Keskikalja(maha)sta eroon

Hei vaan kaikki.

Aloitanpa uuden langan johon voin ventiloida omia tuntoja ja tuntemuksia tästä matkasta minkä alussa olen jälleen.

Hieman taustaa, olen keski-ikäistyvä perheellinen mies. Kaikki on näennäisesti hyvin elämässä, mutta yhä tiukemmin ja tiukemmin kuningas alkoholi oli alkanut vaatimaan elintilaa itselleen. Identifioidun vahvasti olut- ja viskimieheksi. Vuosien tissuttelu ja “viskiharrastus” on pikkuhiljaa edennyt siihen pisteeseen että enää ei puhuttu mistään harrastelusta vaan viikonloppuisin ja lomilla tuli kaadettua ihan huolella. Viikonloppuisin päiväannos saattoi olla pahimmillaan 4-5 0,5l bisseä, yleensä IPAa tai vastaavaa IV-olutta ja puoli pulloa viskiä päälle. Tähän vielä ruuan kanssa viiniä yms. Viikolla ei tullut otettua tipan tippaa, mutta kuola suupielessä marssin alkoon viimeistään torstaina lataamaan viikonlopun settejä.

Viimeisen vuoden aikana viskin valinnassa alkoi painamaan enemmän halvempi hinta kuin mitä se oli “harrastuksen” alkuvaiheessa, koska tiedossa oli että se mahdollisesti häviää viikonlopun aikana ja seuraavalle viikonlopulle pitää hakea uusi. Taputtelin itseäni olalle “että tulipas otettua vähän” jos sama pullo kesti 2-3 viikonloppua. Jos tuli ostettua kalliimpaa juomaa niin sitten ostettiin kylkeen Jallu tai vastaava dokaamista varten.

Havahduin tilanteen mielettömyyteen keväällä. Elopaino oli huipussaan ja dokaamisesta alkoi tulla enemmän ja enemmän morkkiksia.
Jo pitempään oli kytenyt ajatus että nyt saa riittää. Korkki kiinni ja ukko kuivumaan. Tavoitteena oli ensin laittaa korkki kiinni ja opetella uudelleen kohtuus. Alku oli lupaava. Pari viikkoa meni mallikkaasti, kunnes tuli tilaisuus ottaa vain “se pari ja ehkä yksi viski kaveriksi”. Meni tuo yllä mainittu setti. Vitutti ja ahdisti. Jälleen korkki kiinni. Tällä kertaa meni pari kuukautta. Ja sama tilanne ja samat määrät ellei jopa hieman enemmän. Jälleen vitutti ahdisti.

Viimeistään viime viikonloppuna tuli herätys siihen että niin tiukassa viina koukussa tässä ollaan että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pistää korkki kiinni lopullisesti. Mielihalu juoda oli valtava. Kädet tärisi ja ahdisti. Olen ehkä aiemmin ollut vastaavan tilanteen äärellä mutta nyt ensimäistä kertaa tunnistin sen kun olin tehnyt päätöksen olla juomatta. Mieli yritti keksiä vaikka mitä verukkeita että saisi sen tutun humahduksen alkoholin tuottamasta mielihyvästä. Taistelin kuitenkin voiton puolelle. Toivottavasti ensi viikonloppu olisi helpompi.

Hei olen alkoholisti.

Muiden kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Kuivatellaan yhdessä.

Tähän olisi voinut vielä lisätä että edellinen täysin selvä viikonloppu…en edes muista. Useampi vuosi sitten joka tapauksessa. Nyt tämä kesä on osoittanut sen että on elämää ilman tissuttelua ja aion pitää tästä kiinni.

Keskikaljamaha kirjoitti

Hei, alkoholisti olen minäkin, ja tervetuloa tänne!
Pari kommenttia kirjoitan.

Kaljamahani keveni aika nopeasti toistakymmentä kiloa päästyäni mukaan AA-ryhmään. Kaljaa tai muutakaan alkoholipitoista ei ole ensimmäisen palaveri-illan tarvinnut juoda. Sain hyvät eväät paikalla olleilta miehiltä ja naisilta. He nimittäin kertoivat omana kokemuksenaan millaista oli juovana aikana, mitä tapahtui, kun avasivat palaverin oven ja millaista on elämä nyt.

Alkoholistille raitis päivä on täyden kiitoksen aihe.

Tänään et ole yksin

Hei Keskikaljamaha, tervetuloa joukkoon tummaan.
Tunnistan itsessäni tuon harrastajan, eli jos vaikkapa ottaa baarissa ison tuopin sijasta jotain harvinaisempaa bulgarialaista pale-zale-alea niin se ei ole dokaamista. Viinien kanssa on tätä harrastustoimintaa myös paljon. Mutta eikö harrastuksen pitäisi olla hauskaa, rentouttavaa ja vapaaehtoista?
Olet kuitenkin havahtunut tilanteeseen ja yrittänyt parikin kertaa lopettaa. Se on hyvä. Seuraava askel on pyytää apua. Siksi on vielä parempi että olet kirjoittanut tälle palstalle. Siitä se lähtee.

Minulla ei vatsanseudun pömpöttäminen ole ihan suorassa suhteessa kaljanjuontiin ole ollut. Paino lienee lähellä samaa kuin kymmenen vuotta sitten kaljoitellessani.

Ehkä osa meistä vanhemmista miehistä on taipuvainen ns keskivartalolihavuuteen, mahan seudun ulkonemiseen.
Minulla kun on mahtava ruokahalu, aina se on sitä ollut ja oliskohan käynyt niin että nyt selvänä ollessa on ruokailuista tullut vielä säännöllisempiä, joka päivä ja useampaan kertaan, oli sitten nälkä tai ei.

Joskus nuorempana, vauhdikkaampina vuosina, olin pikemmin laiha. Paino pysyi useita vuosikymmeniä siinä 75 kilon paikkeilla.

Valvomisen sanotaan myös myös laihduttavan. Ja minulla onnettomalla kun on vielä erinomaiset unenlahjatkin… ei apua siitäkään.

Ei tämä nyt silti niin mahdotonta ole, että asia isommin vielä itseäni vaivaisi. Hyvin pääsen liikkeelle ja tarpeen tullen kiipeilen katoillakin töissäni melkein yhtä ketterästi kuin parikymmentä vuotta sitten. Mutta, kyllä semmoisesta kymmenestä-viidestätoista kilosta mielelläni luopuisin. Ja tiedän, se vanha konsti on edelleen ihan hyvä. Pitää vaan syödä vähemmän kuin kuluttaa. Niin se on aina onnistunut ja miksei onnistuisi vieläkin, vuonna 2019. Ei ihmisen rakenne niin kummasti muuttunut ole.

Laitanpa syömisasiat kans harkintaan.

No niin,

Nyt on toinen viikonloppu selvänä takana päin. Viinahimon perkele näyttäytyi mutta ei kuitenkaan niin vahvana kuin edellisenä viikonloppuna. Muistui taas mieleen että kyllä elo selvänä on vaan niin paljon mielekkäämpää kuin raahustaa darrassa.

Alkoholittomat oluet ovat tosi jees. Jostain kumman syystä niiden lipittely ei kiinnosta sitä yhtä-kahta enempää. Toisin oli jos oli lava “laivalta tuotua”. Nyt tulee otettua se yksi ruuan kanssa.

Nyt suunnataan katseet kohti tulevaa viikonloppua. Nyt kun tätä kuivattelua on tullut harjoiteltua keväästä asti niin oppinut tunnistamaan itsestään “heikot hetket”. Ensimmäinen on alkuun pääseminen eli ensimmäinen viikonloppu korkin tallaamisen jälkeen ja toinen isompi on ensimmäinen kuukausi. Tänä keväänä/kesänä olen hyvinkin päässyt aina tähän 4 - 5 viikkoon selvänä mutta sitten on tullut aina repsahdus.

Arki ja viikot sujuu mallikkaasti. En ole oikeastaan ikinä dokaillut viikolla joten opittua käytösmallia arkitissuttelulle ei ole. Mutta ne viikonloput…

Viikkopäivitys. Viime viikonloppu meni hyvin, kaljanhimo ei yllättäny. Oli yksi sosiaalinen tapahtuma jossa normaalisti olisi tullut otettua. Nyt meni spriten voimalla taputus olkapäälle. Minuutti kerraallaan, se oli hyvä neuvo mitä täällä joku jossain keskustelussa antoi. Jeesasi. Tätä aion noudattaa. Olen ehkä tähyillyt liian pitkälle ja se on aiheuttanut aiemmat sortumiset.

Mainitsemisen arvoista on myös että näin unta dokaamisesta. Heräsin ja podin huonoa omaatuntoa kunnes tajusin että se oli unta. Olen lopettanut tupakoinnin n. 10 vuotta sitten ja olen nähnyt tupakointi unia joista olen potenut huonoa omaatuntoa. Olisiko alitajunta vihdoin ymmärtänyt että korkki on kiinni. Aiemmin ei ole ollut.

Kaljamaha pienenee myös. Hitaasti mutta varmasti.