Katkeruus mennyttä kohtaan juomisen loputtua

Hei,

Olen stalkannut tätä foorumia jo pidempään ja nauttinut useista keskusteluista joita olen lueskellut. Ajattelin laitta ajatuksia katkeruudesta mennyttä kohtaan alkoholin käytön lopettamisen jälkeen.

Minulla alkoholinkäyttö oli runsasta opiskeluaikana kuten vuosituhannen alun miesvaltaisiin piireihin sopi, mutta mikäs siinä, opinnot sujuivat silti. Perhe-elämään asettumisen jälkeen kävin edelleen silloin tällöin juomassa, mutta harvemmin kaverien kanssa.

Viimeiset muutama vuosi on ollut enimmäkseen tissuttelua. Huolestuneelle puolisolle vähättelin - monen muun tapaan - juomistani, tulin aiemmin kotiin, otin vaikkapa kuntosalikäynnin jälkeen pari kaljaa, kävin taloyhtiön ullakolla piilopulloilla ym. Paino kasvoi, mieliala huononi, univaikeudet tulivat, aika katosi jonnekin, alkoholin juominen oli koko ajan mielessä. Viimeisen vuoden aikana en oikeastaan ollut - omasta mielestäni - kuin muutaman kerran rankemmin humalassa. Annoksia kului kuitenkin koko ajan yli riskirajan. Olin vain vetäytynyt omaan rauhaani rakkaan alkoholin äärelle muka lukemaan tms.

Viime vuonna oli myös vähentämisprojektia - tipaton tammikuu, tipaton huhtikuu joka katkesi, tipaton syyskuu joka katkesi. Totesin, ettei vähentämisestä tule oikein mitään ja päätin kokeilla olla ilman. Yllätyksekseni se on ollut helpompaa ja nyt taitaa tulla 125 päivää täyteen. Alun perin ajatuksenani oli olla 105 päivää juomatta mutta taidanpa jatkaa - päivä kerrallaan.

Nyt olo on ollut monella tapaa hämmentävän hyvä. Ajatus on kirkas, seksi toimii, paino vähenee, mieliala on kohentunut, kärsivällisyys on lisääntynyt. Samalla vastaan on tullut uusi tunne - itseinho kadotetusta ajasta.

En ole käynyt pohjalla, minulla on ollut perhe, työpaikka ja talous. Siitä huolimatta kadehdin niitä jotka pistivät korkin kiinni aiemmin tai eivät sitä avanneetkaan tai joilla ei ole ongelmaa alkoholinkäytön kanssa. Niin monta vuotta on mennyt puolinaisella elämällä. Tuhahdellen, mököttäen, rakkaan alkoholin kanssa. En nauttinut kunnolla mahtavista lapsistani kun he olivat pieniä. En haastanut itseäni liikunnassa tai harrastuksissa tai töissä.

Laitoin nimimerkikseni Analysaattori, koska vaikka nautin ihmisten kanssa olemisesta tykkään olla paljon itseksenikin ja pohtia - ylipohtiakin - asioita. Järjellä ajatellen olen vielä nuorehko (43) ja aikaa on vaikka mihin, mutta miten sitä oppisi pääsemään asiasta yli ja antamaan itselle anteeksi. Asia jäytää minua. Meneekö tämä ohi? Oletteko muut kohdanneet vastaavaa?

Eiköhän tuo menneisyyden märehtiminen ole tuttua melkein kaikille alkoholinkäytön lopettaneille ainakin jonkun aikaa. Toisaalta se on aika hyväkin ilmiö tuolla alkuraittiudella, sillä eihän pääse pintaan nousemaan valheelliset positiiviset kuvat alkoholin kanssa lutraamisesta.

Mutta eihän sille enää jälkikäteen mitään voi, tehty mikä tehty ja eletty miten eletty. Sen sijaan itseään pitäisi onnitella sekä kehua siitä hienosta oivalluksesta, että on tajunnut jättää tuon kavalan juoman nauttimisen sikseen ja kokonaan.

Vaikka olisit elänyt aikanaan kuinka viinatta hyvänsä, olisi voinut elämässäsi olla siitä huolimatta monta tekijää, jotka olisivat voineet kuitenkin romuttaa tuon kuvitelmasi täydellisestä menneisyydestä ilman alkoholia! - Joten sitä kiitollisuutta nykyisyyttä kohtaan kehittelemään…

Analysaattori kirjoitti

Menneet ovat mennyttä, on vain jollain tapaa saatava tyyneyttä hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa. Kun itsellesi ominaisella tavalla pohdit juomistasi, varmaan olet jo miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että olet sairastunut alkoholismiin. Pakonomainen juomisen tarve johtaa väärin elämiseen ja katumisiin, mutta on hyväksyttävä, että silloin on ollut sairautta muistuttavassa tilassa. Perheellesi voit kertoa katumisestasi ja siitä, että haluat muuttaa käytöstäsi. Heiltä varmasti saat tukea, mutta täyden luottamuksen saamiseen voi mennä pitkäkin aika. Olet kuitenkin saanut rohkeutta katsoa asioitasi rehellisesti ja haluat lopettaa juomisesi. Oma halu on lopettamisen paras perusta.

Jos olet alkoholisti, voin kertoa, että raittiuteen on saatavana monenlaistakin tukea. Niistä on tietoa yläpalkissa kohdassa MISTÄ APUA? Jos et ole alkoholisti, etköhän sinä voi jatkaa elämääsi oman päätöksesi mukaisesti raittiina, kun jo olet ollut juomatta yli neljä kuukautta.

Talvisota kesti 105 päivää ja päättyi, koska vahvempaa vastaan ei kannattunut jatkaa. Jos alkoholi on päässyt niskan päälle, sitä vastaan taisteleminen vie turhaan voimat. Siksi täydellinen luovuttaminen on osoittautunut pysyvän raittiuden mahdollistajaksi.

Tänään et ole yksin

Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta, Analysaattori.

Taaksepäin katseleminen ja menneiden murehtiminen lienee kovin yleistä. Oli sitten juopotellut tai ei. Paljon riippuu siitä mitä asioita menneisyydestään itse esiin nostaa.

Kerroit että sinulla on takana onnistuneita opiskeluja, työhistoriaa, onnistuminen perheen perustamisessa ja perhe-elämässä, alkoholi ei ole koskaan saanut sellaista merkitystä että se olisi päivittäiseksi rasitteeksi muodostunut, talous kunnossa -ehkei edes konkursseja ole jouduttu läpikäymään. Työ-ja toimintakuntoa jäljellä niin ettei mikään estä tästä eteenpäin elämästä kuten itsen itse haluat.
Painonpudotuksessakin olet niin halutessasi voittanut mielitekosi ja kokenut onnistumisia.

Mutta olisiko pitänyt saavuttaa vielä jotain enemmän? Eikö elämässä kuitenkin ole ihan hauskaakin ollut?

Väitteistä huolimatta alkoholi ei ihmistä vahvempi ole, oma halu juomiseen voi sensijaan joskus olla vahvempi kuin halu olla selvänä. Joskus ongelmana on juuri se, miten saada selvänäolon halua ruokittua vahvemmaksi kuin halu etsiä rentoutumista, hetkellistä mielialan nousua ja nousuhumalan tuomaa vapautuneisuutta alkoholista. Itsensä kanssa joutuu tekemään kauppoja, valitsemaan.

Omalla kohdallani huomasin melko nopeasti että selvänäolo on kokonaisuutena niin paljon mukavampaa, että “raitistelun” alkuvaiheen mieliteot ryypyn ottamiseen haihtuivat -tappiolle jääneenä- menneisyyden hämäriin. Siihen menneisyyteen sitten olen suhtautunut niin, etten edes yritä kieltää etteikö minulla silloinkin olisi ainakin ajoittain kivaakin ollut. Kyllä se joskus oli jopa hulvattoman hauskaa, enhän minä olisi koskaan juonut ellei siitä olisi jotain iloa ollut. Ei se aika siis hukkaan mennyt, elettyä elämää se on. Ja sellaista kuin elämä on, joskus vähän synkempää ja joskus hauskempaa.

Minun elämääni on mahtunut myös vastoinkäymisiä, ihan omiksi tarpeiksi. Niin talouden kuin ihmissuhteidenkin osalta on muutaman kerran pitänyt aloittaa -ei nollasta vaan miinuksen puolelta, on ollut niin koko omaisuuden menetyksiä, omaisuus muovikassissa kävellen aloittamisia, rakkaiden hautaan saattamisia ja yksin hautausmaalta kävelemisiä… joskus taas ihan muista syistä päättyneitä parisuhteita… olisi siellä menneisyydessä murehdittavaa ja mietittävää miksi minulle ei kaikki ollutkaan niin helppoa kuin monelle muulle…

Mutta kuitenkin, siinä on se toinenkin puoli; on minulla kuitenkin kokonaisuutena ollut enemmän kivaa kuin synkää. Olen saanut tehdä jos jonkinlaista työtä, sellaisia mitä nyt ilman mitään opintoja voi ihminen saada (kun kuulun niihin vanhan ajan paperittomiin joilla ei mitään todistuksia minkään asian saadusta opetuksesta ole) , olen saanut osakseni rakkauttakin, ihan sylikaupalla, ja ystäviä on tielleni osunut… päässyt sittenkin monessa asiassa vähemmällä kuin moni muu.

Ja tänään? Edessä on tulevaisuus, ei menneisyys. Eikä se menneisyys sentään määrää sitä miten tänään toimin.

Kiitos, analysaattori. Saitpa minutkin tässä aamukahvia juodessa pysähtymään mietteisiin.

Juomisen lopettaminen on projekti (sellaisena se kannattaa otta, eikä ikuisena vääntämisenä) ja siihen kuuluu sivujuonteena myös tuollaista oman menneisyyden muistelua. Olennaista on se että päättää itse mitkä asiat menneisyydessä ovat niitä jotka kuljetat mukanasi ja mitkä jätät vähemmälle huomiolle. Omalla kohdallani olen parhaaksi nähnyt kuljettaa mukanani ne positiivisemmat asiat, niitäkin kun sentään on.

Analysaattori

Pohjalla käynti, sen saavuttaminen tai sinne päätyminen on hyvin suhteellinen käsite. Aa-laisten kokemusten mukaan pohjaksi riittää halu lopettaa juominen. Olet jo ilmaissut halusi, nyt on tullut aika toimia, ja siitä vastuu on sinun.

Ensimmäiset asiat ensiksi

Heih, aika paljonkin näyttäis olevan yhtäläisyyksiä dokaushistorioissamme, mutta mä olen jotenkin tolta katkeruudelta välttynyt.

Jotenkin ajattelen, että mä en olis tässä ja nyt, jos en koskaan olis dokannu. Ja vaikka ailahtelevaisuuksissani säännöllisesti haluaisinkin olla nimenomaan jossain muualla ja joku muu, niin mua ei silti riivaa. Ehkä mä olen vaan huono katumaan.

Voin kylläki kevyesti heittää, että olisin toki voinut tajuta oman parhaani jo esmes pari vuotta aiemmin. Mutta eihän niin olis voinu mitenkään käydä, en mä ollut saanu janoani sammumaan.

Kuivaa keväänjatkoa!

Katkeruus oli päivän sana eilen, tänään oli helpompaa. Olen menossa läpi tulen ja veden, suurten merien kuohunnan ja myrskyjen. Tulee päivä, jolloin kaikki laantuu, ja pilvien lomista siintää ihmeellinen raittiuden aurinko. Katkeruus, minne menet? Mistä tulit? En jää kaipaamaan sinua, mutta opetit minulle jotakin, tärkeääkin. Nyt raittiina, tänään, se riittää vallan.

Kiitos kaikille kommenteista ja ylipäätään tukevasta ilmapiiristä! Olen miettinyt, olenko “turhan ruikuttaja” kun tosiaan en ole käynyt läpi niin rankkoja kokemuksia kuin monet. Kysehän on toki paljosta muusta kuin alkoholista, nimittäin vaativuudesta itseä kohtaan ja ehkä turhasta itsekkyyden puutteesta - alkoholi on tarjonnut “kulttuurisesti hyväksyttävän” pakotien arjen rooleista ym. Valoa päin tässä olen koko ajan kulkenut, mutta ehkäpä myös hahmottuu se, että kun alkoholi on ollut osa elämää kuukausittain, viikottain, välillä päivittäin, 28 vuotta vapauttaa sen jättäminen aivokapasiteettia pohtia omaa identiteettiä uudella tavalla.

Parempi analysaattori, kuin ryyppäävä terminaattori!

Hyvää pääsiäisen loppuja!

:slight_smile: :slight_smile: :slight_smile:

Hoi.

Hienoahan se on, jos lähtökohtaisesti selviää pienemmillä kolhuilla. Oma juomahistoriani on pitkähkö, mutta minun päällä se oli käytävä läpi. Löydettäisiinkin jokin elementti joka estäisi koko jutun heti syntymän jälkeen. Itse kun koen olleeni alkoholisti ennen ensimmäistäkään humalaa, se ensi humala vain otti ja vei.
Onhan alkoholismilla tai päihderiippuvuudella monet eri reitit viedä ihmistä, päihteitä ja päihteistä johtuvia ongelmia selityksineen on monen laisia.

Se on kyllä hyvä, että alkoholismista osataan ja uskalletaan puhua nykyään paljon enemmän ja avoimemmin, ettei tätä ihmistä heitetä vankilaan, niinkuin joskus. Toisaalta ongelmaksi on tullut se, että yhä enemmän ihmisiä yritetään auttaa lääkkeillä ja se vasta ongelma onkin.

Katkeruus on erittäin paha ongelma minulle. Ja katkeruutta on suorastaan kaikkeen:

  • Suomen tilanne
  • työttömyys Suomessa
  • ahneet rikkaat
  • omat menetetyt mahdollisuudet
  • vuosikymmenet sotkettu ja tuhlattu kaikki rahat

Lisäksi:

  • pelko huomisesta
  • epätoivo
  • haluttomuus elää
  • katkeruus, että on katkera

Asioita voi tosiaan katsoa useasta näkökulmasta. Mikään ei ole koskaan niin täydellisen hyvin etteikö epäkohtia löytyisi, mutta harvoin mikään on niin pahastikaan pielessä, ettei siitä löytäisi mitään toivonkipinää. Toivottomuus voisi olla minusta ymmärrettävää, jos sattuisi jokin erityisen paha kolaus; menettäisi vaikkapa terveytensä kertaheitolla. Halvaantuisi, sokeutuisi tai muuta yhtä raskasta.
Mutta jos kaikki paikat kehossa toimii jollain tavalla, eikö ole palkkatappajia kintereillä, niin positiivisia asioitakin löytää aika paljon.

Suomen tilanne?
Se tilannehan on kuitenkin aika paljon parempi, kuin monessa muussa osassa maailmaa. Ei ehkä olisi kivempaa maailman kriisialueilla, sotien jaloissa, tai vaikkapa niissä osissa maailmaa joita luonnokatastrofit repivät näinä päivinäkin. Ei olisi kivempaa niillä alueilla maailmaa, jossa väärät mielipiteet palkitaan vuosien linnatuomiolla tai niskalaukauksella, tahi niissä osissa maailmaa, jossa väkivaltaa eniten käytttää hallinto.

Työttömyys Suomessa?
Onhan sitä, mutta vähemmän kuin vaikkapa 90-luvun laman aikana. Lisäksi meillä työttömillä on Suomessa kuitenkin aika paljon mahdollisuuksia itsemme kehittämiseen. On aikuiskoulutusta, harrastusmahdollisuuksia, yhdistystoimintaa. Ei tarvitse kuin viitsiä lähteä etsimään.

Ahneet rikkaat?
Onhan heitä, mutta ahneutta esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa. Erityisen ahneitahan olemme olleet me päihderiippuvaiset, joilla oma addiktio on ajanut kaiken muun edelle. Ja kuten vanha sanonta kuuluu, ahneella on paskanen loppu. Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan.

Omat menetetyt mahdollisuudet ja rahat?

No niitä tosiaan on menetettynä meillä kaikilla. Itselläni ulosotossa viisinumeroinen summa. Mahdollisuuksiakin on haaskattu paljon, mutta uusiakin mahdollisuuksia tulee eteen. Ainakin jonkinlaisia. Jokainen tsänssi on mahdollisuus ja elämä on ihmisen parasta aikaa. Kuluneita fraaseja, mutta ihmetyttävän tosia, noin juovan alkoholistin lausumiksi.

Valoa päivään. :sunglasses:

Kiitoksia näkökulmasta, joka antoi toivoa katkeruuden keskelle.

Anteeksiantoa tarvitaan, erityisesti itselleen…

No tätähän löytyy. Osin itseäni, osin muita kohtaan. Joiltain osin perustellusti, joiltain osin ei. Viinahuurujen hälvetessä padotut tunteet pulpahtavat pintaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Katkeruudesta on vain aktiivisesti pyrittävä irti, vaikkei se helppoa olisikaan. Mitään apua siitä ei nimittäin ole, oli tilanne mikä hyvänsä.