikka kannustetaankin). Ja toisilla kai nimenomaan se yksinolo on se ongelma, joka ajaa juomaan. Seurana on vain oma pää ja sen tuottama todellisuus. Mutta tämä taitaa olla jo ihan eri aihe, joten ei siitä enempää tässä ketjussa :smiley:

Joo niin olen ymmärtänyt minäkin että minnesotahoito toimii juuri tuolla periaatteella. Se kuulostaa samantyyppiseltä lähestymistavalta kuin miten esim. noissa A&E Interventionpätkissä (linkki löytyy tuosta Santerin ketjusta) toimitaan. Tosin noi TV- showssa toteutettavat interventiot ovat ehkä hieman rajumpia otteissaan…? Että se on joko (johonki miljoona dollaria maksavaan) hoitoon tai ulos läheisten elämästä. Mutta kyllä noista TV- interventioneistakin saa mielestäni silti hyviä toimintamalleja siihen miten yhden ihmisen huomiotaherättäviin henkilökohtaisiin ongelmiin kannattaa suhtautua niinko lähipiirin näkökulmasta.

Suomen minnesotahoidostahan oli täälläkin se yksi YLEn areenan pätkä jossa oli sen avulla raitistuneita tyyppejä (nuori lääkäri, perheen isä jne → kys. pätkää ei ole enää nähtävissä). Siinäkin kyseisten alkkisten lähipiiri oli nimenomaan se joka oli heidät raahannut hoitoon. Lähetymistapa päihdeongelmiin yleensäkin oli hyvin patologinen. Eli siis tyypillinen tälle ajalle. Mutta sen areenapätkänkin haastattelusta ilmeni selvästi se miten iso rooli (minnesotamallin hoitomallissa) sille lähipiirille oli annettu tuon yhden “sairaan” päihdeongelmaisen hoidossa, ja miten suuri vaikutusvalta lähipiirille sysättiin myös sen päihdeongelmaisen raitistumisessa. Siinä areenan haastattelussakin perheenjäsenet esiintyivät koko ajan suuressa roolissa jonkinlaisina päihdeongelmaisen “pelastajina”. Minä en tajua ollenkaan millä logiikalla ajateltuna se voisi olla oikein lähipiiriä kohtaan. Enkä sitä miten se voisi toimia pitkässä juoksussa. Tai voihan se toimiakin pitkässä juoksussa, mutta jos päihdeongelmainen raitistuu lähipiirinsä ansiosta, ja siihen liittyy hoitoon pakottamista, niin kyl siinä on silloin koko kuvio ihan väärässä asennossa. Raitistunut joutuu olemaan loppuelämänsä kiitollisuudenveloissa hänet pelastaneelle lähipiirilleen, jne jne. Minä en tajua ollenkaan minkä helvetin takia ne lähipiirit pitää yleensäkin sekoittaa joidenkin käenpoikasten henkilökohtaisiin ongelmiin. Siksi juuri nois interventioissa nimenomaan se “tee mitä tahdot, ei kiinnosta enää”- ilmoitus on se asia joka niistä kannattaa bongata. Kukaan eikä mikään muu voi ihmistä raitistaa kuin ihminen itse. Jokainen on itse vastuussa omista valinnoistaan oli se addiktio sitten miten voimakasta laatua tahansa. Niin makaa ku petaa. Jos on itse kehitellyt addiktion itselleen, itse siitä kärsikööt.

Minnesotamallin patologinen asennemaailma päihdeongelmaisiin aiheuttaa juuri näitä itsesäälisiä spanieli- ilmeisiä myllyläilmiöitä. Aikuiset äijätkin jumalauta käyttäytyvät ku keskenkasvuiset viattomat pikkupojat ku ovat niin “sairaita”. Kai täs pitäis olla kauheen huolissaan kärsivästä kuolemansairaasta vai…? Perhekin varmasti huolesta mykkyrällään sairaasta läheisparastaan. Minnesotaihmiset kun ovat varmasti osanneet valistaa perhettäkin päihdeongelmien sairausluonteesta. :laughing:

Päihderiippuvuutta ei tosin kannata lähestyä pelkästään psykologian kannalta, koska riippuvuus on niin monitahoinen ilmiö: psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen… ja miksei myös emotionaalinen sikäli jos puhutaan siitä “tunne-elämän häiriöstä”.

Yhtä hyvin kuin psykologiselta kannalta, asiaa voisi lähestyä myös ihan biologiselta tai neurologiselta kannalta; rankasti juoneen alkoholistin keho tottuu olemaan ilman etanolia jonkin väitteen mukaan 6 kuukaudessa, jonkun väitteen mukaan 36 kuukaudessa.
Kai sekin vaihtelee yksilöittäin ja juomishistorian mukaan.

Sitten voisi ottaa huomioon seuraavaksi sosiaalisen näkökannan, lähipiirin ja elinympäristön vaikutuksen jne. jne.

Koska päihderiippuvuus tai tässä tapauksessa alkoholismi on niin kauhistavan monitahoinen sairaus jolla on sekä fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen että emotionaalinen ulottuvuutensa, on sen hoitaminenkin tai siitä toipuminen niin huitsin konstikasta. :slight_smile:

Sehän se mutkikkaaksi asian tekeekin. : )

Joo kyllä, nimenomaan! On tosiaan vaikee olla kovin toiveikas pysyvän raittiuden suhteen, kun syrjäytynyt alkoholisti tulee hoitoon vaikkapa kuukaudeksi. Hoitola-ympäristössä selvinpäin oleminen voi sujuakin, istutaan kiltisti ryhmissä, piirrellään kuvataideterapia tunnilla, nautitaan säännöllisestä laitoselämästä ja hyvästä ruuasta…

Mutta tosiaan; entäs sitten kun pitää lähtee takas ulkomaailmaan ja ainoot ihmissuhteet onkin se ryyppyremmi. :unamused:
AA:ta ja muita vertaistukiryhmiä yritetään tosiaan suositella ainoona oljenkortena (ainakin MÄ yritän), mutta sitten jotkut on kauheen kielteisiä senkin suhteen. Joillain on jopa sinänsä ihan perusteltuja AA -kriittisiä asenteita.
Turhauttavaa tosin sikäli, kun vertaistukiryhmät vois olla monelle syrjäytyneelle ainoo kanava josta löytää selväpäistä seuraa.

Joo, mä olen ajatellut, että jos holisti haluaa käyttää tuota “sairautta” selityksenä juomiselle, siinähän käyttää. Hän häviää siinä vain itse ja osoittaa oman epäkypsyytensä.

Mä katsoin myös tuon pätkän kun se esitettiin televisiossa, mutta en nyt ihan tarkkaan muista sisältöä. Muistan kyllä, että perheet ohjasivat hoitoon. Mä uskon, että kyllä toi “hoitoon pakottaminen” tyyliiin “hoitoon tai kerää kamasi” saattaa toimiakin. Suomessa on mun mielestä kuitenkin pääasiassa valloillaan sellaisen asenne, että mitään voi tehdä, jos alkohoistilla ei ole itsellään halua raitistua.oikein perisuomalaista vastuun sysäämistä. Jos jeppe ei halua lopettaa, voi voi, sitten emme voi tehdä mitään. Ja tämähän on nimenomaan just sellainen asenne, jossa unohdetaan alkoholismin luonne (psyykkinen, fyysinen, henkinen yms ongelma) ja siitä tehdään vain ns. luonteen heikkous. Samaa tasoa ovat nämä AA-löpinät “ehkä et ole juonut vielä tarpeeksi”. Just noilla “totuukisilla” juoppo perustelee juomisensa.

Jos mulla olisi lähipiirissä juovia ihmisiä, kyllä mä ilman muuta haluaisin auttaa. Ainakin yrittää. En vaan sen takia että juoppo häiritsis mun elämää, vaan MYÖS rakkaudesta. Jos joku olis ohjannut minut hoitoon joskus, tietysti olisin kiitollinen kyseiselle henkilölle ja kiiittäisin nätisti, mutta vaikea on kuvitella. että ajattelisin jääväni johonkin kiitollisuudenvelkaan. Jotenkin hassu ajatus. Eiköhän raitistuneena onnistuis keskustelemaan alkoholismistakin lähipiirin kanssa sitten vähän kypsemmällä tasolla, kun mieli on tervehtynyt :smiley:

Mun mielestä tossa Ylen pätkässä tuotiin esille tuota perheen roolia myös sen vuoksi, että jos alkoholistilla on vielä perhe ja ystäviä, jotka ovat huolissaan käytöstä, kannattaa kuunnella heitä. Kaikkea ei ole vielä menetetty. Ennen pitkää siinä käy kuitenkin niin, ystävät kaikkoavat ja perhe väsyy. Siinä vaiheessa -yksin- raitistuminen on jo paljon vaikeampaa.

Jos moni on huolissaan, mutta alkoholisti ei ota heitä vakavasti, hän on joko ylpeä, tyhmä tai itsekäs. Sanotan, että kieltäminen kuuluu sairauden luonteeseen, mutta kyllä tuohon onkeensa ottamiseen tai ottamattomuuteen vaikuttavat mielestäni myös ihmisen henkilökohtaiset luonteenpiirteet. Fine, tyyppi saaattaa raitistua hetkellisesti hoitoon ohjattuna, mutta jos hänellä on noita minitsemiani piirteitä, eikä hän käsittele asioita perin pohjina ja ajan kanssa, varmasti retkahtaa.Ja siitä nämä “myllylämäiset” ilmiöt. Juodaan kun ollaan niin hiton sairaita (ja itsekeskeisiä).

Mä en nyt kyllä oikein ymmärrä. Henkilöt jotka ovat nähneet telkkarista jonkin haastattelun Minnesota hoidosta, lyttää sen ihan maanrakoon. Tulin tänne sivuille koska ajattelin että myös tämä auttaa minua omassa alkoholismissani, mutta täytyy sanoa että jäi ihan paska maku suuhun noista mollauksista. Eihän sillä nyt saatana ole merkitystä millä tavalla raitistuu kunhan raitistuu? Hä?

Itse olen ollut Minnesota hoidossa perheviikonloppuna kun faija oli siellä hoidossa. Minun lisäkseni siellä oli isovanhempani ja faijan veli ja sisko. Tämä oli ihan helvetin hyvä kaikkien kannalta, koska myös lähipiiri tarvitsee “hoitoa” ja suunnan miten edetä tämän asian kanssa. Missään vaiheessa vastuuta hoidon onnistumisesta EI langetettu meidän niskaan. Hoito kesti kuukauden ja tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun faija oli noin pitkään selvänä. Ja ensimmäistä kertaa vakavissaan ja ohjauksessa mietti ja työsti omaa alkoholismiaan.

Tämän viikonlopun yksi tarkoitus oli että jokainen kertoo faijalle mitä tämän juominen on aiheuttanut kunkin elämään. Ajattelin kertoa kuinka helvetin paska faija mulla on ollut ja että olen aina toivonut sen kuolemaa että saisin sen videot. Kun sitten istuin faijaa vastapäätä ja katoin sitä silmiin, niin en pystynyt sanomaan yhtään mitään. Itkin 15 minuttia sanomatta sanaakaan. Minulle tämä teki aivan ihanaa. Huikean iso taakka lähti mun sydämestä. Luulenpa että faijakin sai tästä aika hyvää motivaatiota omaan raitistumiseensa. Tästä on nyt 19 v aikaa ja faija edelleen raitis.

Voisiko joku dokumentin katsonut kertoa minulle millä tavoin faijani joutui kiitollisuuden velkaan tai millaisen suuren vaikutusvallan minä sain tuosta viikonlopusta kun en itse sitä siellä millään tavoin havainnut? Ymmärtääköhän tällaisten väitteiden esittäjät että joku voi ottaa tosissaan teidän täysin virheelliset väitteet ja ehkä sen takia jättää tällaisen hoidon väliin.

Alkoholismin tuloksellinen hoito ei ole mitään mustavalkoista patsastelua psykologisin termein (jolla monesti henkilö haluaa vain osoittaa omaa erinomaisuuttaan), vaan alkoholismia hoidetaan millä keinolla tahansa joka tepsii. Ymmärtääkseni Minnesota hoidolla on kaikista korkeimmat raitistumisprosentit.

Jos keskenkasvuinen käyttäytyminen edistää raittiutta, niin sitten kannattaa käyttäytyä keskenkasvuisesti koko loppuelämä. Sellainen on muuten tosi hauskaa. Paitsi tietysti MoraalinVartijat saattavat paheksua nenänvarttaan pitkin ja kirjoitella nettiin spanieleista. Tuntuu aika hurjalta että tällaine MoraalinVartija voi olla kateellinen alkoholistille, mutta nythän tämäkin ihme on nähty. Ymärrän että pätemisen tarve voi olla sairaalloinen mutta tämä ei ole oikea paikka sille.

Älä välitä kyseisistä kommenteista. Ne on kirjoittanut henkilö tuolta vähentäjien puolelta. Hän JUO itse, eikä usko esimerkiksi siihen, että alkoholismi on sairaus. Jokainen kai tyylillään :unamused: