sanotaan nyt näin, joku opiskelee jonkin ammatin ja tekee 65 vuotiaaksi töitä. perustaa perheen, ei koskaan juo liikaa. Ok eläke. paitsi ettei edes ehdi nähdä eläkettään, kun syöpä vie 54 vuotiaana.
elämästä ei koskaan tiedä. alkoholi vie alaspäin henkisesti ja saat masennuksen. sitten olet selvinpäin ja yrität pitää pään pinnalla olla juomatta. Tylsistyt tuohon ja haet sitä jännitystä sieltä alkoholista tai mistä nyt kukakin hakee. ne jotka ei hae mistään on usein niitä kaikkein katkerimpia kotitonttuja. kaikki ne riskikkäät valinnat jotka olen päätynyt tekemään ja jotka ovat maksaneet itsensä moninkertaisesti takaisin olen tehnyt humalassa. Selvinpäin en olisi uskaltanut.
kävin tänään lenkillä ja nukuin hyvin. Nautin tästä päivästä selvinpäin. Jos huomenna krooninen ahdistus on ylitsepääsemätöntä juon siihen 3 kpl 0.33 olutta.
ajattelin käyttää tätä ketjua rehellisesti asioista kirjoittamiseen, en ole siinä pisteessä alkoholinkäytön kanssa, että voisin asettaa muita “tavoitteita” kun siinä periaattessa pysymisen, että en varastoi kotiin mitään pulloja ja jos olen jossain tilaisuudessa, missä juodaan lykkään juomisen aloittamista mahdollisimman pitkälle. En “aloittele” missään. Kun taukoa käytöstä on muutama viikko ja alan ottamaan, niin se on sitten menoa. Ainakin yksi päivä ja seuraavana korjausta tai jos eka päivä kontrolloidusti, niin seuraavana pakko juoda naamat. Kolmantena korjailla tilannetta.
Tuurijuoppo. Onko tämä maailmanloppu? En tiedä. Haluanko “parantua”. En tiedä. Jossakin määrin fiksuna pidän itseäni ja olen huomannut, että tämä jollain tapaa korreloi ahdistuneisuuden kanssa. Pitemmät ajanjaksot selvinpäin huomaa vaan miten elämä toistaa itseään ja päivät lipuvat ohi työhön ja arkeen keskittyen. Olen perheellinen. Mitään maagista onnea perhe-elämä ei ole antanut. Usein ahdistaa miettiä, että joku päivä omat vanhemmat kuolee. Puoliso kuolee. Minä kuolen. Kaikki kuolee. Synkkää - eihän tällaisista puhuta. Mutta joihinkin noihin realiteetteihin ja todellisuuspakoon se juomiseni perustuu, kuten varmaan aika monella muullakin, joten oikeasti vaan pelkkien tavoitteiden että “en juo ennen päivää X tai olen nyt ikuisesti raitis” pitäisi pikemminkin miettiä, että miksi käyttää aikaa siihen juomiseen ja siitä palautumiseen - pitäisi olla jotakin parempaa, kuin juominen, muuten ei tule onnistumaan. Mitä se parempi sitten on, se on jokaiselle oma juttu olen jotenkin hukannut itseni ja identiteettini ja laitostunut arkeen ja perhe-elämään. Niin kait yhteiskunta haluaa, että ihminen toimii. Robottimaisesti tekee työnsä maksaa verot ja pitää turpansa kiinni , lopulta kuolee ilman, että edes saa hyvää hoitoa paskat housussa jossakin sairaalassa.
Olenko masentunut? joku nuorempi varmaan nauraisi näille jutuille, mutta olen kokenut mies ja tiedän mistä puhun. Alkoholismi ei ole niitä pahimpia juttuja, se antaa helpotusta mutta syö ihmisen sisältä hiljalleen. On muitakin kamalia sairauksia, paljon pahempia. Ei pidä vaipua itsesääliin tai epätoivoon vaan jatkaa eteenpäin naama vähintäänkin peruslukemilla. 