Juuri niin. Ja missäpä muualla kuin AA-kirjallisuudessa annetaan vihje: “pyrimme kohtuuteen kaikissa toimissamme”.
Hyveet ovat oikeastaan tasapainoilua kahden vastakkaisen paheen välissä. Kohtuullisuuskin voi olla kahden erilaisen kohtuuttomuuden välissä. Mutta kuka keksi sanan “raivoraitis”? Oliko hän tavannut jonkun raittiina raivokkaan?
Väärinsammuttamisen kysymys on varmaan ikuinen, kun puhutaan päihdeongelmien selvittämisestä, tai päihderiippuvuudesta paranemista. Saako edes puhua paranemisesta, vai saako puhua vain toipumisesta? Mutta mikä sitten on toipumisen ja paranemisen ero?
Moni ei toki turhaan vaivaa päätään pohtimalla sitä, vaan toteaa ykskantaan: “kunhan ei ota ensimmäistä huikkaa niin kaikki on kunnossa”. Menee se niinkin. 
Keväistä lanka(palaa)lauantaita!
^ Voiko kohtuus tosiaan koukuttaa? Eikö koukuttuminen johda aina kohtuuttomuuteen? Synkkä kokemus ei ehkä olekaan kohtuullisuuden kokemus, vaan ehkä pikemminkin epäonnistuneen kohtuuden yrittämisen, josta onkin tullut kohtuuttomuus?
Niin no, nykyisinhän on sellaista kevyttä addiktio-puhetta, koukuttumis-small talkia, jolla viitataan johonkin harmittomaan huviin. Siis tyyliin “ei hitsi mä oon ihan addiktoitunu tähän fazerin hasselpähkinäsuklaaseen” tai “mä oon niiiiin koukussa tähä Tähdet tähdet -ohjelmaan!”.
Ehkä kohtuudesta tulee entistä hauskempaa kun siitä puhutaan ikäänkuin kohtuuttomuutena.
Kohtuuttomuudesta ei tule hauskempaa jos sitä väitetään kohtuullisuudeksi. Alkoholisti puhaltaa aamulla klinikalla 1,5 promillea ja väittää juoneensa “illalla vaan pari saunakaljaa”. Ei ole hauskaa.
Mutta mitä se on se kohtuus loppujen lopuksi? Onko se sitä, ettei jollain nautintoa tuottavalla asialla ole elämässä sen suurempaa merkitystä kuin mikä sille luonnostaan tavallisen ihmisen elämässä kuuluu? Ja että se asia tuottaa oikeasti mielihyvää ja hauskuutta ilman että se hallitsee ihmistä ja aiheuttaa harmia? Voisi se ehkä olla.
^Kyllä. Ja kohtuus voi olla myös sitä, että asettaa tavoitteensa kohtuudella. Jos raitistumaan pyrkivä päättää, että ikinä enää en juo, voi se olla tuhoon tuomittua. Sen sojaan jos päättää, että tänään en juo, on paremmat mahdollisuudet onnistua.
^ Minä en rinnastaisi kohtuutta johonkin pakolliseen ruumiintoimintoon. Ajatus esimerkiksi kohtuudella hikoilemisesta kuntosalilla kuulostaa koomiselta, saati että kävisi kohtuudella tarpeillaan vessassa. Voiko käydä kohtuuttomastikin?
Minusta kohtuudesta puhutaan aika vähän. Sehän on enemmänkin laiminlyöty aihe, koska ainahan äänekkäin osa porukasta toteaa kaiken kohtuudesta puhumisen olevan suorastaan järjetöntä tai rienaavaa, ikäänkuin mitään kohtuutta ei olisi olemassakaan.
Hehän ovat tavallaan toki oikeassa. Kohtuutta ei ole olemassa… heille.
Kuitenkin monien addiktien on opeteltava kohtuus, sillä monista addiktion kohteista ei voi luopua kokonaan. Ahmimishäiriöisen ja bulimikon on opeteltava normaali suhde ruokaan. Seksimaanikon, liikunta-addiktin tai työnarkomaanin on samoin opittava kohtuullisuus ja tasapaino oman mieltymyksensä kanssa .
Kas kummaa, myös ylensyöjille ja seksimaanikoille on 12 askeleen vertaisryhmiä. Se sopii siis ilmeisesti myös kohtuutta kohti suunnistamiseen.
Kohtuus! Käsittämätön käsite. Mä en ole sitä pohtinut missään muissa yhteyksissä kun tietysti alkoholin yhteydessä. On niin vaikea asia, että en suoraan sanottuna kykene ja halua miettiä sitä, kamalaa. Rehellisyyden vuoksi on kyllä sanottava, että tän alkoholista vieroittumisen yhteydessä on näitä kohtuusasioita tutkittu jonkun verran. Nykyisessä suppeassa elämänmuodossa, ei pysty niin kohtuutonta elämää viettämään missään suhteessa. Netissä tulee kyllä vietettyä aikaa kohtuuttomasti. Ja prkle, kohtuutonta yrittää Soikannelta muuttamaan näkemyksiään. 
Mutta voi sentään; eihän se kohtuuttomuuskaan aina niin paha asia ole, jos sillä tarkoitetaan vain asialleen omistautumista. Usein tarvitaan hieman “kohtuuttomuutta” eli omistautumista, jos ylipäätään aikoo saada aikaan jotain arvokasta.
Jos tavallinen liikunta-harrastaja edustaa kohtuutta, niin ammatti-urheilija edustaa pakostikin “kohtuuttomuutta”, jos mielii menestyä lajissaan. Taiteilija omistautuu usein taiteelleen palavasti koko sydämellään, eli hieman “kohtuuttomasti” verrattuna omaksi huvikseen piirtelevään pöytälaatikko-runoilijaan.
Opiskelijan on joskus valmistauduttava hieman kohtuuttomasti, jos aikoo läpäistä pääsykokeet tai vaikean tentin.
Kuten alussa jo taisimme todeta, hyveet ovat kahden ääripäissä olevan paheen välissä tasapainoilua. Ahkeruus ja ponnistelu voivat joskus tuntua kohtuuttomuudelta, mutta huonompi vaihtoehto olisi kaiken tekeminen vasemmalla kädellä, välinpitämättömästi.
Juju lienee siinä, että hyvinvoiva ihminen osaa lopulta aina hakea tasapainon, vaikka hetkellisesti joutuisikin omistautumaan yhdelle asialle.
Tottakai mihin tahansa voi muodostua haitallinen riippuvuus, siitä olemme samaa mieltä. Mainitsinkin jo edellisessä viestissäni ruoka-, seksi-, ja työ-addiktiot. Kaikki sinänsä hyviä asioita.
Eikä kaikkea voi alkaa varomaan, ajatellen että voi voi jos nyt jään tähänkin koukkuun. Silloin pitäisi lopettaa jo eläminen, ja sehän ei toki ole tarkoitus.
Niimpä, nuo suluissa olevat kun liittää alkoholiin, niin aika huonosti on asiat. Oon kai sanonut, että tämä on osa identiteettinäni, että kannattaa vaan hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Varmaan monet muiden lajien harrastajat voi tokaista samalla tavalla. Vaikka näinkin: “Tämä on tieni.”.
Kohtuus on siis elämänhallintaa. Hyvä, voin olla samaa mieltä. Intohimoinen omistautuminen jollekin yhdelle asialle ei kuitenkaan välttämättä haittaa elämänhallintaa. Paljonhan riippuu siitä, mille asialle omistautuu ja mihin se johtaa.
Ihan hyvä huomio myös, että huippu-urheilijan kohtuus treenaamisessa on erilainen kuin sunnuntai-sauvakävelijän kohtuus liikunnassa.
Mutta todellakinko alkoholistin kohtuus on erilainen kuin ei-alkoholistin kohtuus? Joku ei-alkoholisti satunnaisjuojahan voi juoda persiit olalle muutaman kerran kuukaudessa, ja pitää sitä kohtuutena. Joku alkoholisti voi puolestaan olla torjuva koko kohtuuden käsitteelle, ajattelemalla että sellainen asia joka on itselle mahdoton, on varmasti mahdoton kaikille muillekin. Ja sitäpaitsi pahanmakuinen, niinkuin pihlajanmarjat ketulle.
Mutta mitenkä lienee, onko entisen alkoholistin kohtuus sitten erilainen kuin nykyisen alkoholistin kohtuus. Onhan kohtuuden käsitteessä ehkä paljon eroja ei-alkoholisteillakin. Yksi pitää kohtuutena yhtä kossupulloa joka perjantai, toinen pitää kohtuutena yhtä lasillista viiniä aterialla kerran viikossa. Kumpikaan ei ole alkoholisti, vaikka ensinmainittu ylittääkin virallisen riskikulutuksen rajan kerran viikossa.
Näistä keskusteluhan tosiaan on pohdiskelua, eikä näissä liene yhtä kiveen hakattua totuutta. Itse haluaisin mielelläni omistautua joillekin asioille kokonaisvaltaisemmin, intohimoisemmin kuin mitä tähän mennessä olen tehnyt. Ehkä onkin hieman väärä sana kutsua sitä kohtuuttomuudeksi, jos tarkoittaa johonkin hyvään johtavaa määrätietoisuutta.
Aprillipila, täytyy myöntää että alkuun en aivan ymmärtänyt, mitä sinä ajattelet kohtuudesta. Ensin vertasit sitä aamupaskalla käymiseen, joka kuulosti minulta hieman groteskilta. Mutta nyt käsitän, että arvostat kohtuutta ja pidät sitä hyveenä? Niin minäkin.
Olet kuitenkin myös sanonut, että kohtuus voi koukuttaa. En ole näissä kaikissa kohdissa ollenkaan kärryillä, mistä voi johtua että syöttömme menevät hieman harhasyötöiksi vaikka samassa joukkueessa olisimmekin.
Kohtuullisuusterveisin:
Maidon ystävä
Okay. Kiinnitin ehkä liikaa huomiota siihen hämmentävään aamupaska-vertaukseen.
Mutta vaikka sanomasi vaikuttaa nyt selkiintyvän, en ole ehkä vieläkään täysin kärryillä. Toteamme, että kohtuuden määrite on suhteellinen ja yksilöllinen. Tämä selvä. Mutta sitten otatkin kohtuuden määrittelyn omiin käsiisi ja kerrot kohtuuden olevan “jotain muuta” joka ei ole “ilmoitusasia”.
Onko tämä koukuttava “jotain muuta” siis eri asia, kuin muiden ihmisten subjektiivinen ja vaihteleva kohtuus-käsitys?
Ettemme vain haksahtaisi viisaudessamme pieneen ylimielisyyden syntiin, ja alkaisi pian julistaa meidän kohtuutemme olevan oikeampaa kohtuutta kuin muiden? 
Oikeasti alkoholin kohdalla kohtuuteen pyrkiminen ei ole sinänsä paljonkaan vaikeampi reitti kuin raittiuteen pyrkiminen. Hieman vaikeampi se voi olla, mutta molemmissa pyrkimyksissä kompastellaan ja epäonnistutaan, palataan lähtöruutuun ja niin edelleen.
Ovathan monet sitäkin mieltä, että kohtuukäyttöä/hallittua käyttöä jopa täytyy yrittää, ennenkuin voi vakuuttua raittiuden välttämättömyydestä.
Minä en tunne koukuttuneeni kohtuuteen. Kohtuuden normien täyttäminen tai kohtuullisuuteni julistaminen eivät ole elämässäni kovin tärkeällä sijalla (ainakaan enää), vaikka tämä keskustelu onkin kiinnostava.
Kohtuullista keskiviikkoa. Life is good.
Ennakkoäänestysterveisin:
nimim. “Parantunut hoidosta huolimatta”
Mikä tämän keskustelun pointti on ? Miten tukee juomattomuutta ?
Minä tymä.
Keskustelun pointti on nähdäkseni kohtuuden käsitteestä keskustelu. En tiedä tukeeko se juomattomuutta, kun minä olisin juomatta kuitenkin nyt, oli tätä keskustelua tai ei.
Onko sinulla, Dave, jotakin näkemystä kohtuudesta ja kohtuullisuudesta, jonka voisit jakaa meille?
Tämä aihe ei kiinnosta minua mitenkään. Minusta tällä palstalla käsitellään juomisen lopettamista.
Mutta miksi ihmeessä kirjoittaa ketjuihin jotka eivät kiinnosta 
Minä ainakin osallistun vain sellaisiin ketjuihin jotka minua kiinnostavat. Dave, onko pulma siis se, että mikään ketju ei kiinnosta ja siksi tuot esiin tyytymättömyyttä?
Ehkäpä syitä siihen kiinnostumattomuuteen voisi pohtia myös hieman syvemmin? Sanot usein, että et valita ja marise pikkuasioista. Mutta eikö nyt olekin kyseessä hieman sen tapainen toiminta, sillä tuskimpa sinä minun ja Aprillipilan juomattomuutta tukeaksesi noita kommenttejasi laitoit.
Joka tapauksessa keväistä päivää sinullekin.