Kofeiini ja alkoholivieroitus

Miksi alkoholismi on niin vaikea parantaa? Johtuuko vaikeus todella vain alkoholin vaikutuksista, vai liittyyköä tähän jotain muutakin?

Olen työskennellyt päihdehuollossa muutaman vuoden, ja elänyt käytännöllisesti katsoen koko elämäni nähden enemmän tai vähemmän perusteellista ja/tai säännöllistä alkoholin käyttöä, sekä sen lieveilmiöitä. Olen myös käväissyt muutamassa AA-kokouksessa, vaikka oma alkoholin käyttöni oli siihen aikaan satunnaista.

Kahvi on ollut poikkeuksetta kuvassa mukana, isoäitini tapasi sekoittaa kirkasta viinaa kahviin, päihdehuollon asiakkaat litkivät kahvia kaiken aikaa, ja AA-kokouksessa kahvinkeitin pulputti vähän väliä.

Olen havainnut käytännössä, että alkoholi sulattaa virtsahappoja. Kostean illan jälkeen aamuvirtsa on hyvin tummaa, silmänaluset ovat tummat ja silmät kuopalla, masennus ja ahdistus pukkaa päälle ja olo on muutenkin, kuin olisi maannut viikon moottoritiellä. Sixpack aiheutti minulle jopa viikon kestävän krapulan, jonka oireet olen myöhemmin tunnistanut kofeiinin virtsahappojen aiheuttamiksi.

Oltuani noin 5 vuotta ilman alkoholin tippaa, join viikon aikana yhteensä kaksi lasillista punaviiniä. Seurauksena oli kofeinismioireiden kolossaalinen paheneminen kuukausiksi. Virtsahappoja suli niin nopeasti, että alavatsani ja reiteni olivat ajoittain täynnä pieniä ruskeita laikkuja, jotka katosivat kun tehostin emäksisöintiä. Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli, että eräs henkilö jolla oli mielestäni selvät kofeinismin psyykkiset oireet, otti samoihin aikoihin perusteellisemman viinikännin ja hänelle ilmaantui täsmälleen samanlaisia fyysisiä oireita, kuin itselleni.

Olisiko niin, että alkoholistilla kofeiinijäämien sulaminen peittyy alkoholin vaikutuksen alle, ja kun alkoholi jätetään pois, nousevat kofeiinimyrkytyksen oireet esille koska sulaminen jatkuu nopeana pitkän aikaa alkoholin käytön lopettamisen jälkeen vaikka käyttäisi kofeiinia päivittäin, joka normaalisti estää sulamista ja vesiliukoisten virtsahappojen pääsyä verenkiertoon?

Alkoholivieroituksen krampit, delirium ja muut oireet sopivat hyvin kofeiinin aiheuttamiksi. Sama pätee akuuttiin haimatulehdukseen jolla on vahva korrelaatio alkoholin käyttöön. Haimasta tapaa löytyä kihtikertymiä, ja jos henkilö käyttää kofeiinia, näissä kertymissä on myös kofeiinin virtsahappoja, jotka aiheuttavat tulehduksen sulaessaan kudoksiin. Haiman kihtikertymiä löytyy syöpäepäilyjen yhteydessä, ja myös haimasyövän yhteydessä.

Kun alkoholista on päästy irti, jatkuu kofeiinin käyttö, aiheuttaen dysforiaa ja psyykkistä oireilua, joka oli alunperin alkoholismin aiheuttaja. Tässä vaiheessa alkoholiriippuvuus vaihtuu lääkeriippuvuudeksi jolla peitellään kofeinismin oireita.

Olen todennut käytännössä, että kofeiinivieroitus voi poistaa pakonomaisen alkoholin tarpeen hyvin nopeasti. Eräs potilaani tarvitsi aamulla neljä keskiolutta voidakseen alkaa päivän normaalisti. Hänellä oli aamuisin dysforiaa, rauhattomuutta ja voimakasta käsien hikoilua. Hän luopui alkolista ja kofeiinista yhtä aikaa ja ryhtyi suosittelemalleni ravitsemuslinjalle ja lisäsi kalsiumin ja magnesiumin saantiaa lisäravinteilla. Viikon kuluttua kaljanhimo alkoi hellittää, ja noin puolen vuoden kuluttua hän kertoi minulle voivansa nauttia alkoholia normaaliin tapaan, ja ottaa jopa kavereitten kanssa kännit kerran kuussa ilman mitään ongelmia. Arvasin, että hän oli luistanut dieetiltä, koska jos hän olisi noudattanut sitä, hän olisi saanut alkoholista oireita. Hän myönsi hairahtuneensa takaisin lihapatojen äärelle. Happamoittava ravinto sitoo kofeiinijäämiä kudoksiin pitämällä veren virtsahappopitoisuuden korkeana. Pääasia kuitenkin on, että hän sai normalisoitua tilanteen.

Kofeiinin aiheuttamat diagnosoidut ja diagnosoimattomat mielenterveydelliset vaikutukset aiheuttavat alkoholismin lisäksi myös lääkeriippuvuutta, huumeriippuvuutta, sekä riippuvuutta erilaisiin käyttäytymismuotoihin, kuten shoppailuun, pelaamiseen, uhkapeliin, seksiin jne.

Alkoholin ja väkivaltarikosten korrelaatio on hyvin korkea, ja kofeiinin tiedetään aiheuttavan aggressiivisuutta. Kun alkoholi sulattaa kehoon kertyneitä kofeiinin virtsahappoja verenkiertoon, ne aiheuttavat aggressiivisuutta ja psykoottisuutta, ja kun alkoholi poistaa estot, saattaa pienikin ärsyke laukaista jopa henkirikokseen johtavan reaktion.

Ohje kofeiinivieroitukseen.

qmies.blogspot.fi/p/yksinkertais … aohje.html

Mulla tulee huomenna 4. päivä ilman kofeiinia, ja 2. päivä ilman alkoholia. Ilman tuskaa. Eilenkin, viimeisenä ryyppypäivänä, tuntui ettei alkoholi anna enää mitään. Kumosin kuitenkin 24 annosta päivän mittaan, eikä siitä ollut oikeastaan mitään iloa. Olotila oli vain harmaan uninen, ja ryyppyjen kumoaminen tuntui loppuillasta jo täysin turhalta. Sitten tänään hyvin suhteellisen nukutun yön jälkeen ei tehnyt mieli krapularyyppyä, koska tuntui ettei sille ollut mitään tarvetta. Pientä 2/10 -asteikolla päänsärkyä vain, mikä johtuu käsittääkseni vain kahvittomuudesta.

Kahvihistoriasta sen verran että 5-10 kuppia mennyt päivittäin viimeiset 5 vuoden aikana kun ryyppääminen on jatkuvasti kasvanut. Parin viime vuoden aikana aina viimeistään kolmantena alkoholittomana päivänä oli stressitasot ja uupumukset sitä luokkaa että oli pakko ottaa alkoholia jotta stressin sai ajettua alas. Sitten toki aamulla lisää kahvia, koska krapula. Ja illalla kupppia, koska stressi. Jne. Alkoholittomia päiviä mahtui aina välillä, mutta silloin juotiinkin enemmän kahvia, myös illalla.

Nyt on tarkoituksena olla vähintään sen vuoden verran ilman mitään kofeiinipitoista, ja katsoa mitä tapahtuu. Toivonmukaan tulee myös vuoden raitisi putki. Jos tulee, alan varmaan saarnaamaan joka paikassa “raittiiksi kofeiinit jättämällä” -ilosanomaa! :wink:

PS.
Mites tupakka suhtautuu alkoholin käyttöön? Kuulemma ryyppääminen aiheuttaa joillakin enmmän polttamista mutta mitenköhän toisinpäin?

Alkoholi vapauttaa kehoon kertyneitä kofeiinijäämiä, jolloin kofeiinin pitoisuus veressä nousee. Tupakointi lisää kofeiinia pilkkovan maksaentsyymi p450 eritystä, joten kroppa pyytää savua poistaakseen myrkkyä elimistöstä.

Tästä syystä tupakoinnin lopettamisen yhteydessä pitää myös vähentää reilusti kofeiinin saantia, muuten kofeiinipitoisuus alkaa nousta ja aiheuttaa kofeiinimyrkytyksen oireita, joita luullaan sitten nikotiiniriippuvuuden oireiksi. Kofeinistin tupakkariippuvuus ei perustu nikotiiniin, vaan orgaanisen materiaalin epätäydellisen palamisen tuottamiin PAH-yhdisteisiin, joita syntyy vaikka polttelisit kuivattua koiranputkea tupakan sijasta.

Jos kofeiinin käytön lopettaa ja puhdistaa kehonsa kofeiinijäämistä, katoaa tuon maksaentsyymin tarve, ja tupakointi loppuu itsestään. Lopetin kofeiinin käytön 2008 Helmikuussa, jolloin poltin 40-50 sätkää päivässä. Nyt, kun olen puhdistanut kehostani kofeiinia noin 2½ vuotta parhailla löytämilläni metodeilla, tupakkaa kuluu hyvänä päivänä 1-3 kpl, eikä todellakaan tee mieli yhtään enempää.

qmies.blogspot.fi/2012/10/kaksi- … ointi.html

ps. Kofeiinin kehoon kertyvä pääasiallinen jäämä on paraksantiinivirtsahappo (1,7 dimetyylivirtsahappo), joka kohottaa verenpainetta sekä stressihormonien ja vapaiden rasvahappojen pitoisuutta veressä. Kofeiini=stressi 24/7 pohjalla.

ps. ps. Meidät on huomattu :sunglasses:

tohtori.fi/?page=4031888&id=0390952

kahvi ja tupakka= masennuslääke= dopamiini