Nostin kissan pöydälle tiistaina 7.12. kuluvaa vuotta.
Sanoin tuolloin työnatajalleni kolmen aikoihin iltapäivällä, että nyt minun on lähdettävä hakemaan apua.
Siitä paikasta soitin taksin ja menin terveyskeskuksen päivystykseen, missä vielä n. klo 16 puhalsin yli puolen promillen lukemat.
Oman potilashistoriani vuoksi oli kammoni lääkäreiden suhtautumisesta ongelmaani kohtaan noussut jo niin suureksi, että vasta terveyden, työpaikan, lemmikkien ja kaiken muun menettämisen pelko sai minut tekemään ratkaisuni.
Kerroin hoitajalle avoimesti tilanteestani: Tammikuusta lähtien ei täysin selvää päivää ja pelkään lopettamista ilman apua enenmmän kuin jatkamista, sillä lähes kolme vuotta sitten (ilman katkoa tukevien lääkkeiden apua)totaalilopettamisen yhteydessä koin viiden vuorokauden valvomisen päätteeksi myös alkoholipsykoosin ja itsetuhon yritystä.
Juomiseni määrä oli ollut nytkin taas sellaista, että tämän sivuston testi antoi minulle 30 pistettä (tehtynä tänään).
Kymmenen annosta illalla oli vielä ‘kohtuukäyttöä’ eikä tuntunut seuraavana päivänä päivänä missään, mutta syksyn edetessä myös kohtuullisuuden raja hämärtyi ja täytyi varautua työpäiväänkin parilla siiderillä huonoa oloa ja kipuja vastaa, ynnä iltakäyttö lipsahti 15 annoksen korville.
Sovimme lääkärin kanssa, että lähdetään liikkeelle ns. avokatkomallilla, eli seuraavien kolmen päivän aikana haen hoitajalta päivän lääkkeet, tilaan itselleni ajan lääkärille ja otan yhteyttä A-klinikkaan, missä kävinkin keskustelemassa jo samalla viikolla eri vaihtoehdoista.
Lääkäri minulla olikin sitten seuravana tiistaina ja lääkärin kysyessä ‘Mitä miehellä mielessä’, aloitinkin heti seuraavasti: ‘Olet varmaan kurkannut viimeisiä käyntejäni ja aloitetaan Antabuksesta’. Kerroin käyttäneeni sitä aiemmikin ja ehdotin annostuksen, mikä hänestä tuntui hyvältä. Seuraavaksi pyysin erästä mielialalääkettä tukemaan alkuvaihetta, jotta ei tulisi liika valvomista ja saisin unirytmin terveelle pohjalle. Lopuksi vielä sanoin hänelle (silmiin katsoen): ‘Sain viikko sitten täältä niin hienoa apua, että haluan osoittaa olevani sen arvoinen’.
Ensi viikolla ensimmäiset seurantakokeet ja alkukuusta tapaan tuon lääkrin uudestaan.
Olen nyt käyttänyt Antabusta lähes kaksi viikkoa ja oluenhimoani olen toppuutellut alkoholittomalla oluella, mutta huomasin eilen illalla antabuksen määrän elimistössäni nousseen jo sellaiselle tasolle, että sellainenkin ‘alkoholiton’ olut, jossa mainitaan ‘alkoholia <0,5%’ (en kaupassa huomannut tutkia purkkeja tarkemmin) sai jo huonovointisuutta aikaan.
Kissan nostin pöydälle puhumalla avoimesti tilanteestani työnantajani, naapurini (nuoruudestani asti tuntemani henkilö), vuokranantajani (jonka näen päivittäin) sekä muutaman tuttavani kanssa, joista kukaan ei ollut edes tajunnut tilannettani, osalla ei ollut edes aavistusta riippuvuuteni tasosta ja osa ei ole varmaankaan nähnyt minua koskaan täysin selvänä. He ovat arkielämässäni tärkeitä ja läheisiä henkilöitä joista uskon muotoutuvan kohtuullisen tiiviin turvaverkon.
Kaikkihan on lopulta kiinni itsestäni ja koinkin tuolloin kolmisen viikkoa sitten olevani sellaisessa tienhaarassa, missä ei ole tehtävissä kuin yksi valinta.
Käytän antabusta nyt sitten puoli vuotta, vuoden tai viisi vuotta on yksi asia kuitenkin selvä: Antabushoidosta korkkaamiseen tarvitaan pari viikkoa ja retkahtaminen tapahtuu jo silloin kun tietoisesti lopettaa sen käytön ollen vielä epävarma tilanteestaan.
Tervetuloa joukkoon. 
Saat olla tyytyväinen, että kehosi reagoi antabukseen noin hyvin. Onhan sitä sellaistakin alkoholitonta olutta, jossa prosentit on oikeasti nollassa. Käyhän vilkaisemassa oman toipumistarinani alkulehtiä. Moni asia vaikuttaa kohdallamme kovin samanlaiselta. Raitistuminen on seikkailu, jonka voi jättää väliin tai heittäytyä siihen kokonaan. Sitä en voi taata, että raitistumisesta saisi ruhtinaallisen palkkion. Sen voin kuitenkin luvata, että juomisen jatkamisesta saa ankaran rangaistuksen. Onnea matkaan.
Tervehdys “Kuolinkankeus”! Hatunnosto tuosta rehellisestä pelinavauksesta lähipiirisi ihmisten suuntaan. Rehellisyys on alkoholismin pahin vihollinen, ja ensimmäisenä pitäisi opetella olemaan rehellinen itselleen oman elämäntilanteensa edessä.
Joten, tervetuloa lueskelemaan palstaa ja osallistumaan keskusteluihin, jos siltä tuntuupi.
–kh
Kiitos kommentistasi.
Nyt olen päättänyt heittäytyä tuohon seikkailuun tosi mielellä.
Palkkiosta en tiedä, mutta rangaistuksia olen jo nähnyt riittävästi, joista ei vähäisimpiä liene kokemani lapsuus alhoholistiperheessä tai ikätoverieni alkoholikuolemat.
Selailin lopettamisesviestiketjuasi ja löysin sieltä aika paljon samaa kuin omista aiemmista yrityksistäni.
Tällä kertaa motivaatio ja muutoksen halu lähti kuitenkin täysin omasta itsestäni sekä päätin tehdä asiasta julkisen, eli nostaa kissan pöydälle arkisessa lähipiirissäni ja hakea turvaverkostoa niistä ihmisistä, joiden kanssa olen eniten tekemisissä, ottaen päivän kerrallaan uutena elämänä enkä yritä saada valmista maailmaa itselleni enää sen valmiimmaksi.
Katkolääkkeistä toipumisen jälkeen Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt kotosalla pikku hiljaa joulusiivousta (lue: puolentoista vuoden roinan raivaamista), tehnyt taas pidempiä lenkkejä koiran kanssa ja yrittänyt edetä pienin askelin
henkisen ja fyysisen hyvinolon parenemiseen.
Vaikeinta oli muutama yö Antabuksen aloittamisen eli reilun viikon juomattomuuden jälkeen. Tuolloin muutamana yönä juominen tuli uniini, mutta loppui sihen kun heräsin unestani; jossa otin viinaa (normaalisti join kaljaa); toteamukseen: ‘Minähän käytän Antabusta. En voi ottaa alkoholia’.
Rohkeutta, voimia ja nöyryyttä sinne roppakaupalla, sillä niitä tarvitaan. Tulet varmasti tuntemaan ristiriitaisia tunteita raittiuden puolesta ja vastaan, kuten myös kuulemaan sekä täälläkin lukemaan mitä ihmeellisempiä asioita, kuten nyt vaikka sen, että raittius on iloinen asia ja toipuminen alkoholismista tuo sielulle rauhan, elämään tyyneyttä ja mikä parasta, niin vapauden valita mitä ikinä sitten haluaakin.
Toivottavasti sinulla on nyt pohjakokemus, josta voit ammentaa itsellesi voimia jatkaa suuntaan jonka tiedät sen vuoksi oikeaksi ja ne tukiverkostot parhaat mahdolliset, jotta saat apua jota tarvitset. No niin, lyhyestä virsi kaunis, tervetuloa tännekin turisemaan tuntojasi ja kokemuksiasi jotta tämä plinkkikin toimisi yhtenä kanavana sille yhdelle valinnalle.
Tervetuloa Rigori vaan minunkin puolestani porukkaan!!!
Ja komppaan NIIN täysillä mm. Kuivahikan kommenttia siitä, että rehellisyys on alkoholismin pahin vihollinen!! Itse ainakin valehtelin juomisaikoina juomisestani sen minkä kerkesin…niin itselleni, kuin kaikille muillekin. Ja kun sitten pamahdin lopullisesti pohjaan…tein valinnan raittiudesta…niin ensimmäinen asia minulla oli se, että kerroin tilanteestani avoimesti kaikille vaikutuspiirissäni oleville ihmisille.
Työnantajalle. Vanhemmilleni. Ystäville. Lapsilleni. Sukulaisilleni…siis about jokaiselle taholle, joka jossain vaiheessa asiaa havainnoi.
Rehellisyys on myös itselleni melkoisen iso moottori raittiuden ylläpitoon. Valheessa eläminen kun on pidemmän päälle ihan törkeän raskasta? Okei…määrätyn hinnan olen rehellisyydestä joutunut maksamaan. Osa porukasta on katsonut kieroon, kun heidän tuttavapiiristään paljastui täysiverinen alkoholisti…mikä taas on johtanut heidän käyttäytymisensä muutokseen, mutta so what: se on pieni hinta rehellisestä raittiudesta!! Ei piilopulloja, ei juotujen määrien valehtelua, ei krapulan peittelyä, ei tekosyitä kaupassa käyntiin ( päästäkseen Alkoon samalla reissulla), ei kiirehtimistä jostain pois ( ehtiäkseen Alkoon), jne jne jne…
Toivotan sulle vilpittömästi tsemppiä oikein roppakaupalla raitistumisen tiellä !!! Liikkeellelähtö on ollut mielestäni ainakin kerrassaan ryhdikäs !!!
Pärjäile ja kirjoittele !!
Kiitoksia Saturday.
Olen nyt ollut kolme viikkoa aloittamallani linjalla, toistaiseksi ilman vaikeuksia ja ehkä yksi tärkeä syy ‘ryhdikkääseen’ ja rehellisyyttä korostavaan avaukseeni lienee siinä, että nyt tekemäni ratkaisu ei ollut hetken mielijohde vaan kehittyi kuukausien mittaan sisälläni todelliseksi tarpeeksi muuttaa oma tilanteeni, kun se vielä on muutettavissa.
Eli nyt todellakin haluan elää ilman alhoholin pakottavuutta tai oluessa olevan humalan tuomaa turrutusta.
Ajatus todellakin kypsyi sisälläni jo pidempään. Jo useamman kuukauden ajan joka viikko päätin, että loivennan seuraavan viikonlopun aikana, jotta olen seuraavalla viikolla vapisematon ja kunnossa. Eihän se noin onnistunut. Viikonloppuisin meni vain enemmän ööliä kuin viikolla ja todellakin pelkäsin lopettamista ja sen mukanaan tuomia vieroitusoireita.
Lähes kolme vuotta sitten pistin kerralla poikki (myös tupakan), valvoin viisi vuorokautta ja koin tuolloin psykoosin. Siitä kun pääsin nukkumaan valvottuun ympäristöön pariksi vuorokaudeksi ja sain lievää lääkitystä joksikin aikaa, en ollutkaan enää valmis jättämään alkoholia kokonaan. Tosin tuolloin elämäntilanteeni oli sellainen, että ympäristöni ei oikein tukenut täysraittiuspyrkimyksiä.
Nyt kolmen viikon jälkeen fiilikset ovat todella hyvät, saamiani mieliala- / mukahtamislääkkeitä en ole tarvinnut enää yli viikkoon ja jo pelkkä tietoisuus että tarvittaessa voin turvautua ko. valmisteeseen antaa hyvän selkänojan. Aiemmista kokemuksistani oppineena en kiirehdi tavoitteissani vaan katson jokaisen päivän kerrallaan. Ihminen, jota ympäristö tuskin koskaan on nähnyt selvänä voi käydä ympäristölleen rasittavaksi lopetettuaan juomisen, koska hän helposti omaa morkkistaan hoitaakseen yrittää hoitaa maailman päivässä kuntoon. Tavoitteeni ovat pidemmällä ja kuten jo mainitsin, minulle on aivan sama käytänkö Antabusta puoli vuotta, vuoden tai monta vuotta, jos tunnen etten ilman sen apua pärjää.
Tervehdys, hyvältä kuulostaa alku: ei enää selityksiä ja reunaehtoja juomatta olemiselle, vaan pidetään homma yksinkertaisena, päivä kerrallaan. Kunhan huolehtii omasta voinnistaan elämällä säännöllisesti ja pyrkii hoitamaan kaikenlaiset “viralliset” asiat ajallaan, aika tekee tehtäväänsä taustalla. Pikkuhiljaa voi huomata itsessään tapahtuvan positiivisia muutoksia monellakin alueella, kunhan ei tosiaan yritä mestaroida elämäänsä uusiksi kerralla. Aina voi laskeskella, montako vuotta ehti sotkea elämäänsä juomalla, jottei rupea vaatimaan itseltään kohtuuttomuuksia uuden elämänsä järjestymiselle. Kaikki ajallaan, pienistä askeleista suurempiin.
Kysyisin vielä, onko sinulla suunnitelmia sen varalle, jos juominen alkaisikin ajatustasolla tuntua taas mahdolliselta? Viimeisen krapulansa muistaminen saattaa toimia yllättävän hyvin, mutta useimmat tarvitsevat muitakin välineitä.
–kh
Kysymyksesi pisti minut pohtimaan asioita ja varsinkin omia juomatottumuksiani sekä syitä juomiseni taustalla, sekä omaa heikkouttani lopettamisen suhteen. Oikeastaan en nyt ymmärrä koko juomistani, sillä en pidä siitä olotilasta, mikä lievää vahvemmassa humalatilassa on enkä oikein löydä mitään yksiselitteistä syytä juomiselleni enkä enää löydä mitään syytä sen jatkamiselle.
Kuten aiemmin mainitsin, lopettaminen oli minulla jo kuukausia mielessä, mutta se lopetamisen pelko pisti jatkamaan ja kun ajatus oli kypsä, ei päätös ollut enää vaikea.
Uskon, ettei minulle nyt kovin helposti tule sellaisia, nijn vahvoja mielitekoja alkoholin suhteen, että pistäisin poikki hyvin alkaneen elämänhallinnan ja -tapojen muutoksen. Tukiverkostoni on mahtavasti mukana ja uskoo minuun ja auttaa minua vähitellen murtautumaan alkoholistin maailmankaikkeudesta arkisempiin ympyröihin.
Vaikka olen sanonut meneväni pöivän kerrallaan, keskipitkän (ja miksei pitkänkin) tähtäimen olet voinut lukea rivien välistä mainitessani siitä, miten kauan aion käyttää Antabusta. Jos jossain vaiheessa tulee ajatus, että lopetan sen käytön ollessani epävarma asioiden tilasta, olen todella heikoilla, sillä silloin tähtäimessä saattaa olla parin viikon päästä otettava alkoholi ja heti tuollaisten ajatusten ilmaantuessa on löydettävä oikea juttukaveri joka auttaa läpikäymään tilanteen.
Aiempi pitkä antabusjaksoni päättyi tuon kaltaiseen juttuun neljän kuukauden kohdalla. Minä hölmö kun luulin olevani vahva ja tein raittiusräpistelyni aikana bändikuvaus- ja äänityshommia ravintoloissa, vedin karaokeiltoja yms. Paineet vain karkasivat ja heikkouteni vei voiton.
Säännöllisyys myöskin luo elämään vahvuutta, jolla voi välttää eteen tulevia karikoita. Olenkin laatinut itselleni jonkinlaisen lukujärjestyksen, minkä avulla saan varsinkin viikoloppuihini ryhtiä, yksineläjälle kun aika sattaa tulla joskus pitkäksi ;(
Mahdoinko vastata oikeasti kysymykseesi, silti raapustuksestani saattaa käydä ilmi ainakin se, etten ole ensimmäistä kertaa asialla, mutta ensimmäistä kertaa kuitenkin siinä mielessä, että päätös lopettamisesta on kummunnut sisimmästäni ja olen (ehkä) oppinut jotakin aiemmista yrityksistäni.
Niin, kyllä se syy älyttömään juomiseen (tai no, onko älykästäkin juomista olemassa?) on jossain syvemmällä kuin siinä, että humalassa ne oman elämän isot ja kulmikkaat asiat tuntuvat jotenkin pienemmiltä ja pyöreämmiltä. Jostain kokonaisvaltaisemmasta suhtautumisesta elämään on pakko olla kyse; miten muutenkaan jotkut ihmisistä elävät täysin selvinpäin ja näyttävät olevan jopa kohtuullisen tyytyväisiä?
Joskus raittiuden ensimmäisten kuukausieni kohdalla A-klinikalla minuakin kehotettiin miettimään sitä, miksi oikeastaan juon tai olin juonut, kun näytti siltä etten itsekään tuota ymmärtänyt sen jälkeen, kun olin riisunut ne yleisimmät juopon selitykset pois. Vuosikausia tuntui vain siltä, että pitää juoda usein ja paljon, vaikka ongelmat pahenivat koko ajan. Aloin kyllä saada vastauksia, kun selvä aika sai jatkua katkeamatta ja sen myötä ajatuksissani alkoi vapautua tilaa miettiä elämää muultakin kannalta kuin jotenkin suhteessa juomiseen.
Nyt kaksi vuotta lopettamisen jälkeen elän ulkoisesti edelleen melko vaatimatonta elämää, mutta sisäisesti koko elämänasenteeni on muuttunut ja muuttuu edelleen. Enää en ihmettele kuten juomavuosina, miten jotkut ihmiset jaksavat ja pystyvät elämään ottamatta tippaakaan, kun näen ja tunnen itse sen olevan mahdollista. Uskon tämän olevan täysin mahdollista sinullekin, jos vain haluat jatkaa matkaa selvällä päällä ja olla itsellesi rehellinen. Kannattaa lueskella tätä Päihdelinkkiä ja kirjoitella ajatuksiaan itselle näkyvämpään muotoon, jos sinusta yhtään siltä tuntuu. Tästä on ollut minullekin suuresti hyötyä ja viihdyn täällä edelleen.
–kh