Päevee, ihmiset.
Ketostix on villi ja vapaa, perheetön ja lapseton ex-juoppo, joka pohtii kutsuako tätä nykyä itseään lopettajaksi vaiko vähentäjäksi. Edellisen kerran meni kaljaa koneeseen noin kuukausi sitten 11. - 13. päivä helmikuuta (siis peräti kolmena päivänä peräkkäin!) ja sitä ennen joskus uudenvuoden tienoilla.
Oon aika kova tekemään töitä ja harrastamaan kaikennäköstä, mihin ei alkoholi sovi. Tällä avuin pysynkin melko raittiilla tiellä suht vaivattomasti, mutta aina sillon tällön kun alkaa kupittaa, niin sitten on kuppi nurin kyllä koko viikonlopun. En sentään kisko kaksin käsin viinaa enkä Alkossa usein asioi, mutta tissuttelen kaljaa. Huumehia en käytä, mitä nyt teini-angsteissa kauan sitten muutaman kerran myssyä pajautellut.
AA:ssa oon käynyt joskus, samaten A-klinikan ryhmät tuttuja, joskaan en niissä ole nyt käynyt muutamiin vuosiin.
Kävin niissä muutamia vuosia sitten, kun join enemmän ja oli myös sillon lääkkeiden väärinkäyttöä; mm. bentsot.
Tuolloin kävin myös A-kilinkalla muutenkin.
Elämä on oikeestaan aika kivaa nykysin, mutta tuo satunnainen ryypiskely aiheuttaa joskus ongelmia tai vähintään päänvaivaa. Ihmissuhteet on sinkkuudesta huolimatta ihan ok, eli hyviä kavereita löytyy joilla ei ole päihdeongelmaa, ja ihan kiva duuni ja muutenkin kaikki ihan buenosti.
Tänä viikonloppuna olen töissä (kirjotan tätäkin parhaillaan toimistossa) ja työnteko pitää poissa ns. pahanteosta, mutta tulee myös ensi viikonloppu jolloin olen vapaalla. Ja voin jo kuvitella yöelämän houkutuksen perjantaina, vaikka tiedän että siitä tulisi vain kipeäksi. 
Moi !
Mulla alkoi juominen salakavalasti lisääntymään 2006 kun tapasin nykyisen miesystäväni. Satunnaisesti join vapailla. Olen koulutukseltani lähihoitaja. Sitten alkoi olla krapula päiviä jolloin en ollut töissä. Ilmoittauduin eräänä aamuna A-klinikalle kun en kyennyt töihin. Siitä sitten jatkettiin työnantajan kanssa keskusteluihin. Koska poissaolot olivat lisääntyneet mukamas vatsakipujen vuoksi.lopputiliä en saanut en ole vieläkään saanut.Jäin työelämästä pois 2007 masennuksen vuoksi. luulen että juominen edesauttoi asiaa.Olen ollut hiljattain työn kokeilussa vaan siitä ei tullut mitään. Raittiina olen ollut kohta vuoden. Tupakan polton lopetin viime kesänä. Nyt kuntoutus tuella. Pidän kuitenkin tärkeänä työssä käyntiä jos se on mahdollista. Se ehkäisee sosiaalista syrjäytymistä. Ja tuo elämään rutiinin. Kun on syy miksi nousta sängystä. Itse olen tehnyt päiväkohtaisesti aina ohjelman millä tätä rutiinia ylläpidetään.Ehkä sinulla auttaisi jos etukäteen miettisit mitä voisit tehdä kun viikonloppu tulee. elämässä pitää kuitenkin olla muutakin kuin työ.Yllättävästi tekemistä löytyy ilman viinaakin. Itse koen sosiaaliset suhteet tärkeiksi ja tämmöiset kokemusten vaihdot. Eikä kaikkiin asioihin tarvii edes paljon rahaa. Minä käyn uimassa, lenkillä koiran kanssa. Kiertelen kirpputoreilla, luen kirjoja ym. Silloin kun join menetin mielenkiinnon vähän kaikkeen. Enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Niitä mukamas kavereita en enää tapaa. Mutta eipä ne kysykkään. Sen huomannut että kummasti kartetaan kun ei enää baareissa pyöri. Mutta ne jotka oikeasti ovat ystäviä jäävät.
Nyt pitää lähteä kauppaan mies kaveri tulee Kiinan reissulta kohta. Ja tietysti ihan päissään mutta siitä hyvä kun on oma asunto ei tarvii katsella jos ottaa pattiin. Niin miksi pitää katsella sitten sellaista miestä joka ei ole muuttanut omia elämäntapojaan. rakkautta on niin monenlaista. 
^ Totta. 
Joo työ on tärkeetä varsinkin jos on onni saada tehdä sellaista työtä joka tuntuu mieluisalta ja hyödylliseltä, ja työn kautta muodostuu osa monien sosiaalisesta verkostosta. Mutta tietenkään työ ei saa olla koko elämä. Onhan mullakin noita harrastuksia sitten onneks, eli lähen tästäkin kohta suoraan kuntokeskukseen rehkimään hiet pintaan ja solariumiin ja infrasaunaan. Ei halpa harrastus, mutta paljon halvempi kuin kapakkaelämä. 
Ja terveellisempi.
Mä join myös elämässäni eniten joskus vuosina 2005 - 2007, ties mistä syystä. Muuten silloin ei nimittäin tapahtunut mitään dramaattista, muuta kuin se älytön juominen. Sillon olin myös A-klinikan asiakas. Myös minä oon lopettanut tupakoinnin jo vuosia sitten. KK, meillä on paljon yhteistä, vaikka ollaankin kai nyt vähän erilaisessa tilanteessa.
Ok !
Mulla kanssa rauhoittaviin ollut riippuvuus. Tällä hetkellä en käytä muuta kuin bibo lääkitystä. On aika tasainen olo ehkä vähän hidastunut. Se kai on tarkoituskin koska mieli on käynyt aikamoista vuoristorataa.Ehkä pitäisi tehdä jotain sen asian eteen että luulen että olen selättänyt viinan kirot. Siitä tullut välillä liiankin ylimielinen olo. Mies ystävä kun ryömii alkoholismin kourissa. Toinen ei voi tehdä asialle muuta kuin näyttää esimerkkiä. Missään nimessä alkoholistia ei saa alkaa paapomaan. Olen senkin virheen tehnyt. Tehnyt toisen puolesta asioita. Hoitanut toisen taloutta ollut juoppo kuskina ym.Alkoholia en tule ostamaan miehelle. Rakkaus on vaan niin kummallista näkee ettei tässä ole mitään järkeä. Ei vaan osaa päästää irti. Jossain kohtaa se varmaan tulee eteen vielä. Jos ei muuten niin sydän pettää ja sitä rataa.Työnsä hän on hoitanut vielä ja tietääkseni hyvin vielä. Ihmettelen miten pystyy siihen.
On varmaan vaikeeta raitistua sellasessa parisuhteessa jossa molemmat on juovia alkoholisteja. Tai siis ei vaikeeta vaan haasteellista. Muotiahan on nykysin puhua haasteista eikä suinkaan ongelmista tai vaikeuksista.
Jos siis parisuhteen molemmilla osapuolilla on päihteisiin liittyviä haasteita elämässä, on siitä aika kova paikka lähteä yksin pysäyttämään sitä tuhon kierrettä, jos toinen pyrkii sitä yhä jatkamaan ja pitämään molemmat siinä menossa mukana. On ihailtavaa, jos pystyt siihen, Katujen kuningatar. Siihen tarvitaan aikamoista suuruutta, luulen.
Olin itse kerran lyhyessä suhteessa sekakäyttäjän kanssa kun itselläni oli sellanen kuiva vaihe elämässä. Jaksoin selvinpäin niitä toilailuja tasan kaksi viikkoa ja sitten kiitti mulle riitti. Se oli avoliittoni jälkeisiä pika-suhteita, eikä mulla pitkän avoliittoni jälkeen ole muita ollutkaan kuin lyhyitä suhteen pätkiä. “Säätöjä”.
Niiin, minäkin oon ollut avoliitossa peräti vuosia joskus! Ja sillon minä olin se suhteen juoppo. Avopuoliso puolestaan se hyysääjä ja paapoja, kolhujen laastaroija ja pipiin puhaltaja. Hänellä ei ollut päihteiden kanssa ongelm… haasteita, mutta liekö jo läheisriippuvuuden ensioireita tuolloin; nuoressa ihmisessä.
Nuoriahan me oltiin siinä suhteessa, kakaroita ihan, vaikka ikä alkoi jo kakkosella.
Kun yhtenä aamuna havahtuu jo kohtalaisen paljon elämää nähneenä aikuisena, tajuaa olevansa yhä sinkku ja lapseton ja miettii että miksiköhän sitä vielä aikookaan isona… on aika alkaa tehä elämällään jotain järkevääkin.
