Juhannuspäivän aamuna kun heräsin, huomasin yöllä oksentaneeni sängyn viereen. 
Ensimmäistä kertaa ikinä. Mutta ensimmäistä kertaa ikinä join itseni edellisenä iltana muistamattomaksi.
Vuosina 2009-2012 join joka toinen ilta. Siitä juominen vähentyi kerran viikoksi juomiseksi kunnes keväällä 2015- syksy 2016 join jälleen joka toinen ilta. Aloin tuolloin myös käymään ravintoloissa…
Sairastuin psykoosisairauteen ja aloitettiin valvottu antabus missä meni pitkän aikaa. Koko tuon hoidon ajan haaveilin känneistä ja raittius oli ulkoa pakotettu.
Muutin 2020 uudelle paikkakunnalle ja antabushoito päättyi. (Välillä se toki oli muutenkin katkolla ja join tuolloin ja soittelin itselleni ambulassia.) Aloin juomaan kerran kuussa yhtenä iltana. Sitä kesti 2020-2023 juhannukseen.
Välillä join kahdesti kuussa. Ajattelin että hallitsen juomisen mutta en todellisuudessa hallinnut mitään.
Viime kesäkuussa join kahdesti. Kuun alussa ja juhannuksena siskon luona lähes tajuttomaksi.
Kun heräsin juhannus aamuna tajusin olevani alkoholisti. Silloin se tuli tajuntaani ja myönsin asian itselleni.
Kohta tulee 3 kk raittiutta ja näin pitkään en ole ollut vapaaehtoisesti raitis vuosikausiin. Homma tuntuu hyvältä ja on varma fiilis.
Äitini on 77 vuotias ja haluan raitistua ennen hänen kuolemaa koska jos juon vielä silloin kun hän kuolee lähtee juomiseni käsistä.
Haluan kasvaa ihmisenä ennen tuota päivää, jotta pystyn olemaan selvinpäin.
Vahva motivaatio ja syy olla raitis.
Paikallinen " yökerho" tuli tutuksi näiden vuosien aikana. Sinä siellä oli suurinpiirtein samat naamat. Miehiä jotka istuvat siellä varmaan vieläkin.
Eräs ilta viime keväänä kun istuin siellä pöydän ääressä ja katsoin porukan juomista niin mulle tuli erittäin alakuloinen fiilis. Mietin " mitä ihmettä minä täällä teen?" Tunsin itseni idiootiksi ja lähdin kotiin. Uskon, että tuo ilta oli käännekohta koska en tuntenut enää kertaakaan sen jälkeen iloa sinne menemisestä. Join siitä lähtien aina vähemmän ravintolassa ja lähdin ajoissa pois. Paikka alkoi ahdistaa.
Ei ole ikävä sinne. En halua valvoa enää yhtäkään yötä humalan takia. Täytin elokuussa 40 ja päätin edellisen vuosikymmenen raittiina ja haluan etten viidennelläkymmenennellä juo kertaakaan.
Sairaalan päivystys on tullut tutuksi näiden vuosien aikana. Humala sekoittaa pääni ja hyvin usein soittelin itselleni ambulassia kun uhkasin tappaa itseni. Siitä päivystykseen vahvasti ilmastoituun ja viileään tilaan. Lyhyet unet ja aamulla hirveä morkkis ja vartijan kanssa tupakalle. Sitten otti psykiatri vastaan ja arvioitiin pääsenkö kotiin.
On ihan kauheaa herätä sairaalasta krapulassa ja tietäen että olen jälleen hölmöillyt.
Sinnekään en enää ikinä halua. Viimeksi olen humalan takia ollut sairaalassa vuosi sitten. Ei enää ikinä.
On vahva tahto raitistua ja välillä tulleet mieliteot on ollut helppo ohittaa.
Kohta 3 kk täynnä ja mieliala on hyvä. En halua katkaista raittiuden putkea ja suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti.
Olen onnistunut olemaan näin pitkään vapaaehtoisesti juomatta ja kykenen olemaan myös jatkossa