Kohtuus kaikessa

Päihteet ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä käyttää harvoin ja oikeassa seurassa (joillekin ihmisille tämä tarkoittaa omaa seuraa). Päihteiden avulla saavutetut kokemukset voivat olla niin voimakkaita, että ne jäävät mieleen hyvinä muistoina vuosiksi - kenties loppuelämäksi.

Ainakin itse tuota hyvää oloa tulee jahdattua turhankin usein, vaikka on selvää, että olosuhteet uuden merkityksellisen kokemuksen saavuttamiseksi eivät ole oikeat. Joskus lopputulos on suorastaan surkea, ellei jopa traumatisoiva. Terveys menee ja rahaa palaa. Onnistuneeseen päihteilyiltaan tarvitaan yleensä jo valmiiksi hyvä fiilis, joka päihteiden avulla vain nousee uudelle tasolle. Yleensä päihteitä kuitenkin kiskotaan lääkkeeksi pahaan oloon. Seurauksena on turta mieli, krapula / laskut, ja lopuksi riippuvuus, jolloin päihteilystä on tullut jo elämäntapa.

Päihteistä on harva valmis luopumaan. Virheellisesti sitä tulee itsekin ajateltua että vaihtoehtona on joko täysraittius, tai riippuvuus. Laittomia huumeitakin voi käyttää kohtuudella. Vaikka moni ei tunne “viihdekäyttäjiä”, on heitäkin olemassa.

Itse olen pohtinut pitkään päihteiden käytön lopettamista. En kuitenkaan täysraittiutta, mutta haluaisin rajoittaa huumeet ja alkoholin vain harvohin oikeasti hyviin tilanteisiin, niin että näitä kokemuksia voisi hyvillä mielin jälkikäteenkin muistella. En vain ole vielä löytänyt keinoa, jolla päihtelyn saisi pidettyä kurissa. Aina tuntuu karkaavan käsistä, oli aine mikä tahansa. Joskus ajattelin, että mitäpä jos vaihdan aineen X aineeseen Y, kenties se helpottaisi. Mutta ei, aina sama juttu kaiken kanssa.

Onko edes mahdollista, että voisin koskaan päätyä “viihdekäyttäjäksi”?

Viihdekäyttö on mahdollista lähes jokaisella, toisilla se vaan vaatii paljon enemmän ponnisteluja, tahdonvoimaa yms.

Mä kyl rohkenen väittää, että mul eijo mahdollista kohtuukäyttö… :confused: . Se voi onnistua jonkin aikaa, mut sitte alan taas napsimaan, toimin impulssien mukaan ilman kummempaa miettimistä, pysähtymistä… Kun mä olen lähes joka asias hillitön, äärimmäinen… Aikoinaan juomises, nykyisin syömises, (kuinka mä en sit liho… :confused: ?), nuorena liikunnassa (10-14 h tanssikoulus, kotona lissää; juoksemisesta sai kyl melkoset euforiat :slight_smile:) räjähtelen…:frowning: . Minen nuita shrinkkien diagnooseja enää jaksa, totaalikyllästyminen. Eikä onneks tarvi enää niitä “tapailla”; ja konventioitahan diagnoosit ovat, se mikä milloinkin sairaukseksi määritellään, muuttuu kyllä ajan myötä. Ei tietty kaikis sairauksis, ehkä eniten psykiatrias?? Horoskooppimerkki on ny kivempi selitys: Leijonahan minä :laughing: . Toisaalta iän myötä joissain asiois hillittömyys on kyl vähentynyt… :confused: .

Eli voisko sittenkin:question:. O p p i a… :unamused: . Vai meenkö hamaan loppuun asti näin…en kyllä haluais! Muisti- ja keskittymistestit meni eräis laajois (paljon muutakin testattiin ja tutkitiin, kohorttitutkimukset) tutkimuksis huonosti :open_mouth: . 14 eri tasoo tuloksis, mä neljänneks huonoimmal :open_mouth:. Jokin Cambridgen yliopistos kehitetty testi. Mää mitää helkkarin kuvioita muista, sanoja kyl ja numeroita… Muistis en ole ite huomannut muutosta, mut keskittyminen, huh huh! Kyllähän se bentsois onnistuu,mut jos aamul ennen lääkkei yritän lukea - ja se on mul tärkeää - voin tuijottaa yhtä kappalet puoli tuntia tajuamatta mittää… :confused: .