Kokemuksia AA:sta?

Kuten aiemmassa viestiketjussa kerron, olen uusi käyttäjä Päihdelinkissä ja jälleen kerran uuden raittiin elämän alussa. Aiemmat raitistumisyritykseni ovat kaatuneet aina viikon-parin jälkeen, kun olon kohennettua ja edellisten morkkisten unohduttua olen viinanhimon iskiessä/itseäni huijaten repsahtanut juomaan.

Olen päässyt siihen käsitykseen, että monet päihdelinkkiläiset ovat saaneet apua AA:sta. Itseäni kokoukseen lähtö hieman hirvittää - olen 26-vuotias nainen ja pelkään, etten ns. sopeudu muuhun porukkaan. Lisäksi minulla on tämä “perinteinen” pelko: entä jos joku tuttu saa tietää, että käyn AA:ssa?

Kuitenkin olisin kiinnostunut kokousten sisällöstä ja AA:n toiminnasta: millaisista aiheista kokouksissa keskustellaan? Voiko paikalle mennä vain katselemaan ja kuuntelemaan? Kuinka ensikertalainen otetaan vastaan, mitä kaikkea täytyy itsestään kertoa? Ovatko kokouksissa kävijät aina selvinpäin (itse lapsuuden kokemuksista johtuen pelkään humalaisia miehiä)?
Aiemmassa viestiketjussa minulle kerrottiin, että AA-ryhmiä on myös pelkästään naisille, valitettavasti näin ei omalla paikkakunnallani ole.

Löysin netistä tietoa myös AA:n auttavasta puhelimesta, johon käsittääkseni voi soittaa nimettömänä ja kellon ympäri. Tuota keinoa voisin kokeilla, kun raittius alkaa tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta - luulisin, että sieltä saisi keskusteluapua ja vertaistukea tiukassa tilanteessa.

Näitä asioita on varmasti täällä Päihdelinkissä käsitelty aiemminkin ja olen pahoillani, jos kyselen asioita, jotka täällä on jo sataan kertaan käyty läpi :slight_smile:

AA on miesten ja naisten toveriseura, eli toisin sanoen paikka, johon samasta ongelmasta kärsivät ihmiset kokoontuvat jakamaan kokemuksensa ja toivonsa, auttaakseen toisia saavuttamaan raittius. Mielipiteitä löytyy varmasti yhtä monta, kuin niiden antajaakin, mutta omasta kokemuksestani kertoen, suosittelen lämpimästi tutustumaan. Et tule menettämään mitään, vaan saamaan todella paljon.

Minä olin epävarma ja pelokas mennessäni ensi kertaa ryhmään. Oli helpottavaa kuulla, että kaikki olivat kokeneet saman. Vastaanotto oli silloin ja on yhä edelleen todella ystävällinen ja lämmin.

Voit mennä ryhmään, eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi mitään, jos et halua. Sen sijasta tulet yllättymään siitä, kuinka nuo oudot ihmiset puhuvat elämästään avoimesti, ilman minkäänlaista häpeää tai syyllisyyttä.

Soitto auttavan puhelimeen myös kannattaa. Siellä vastaa yksi meistä, eli saman kokemuksen omaava mies tai nainen.

Jos asuisit täällä Oulun korkeudella, minulla olisi suositella sinulle monta ystävällistä naista, joka voisi lähteä kanssasi ensimmäiselle kerralla mukaan, mutta aivan samoin tuolta auttavan puhelimen kautta on mahdollisuus kysyä, olisiko sieltä mahdollista saada kaveria, jonka kanssa voisi ensimmäisen kerran ryhmään lähteä tutustumaan.

Kannattaa tutustua mahdollisimman ennakkoluulottomasti asiaan. Käydä ainakin useamman kerran, ennen kuin tekee mitään päätöstä ryhmän toimivuudesta kohdallasi. Jos olet ennakkoluuloton, tulet ennen pitkää huomaamaan löytäneensä yhteisön, johon voit kuulua omana itsenäistä ja jossa sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet.

Tämä on siis minun kokemukseni, mutta uskon, että meitä saman kokeneita on täällä muitakin. Sen vuoksi tiedän todeta, tänään et ole yksin.

AA antoi minulle elämän, jota en villeimissä unelmissaankaan olisi kohdalleni osannut uneksia. Kaikki on mahdollista, kun teemme oman osuutensa asiassa, pitäen huolen tämän päivän raittiudesta.

Tervetuloa rohkeasti mukaan!

Hei Millanen!
Terveisiä palaverista, jossa kävin illalla.
Suomalaisissa palavereissa käydään vain selvänä. Joskus joku päihtynyt pyrkii, mutta hänet toivotetaan tervetulleeksi selvittyään. Voit mennä kokoukseen vain kuuntelemaan eikä Sinun tarvitse kertoa itsestäsi mitään ellet halua. Yleensä kokouksessa luetaan alussa luku jostain AA-kirjasta. Kokouksissa ei keskustella, vaan on ns. kiertävä puheenvuoro, jossa kerrotaan oma kokemus luetusta. Yleensä ihmiset esittelevät itsensä etunimellään ja mainitsevat ovatko alkoholisteja vai alkoholistin läheisiä, jos kyseessä on ns. avopalaveri.
Kun paikalla on ensikertalainen, kerrotaan ns. stoori eli juomisen ja raitistumisen tarina.
Tarjolla on kahvia tms. ja jos on rahaa, siitä voi pistää lantin lippaaseen. Voit myös saada mukaan joitain kirjasia tai lehtiä kotona luettavaksi.
Ryhmät ovat itsenäisiä, joten ne kaikki toimivat hiukan eri tavoin.
AA:n auttavia puhelimia on lähes jokaisella paikkakunnalla, mutta monet soittavat muualtakin pääkaupunkiseudun numeroon 09-750200, jossa on vapaaehtoisten päivystys kl 9.00 - 21.00.
Jos tapaat palaverissa tuttavan, tiedät hänenkin hakevan sieltä tukea raittiudelleen.
Me “vanhat” ja vanhat aa-laiset olemme iloisia jokaisesta raitistuvasta apua hakevasta.

Terve Millanen. AAhan pääsee heti, kun koet tarvetta saada puhua ongelmastasi jollekin, joka todellakin tietää mistä puhut ja kuulla vielä miten muut on raitistuneet, miten toipuneet ja miten pyrkivät säilyttämään sekä kehittämään raittiutensa laatua.

Yksin ei tarvitse tämän alkoholismiongelman kanssa olla, eikä ole hyvä ollakaan, kun yksin on vain niin yksin.

Nytkään et ole yksin, täälläkin on sinun tarinaa kuultu ja siihen myönteisesti kommentoitu. Ei AA ole yhtään sen kummempi paikka käydä kertomassa omaa tarinaasi, paitsi sillä keinoon, että naamatusten asioihin saa erilaisen kosketuspinnan.

Minusta on hyvä, jos kuljet pelkojasi päin, kun niin on parasta. AA voi peloittaa lukemattomista syistä, eikä ikä tai sukupuoli ole ensimmäistä kertaa tapetilla, eikä se että ei sovi joukkoon josta ei tiedä vielä mitään.

Rohkeasti vaan ryhmään. Voisin taata sellaisen asian, että mikäli tulet ryhmiin ja käyt 90 ryhmää, 90 päivässä, niin saahan sen jälkeen palata kurjuuteenkin, jos enää kiinnostaa. Sovittu?

Moi! Minulla, kuten todella monella muullakin, on ollut valtava kynnys mennä ryhmään. Kuukausi takaperin sain tuon kynnyksen kuitenkin ylitettyä ja nyt ymmärrän kuinka korvaamatonta apua päihdeongelman kanssa painiskeleva sieltä voi saada.

AA ei vaadi sinulta niin kerta kaikkiaan mitään. Et ole siellä suorittamassa, voit tulla ja mennä kuten sinulle sopii. Sinun ei tarvitse puhua, pelkkä kuunteleminen toimii aivan yhtä hyvin. Se voi olla paikka kuuntelemiseen, hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Itku, nauru, kiroilu, kaikki on kuitenkin sallittua, kunhan niillä ei loukkaa tai pelota ketään.

AA:ssa on ennen muuta kyse siitä, että pääsee purkamaan niitä tunteita, joita ennen hukutti päihteeseen. Kokemusten jakaminen on tärkeää, huomaat ettet ole tunteinesi yksin. Vieressäsi voi istua nuori tai vanha, nainen tai mies, kovan luokan bisnestyyppi tai juuri katkolta päässyt asunnoton. Kaikki ovat samanarvoisia ja ymmärtävät toisiaan, samaan vaivaan kun ovat hakemassa sieltä apua, omasta tahdostaan.

Suosittelen lämpimästi, eikä ensimmäisen kerran ja yhden ryhmän perusteella kannata tehdä lopullisia ratkaisuja. Itselläni kävi sikäli hyvä tuuri, että löysin omalta tuntuvan ryhmän heti ykkösellä. Ensimmäisten kertojen jälkeen oloni oli hyvin ristiriitainen, mutta jotakin jäi kytemään. Nyt ryhmään on helppo mennä ja siellä on helpottavaa olla.

Tervetuloa!

Tuossa linkin takana asiallinen tutkielma AA:sta. Tervetuloa !

jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han … sequence=1

Kiitoksia kaikille tasapuolisesti vastauksista! Voiko kokouksiin siis tuosta vain mennä, ei tarvitse ilmoittautua minnekään etukäteen tms? Oletteko te AA:laiset muuten raitistuneet pelkän sieltä saadun vertaistuen avulla, vai onko tukena ollut muutakin (esim. antabus)?

Kaleppinen: valitettavasti asun Oulua etelämpänä :slight_smile: Viestistäsi sain kuitenkin ajatuksen soittaa tiukan paikan tullen oman paikkakunnan auttavaan puhelimeen, kenties sitä kautta saisi myös lisätietoa paikkakunnalla kokoontuvista ryhmistä. Olisi kyllä mukava tavata joku ryhmän jäsen tai ainakin jutella jonkun kanssa ennen varsinaiseen kokoukseen menoa, varmasti ei siinä vaiheessa osallistumiseen olisi niin suurta kynnystä/jännitystä.

Minä täällä kärsin edelleen viimeisimmän juopottelun aiheuttamista uniongelmista ja ahdistuksesta, vaikka kävin tänään pitkällä lenkillä jne. :confused: Onneksi sentään huomenna töihin herätessä tietää, ettei väsymyksen lisäksi ole vielä krapulaakin :smiley:

Hei Millanen!
Vastaan vielä ja vahvistan, että kokoukseen voit mennä mihinkään ilmoittamatta ja Anonymous tarkoittaa oikeasti, että ei tarvitse ilmoittaa nimeä, voit käyttää vaikka keksittyä tai lempinimeä. Ja korostan, että kenenkään ei tarvitse puhua, jos ei halua.

Mellä raittiilla aa-laisilla on takanamme hyvin erilaisia raitistumiskokemuksia. Tärkeintä on olla tänään juomatta. Jotkut onnistuvat pelkällä AA:n tuella, jotkut hakevat lisää tukea muilla keinoilla.

Raitista päivää kaikille tämän lukeneille!

Hei Millanen! Minä kävin AA:ssa kerran aikoinaan. Ensin soitin (kännipäissäni :blush: ) superahdistuneena AA:n auttavaan puhelimeen. Puhelu kesti muistaakseni lähemmäs neljä tuntia, yli kolme tuntia joka tapauksessa. Aamuyöllä… Sovimme silloin puhelimitse, että tämä puheluun vastaaja tulee hieman ennen kokouksen alkua yhdelle tietylle parkkipaikalle, hän kertoi millainen auto hänellä on, hän jo puhelussa lupasi saattaa minut vaikka käsikynkkää kävellen ovesta sisään…sitä ei sentään tarvittu… :laughing: Mutta se auttoi jo hirmuisesti, että oli joku, jonka kanssa mennä. Se ryhmä kyllä kokoontui niin hankalassa paikassakin, että en varmasti olis sinne ilman opasta löytänyt!

Ryhmien jäsenet vaihtuvat aika lailla kokouksittain, luulen. Mulle kävi niin, kuin pelkäsit, olin ainut nuori ja ainut nainen…säikähdin. Vaikka kokemuksessa ei sinänsä mitään pelottavaa ollutkaan. Ryhmä oli lämminhenkinen ja mukava (tosin en pitänyt yhdessä rukoilusta, siihen oli tullut kammo mieheni kiihkouskovaisen isän takia…mutta sekin on kuulemma ryhmäkohtaista, läheskään kaikissa ryhmissä ei kuulemma rukoilla, miä en tiedä, kun en ole käynyt kuin tuon kerran) Silloin olin kolmisen viikkoa raittiina, jonka jälkeen join satunnaisesti vielä puolisentoista vuotta, jonka jälkeen taasen raitistuin ns. spontaanisti. Ja sillä tiellä ollaan edelleen, yksi kompastuminen on tähän reiluun kahteen vuoteen mahtunut.

Suosittelen ihan ensiksi soittamaan siihen AA:n auttavaan puhelimeen. Sieltä selviää monet asiat! (Eikä siihen puhelimeenkaan tartte kertoa nimeä, ikää, eikä asuinpaikkaa!) Tuossa noita numeroita, senkun valkkaat omasi! :slight_smile:
aakokoukset.net/auttava.html

Heips,
en ole ollut yhdessäkään ryhmässä, jossa olisi rukoiltu. Ryhmissä olen käynyt jo yli kaksi vuotta, sekä täällä Suomessa että tuolla eteläisemmässä euroopassa. Itselleni puhumista tärkeämmäksi on muodostunut kuunteleminen.
Naisten ryhmästä olen tavallaan tykännyt eniten, mutta sekaryhmässäkin on omat hyvät puolensa.
Soita AAn puhelimeen, kysy paikkakuntasi ryhmistä. Siitä se lähtee, tsemppiä!:smiley:

Tuo on muuten jännä, miten miä sit satuin just semmoseen ryhmään! Mulla kun on taipumusta miettiä, että kaikella on tarkoituksensa, niin uskon että silläkin oli tarkoitus, että minusta ei tullutkaan “AA:laista”, vaan jouduin etsimään toisen tien. Vaikka mulle kävi niinkuin kävi, niin sain ryhmästä kuitenkin paljon hyviä ajatuksia ja ihan varmasti sieltä jäi se raitistumisen siemen itämään. Basin kommentti tuli niin napsakasti, että korostan, että tarkoitukseni ei ollut missään tapauksessa millään tavalla mustamaalata AA:ta! Sehän on ihan loistava seura, joka on auttanut ihan uskomattoman monia, minuakin, vaikka en käynyt kuin sen kerran! :slight_smile:

Ei ollut tarkoitus olla sinulle mitenkään napsakka Mirtillo. Kerroin vain oman kokemukseni asiasta, enkä myöskään kokenut sinun mitenkään halveeraavan AAta.

Itse olen käynyt useammassa AA-ryhmässä ja kahdessa niistä on rukoiltu. Muutamassa NA-ryhmässä jossa olen käynyt on rukoiltu kaikissa.
En tosin osaa sanoa kuinka yleistä tuo rukoilu on keskimäärin, mutta minulle on kyllä muodostunut joistakin ryhmistä hyvinkin “uskonnollinen käsitys”. Joskus myös on tuntunut, että näitä piirteitä vähätellään ihmisille jotka eivät ole koskaan ryhmissä käyneet ja tarvitsisivat apua omiin päihdeongelmiinsa. Miksiköhän?

Itse tosin myös tunnen, että ryhmät auttoivat minua nimenomaan sen vertaistuen kautta vaikka en ryhmissä enään käykkään.

^^No se vaan kuulosti siltä… :laughing:

Mut Millasta oikeesti suosittelen ihan rohkeasti soittamaan, sillähän siitä selviää! (mukava kielikuva täällä Lopettajissa tuo…) :wink:

Kiitoksia jälleen teille kaikille! :slight_smile:

Tuota rukoilemista minäkin hieman vierastan, kun en ole kamalan uskonnollinen ihminen. Tänään suuntaan vanhempien luo viikonlopun viettoon, jolloin retkahtamisen vaara on varsin pieni. Kuitenkin viimeistään maanantaina (tai aiemminkin, mikäli tarve vaatii), taidan soittaa kotipaikkakunnan auttavaan puhelimeen ja hieman kysellä asioita.

Toivotaan tosiaan, että kaikki tästä vielä selviää :wink: Te autatte minua huomattavasti jo vastailemalla näihin viesteihini ilman, että tarvitsee pelätä syyllistämistä, leimautumista tai “no ongelmahan ratkeaa kun yksinkertaisesti et vain juo” -kommentteja :slight_smile:

Yhdessä ryhmässä, jossa toisinaan käyn, on tapana lopussa lausua tyyneysrukous. Tämän muistan varmasti. Jossain muussakin on niin tehty, mutta sellaisesta minulla on vain hämärä mielikuva vuosien takaa, ja taisi olla jossain ulkomailla.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Ryhmässä jossa olen käynyt ei rukoilla. En varsinaisesti vierasta uskonnollisuutta, mutta olen sitä mieltä että kun askeleissakin korostetaan korkeampaa voimaa juuri sellaisena, kuin itse sen koemme, on jotenkin epäkorrektia sitten lähestyä sitä kunkin henkilökohtaista korkeampaa voimaa jonkin tietyn uskonnollisen tradition kautta.

Tyyneysrukous on mielestäni sisällöltään viisas ja kaunis, enkä ole mitenkään allerginen millekään uskonnollisille tavoille ja rituaaleille, mutta mielestäni rukoilu ei kuuluu yhteisöön, joka oletusarvoisesti ei ole sitoutunut mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen yhteisöön. Tuommoiset jutut kun saattavat sulkea ovia joiltakin avun tarvitsijoilta. Omaankin ryhmien vierastamiseen liittyi vahvasti mielikuva uskonnollisesta tuputtamisesta.

Muutamassa ryhmässä jossa olen käynyt, on ollut tapana lausua Tyyneysrukous palaverin päätteeksi, mutta muuta rukoilua ei ole kohdalle osunut.
Tyyneysrukouksen suhteenkin eräässä ryhmässä vetäjällä on tapana mainita että tyyneysrukouksen mukana lausuminen on vapaaehtoista, eli lausuvat ne jotka tykkäävät.

“Tuputtamisen” pelko on siitä hassu, että minusta se näyttää monien kohdalla jo lähes fobialta. Ei tarvitse kuin mainita sana “jumala” tai “hengellisyys” ohimennenkin, niin se on jo ihan kauheeta “tuputtamista”. :slight_smile:

Tuputetaanhan siellä sitä raittiuttakin jotenkin, huomattavasti enemmän kuin uskonnollisia asioita. Mutta raitistuminenkin on kuitenkin ihan vapaaehtoista.

Kiitoksia jälleen kaikille vastauksista!

Minä en usko, että itseäni tuo yksittäinen tyyneysrukous mitenkään haittaisi. Kuulun kyllä kirkkoon ja uskon korkeampaan voimaan, kuten varmaan aika moni kanssaihmisistäkin. Lähinnä mietin, kuinka vahvasti uskonnollisuus AA-kerhon kokouksissa näkyy - mikäli keskustelu yms. kytkeytyisi alusta loppuun vahvasti uskontoon, ei se varmaankaan tuntuisi itsestäni omalta paikalta.

Ilmaisin itseäni vähän huonosti, kun aiemmassa viestissäni sanoin vierastavani rukoilemista. Ennemminkin vierastan jatkuvaa uskonnon korostamista, kun oma toimintatapani on käsitellä nuo uskon asiat pääasiassa omassa mielessäni, enkä koe niiden jakamista muille luontevana. Raitistumisesta ja alkoholiongelmastani kyllä keskustelisin päinvastoin mielelläni, jos vain pääsisin sisälle porukkaan ja alkaisin luottaa muihin “kerhon jäseniin”.

Helpottavaa kyllä lukea, ettei tuota uskonnollisuuden korostamista ilmeisesti kokouksissa juurikaan ole. Tämä vahvistaa päätöstä soittaa alkuviikosta/heti tiukan paikan tullessa oman paikkakunnan auttavaan puhelimeen, jonka jälkeen olen varmasti viisaampi monessa asiassa. Minun paikkakunnallani numeroon voi soittaa kellon ympäri, mikä on mielestäni mukavaa :slight_smile:

Näistä AA-rukouksista piti tulla sanomaan sen verran, et entisenä ateistina, nykyisenä hengellisyyteen luottavana holistina, olen tässä matkan varrella tullut miettineeksi sitä, kuinka suuret ennakkoluulot meitä ihmisiä kahlitseekaan näissä Jumal-asioissa. Nyt miettien tuntuu hassulta se oma suhtautumiseni, kun kuitenkin aina kauheimmissa krapulatiloissa toivoin kuolemaa, jopa anomalla pyytäen päästä pois.

Aloittaessani sitten raitista taivalta, ensimmäinen asia, joka ryhmissä kammoksutti, oli tämä Jumalasta puhuminen. Tänään mietin niin, että onneksi olin kuin pakotettu luopumaan ennakkoluuloisista peloistani tuon asian suhteen, koska melkoisen paljosta olisin ennakkoluuloineni jäänyt paitsi, jos raitistumisen esteeksi olisin tuon asian laittanut.

Olen saanut kohdata lukemattoman määrän aivan mahtavia tyyppejä. Nauraen itselleni sekä ahdasmielisyydelleni, samalla kasvaen kohti omankaltaista uskon elämää. En juurikaan käy kirkossa. En liiemmin enää lueskele raamattua. Rukoukseni on enemmän dialogia oman ymmärrykseni mukaisen Jumalan kanssa, kuin rystyset valkeana, kontallaan jotakin olla vailla. En tuomitse kenenkään tapaa elää tai olla elämättä uskoen johonkin. Sen sijaan, olen käynyt tien, jonka varrelta olen keräillyt itselleni, omaan elämääni sopivia palasia, tavasta ymmärtää elämässään vallitseva osatekijä, hengellisyys.

Monta kertaa mietin sitä, kuinka ihmiset perustelevat ryhmän sopimattomuuttaan itselleen ja toisille ihmisille sillä, etteivät halua kuulla puhuttavankaan Jumalasta. Joskus koin tarpeelliseksi, oikeastaan kuin elämäntehtäväkseni opastaa ihmisiä ymmärtämään se, ettei AA ole uskonnollinen, vaan hengellinen yhteisö. Tänään ymmärrän sen, että mikäli joku menee ja juo päänsä sekaisin tuosta harhakuvitelmasta, ennemmin kuin ottaa perusteellisesti selkoa mitä tuo yhteisö hänelle itselleen voisi merkitä, niin mikäs minä olen sitä estämään. Jokaisen meistä on valitettavasti kuljettava se tie, kuin on kuljettava, ymmärtääkseen oman tilansa sekä tämän sairauden vakavuus.

Haluan tällä kaikella tuoda vain esiin sen, ettei kaikkea tarvitsisi aina tehdä vaikeimman kautta, joskus on lupa löytää myös armollisuutta itseään kohtaan. Jos meitä nyt ei aikaisemmassa elämässämme, pitkälti oman käyttäytymisemme johdosta ole kovin moni kyennytkään rakastamaan, niin ei se silti tarkoita sitä, että meidän nyt raittiina eläessä, tässä hetkessä, tarvitsisi tieten tahtoen jatkaa tuota itsensä rankaisemista loputtomiin saakka. On aivan sallittua, jopa suositeltavaa, opetella rakastamaan terveellä tapaa itseään.