Kiitos tästä päivästä

Hei vaan kaikki.Taas olen täällä,kauhukseni huomasin ensimmäisen kerra liittyneeni jo viisi vuotta sitten.Juomisen kuitenkin lopetin vasta 21.8.2011.Sen päivän ja tämän päivän väliin on mahtunut 2 juomiskertaa,joten oikeastaan lopetin uudestaan 5.1.2013.
Mikä ihme minut sitten sai ottamaan niin pitkän ajan jälkeen?Pitkään oli jo pullon kuva pyörinyt mielessä
ja ajattelin kai että mitäs senyt haittaa jos sitä kerran.Kyllähän haittasi.Tuli kauhea olo,masennus ja morkkis ja kaikki vanhat pelot.
Heti kun otin ensimmäiset huikat tiesin että heiii,taas mennään.Ei minkäänlaista itsehillintää,kaikki rahat ja naapureittenkin vaan kurkusta alas,millään ei ollut mitään väliä.Ei kai taas vähän yli vuodessa voi unohtua uudestaan kaikki se mitä se minulle aiheutti?Pitääkö aina ja aina ratketa vaikka välit harveneekin?

Moikka camille!

Jokainen retkahdus on tarpeen, sikäli kun se vie lähemmäs lopullista raittiutta.

Omalla kohdallani olen pohtinut siten, että niin kauan kuin haluan elää tämän päivän tuhoamatta itseäni, minun tulee olla itselleni totaalisen rehellinen. Myöntäessäni voimattomuuteni riippuvuuksieni suhteen, tulin rehellisesti todenneeni sen, että mikäli haluan elää, ainoa vaihtoehto on raitis päivä.

Ollessani itselleni rehellinen, minun ei enää tarvitse kysyä itseltäni haittaisiko nyt jos joisin pari. Rehellisyyden ollessa itseäni kohtaan ehdoton, tiedän kysymättäkin että seuraukset noista parista ensimmäisestä olisivat alkuna kohtalokkaalle kehitykselle, jonka päätepisteessä vaimoni ja lapseni seisoisivat samalla tavoin minun hautani äärellä kysellen miksi, aivan kuten itse seisoin oman isäni haudalla vuosia sitten.

Tänään haluan elää. Tänään haluan arvostaa itseäni ja kohdella itseäni kunnioittavasti. Siksi olen tänään raitis.

Tervetuloa takaisin. Jatka täällä jakamista ja voin vakuuttaa sen, että ennen pitkää ymmärrät mitä tuolla rehellisyydellä tarkoitan.

Halusin tänään kirjoittaa , koska aurinko paistaa ja kevät on tulossa
ja voin taas kiittää raittiista päivästä.En siis vielä tästä,vaan eilisestä.Ja huomenna tästä päivästä.
Vaikka tälläkin viikolla pullonkuva pyöri silmien edessä hetkittäin , paneuduin asian perinpohjaiseen pohtimiseen
ja tulin siihen tulokseen , että haluan säilyttää mieluummin sen kaiken hyvän , mitä olen jo tähän
mennessä saavuttanut ,kuin aloittaa taas kaiken alusta. Joten KIITOS. Kiitos minä ,ja Jumala tai mikä ikinä oletkaan.

Ihanaa kiitollisuutta camille! Juuri näin :slight_smile:

Kiittelen minäkin täältä sydämeni pohjasta tästä raittiista päivästä ja aamukahvista!

Taas on yli viikko kulunut kun viimeksi kirjoitin,ja ihanasti selvänä.Yhä vähemmän pelkään retkahtamista,mutta tärkeää on muistaa aina,ettei tämä raittius todellakaan ole itsestäänselvyys.Edellisestä retkahduksesta kyllä muistan miten olin tyytyväisesti siinä uskossa etten minä koskaan enää ota,kunnes yhtäkkiä himo oli niin suuri etten pystynyt hillitsemään itseäni.Luulen sen johtuvan siitä,etten ollut varautunut.Nyt tiedän että pitkänkin ajan jälkeen viinapiru voi huudella,jahyvä olla koko ajan varutunut tietyllä tasolla.Itse esimerkiksi käyn paljon lukemassa tarinoita täällä,ja ihan tietoisesti usein mietin juomiseen liittyviä asioita.Aina huomaan uudestaan olevani todella kiitollinen ja onnellinen siitä,että tänään minun ei tarvitse juoda!
Hyvää raitista päivää myös kaikille teille!

Mukava kuulla Sinusta pitkästä aikaa Camille!

Tulin juuri lenkiltä ja samaa ajattelin kuin Sinäkin…siitä, kuinka kiitollinen olen raittiista päivästä. Kuinka mukavaa on tämänkin keskivikkoillan hoitaa ilman alkoholia, ilman piilopulloa, ilman tuota petollista ainetta. Ja mikä parasta, n kahteen viikkoon ei ole ollut minkäänlaisia mielitekoja…ja jos sellainen tulee, annan sen tulla, minulla on pussillinen keinoja miten sen selätän… :slight_smile:

Mukavaa illanjatkoa!

Meri :slight_smile:

Hei ystävät! Laitetaanko lista keinoista jotka auttaa viinapirun taltuttamiseen?
Ensiksi tarvitaan ensiapu keinot ja sitten miedompiin kohtauksiin.

Eikös sellainen lista ole jo ketjussa “yksinkertaisia niksejä”? Tietysti lisäavut ovat aina tervetulleita!
Itse en oikeastaan ole sen kummempia niksejä käyttänyt, vaan jokapäiväisellä ajattelutyöllä yrittänyt
pitää himon loitolla.Ja jos joitain ajatuksia on tullut, olen miettinyt viimeistä kännäyskertaani joka oli varsinainen pohjanoteeraus, vieläkin voin tuntea ne morkkikset.Mutta tietenkin kuten kaikki tiedämme, ne pahimmatkin morkkiksen tunteet laimenevat jossain vaiheessa.Ja siihen varautuakseni pitääkin miettiä muita keinoja.Onneksi minulla on viime aikoina tullut enemmän sellainen olo, etten vain yritä selviytyä juomatta, vaan oikeasti olen muuttanut elämäntapaani ja oikeasti en halua juoda, en tarvitse sitä.

Tällä viikolla olen ottanut vähän enemmän antabusta kuin edellisillä viikoilla,jolloin minulle on riittänyt melkeinpä pelkkä ajatus siitä.En inhoa mitään niin paljon kuin oksentamista ja pahaa oloa,että jo pienenkin antabusmäärän läsnäolo elimistössäni tehokkaasti estää minua juomasta.Mutta tällä viikolla olen ottanut varman päälle,sillä lauantaina on ystävän synttäribileet,jonne olen menossa.Puolisoni sanoi minulle että mitä sinä nyt niitä antabuksia otat,eihän sinulla ole mitään ongelmaa.Voi että tuollainen ärsyttää!

Hänellä itselläänkin on alkoholiongelma jota hän ei ole myöntänyt,joten kokeeko hän ongelmaksi sen että minä en enää ota?Kun ennen saattoi luottaa siihen että minusta saa seuraa juominkeihin,niin nykyään hänen täytyy etsiä seuransa muualta.Ja hän kyllä tietää mitä mieltä minä olen hänen juomisestaan,en tykkää yhtään!

Mutta ennenkin olen törmännyt eri ihmisten tahoilta tuohon samaan vähättelyyn,että eihän nyt sulla mitään ongelmaa ole.Eikö se ongelman tiedostaminen ole ihan jokaisen oma henkilökohtainen asia,ei kukaan voi väittää että minulla ei ole ongelmaa jos itse sen sellaiseksi koen.Yhä vieläkin todella monilla näyttää olevan alkoholistista sellainen käsitys, että se on joku kuka dokaa kirkasta päivät pääksytysten sillan alla paskasissa vaatteissa tms.Kyllä minä koen itseni alkoholistiksi koska juomiseni oli aina pakonomaista,kaikennielevää ja tuskaista joka johti kauheisiin morkkiksiin.Vaikka sitä tapahtui “vain” viikonloppuisin,se vei kaiken ilon elämästä.Olen ollut jo pitkään joka päivä oikeasti onnellinen ja tiedän sen johtuvan siitä etten juo.En anna kenenkään pilata tätä raittiutta, joten varmaan en enää edes mainitse kenellekkään käyttäväni antabusta tai olevani juomatta.Jos joku ei tätä ymmärrä,se on hänen häpeänsä.

Mukavaa ja raitista loppuviikkoa kaikille! :smiley:

Jaha,aivan mahtava ja selvä viikonloppu takana! Synttäribileet oli tosi kivat ja alkoton siideri(kopparberg) maistui hyvälle.Hyvää ruokaa ja seuraa,paljon parempaa kuin kännääminen.Huomenna on vappuaatto,mutta onneksi se ei kummempia fiiliksiä herätä.Kunhan töistä pääsee kotiin, on se kuin ihan mikä tahansa muukin päivä.Tai ehkä vähän suklaata tai muita herkkuja sen kunniaksi sentään voisi… :smiley:

“Sentään voisi”?!! Pitää! :laughing:

Hyvää alkuviikkoa kaikille plinkkiläisille! Raittiina mennään vaikka kieltämättä on taas viinilasin/siideripullon kuva pyörinyt mielessä hetkittäin.Hitto kun ärsyttää ettei vaan voi olla ajattelematta juomista!En kyllä meinaa ottaa,en mistään hinnasta,mutta olisi niin kiva kun ei edes tulisi niitä ajatuksia.Että olisi kokonaan vapaa alkoholista.Näköjään se vaan vie enemmän aikaa.Mutta tavoitteena sellainen olotila johon ei kuulu alkoholi millään tavalla,ei ajatuksissa, ei takaraivossa.
Olin kerran avominnen luennolla ja siellä puhuttiin juuri tästä asiasta.Että ennen kuin on kokonaan vapaa alkoholista,pitää oma persoona erottaa kokonaan siitä entisestä,juovan alkoholistin persoonasta.Vasta sitten on oikeasti “parantunut”.Vaikka eihän alkoholismista sillä tavoin koskaan paranekkaan kuin vaikka syövästä voi parantua.Mutta siten ettei enää yhtäkään hetkeä elämästä mene sellaisten pakkomielteisten ajatusten kanssa,joita vielä hetkittäin tulee vaikka miten yrittäisi olla ajattelematta.

Raitista ja lämmintä viikkoa kaikille :smiley:

Helatorstaita kaikille plinkkiläisille! Ajattelin näin vapaapäivän kunniaksi jaaritella tänne vähän enemmän ja pohtia omaa juomishistoriaani.Monena iltana ennen nukahtamista olen miettinyt paljon menneitä vuosia ja vuosikymmeniä,ja ajatuksissa yrittänyt selventää niitä syitä miksi olen juonut ja pohtia kaikkia siitä tulleita seurauksia.
Teini-ikäisenä(n.13-16v.) minä en koskaan miettinyt juomista niinkuin hyvin monet muut,en halunnut kokeilla sitä ja vähän pelkäsinkin ajatusta koska luulin että juomisesta seuraa aina välittömästi oksettava olo.Mutta ollessani viitä vaille 17-vuotias jostain syystä,en enää edes muista miksi,päätinkin haluta kokeilla.Oli vappu-aatto ja kavereiden kanssa oltiin lähdössä kaupungille.Äiti kävi alkosta ostamassa pienen pullon mustaherukkaviiniä.Jännittyneenä maistelin pullosta ja hyvin äkkiä tulin humalaan.Ja pidin tunteesta!Seuraavana päivänä ei ollut paha olo ja niin ajattelin että seuraavana viikonloppuna olisi kiva juoda taas.
Siitä se lähti.Aloin juomaan aina viikonloppuisin,kavereilla oli kotibileitä,baareihin en edes uskaltanut yrittää kun näytin niin nuorelta.En ajatellut ikinä että dokaaminen voisi olla jonkinlainen ongelma, vaikka heti alusta asti se sai minut käyttäytymään idiootin lailla.Kehittelin aina kauheaa draamaa,uhkailin tappaa itseni, itkeskelin ja juoksentelin ympäriinsä.Seuraavana päivänä kuitenkin aina ajattelin että olipa kiva ilta.
Seuraavana keväänä täytin 18(ja kohta 35),ja aloin käydä baareissa.Kesä meni ryypätessä monena päivänä viikossa ja syksystä eteenpäin taas viikonloppuisin.Samalla kaavalla menikin lukioaika loppuun.

Jossain vaiheessa aloin ottaa myös viikolla ja varsinaisella ryyppäyspäivällä ei ollut niin väliä.Kaikkeen toimintaan kavereiden kanssa liityyi olennaisesti juominen,enkä oikeastaan niin kiinnittänyt huomiota siihen,että muut eivät juoneet yhtä paljon kuin minä.Minä join aina niin pitkään kun juomaa oli,ja pää-asia kaikissa illanvietoissa oli juoma,ei seura tai paikka.Välillä mietin että olisi syytä vähentää juomista ja teinkin niin,mutta aina edes yhtenä päivänä viikossa piti ottaa.Elämän pääasiallinen tarkoitus oli “bileiden” suunnittelu,odotus ja toteutus.Samaan aikaan olin hyvin monella tavalla sekaisin itseni kanssa,etsin identiteettiäni ja sairastuin paniikkihäiriöön.Sain siihen lääkityksen, mutta tunsin kuitenkin että ainoastaan viinin juominen auttaa akuuttiin paniikkikohtaukseen.Niinpä juominen lisääntyi ja pahensi oireita.Suunnillen vuoden päästä siitä tuli jonkinlainen totaalinen sekoaminen ja yritin tappaa itseni lääkkeillä jotka huuhdoin alas salmiakkikossulla.

Päästyäni pois sairaalasta monen päivän tehohoidon jälkeen, en ollut yhtään sen parempi.En saanut mistään mitään apua,olin todella sekaisin ja masentunut, mutta en ajatellut että juomisesta olisi haittaa tilanteessa.Kuin ihmeen kaupalla paniikkihäiriö kuitenkin väistyi ja jatkoin entiseen tapaan.Jossain vaiheesa kirjoitin päiväkirjaani että “tiedän elämäni olevan ikuisesti taistelua viinanhimoa vastaan”.Jollain tasolla tiedostin että juomiseni ei ollut normaalia ja vaikeutti elämääni,mutta en kokenut kuitenkaan että minun olisi lopetettava,kunhan pysyisin “kohtuudessa”.Minusta oli tullut juomisen myötä todella sosiaalinen ja rohkea,kun teininä olin ollut ujo ja häpeillyt itseäni.Juodessa olin räväkkä ja uskalsin mitä vaan,enkä häpeillyt asioita joita olisi pitänyt.

Ja minä jatkoin juomista ja elämää samaan malliin.Olin kuitenkin jo tiedostanut että olin ongelmajuoja.En kuitenkaan mistään hinnasta halunnut lopettaa.Sitten tapasi nykyisen puolisoni ja aloimme juoda yhdessä.Siihen aikaan olin sen verran viisastunut,että viikot tein töitä ja alkoholia juotiin “vain” viikonloppuisin ja lomilla.Mutta siitä oli mennyt kaikki hauskuus.Juominen oli enää pakonomaista toimintaa, mikä piti aina perjantaisin suorittaa.Joskus se jatkui lauantain puolelle nukkumatta välissä ja iltäpäivään mennessä olin aina valmis vaikka tappamaan itseni jotta se loppuisi.Sunnuntai ja maanantai meni aina niin kovissa morkkiksissa että olin varma etten seuraavana perjantaina ota.Mutta aina otin.Ja olot vain pahenivat.Puolison kanssa riideltiin,ja masennus oli aina valtaisa.Tätä jatkui monta vuotta.Halusin lopettaa,en kuitenkaan osannut.Ja pelkäsin loppuelämää ilman alkoholia.Halusin että puolisoni lopettaa myös.

Kevättalvella 2011 muutimme uuteen paikkaan ja vanhaan jäivät kaikki juoppokaverit,kantapubit ja rutiiniksi muodostuneet juopottelukuviot.Pystyin vähentämään juomista,mutta aina kun otin,oli se yhtä kamalaa.Elokuussa tuli sitten viimeinen niitti,kamala riita,vuosisadan morkkikset ja päätös.Silloin päätin pistää korkin kiinni ja hain antabukset.Ehkä kohtalo kuitenkin ajatteli etten kuitenkaan ollut tarpeeksi vahva,sillä sairastuin kolmoishermosärkyyn.Se aiheuttaa niin hirveitä tuskia ettei niitä voi kuvailla.Lääkitys minulla onneksi auttoi ja mikä parasta,siihen käytetyt epilepsia lääkkeet ovat sellaisia joiden kanssa ei saa juoda yhtään.Joten yhtäkkiä oli helppo olla juomatta.Lääkkeet oli pakko ottaa,sillä ilman niitä tuska oli sanoinkuvailematon.Ja kuinka ihanaa oli alkaa huomata kaikkia hyviä puolia mitä juomattomuudessa on.Olin tyytyväinen tilanteeseen,enkä suuremmin edes miettinyt juomista,olihan se totaalisen poissuljettua.

Mutta kaikessahan on aina se mutta.Olin kuitenkin juomatta ns. pakosta,en vain omasta halustani.Ja kun joulun alla 2012 pystyin lopettamaan lääkityksen,eivätkä kivut palanneet,mieleeni tuli taas juominen.Ja niinhän sitä sitten piti pari kertaa ottaa.Toisen kerran jälkeen tiesin taas että korkki on suljettava,tosin tällä kertaa ihan oikeasti vain ja ainoastaan siksi että minä HALUAN.Ja hain taas antabusta,tosin siitä minulla menee välillä maha sekaisin jos aloittaa isolla annostuksella.Mutta päätin käyttää sitä vain kävelykeppinä ja olla juomatta päivä kerrallaan ihan omasta halusta,välittämättä siitä juoko puolisoni edelleen,sillä tämä on minun elämäni ja hänen täytyy tehdä omat valintansa.

Ja sillä tiellä olen nyt.Niin monen mutkan ja vaikeuden kautta,onnellisena siitä että vihdoin olen omana itsenäni tässä.Päivä kerrallaan menen,helppoa ei ole ollut kaikkien mielihalujen kanssa,mutta aina kuitenkin muistan olla kiitollinen siitä mitä tällä hetkellä koen,selvänä.Ja masennusta en ole kokenut kertaakaan sen jälkeen kun lopetin.Minulla ainakin kaikki “mielenterveyden häiriöt” johtuivat ainoastaan juomisesta.Toivon tietysti että puolisoni myös löytäisi tälle tielle,mutta se on hänen tiensä kuljettavaksi.

Tähän lopetan tämän jaarittelun,tuntui vaan hyvältä purkaa näitä asioita ihan kirjallisesti,ei ainoastaan pään sisällä.Hyvää loppuviikkoa kaikille :smiley:

Ihanasti reippaana töihin matkaa hän!Tämä plinkki on mulla nykyään aina matkalukemisena,oon varmaan vähän koukussa.Mutta suotakoon se,kai tälläisellä addiktoituvalla ihmisellä joku riippuvuus on oltava.Toinen on tietysti tupakka,jonka lopettaminen on järkysti vaikeampaa kuin juomisen!jotenkin rööki vaan liittyy kaikkeen,aamukahvista alkaen.No,sen lopettamisen siirrän suosiolla vähän eteenpäin,kunhan olen enemmän vahvoilla.Mukavaa päivää kaikille!

Kaikkia riippuvuuksia ei tarvitsekaan niputtaa yhteen saati leimata niitä yksinomaan negatiivisiksi: Plinkkiriippuvuutesi on pikemmin positiivinen riippuvuus - ja näin koen sen omallakin kohdallani olevan :slight_smile: Aktiivinen asioiden kelailu yhdessä ja erikseen on aivan välttämätön osa elämänmuutosta ja minulle on ainakin ihan päivänselvä juttu se, että ilman plinkittelyä en tällä tavoin edistyisi raittiudessa kuin nyt koen edistyväni. Toki kohtuus on hyväksi kaikessa, mutta jos juomisessaan on ollut kohtuuton se ei tarkoita sitä, etteikö monilla muilla alueilla voisi oppiakin kohtuullisuuteen. :slight_smile:

Minä avaan ja suljen päiväni Plinkissä. Tässä aamukahvien (kyllä, tämäkin aamu venyy :laughing: ) lomassa on hyvä jotenkin keskittää mielensä oleellisiin kysymyksiin ja se auttaa minua jäsentämään myös niitä asioita, joiden vuoksi olen raitis, näkemään elämässä “hyvää ja kaunista” ja “enemmän kuin unelmaa onnesta”, joihin ei ole aina niin helppoa uskoa, kun elämä tuntuu jotenkin epävarmalta ja edessä oleva pelottavastikin tuntemattomalta.

Tupakka on minullakin riesanani. Jotkut lopettaneet ovat kertoneet tupakanhimonkin kestävän vain 3 minuuttia kerrallaan ja menevän sitten ohi. Sekin pitäisi nujertaa vain rööki kerrallaan ja voihan sitä prosessiakin helpottaa joillain korvaustuotteilla yms. Ajatus roikkumisesta kaiken maailman myrkyissä tuntuu kyllä vastenmielisemmältä.

Näin minäkin sen koen :smiley: . Eilen ihanasti sain viettää jo toista kertaa elämässäni raitista syntymäpäivää :laughing: Olin töissä pitkän päivän ja siinähän se mukavasti meni.Lauantaiksi sitten pyysin paria ystävää ihan kakkukahveille,onneksi heilläkään ei ole mitään haluja juoda alkoholia.Näillä mennään,päivä kerrallaan.

Onnea syntymäsi muistojuhlan johdosta! :slight_smile:

Se on arvokasta, että on sellaisia raittiita suhteita ja alkottomia kaveruuksia. Kaikilla ei ole aluksi niitäkään ja joutuvat ihan erikseen opettelemaan senkin, miten kavereita ollaan selvin päin. Kun tuo ulottuvuus on jollakin tolalla, se voi vielä osoittautua merkittäväksi voimavaraksi.

Kiitos Antiloop :smiley: .Joo,olen onnekas,kun on muutama hyvä ystävä joiden seurassa viihtyy ja voi pitää hauskaa ilman alkoholia.Kaikki muunlaiset “ystävät” olenkin jättänyt vähemmälle huomiolle, ei vaan todellakaan kiinnosta kuunnella heidän tilityksiään kännäämisestä ja krapuloista.Jännä kyllä miten ennen kaipasi aina ympärilleen ihmisiä, ja vaapaapäivinä varsinkin, niin nykyään vietän aikaa mieluiten ihan omissa oloissa kotona.Puoliso tietenkin on seurana, mutta hyvin viihdyn ihan yksinkin jos hän on töissä tai muualla.

Muuten asiasta toiseen.Tietääkö kukaan voiko luovuttaa verta kun käyttää antabusta?Mieli tekisi taas kantaa korteni kekoon tällä saralla, mut en ole muutamaan vuoteen käyny, enkä nyt muista miten tarkkaa niiden lääkkeiden kanssa on.

Ajattelin viikonloppuna, et kuhan on enemmän aikaa käyn kirjoittamassa tänne ketjuuni
kunnon avautumista ja pohdintaa.Mutta niin on mehut poissa,ei oikeen jaksa mitään.EN ole juonut, se olkoon pääasia tässä viestissä.Olen vain niin lopen kyllästynyt puolisoni juomiseen, en voi tehdä asialle mitään, ja silti aina uskon kun hän sanoo lopettavansa.Vaikka nyt jo toki tiedän ettei se niin mene, hän ei lopeta ennenkuin saavuttaa oman pohjansa, jos silloinkaan.
En tiedä mitä tekisin, en halua erota.

Miehesi juomiselle et todella voi tehdä mitään, se on aivan totta. Mikä erosta tekee mahdottoman vaihtoehdon?