Ketju meille jotka raitistuimme

Tämä on ketju, jossa voi kertoa ja jutella elämästä ilman päihteitä.

Kiitoksia ketjusta!
Kiirettä pitää, näin alkuvuodesta, monessa suhteessa, minunkin touhuissani jotka paljolti ovat kiinnittyneet kolmannen sektorin eli käytännössä yhdistysten ja järjestöjen toimintaan.
Toimintakertomuksia ja raportteja tarvitaan, tilinpäätöksiä ja vuosikokouksia, toimintasuunnitelmia ja aina kun jotain laajempaa on tekeillä, on sitten viranomaistenkin kanssa kaikki mahdollinen mennyt edelliseltä vuodelta ja tuleva tältä vuodelta selvitettävä kovalla kiireellä just vuodenvaihteen jälkeen.

Välilllä tuntuu siltä ettei mitään ehdi aikaan saamaankaan kun pitäisi olla niin kovin monessa paikassa yhtaikaa.

Mutta eipä pidä ainakaan valittaa. Itsepä ihan vapaaehtoisesti kuitenkin näihin olen alkanut, ja tykkäänhän minä näistä hommista.

Tässä tulee esiin se Ketostixinkin jossain ketjussa nostama ajatus siitä että pitää olla varovainen toivomustensa suhteen, ne voivat toteutua! Niin kävi minullekin, vaikken edes ääneen ajatellut , joskus itsekseni suunnittelin että just tämänkaltaiset työt voisivat minulle sopia. Puoliksi työtä ja puoliksi harrastusta, vapautta itse suunnitella ja organisoida erilaisia juttuja, ja vielä semmoisia tavoitteita varten jotka sopivat omaan oikeudentajuun ja maailmankatsomukseen kuin tölkkä pönttöön…

Ja se vaan jotenkin kävi niin… ensin jostain tarjottiin puoleksi vuodeksi hommaa -ihan kuin tilapäisesti kun jonkun tuota tarttis vetää nyt tässä vaiheessa… ja siinä sitten jo kehittyikin vieressä toinen johon taas puolen vuoden ajaksi… ja eikös perhana se ensimmäinen työnantajayhdistys ilmoittanut että ole nyt sitten jonkinlaisella epävirallisella virkavapaalla se puoli vuotta mutta täällä alkais sitten sen perään taas tämän hankkeen vetäminen…

No, katoavaista on maallinen kunnia, eipä noista koskaan etukäteen tiedä, vaikka pöytäkirjoissa jo päätöksiä onkin sinne eteenpäin… kaikkea voi tapahtua, eli antaapa nyt sen tulevaisuuden vaan olla kovin betonoimatta omassakin mielessä.

Mutta, nyt menee mukavasti, jokainen päivä on hiukan kuin uusi seikkailu, jotain uutta oppii ja aina kait sitten jokin pieni asia voi paremmaksikin muuttua.

Tämmöistä elämää… kyllä tämä minulle kelpaa.

Jaa että mikä oli jutun sisältö? Se kysymys jostain toivomisista… sattumaa vai mystiikkaa vai tekniikkaa -vai jotain muuta?
Ei kai ihan pelkästään toivomalla paljon tapahdu, mutta ehkä ne pienet heilautukset omassa elämässä niiden itsellä olevien toiveiden suuntaan… joidenkin asioiden opetteluy -ikäänkuin siltä varalta että tuotakin voi joskus tarvita… samantapainen verkostoituminen… haluttujen asioiden lähistöllä ja keskelläkin haahuileminen…valmius sitten enempää miettimättä ottaa tarjottu homma vastaan … pieniä juttuja mutta merkitseviä. Maailma kai on monessa asiassa kovin pienestä kiinni.

Niin kuin olen tainnut antaa itseni kertoa, niin myös minun työnantajani on järjestö, samainen jossa olin töissä myös ennen viimeisintä ulkomaankeikkaa. Tosin sieltäkin käsin tein jonkin verran hommia tälle työantajalleni siellä vetämäni projektin lisäksi. Minä viihdyn järjestömaailmassa ja todella pidän työstäni. Juuri tänään ajattelin viimeksi miten onnekas olen, kun saan tehdä työtä josta tykkään ja tehdä sitä vielä organisaatiossa, joka antaa liikkumatilaa, luottaa ja arvostaa työntekijöidensä osaamista. Ihan intona lähdin tänäänkin töihin, ei tietoakaan maanantaimasennuksesta. Toimintaamme rahoittaa RAY ja kaupunki, joulun alla kun rahoituspäätökset taas tulivat, niin helpotus oli se, että rahaa tulee mitä ennenkin, mutta muutoin oli niukka linja. Uusiin, suunniteltuihin juttuihin rahaa ei tullut, vaikka oli niin pomminvarma idea olevinaan… :laughing: Sellaista vähän arvaamatontahan se on rahoituksen puolesta, onneksi kuulumme kuitenki AK-rahotuksen piiriin ja kaupunki edelleen myötämielinen. Yhdelle yhteistyöhankkeelle kävi niinkin ikävästi, että rahis lopetti rahoituksen kesken projektin… sellaista ei mennä vuosian tapahtunut. Tänään oli mielenkiintoinen ja vauhdikas päivä useamman muun järjestön edustajan kesken mielenterveyttä, päihdeasioita, vertaisuutta ja vapaaehtoisuutta koskevassa työryhmässä. Yhteistyökuviot ovat aivan toisella planeetalla kuin vielä muutama vuosi sitten, kun lähdin viimeksi Suomesta. Hienoa kehitystä!

Uuteen aamuun, taas.
Monenlaista on taas luvassa tälle päivälle. aamupäivän ehdin istumaan muutaman eri järjestön yhteistilaisuudessa, koulutuksen nimellä taisivat sen lanseerata, mutta sieltä on lähdettävä kesken tapaamaan yhden yrittäjäyhteisön edustajaa, edelleen siitä jo tunnin päästä on sovittuna neuvonpitoa parin virkamiehen kanssa, jotkut nettisivut kaipaavat artikkelia ja illaksi sitten on tarjolla yhden yhdistyksen vuosikokous … ja niiden välillä hommat hoituvat sähköposteilla ja puhelimella, papereita vaihdellaan ohimennen ja jututetaan vastaantulevia.

Siitä tämä nykyinen hommani on mukava että jokainen päivä on varmasti erilainen. Ei pääse tulemaan aika pitkäksi.

Sen muuten olen minäkin huomannutr, että suhtautuminen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen on muuttunut paljon parempaan suuntaan. Olihan se, menneinä vuosikymmeninä, yhdistyskentällä ja kenties vielä enemmän virkamiesten ja yhdistysten välillä pelkkää pakkopullaa… joskus oltiin olevinaan kavereitakin mutta mihinkään yhteistyöhön sitoutumista pelättiin, omiin asioihin suhtauduttiin kuin sotasalaisuuksiin, epäiltiin että jokainen ulkopuolinen on jotain vääryyttä suunnittelemassa ja urkkimassa, houkuttelemassa meiltä jäseniäkin pois.

No, paljon se edelleen on ainakin pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa vieläkin kiinni toimijoiden henkilökohtaisista verkostoista, miten saavat yhteistyökuvioita rakenneltua. Eivät ne hommat aina ihan helppoja ole.

Toinen juttu joka on kyllä m juuttunut, on se, että ihmiset eivät enää sitoudu yhdistystoimintyaan samoin kuin aikaisemmin, ei enää liitytä nuorena johonkin järjstöön jonka riveissä sitten aherretaan viisikymmentä vuotta. Nyt osallistutaan hyvinkmin kevyellä sitoutumisella johonkin hommaan jolla yhdessä jotain aikaan saadaan, kun se on ohi, hajaannutaan ja sitten taas joskus joutessaan ihmiset taas kerääntyvät hetkeksi jonkun asian ympärille. Toki netti ja muut tietoliikenneyhteydet ovat myös muuttamassa yhdistyskäyttäytymistä, ja siinä muuten on haastetta yhdistyksille jotka yrittävät saada sen ruohonjuuritason toimintansa aktiivisena pidettyä.

Mutta , joo, ei nyt sitten taas muuta kuin vaatetta niskaan, läppäri kassiin ja uuteen päivään…

mukavaa ja monipuolista päivää muillekin!

Samixii. :slight_smile: Mutta mun (entinen) työnantaja on puolestaan isohko säätiö, jolla on kytköksiä aika laajalle alalle eri sektoreille. RAY ei tietääkseni tue mitään toimintaamme, vaan lähinnä vain kunnat asiakkaiden maksusitoumusten muodossa.
Laitoin sulkuihin tuon “entinen”, kun en ole enää säännöllisessä työsuhteessa vaan käyn vain siellä keikkaduunissa sillon tällön: esim. tossa joulun aikoihin olin. Muualle en keikkaduuneja oo tehnytkään, vaan oon tolle entiselle “firmalle” lojaali nyt päätoimisena opiskelijanakin.

Koulu jatkuukin sitten tällä viikolla isolla tohinalla, ja ehkäpä nyt viimein tulee hieman harvempaan kirjoteltua tännekin foorumille! Päälle ryöpsähtäviä aiheita mm. aikuissosiaalityö, tutkimus ja ammatillinen ruåtsi (social svenska?) ja ties mitä jännää!
Syyslukukausi menikin ihan löysäillessä ja velttoillessa, kun oli niin paljon hyväksi luettu alkuvaiheen opintoja aiempien koulutusten ja työkokemuksen ansiosta.

Mutta mikä tällä hetkellä tuntuu kruunaavan kaiken, niiin maaliskuuksi on luvassa keikkoja bändin kanssa! :sunglasses: Voi luoja kuinka olenkaan sitä kaivannut!! Tuleekin kuluneeksi tasan vuosi siitä kun edellisen kokoonpanon kanssa laitoimme pillit pussiin, ja kyllä oli haikeaa olla ihmislapsen ilman bändiä. :cry:
Mutta nyt tuntee taas elävänsä ja hengittävänsä silläkin elämän alueella. : )

Voihan elämän kevät. Valokin lisääntyy koko ajan ja kevät hiipii lähemmäksi. Tässähän vosi kohta vaikka pitkästä aikaa rakastua! <3
Mutta…

Mistä tiedän että kuka on oikea
kun joku on pitkä, joku toinen on soikea,
joku on hullu ja joku on kaunis,
no toi on härkä ja toi on kauris!

Tää hullu lähtee skoleen! Kaunista talvipäivää! o/

Kylmää on ollut. Riittäisi minulle jo pienempikin pakkanen, vaikka sormet lakkasivatkin palelemasta silloin joskus vuoden-parin viiveellä kun tupakanpolton lopetin. Kait sitten verenkierto alkoi palautua normaaliksi.

Silti, mitäs nuo pakkaset nyt niin minua haittaisivat kun suurimman osan päivää saan tehdä hommiani sisätiloissa, tämänhetkisessä työssäni. Ja kun tänä talvena on vesijohtokin mökissä pysynyt sulana, eikä sisälämpötila ole tainnut edes alle kymmenen asteen tipahtaa tuulisimpinakaan aamuöinä… hätäkös tässä.

Saattaapa tuo vielä ravistella tänä talvenakin, mutta mitä sitäkään etukäteen murehtimaan. Hyvinkin voi vaikka viemäri jämähtää umpijäähän ja routa väännellä peruskiviä senverran ettei taas saa ovea kunnolla kiinni… sitten taas pikkuisen kärvistellään ja yritetään keksiä konsteja… mutta, tosiaan, tulee jos on tullakseen, noihin murheisiin on kesäaikana varauduttu sen mitä on voitu. Eristetty on, ja tilkitty, parhaan kyvyn ja rahavarojen mukaan.

Ja jos kylmenee niin enemmän vaatetta päälle.

Semmoista se, ei nyt aina niin helppoakaan mutta ei vielä valittamisen aihettakaan.

Tänään sitten taas sattui semmoinen juttu, että huomasin jollain tavalla raittiina olevani. Kävi nimittäin niin, että istuessani mukana jonkinlaisessa koulutuksessa , tiedotuksesta ja kirjoittamisestakin puhuttiin.
Yksi osallistujista otti puheeksi sen, että hän joskus käytti kirjoittamista myös terapiakeinona, kun oli päästävä päihdeongelmasta eroon.
Ei siihen kukaan muukaan huomiota kiinnittänyt, ihan luonnollinen asia, tottakai. Ja taisipa sittten pari muutakin todeta jotain samansuuntaista kirjoittamisen merkityksestä omassa elämässä.

Mutta se jutun ydin minun kohdallani olikin enemmän se, että vasta sitten kotimatkalla, jonkun tunnin päästä, hoksasin että ai niin, siinähän nousi esille päihdeongelma, sillä oli jotain tekemistä minunkin menneisyyteni kanssa… eli ilmeisesti edelleen koko ajan tapahtuu muutosta sinne raittiuden suuntaan.

Luulenpa, että vielä vuosi sitten, kun keskustelu olisi jossain seurassa raapaissut päihdeongelmaa, olisi se heti kilahtanut korvaani ja muistiin olisi palautunut se, että joo, sen asian kanssa tappelin itsekin.

Nyt käy sitten jo noin, asia asiana, ja se omakohtainen päihteistä erossaolo on jo niin itsestäänselvää ettei enää huomio kiinnity kun sen joku muu ongelmana esiin nostaa. No mikäpä siinä, ihan olen tyytyväinen siihen että noin menee. Eiköhän se sitä raittiutta, ihan itseään, ole, kun asia alkaa niin luonnollinen olemaan ettei aina kolahda mieleen.

Viikonloppuna junaillessani pienen porukan koulutustilaisuutta mutisin tauolla puolittain itsekseni että on se nyt taas vaikeaa parin virkamiehen kanssa kun tuokin homma venyy… ja tarttis eteenpäin päästä…

No, maanantaina puolenpäivän aikaan tuli parikin puhelua, yhteyksiä oli otettu ja järjestelty ja taas toimii…
Jokunen porukassa ollut oli useammankin mutkan kautta käyttänyt omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja lievällä hoputtamisella, taustatuella ja kai avustuslupauksillakin vauhdittanut hommia.

No niin, tuosta tuli mieleeni se, että jos on tarpeellista harkita mitä toivoo, niin yhtälailla saa puheissaan olla jo tarkkana, nekin kun otetaan vakavasti. Ehkä jopa vakavammin kuin itse luulisi.

Tämä on yksi näistä raittiina olon puolista. Ennen, kun asioista höpistiin kapakan pöydässä pienessä laitamyötäisessä, ei juttuja kukaan aivan todesta ottanut. Luotettavuuskerroin oli parhaimmillaan siellä 60 prosentin paikkeilla.

Monissa tällaisissa hommissa just se luotettavuus taitaa olla kaikkein tärkein työkalu. Jos kanssaihmiset tietävät että kaveri hoitaa hommaansa, on satavarmasti timmissä huomisaamunakin eikä päässä fiiraa niin eikös vaan, meneväthän ne asiat perille paljon paremmin kuin kaljahuurujen värittäminä.

Tässä asiassa on kans ollut jopa hiukan opettelemista. Ei ole ihan ollut selvää alusta asti itselle, että minuahan pidetään ihan asiallisena ja luotettavana -osin senkin takia ettei kenellekään tule edes mieleen että äijä voisi yhtäkkiä alkaa kesken hommansa vaikka juopottelemaan.

Päivän verran taas aherrettu, ehkä pikkuisen jotain taas aikaankin saatu. Plussan puolella, luulisin.

Vaikka, ei semmoista päivää ettei joku asia hanttiinkin laittaisi.

Hyvää yhteistyön alkua olen saanut rakenneltua monien tahojen kanssa, ihan ravintoketjun huipulla maakuntatasolla olevien virkamiesten, laitosten, yhdistysten ja kansainvälistenkin toimijoiden kanssa.

Mutta, tokihan aina jossain tökkii. Tänään yritin saada aikaan yhteyttä ja yhdessä tekemistä yhden suuren auttamisjärjestön paikallisen verkoston kanssa. Leppoisasti juteltiin, ei siinä mitään. Asenne nyt kuitenkin oli kyseisen organisaattorin taholta hiukan sellainen että ei oikein… ei sitä aivan suoraan sanottu, kiireisiin ja semoiseen tietysti vedottiin, mutta taustalla pilkisteli selkeänä semmoinen asenne että parempi kun nyt vaan jokainen vetää oman rekensä, ei tässä ehditä mihinkään yhdessä suunnittelemisiin…

kyseessä kun on sellainen todella suuri, kansainväisestikin monessa asiassa ihan monopoliasemaa pitävä, niin kelpaahan sieltä hiukan katsellakin nenänvarttaan pitkin vähän pienempiä toimijoita.

Niinkö sitten lienee, että instituutioksi muuttuessaan järjestökin kasvattaa itselleen niin horjumattoman itseriittoisuuden, ettei ole enää edes väliksi muiden kanssa toimia. Kenties jopa mielellään näkisivät että kaikki vapaaehtoistoimijat, vertaistukijat, auttavan käden ojentajat hakeutuisivatkin heidän riveihinsä.

Minkäs näille mahtaa. ja mistä senkään tietää miten sitten itse suhtautuisin, joissakin toisissa olosuhteissa, jonkun toisen homman piirissä. Ehkä sitten voi vaan ihan hiljaa itsekseen toivoa ettei johkaantuisi hommiin niin isoon järjestöön ettei enää yhteistyökumppaneiden etsiminen ruohonjuuritason toiminnoissa kiinnostaisi.