Kerro selviytymistarinasi

Olisi kiva jos kertoisit tähän miten olet selvinnyt riippuvuuden kanssa ja tietysti ne positiiviset onnistumistarinat on hyvinkin tervetulleita.

Itsellä on voimat melko loppu tämän riippuvuuden kanssa, joten olisi mukava kuulla että kyllä tästä voi vielä selvitä. :slight_smile:

Omasta taustasta sen verran, että olen pelannut nettikasinoilla nyt n. 10 vuoden ajan. Perinteisiä pelikoneita en ole pelannut koskaan. Itsellä pelaaminen lähti heti käsistä koska voitin suuren summan rahaa ja se ruokki pelaamista vaan enemmän. Luottotiedot on olleet kuralla vaikka kuinka pitkään. Välillä olen saanut maksettua itseni velattomaksi ja jossain vaiheessa sainkin luottotietoni takaisin, mutta eihän siinä kauan mennyt kun velkaa oli taas velan päälle. Nyt odottelen, että valmistun koulusta ja voin alkaa tienaamaan. Ehkä taas joku päivä pääsisi velattomaksi ja voisi haaveilla vaikka omistusasunnosta tai mistä tahansa normaalista.
Apua olen hakenut Peluurista, mutta vertaistuki in real life ei jotenkin ollut mun juttu yhtään. Valitettavasti. :cry:

Hei, en voi vielä kertoa selviytymisestä koska sota vasta alkoi, mutta komppaan kirjoittajaa; olisiko kenelläkään nyt kohottavaa kertomusta ?

Hei
Kaksikuukautta olen ollut pelaamatta,ei vielä iso saavutus.
Kuitenkin olin todella suossa ja luulin etten ikinä selviä siitä pelihelvetistä ulos.Mieli oli niin maassa ja itsetuhoiset ajatukset päivittäisiä.
Itsellä auttoi kun kerroin puolisolle ja annoin raha-asiat hänen hoidettavaksi Tarkoitus on mennä a-klikalle juttelemaan ,mutta olen nyt antanut itseni hieman rauhoittua .

Toivon hyvää jatkossakin.

En jaksa nyt kirjoitella hurjia litanioita, mutta tässä noin 6 minuutin pätkä mun “selviytymistarinasta”. Tosiaan kohta tulee kaksi vuotta täyteen ilman mitään rahapelejä ja sitä ennen vähintään 14 vuotta pelaamista takana.

https://www.youtube.com/watch?v=ELFxgxe6Sic

Pelasin nettipejä hyvin ahkerasti joulukuusta 2014 heinäkuuhun 2017 jolloin yksinkertaisesti tuntui että elämä ja pää leviää käsiin jollen lopeta. Aloitin rimpuilun peleistä irti, ensin onnistuin olemaan kuukauden pelaamatta, repsahdus, vähän pidempään, repsahdus jne jne. Aina kun olin repsahanut pelaamaan päätin heti samana päivänä että tämä oli viimeinen kerta. Ja joka kerta olen siihen uskonut.

Nyt tälle vuotta pelasin maaliskuun alussa 250€ ja se jäi viimeiseksi pelikerrakseni, näin uskon. Nyt olen siis ollut reikut 7kk pelaamatta. Ulosotossa vielä n. 37 000€. Alunperin summa oli vuonna 2015 noin 60 000€ joten alaspäin on tultu. En koe olevani selviytyjä, en vielä. Olen matkalla selvityjäksi. Pelaaminen on jättänyt elämääni jälkiä, joita nyt paikkailen. Maksan velat pois, mutta ennen kaikkea opettelen hyväksymään itseni ja menneisyyteni. Joskus tuntuu että elämä soljuu painollaan ja asiat ovat hyvin. Toisissa hetkissä tai ajanjaksoissa tuntuu ettei milläön ole väliä ja kaikki on turhaa. Mutta sen olen oppinut, että ne vaikeat ajat menee ohi omalla painollaan. Eikä pelaamalla kannata omaa kuoppaansa syventää ja vajota itseinhon ja itsesäälin synkkiin syövereihin. Uskon ja toivon pysyväni poissa kaikista peleistä. Vahvuutta ja voimaa sekä kovasti tsemppiä kaikille tänne!

Itselläni pitkä pelihistoria (varmaankin reilut 20v). Jossakin vaiheessa olin jo vuosia pelaamatta, ja velatkin kuitattu. Mutta sitten lankesin uudestaan, ja velka kertyy noin 24000 euroa. Pelit loppui 11.3.2017 eli kohta vuoden ja 7kk pelaamatta.
Tuli vaan se hetki, jollain taas hoksasin että elämä on aivan liian arvokas, ja että hukkaan se tällä hetkellä menee. En ole sen kummemmin sulkenut kasino-tilejä, ainoastaan Veikkauksessa laition vuodeksi eteenpäin pelieston casinopeleille. Viime sunnuntai-iltana esto meni umpeen. Pakko tunnistaa, että se kyllä herätti pientä kiusausta. Tähän asti on menty tahdon voimalla, enkä ole enää laittanut uutta estoa. Haluan todistaa itselleni, että olen vahvempi kuin Veikkauksen houkutus. Ulkomaalaisille casinoille en jaksa laittaa mitään estoja, kun se tuntuu muutenkin niin ryöstömeinikiltä.
Ulosotossa en ole, vaan kiltisti maksan joka kuukausi veloista jotain pois. Velka tällä hetkellä 15568 euroa ja toivottavasti ennen vuoden 2020 loppua olen velaton :slight_smile:
Tärkeintä mielestänin on saada katkaistua peliputken ja että kertyy kunnolla pelaamattomia päiviä. Lisää tukea saa silloin, kun näkee taloudessa konkreettisesti jotain hyötyä, eli velka alkaa lyhennellä ja säästöön taas jää.
Muista, elämä ja itse olet aivan liian arvokas tuhlata pelaamiseen :exclamation:

Heippa,
Selviytyminen peliongelmasta kohdallani perustuu täydellliseen rahapelien välttämiseen! 9.5.2017 olin ajautunut pelaamisessa (nettipelit, kauppojen automaatit, Veikkaksen pelaamo ja muut vastaavat) siihen pisteeseen, että velkaa oli 150 000 €. Tuona iltana tajusin lopullisesti, ettei nykymeno voi jatkua. Ainoaksi ratkaisuksi näin “jättää kaikki ja lähteä pois”! Ystävällinen ohikulkija löysi autoni hangesta ja ilmoitti hätäkeskukseen. Teho-osastolla heräsin noin 12 tunnin kuluttua. Olin kuitenkin kiitollinen auttajilleni siitä, että olin elossa. Levttomuuteni vuoksi halusin psykiatriseen sairaalaan, vaikka kotiinkin olisin päässyt. Siellä olin neljä päivää. Siellä minulla oli oma hoitaja, joka paneutui tilanteeseeni todella hyvn. Ensimmäistä kertaa koin saavani apua peliongelmaani. Avohoidossa kävin mieheni kanssa kahdeksan kertaa psykiatrilla, joka paneutui tilanteeseni huolellisesti ja monipuolsesti. Pelit loppuivat täydelliseti 1v 5kk sitten!

Asunnon olen myynyt ja maksoin pelivelkoja 90 000 € pois. Kuukausíttain lyhennän velkasummaani 1500 €:lla. Luottotiedot ovat säilyneet. Nyt olen eläkkeellä. Onneksi minulla on ollut hyväpalkkainen ammatti, josta saan nyt hyvää eläkettä! Asun vuokralla ja pidän tarkkaa taloutta. Autoa ei ole. Matkustelu ja muut vastaavat menot ovat jääneet. Niitä on tehty aikaisemmin runsaati. Nyt nautimme mieheni (vuosi stten toipui leukemiasta) kanssa yhdessolosta ja kahden, vuodenikäisen, kissanpennun seurasta.

Koska olen ollut suurimman osan elämästäni pelaamatta, minulla on ollut mahdollisuus toteuttaa haaveitani, ja niin olen tehnytkin! Olen kuitekin erittäin huolestunut niiden puolesta, jotka nuorella iällä ovat joutuneet pelikoukkuuun ja sen seurauksena menettäneet luottokelpoisuuden ja velkaantuneet lähes koko elämäkseen. Tulevaisuutta ajatellen sanoisin “lopeta pelaaminenn heti eikä huomenna”!

Olipa sinulla riuku todella rankka mutta samalla rohkaiseva selviytymistarina. Itse olen hieman samassa tilanteessa kun sinä lopettaessasi.
Minulla oli vuoden pelaamaton kausi mutta sitten lähti käsistä ja velka lisääntyi yli 50K€lla vaikka välillä tuli 40K€:n voittokin.
Tuo voitto on minua vaivannut ja en ole oikein päässyt vielä uudelleen eroon peleistä itsekkin olen hakeutumassa terapiaan kun ajattelen että vika ei ole vain peleissä vaan minulla täytyy olla muuta epävakautta joka ajaa minut noihin syövereihin, ehkä elämässä on jäänyt rankkoja asioita käsittelemättä ja siitä johtuu, kenties.
Vielä tuohon sinun nykyelämääsi riuku se kuulostaa hyvältä vaikka asunnostasi joudutkin luopumaan niin silti pystyt nauttimaan päivistä, upeeta!

Hei,

Kirjoittelen tänne vuosien tauon jälkeen. Olen aina välillä käynyt lukemassa juttuja, mutta ei ole tullut rekisteröidyttyä uudelleen.

Oma tarinani (tähän päivään mennessä):

Aloitin pelaamisen joskus yläasteiässä kaupan hedelmäpeleillä ja näin jälkeenpäin katsottuna pelaaminen meni jo hyvin nopeasti aika holtittomaksi. Useaan otteeseen pelasin kaikki rahani ja jahtasin tappioita.

Pelaaminen oli noista ajoista lähtien hyvin keskeinen osa elämääni. Kouluissa ja töissä pärjäilin hyvin, mutta salassa muiden katseilta pelasin. Kun nettiaika saapui, pelasin hetken pokeria ja siirryin sitten nettikasinoiden puolelle ja siellä slotteihin.

Peliurani oli kaikkiaan ehkä n. 15 vuoden mittainen. Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin samaan aikaan opiskelemaan ja tekemään töitä - sekä jopa vähän näkemään maailmaa. Samalla kuitenkin jatkuvasti pelaten, kaurapuurobudjetilla ja velkaa kerryttäen.

Totaalinen tiltti tuli loppuvuodesta 2012, jolloin homma lähti lopullisesti käsistä ja taoin pikavippivelkaa huolella. Masentuneena ja velkaisena pyörin yöt sängyssä miettien kaikkia mahdollisia (jopa lopullisia) ratkaisuja poispääsyyn. Olo oli todella paha.

Olin rakentanut massiivisen kulissin noina aikoina, ulospäin olin sosiaalinen ja ihan menestyvä ja mukava tyyppi, mutta sisältäpäin tein kuolemaa.

Jostain sain niinä hetkinä kuitenkin päähäni pari ajatusta jotka tarttui riittävästi:

  1. Ei pelit oikeasti voi mua tappaa, mutta pelaaminen voi ajaa minut tilanteeseen jossa teen sen itse.
  2. En pysty lopettamaan ilman apua ja avun pyytäminen tarkoittaa kulissien kaatamista.
  3. Tuon pelaamisen polun loppupään tietäen, voin itse valita kulkea vastakkaiseen suuntaan.

Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä toisessa suunnassa odottaa tai miten sinne pääsee, mutta päätin että askel kerrallaan lähden kävelemään sinnepäin - lopputulos ei voi ainakaan olla huonompi kuin pelaamisessa.

Kulissien räjäyttäminen oli ehkä pelottavin asia mitä olen koskaan joutunut tekemään. Häpeää ja itseinhoa oli vuosien varrella kertynyt aika hyvin varastoon. Siksi en ehkä osannutkaan laittaa tarpeeksi dynamiittia.

Käytännön toimina suljin pelitilit, järjestimme yhdessä vanhempieni kanssa omien tilieni käyttöoikeuden niin, että pelaaminen (ainakaan kiinnijäämättä) olisi minulle mahdotonta. Se häpeäntunne, kun joutuu toteamaan ettei pysty hoitamaan omia raha-asioitaan, on valtaisa. Mutta sitä kautta joutuu ainakin luopumaan turhasta ylpeydestä ja oppii tervettä nöyryyttä.

Aloin nöyränä kulkemaan ‘pelittömän elämän polkua’ tietämättä yhtään mihin se tulee johtamaan. Päivä kerrallaan.

Tässä vaiheessa tapahtui kuitenkin pari mokaa (jotka olen tajunnut myöhemmin):

  • En purkanut kulissia kokonaan ystävieni suuntaan (kaunistelin asiaa), avauduin täysin vain perheelleni
  • Syy miksi lopetin oli käytännön syy (Älä kuole), oikeasti en vieläkään ymmärtänyt miksi pelasin

Arki ilman pelejä oli aluksi rankkaa. Niin kovan dopamiinirääkin (tai mikä kemikaali siihen nyt liittyykään) olin aivoilleni järjestänyt vuosien aikana, että oli vaikeaa löytää iloa juuri mistään. Onneksi pikkuhiljaa tämä alkoi muuttua. Yrtitin keksiä uusia harrastuksia, kuten ruoanlaitto (sillä säästää myös hyvin rahaa). Ja koitin liikkua hieman enemmän.

Hiljalleen aloin saada jotain rytmiä elämääni, jota pelit oli aiemmin rytmittänyt täysin. Minimaalisella budjetilla jouduin elämään, jotta sain velkoja lyhennettyä, mutta jossain vaiheessa alkoi jo jotain jäädä säästöönkin. Tämä polku vaikutti ihan hyvältä kulkea.

Pelaamattomuutta kesti reilu 4 vuotta. Olin saanut raha-asiani jokseenkin kuntoon. Olin keskittynyt vahvasti pelaamattomuuteen, mutta silti jotain puuttui elämästäni - enkä tiennyt mitä. Ulospäin kaikki oli ok - OK työ, ihana puoliso ja ihan hyvä arki - ei pelejä.

Sitten tuli se repsahdus.

Jostain se hiipi mieleeni, “Jos nyt vaikka parilla kympillä kokeilis ihan vaan viihteen vuoksi”. Sisälläni kalvoi tämä epämääräinen jonkin puute. Ajattelin että ehkä se on se aukko minkä pelit ovat jättäneet. Ehkä voisin hallitusti ‘viihdekäyttää’ pelejä. Niinhän monet ‘normaalit’ ihmiset tekee.

Parissa kuukaudessa sitten pelasin palkat ja säästöt sileäksi (useita tuhansia euroja). Velkaa en onneksi ottanut. Jouduin tunnustamaan asian puolisolleni, joka tietysti oli siinä uskossa että tämä ongelma oli osaltani jo historiaa. Shokki oli melkoinen. Olin taas salaa rakentanut kulissia ja hän ei edes osannut aavistaa mitään, luottamus oli palasina.

Kun pöly hieman laskeutui ja asiasta keskusteltiin, oli lopputulos melko selkeä: Minun on ymmärrettävä miksi pelaan. Lähdin hakemaan vastauksia työterveyden kautta, josta pääsin onnekseni kohtuullisen nopeasti terapiaan.

Terapian aikana kävin läpi identiteettikriisiä (johon varmaan ihan hyvä käynnistäjä oli se että teen toistuvasti jotain asiaa mikä selkeästi vahingoittaa minua ja läheisiäni ja en koe olevani se ihminen - kuka siis olen)

Kävin terapissa vain lähetteen salliman 5 kertaa, mutta moni ajatus sieltä jäi (onneksi) pyörimään mieleen.

Lopulta muutama asia loksahti ja yhteys noihin pelaamisen alkamisen aikoihin (yläasteella, pahimmat tiltit ja repsahdus) alkoi jollain lailla hahmottua. Sumuisesti, mutta ainakin taas tarttui jokin ajatus. En lähde aihetta sen syvemmin avaamaan, koska syyt ovat kaikilla pelaajilla varmasti omansa ja minun syistäni ei voi kukaan löytää vastauksia itselleen.

Sen verran voin valottaa että se epämääräinen aukko sisälläni jota yritin peleillä täyttää, ei ollut täytettävissä niillä.

Nyt taas reilu vuosi pelaamatonta takana. Ja nyt on vahva tunne siitä että tämä kestää. Tiedän että repsahduksen vaara on AINA olemassa, mutta nyt ehkä pystyn jo näkemään ennusmerkit ajoissa ja tunnistamaan ne. Ja pyrin päivä päivältä eteenpäin sen aukon paikkaamisessa rakentavammilla keinoilla.

Kuluneen vuoden aikana olen kertonut asiasta useammalle ystävälleni ja ollut muutenkin avoimempi aiheesta. Koko se kulissi missä elin lähes 15 vuotta on hiljalleen raavittu alas. Vastaanotto on ollut enimmäkseen hyväksyvää.

Tsemppiä kaikille ongelman kanssa taisteleville! Muistakaa, että on olemassa myös toinen suunta. Ympäri kääntyminen ei ole ihan helppoa ja tuo toinen suuntakin on melko sumuinen, mutta jokainen askel on poispäin pelihirviön luolasta :slight_smile:

KylmäKalkkuna pääsin juuri työterveydenhuollossa asian tiimoilta oikeasti kertomaan fiilikset ja tilanteen. Mulla lähtee hoidot nyt eteenpäin, autoit kirjoituksella valitsemaan hoidoksi terapian jatkossa. Koska jokin syy siellä itselläkin luultavasti piilee.

Pelitöntä aikaa nyt on kivasti, mutta varaa retkahduksiin ei ole ja 2x pelirajat’on + pelipoikki suoritettu. Nyt Työterveydenhuollon kautta psykiatrille ja toivottavasti myöhemin kelan tuella esim. psykoterapiaan. Haluan itse löytää myös tuon syyn, juuri tuon takia että se retkahdus ei palaisi enään. Kiitos! :slight_smile: