käsi kädessä köyhyys ja luovuttaminen muissakin asioissa

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005632161.html?share=dd27c90f3cf572acd917cc4f96159d44

Kun ihminen ei jaksa.
Artikkeli kolahti.

^ Mielenkiintoinen artikkeli monella tapaa. Itse asiassa olisin saattanut joskus tavata jutussa mainitun herra Kylmälän, mutta en muista tavanneeni.

Kiinnostava myös tuo Tampereen yliopiston tutkimus, johon pääsee osallistumaan artikkelin linkistä. Kyseinen tutkimus nähdäkseni edustaa juuri sitä yhteiskuntatieteen ja valtiotieteen sarkaa, joka on äärimmäisen tärkeää vaikka jotkut eivät kenties pidä sitä oikeana tieteenä lainkaan.
Jotkuthan ajattelevat ainoastaan luonnontieteiden ja lääketieteen olevan sitä ns. oikeaa tiedettä.
Yhteiskuntaa ja ihmisten elämää siinä tutkimalla voidaan kuitenkin kehittää yhteiskuntaa paremmaksi ja saada tietoa kaikkia koskevista asioista, joten hyvin tärkeä tieteenala on nämä ns. pehmeät tieteetkin.

Niukkuus voi tosiaan lamauttaa. Elämänpiiri voi kutistua nyhjäämiseksi jos raha on tiukalla koko ajan, ja lähelle alkaa hivuttautua myös masennuksen, lamaannuksen vaara.
Leipäjonossa käyminen tai tyhjien tölkkien ja pullojen kerääminen tuntuu monesta nöyryyttävältä, jos ja kun se on pakon sanelemaa. Jotkut kuitenkin osaavat ottaa myös leipäjonossa käymisen sosiaalisena tapahtumana. Sinne mennään tapaamaan tuttuja kohtalotovereita, vertaisia. Hymyjä ja iloista rupatteluakin leipäjonossa on.

Tietysti yhteiskunnan tarjoamien sosiaalietuuksien pitäisi ainakin virallisesti riittää kohtalaiseen elämänlaatuun jokaiselle, niin ettei hyväntekeväisyyteen tai almuihin tarvitsisi turvautua.
Perustoimeentulotuen määrä on yhdelle aikuiselle 491 euroa kuukaudessa, joka siis pitäisi jäädä elämiseen sen jälkeen kun asuminen ja terveydenhoitokulut on maksettu. 491 eurolla pitää siis saada ruoka, vaatteet, liikkuminen, huvit ja harrastukset.
Tuntuuko summa kohtuulliselta vai niukalta?
Se on päivässä yli 16 euroa. Niukkuus ja kituuttelu on silti hyvin monille tuttua.

Köyhyys lamauttaa monin tavoin.

Tuo oli kyllä lukemisen arvoinen artikeli.
Köyhyyden kokeneille tuskin mitään erikoisempaa uutista, mutta ehkä artikkeli olisikin suositeltavampi niille joilla on aina mennyt suhtkoht hyvin.

Tuo pelkkä tulojen mittaaminen on muutenkin kovin kyseenalainen tapa määritellä ihmisen köyhyyttä.

Just tämänhetkisten tulojen määrä ei kovin paljon ratkaise todellisen elintason määrittelyssä.

Jos ihmisellä on alunperin ollut hyvät lähtökohdat, mahdollisuus koulutukseen, terveelliseen elämään, älykkyyttä, sosiaalisia taitoja, hyvä ulkonäkö, hankittuna hyvä ammatti tai oppiarvo, ja sen lisäksi jos on ollut mahdollista olla yhteen putkeen ansiotyössä useita vuosia ilman totaalisen rahattomuuden kausia, ja jos on olemassa jonkinlainen sosiaalinen verkosto, omaisuutta vaikkapa auton, harrastusvälineiden, hyvän vaatevaraston jne muodossa, ja tietotaitoa yhteiskunnan avustusverkostojen käyttöön, vaikkapa asumis- maatalous-apuraha- jne tukien hankkiminen on hanskassa niin ei siinä edes kymmenen vuoden jakso hyvin pienillä nimellistuloilla vielä ihmistä pudota varsinaiseen köyhyyteen. (ns. suhteellinen köyhyys on eri juttu, siihen ryhmään kuuluu väkisinkin aina osa kansaa, olipa elintaso mikä tahansa)

Kun köyhyys on siinä mallissa ettei näytä edes mahdolliselta selviytyä, nousta sieltä, alkavat kaikki muutkin kuin varsinaiseen elämän normaaleihin tulonhankkimisjuttuihin liittyvät asiat tuntumaan tarpeettomilta. Kun ei toivoa ole. Kun koko ajan takaraivossa kuiskailee ajatus jonka mukaan kaikki on turhaa, et sinä kuitenkaan tästä ikinä nouse, et millonkaan kykene edes velkojasi maksamaan, silloin alkavat ajatukset pyörimään kovin suppeaa kehää.

Kokemusta on.

Mikä sitten olisi se minimitulotaso jolla ihminen tässä maassa, lumihankien ja kalliin asumisen keskellä voisi suhtkoht mukavasti pärjätä?

En tiedä.

Alle tuhannella eurolla kuukaudessa pystyy asumaan, syömään, huolehtimaan jokapäiväisistä tarpeistaan jopa täällä maaseudulla missä välimatkat aiheuttavat aina lisäkuluja, teitpä mitä tahansa, eikä ilmaisia ja edes lähes ilmaisia palveluja, huveja, osallistumismahdollisuuksia likimaillakaan ole.
Asumiseen toki saisi kulumaan paljon enemmänkin, mutta kalliimmin asuessa tietysti olisi mahdollisuus saada siihen tukea, jopa satoja euroja kuukaudessa… ruokaan saa menemään siihenkin mitä tahansa jos alkaa valikoimaan mutta perusruoka-aineita saa vielä siedettävällä hinnalla.

Huomioida tietysti kannattaa sekin, että yksin asuminen ja eläminen tulee aina suhteellisesti paljon kalliimmaksi kuin perheen tai muun porukan yhdessäeläminen. Asuminen maksaa saman, olipa tässäkin mökissä sitten äijä yksin tai porukkaa niin paljon kuin yöksi itsensä oikaisemaan mahtuisi. Ei voi lämpötilaa pudottaa kovin alas ajatellen että kyllä tuo nyt yhdelle ihmiselle riittää… Ja rikkimenneet paikat täytyy jotenkin aina korjailla, yhdenkin asujan takia.
Ruokatavaroissa on sama juttu, -kumma kyllä. Pienissä erissä kaikki maksaa aina enemmän. Ja energiankulutus on melkein sama, siinä se kiehuu iso kattila kuin pienikin.

Ehkä köyhyyden määrittelyssä pitäisi heti perustarpeiden riittävyyden, ruuan ja lämpimän nukkumapaikan jälkeen jotenkin laskea ihmisen tulevaisudenmahdollisuudet, minkälaiset eväät on tulevaisuudessa pärjätä?

Mutta, miten se sitten laskettaisiin, sitä en osaa sanoa.

Haluaisin… tai haluan, edelleen uskoa siihen, että täällä jokaisella on mahdollisuus koulutukseen ja elämässä edistymiseen omalla ahkeruudella tai kyvyillä, eikä siihen tarvita ulkonäköä, lahjontaa, vaatekaappia eikä rikkaita vanhempia.
Toisaalta on selvää, että köyhyys myös periytyy. Se on havaittu, kun sosiaalihuollon asiakkaana on saman suvun jäseniä useassa polvessa. Ehkä tietynlainen sosiaalinen status omaksutaan vanhemmilta, eikä niin huomatakaan että itsellä olisi mahdollisuus pyrkiä johonkin muuhunkin.
Monen opiskelumahdollisuudet tietysti menevät tärviölle jo levottomien kotiolojen vuoksi. Vaikea on nuoren lukioon tai korkeakouluun tähdätä, jos vanhemmat ovat työttömiä päihdeongelmaisia.

Periaatteessahan kuitenkin pienituloisenkin perheen lapsilla pitäisi olla mahdollisuus opiskella korkeakoulututkinto, ellei ole kehittynyt jotakin oppimiskykyyn vaikuttavaa häiriötä. Ellei se onnistu nuorena, aikuiskoulutusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät varttuneenakin.

Toisaalta pärjätäkseen rahallisesti, ei välttämättä tarvita korkeakoulututkintoa. Eräs ystäväni on ollut ihan peruskoulupohjalta töissä kiinteistöhuollossa 20 vuotta, ja tienaa vallan hulvattomasti minuun verrattuna.
Asustelee rivitalossa ja autokin vaihtuu uudempaan tasaisin väliajoin.
Ketjun avauksen artikkelissa esiintyvä työtön mr. Kylmälä sen sijaan on korkeakoulutettu: lehtori.

Yhteiskunnan avustusverkkojen käyttö pitäisi sujua kaikilta, jotka sitä tarvitsevat. Ainakin mitä tulee perustukiin: työttömyysturvaan, sairauden korvauksiin, toimeentulotukeen, asumistukeen.

Meillähän oli joskus puhettakin siitä, että pitäisi auttaa niitä jotka eivät osaa käyttää internettiä tukien hakemiseen. No, nykyisin taidetaan auttaakin. Minä kun istun kirjastossa tietokoneella ja samassa tilassa on Kelan palvelut, niin muutamaankin otteeseen on pirteä virkanainen tullut kyselemään että “tarvitsekkeko apua Kela-asioissa?”
Mähän olen sanonut että en ole Kelan asioilla vaan naputtelen juuri viestejä Päihdelinkkiin, sou piss off. :stuck_out_tongue:

No en vaiskaan mä niin sano, vaan “ei kiitos, olen vain kirjaston asiakas, en Kelan”.

Ehkäpä asia noin onkin.

Saattaa hyvinkin olla, että meitä ikäloppuja joilla ei niin luonnollista ja mahdollistettua opiskelu ollut, on enää hyvin vähän laahustamassa uuden ja paremman sukupolven riesana. Samalla kai sitten köyhyys ja eriarvoisuus poistuu, kun jokaisella on korkea koulutus.

Tai sitten ei.
Vaikka ihmisen elinkaaresta yhä suurempi osa käytettäisiin koulutukseen, ei kaikki taida sittenkään olla kaikille yhtä mahdollista. Koulutetuistakin aina osa on vähän enemmän koulutettua ja osa hiukan vähemmän.
Olin just mukana seuraamassa kun palkattiin yhdelle organisaatiolle jonkinlaista toiminnanohjaajaa. Hommaa jossa pääasiallinen tehtävä on jutella ihmisten kanssa, tehdä yksinkertaisia työvuorolistoja, pitää yllä suhteita muutamaan virastoon, varsinainen osaamisen tarve keskittyi kai melko helppoihin askartelutehtäviin ja parin kaavakkeen täyttämisen oppimiseen.

Hakijoita oli parisataa.

Suurimmalla osalla korkeakoulutus.

Minusta parhaiten homman hoitava olisi saattanut aivan yhtä hyvin löytyä niiden harvojen kouluttamattomien joukosta, mutta heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia päästä työhön.

Entäs jos… jokaisella hakijalle olisikin ollut papereissa vaikka viisi vuotta lisää koulunpenkillä istumista? Olisiko “paremmuusjärjestys” tai työn paremmin sujuminen muuttunut miksikään? Ei välttämättä olisi, olisivatpa vain olleet kaikki viisi vuotta vanhempia ja jokaisella käytännön työkokemusta viisi vuotta vähemmän. Toki joistakin asioista olisi myös tietoa ollut enemmän, mutta olisiko se tiedon määrä ollut niin merkittävä että se olisi korvannut nuo edellämainitut?

Kyllä, oikeassa olet, Koulutus vähentää eriarvoisuutta yhteiskunnassa, lisää yhdenvertaisuutta, sivistysta ja kaikkien mahdollisuuksia. Juuri siksi nykyhallituksen koulutus-leikkauksia on moitittu erityisesti eriarvoisuutta pahentaviksi.
Jos mahdollisuus koulutukseen puretaan pois, köyhyyden ja huono-osaisuuden perinnöllisyys vain korostuu ja pahenee, kun vähävaraisilla ja heidän jälkeläisillään ei ole enää tsänssejä kouluttautua.

Globaalistikin etenkin naisten koulutuksen parantaminen kehitysmaissa on avainasemassa monen ongelman ratkaisun suhteen.

Mitä tulee työn hakuun, niin “parhaiten homman hoitava” voi löytyä vaikka arpapelillä naapurin mummosta. Mutta mistäs sen tiedät ilman minkäänlaista näyttöä tai todisteita osaamisesta? Työkokemus yms. elämänkokemukset toki painavat työnhaussa koulutuksen ohella, ja riipuu varmasti tehtävästä miten nuo painottuvat vaatimuksissa.
Aiemmista töistäkin pitää olla työtodistus tai jokin dokumentti, ihan niinkuin todistus koulutuksestakin jos sellainen on.

Ja kyllä, hyvä Metsänreunan mies, kyllä sinullakin olisi ollut mahdollisuus kouluttautua vaikka miksi. Jos et sitä mahdollisuutta käyttänyt, niin eihän se maailmanloppu ole, jos ja kun kaikki on ihan o.k. elämässä.
Mahdollisuus sinulla kyllä olisi ollut, siinä kuin minullakin.
Olenhan itsekin opiskellut vasta aikuisena, edellinen valmistumiseni oli vain kolme vuotta sitten.

Tänään muuten on sitten taas maapallon ylikulutuspäivä. Suomen osalta.

Tältä vuodelta olemme kuluttaneet sen minkä verran maapallo kestäisi.

Jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Tai muuten raaka-aineet ja luonnonvarat kertakaikkiaan loppuisivat.

Kulutuksen lisääminen ei siis oikein voi olla pitkän tähtäimen vaihtoehto -ellei sitten ajatella että mitäs minä muista kunhan just minulla ja meidän porukalla menee hyvin vielä meidän elinaikamme.

Asia kuitenkin on niin, että kulutus jakautuu kovin epätasaisesti. Suuri osa suomalaisistakin elää ihan kohtuullista, joskus jopa puutteellista elämää. Ilman lentelyä pitkin maailmaa, edes omistamatta autoa tai moottorivenettä tai syömättä toiselta puolen maapalloa retuutettuja eksoottisia ruokia, vaihtamatta vaatevarastoa muotilehtien opastaminen vuosittain, värjäämättä munakarvojaan ja saattavatpa juodakin hanavettä eikä muoviin pakattua… osa ihan siksi ettei ole varaakaan, ja joku harva siksi ettei niin pidä väliäkään kuluttaa.

Kulutusta voisi vähentää, mutta pikemmin sieltä eniten törsäävästä päästä.

Mutta siihen ei sitten taas muilla mitään sanomista ole, jokaisella kun on oikeus kuluttaa ihan niin paljon kuin rahat myöten antavat.

Persaukisempien suomalaisten ei kuitenkaan tarvinne tuntea syyllisyyttä siitä että keskimäärin suomalainen haaskaa maailmaa.

Pulmahan onkin siinä, että myös pienituloinen kuormittaa paljon, koska tarjonta on rakentunut sellaiseksi. Yksi ongelma on esim. muovin määrä. Halvat einekset pakataan muoviin, eikä pienituloisella ole välttämättä varaa valikoida elintarvikkeita muuten kuin hinnan perusteella.
Raaka-aineita halpoihin eineksiin ja säilykkeitä valitettavasti rahdataan ulkomailta paljonkin.

Pienituloinen joutuu ostamaan halpahallista halpoja vaatteita, jotka on a) valmistettu kehitysmaan hikipajoissa, “parhaassa” tapauksessa lapsityövoimalla, b) eivät kestä käyttöä kovinkaan pitkään, jolloin joutuu jatkuvasti ostamaan uusia.
Onneksi on sentään second hand.
Vaatteissa olevat mikromuovit sitten kulkeutuvat pesuveden mukana vesistöihin.

Lentämisessä ja yksityisautoilussa pienituloinen onneksi usein säästää. Ei lentokoneella liiku usein eikä omaa moottoriajoneuvoa omista. Tallinnanristeilyllä käyminenkään ei ihan viikottaista.

Tragedia kuitenkin on siinä, että rikkailla on varaa olla valikoivempia kulutustottumuksissakin.
Ennen vanhaan lihavuutta pidettiin rikkauden merkkinä, nykyisin lihavuus on erityisesti pienituloisten riesa. Koska ne halvat einekset, taas.

PS. Yksi planeettaa suuresti kuormittava seikka on muuten lihatalous, eli lihansyönti. Suomalaisetkin syövät lihaa enemmän kuin koskaan, ja sosiaaliseen asemaan katsomatta, siitä huolimatta että kasvissyöntikin on yleistynyt ja markkinoille tullut jos jonkinlaista kasvisperäistä lihankorviketta.
Yleisempää lihansyönti tuntuukin olevan etenkin matalasti koulutetuilla duunarimiehillä, jotka eivät ituhipiksi rupea tai rehujan kanssa ala neiteilemään, kun siinä saattaisi olla jo miehuullisuus vaarassa.

Köyhä ei tosiaan pysty paljon valikoimaan, silloin kun köyhyys on todellista. Syödään mitä saadaan, vaatteet hankitaan nykyisin käytettyinä kirpputoreilta. ovat muuten hyvä keksintö, minun nuoruudessani niitä ei ollut, silloin tosin vaatteet käytettiin niin loppuun kuin niissä jotain käyttökelpoista oli.

Olen muuten rakennustöitä useamman vuosikymmenen tehdessäni osallistunut niin mahtavaan tuhlaukseen, että jois jostain oikein ja väärin tekemisestä ihmisen taivasosuudet kiinni olisivat niin ei toivoakaan muusta kuin helvetin puolelle menosta.
Niin paljon olen lyönyt rikki ja maahan kaatanut sellaista joka olisi asumisen kannalta ollut käyttökelpoista vielä viisikymmentä tai sata vuotta, mutta kun on ollut vanhanaikaisen malliset ikkunat, kaakelit eri värisiä kuin nykymuoti määrää, julkisivu epäedustava, pesutila liian pieni (no juu, ihmisten keskikoko on tosiaan kasvanut mutta useimmiten kyllä olisi pesulle mahtunut)

Vanhat raaka-aineet kaatopaikalle ja uutta tilalle.

Autojen käyttöikä on kuulemma aivan liian pitkä. Tehtaiden ja autokauppiaiden mielestä ne pitäisi laittaa paaliin muutaman vuoden välein ja ostaa uusia. Ja mahdollisimman paljon niihin on saatava kaikenlaista muovia, sähkökomponenttia, mitä merkillisimpiä vekottimia jotka tietysti piotää suunnitella niin että niitä osia ei voi hyödyntää missään muussa , uusiokäyttö on itsestään paholaisesta.

Huonekaluja, joitakin, voi köyhäkin tarvita. Ei välttämättä, kyllähän nyt lattiallakin nukkuu ja seisaaltaankin syö, mutta kai jotain mukavuutttakin ihmisen elämään saa laittaa. Niissä on sama juttu, ei muuta kuin viimeistään kymmenen vuoden päästä kaatopaikalle ja uutta tilalle. Järjen mukaan esimerkiksi pöytä kulu puhki sadassakaan vuodessa, mutta se on saatu köyhimpienkin päähän iskostettua että uudelta pitää näyttää, muuten iskee vähintään alemmuuskompleksi ja häpeä.

Ostin muuten polkupyörään uuden päällirenkaan. Totesin että vanhan olin kyllä käyttänyt niin loppuun kuin voi, kankaat sieltä paistoivat. Tuo pyörä kyllä on ihan uutena kaupasta ostettu, mutta varalla on parikin vanhoista osista koottua… aikoinaan kun vielä oli vartioimattomia kaatopaikkoja, niin minulla kyllä saattoi olla “paluukuormana” pyöränrunko tai vanne -ja nuo itsekootut eivät kyllä minun toimestani kaatopaikalle enää lähde niinkauan kuin toimintakuntoisia ovat. Uusiokäyttöä muuten tavaroille löytyy, kunhan on pikkuisen kärsivällisyyttä ja viitsii itsekin jotain tehdä.

Jaa, VM nosti kasvissyönnin esiin. Miksei, kyllähän minäkin, mikä tää nyt oli…matalastikoulutettu jne kasvejakin syön. Jos kohta lihaakin. Ja kyllä, kyllä minulle se hintakin ratkaisee. Ihan luonnollisista syistä. Ja kesäaikaan kerään kyllä metsistä marjoja ja sieniä jotka muuten mätänisivät sinne. Ja muutkin luonnonkasvit kelpaavat. Mahdollista on sekin että laitan pari penkkiä perunoita kasvamaan, katsotaan nyt. Tomaatteja ja viinirypäleitä en ala kasvattamaan, niiden kanssa ei täällä pohjolan olosuhteissa järjellistä tuottoa työlle ja aineille saa, ellei sitten tee hommasta niin isoa bisnestä että alkaisi jotain tukiaisia verovaroista saamaan.

Mutta voikukanlehdet ja nokkoset kelpaavat, irvistellen suostun syömään joka raparperia jolla on kaksi merkillistä ominaisuutta. Se, että sen kasvattaminen on maailman helpointa hommaa, sitä ei saa maasta pois vaikka juurineen yrittäisi nyuhtää, Sitä sitten vaan tulee. Se toinen ominaisuus on se että on se niin perhanan hapanta eten ymmärrä mistä on ihmiselle mieleen juolahtanut että sitä voi ravintona käyttää.

Joo, omalta osaltani vaik köyhä nykyään olenkin, niin katson kyllä roskaavani 75% vähemmän kuin silloin rikkaampana eläessäni. Roskaamista pystyisin vielä vähentamään paljonkin, sillä taloyhtiössä on jokaiselle oma kellarikomero. Taloudessani on myös iso kaappipakastin ja jääkaapin alla vielä pienempi pakastin. Puutetta sen sijaan on komerotilasta, johon kuiva-aineksia varastoida.

Vallan mainiosti voisin hommata ruokaa kerralla isompina erinä. Riisin säkissä, perunat säkissä, makaroonit säkissä jne. Lihat vois myös mainiosta ostaa isommissa erissä sekä pakastaa, hakea vaikka tilateurastamolta.

Mutta kun kaikki perustuu siihen, että ihmisten on juostava kaupassa vähintään kerran päivässä ja kaikkea pitää olla vähintään sataa sorttia pienissä puketeissa. Jos vaikka katsoo minkälainen valikoima on riisiä kaupan. On ainakin valinnanvaraa. - Entäs kun on perheessä vielä liuta eri ikäisiä lapsukaisia ja työssä käyvät vanhemmat. Voi hyvä tavaton sitä roinamäärää mikä siihen valtavaan ostoskärryyn kertyy pakostikkin.

Pesuaineet ja kaiken vois ostaa isommissa erissä.

Mutta kun tarvii huuhteluaineen tuoksuakin vaihtaa, eihän sitä nyt samaa tuoksua voi pitkään käyttää.

Mä oon oottanut koska tulee markkinoille hammastahna ylähampaille ja alahampaille erikseen.

Joo, suo siellä vetelä täällä. Pura nyt sit tätäkin markkina-saastetaloutta jotenkin. Aina se on joltain pois ja toiselle lisää.

Se on aivan varmaa, että paskaan tässä tullaan hukkumaan.

Metsänreunan mies kun mainitsi autot, niin nythän tuorein innovaatio on sähköautot, jossa ollaan taas otettu askel päästöttömään ja saastettomaan suuntaan. Sähköautosta kun ei käsittääkseni lähde minkäänlaisia päästöjä.
Niiden käyttöiästä en tiedä, mutta luulisin etteivät ainakaan lyhytikäisempiä tule olemaan kuin nykyiset bensa- ja diesel-vehkeet.

Vahva suuntaus on toki myös julkisen liikenteen suuntaan, jota kehitetään hyvin kalliillakin innovaatioilla (eras metro esim.), mutta jonka pitkällä tähtäimellä pitäisi maksaa itsensä takaisin.
Metrohan on muuten myös kohtalaisen vähän saastuttava kulkupeli, vaikka sen rakentaminen tekeekin aikamoisen jäljen maastoon ja infrastruktuutiin.

Lihansyönti tosiaan kun tuli puheeksi, niin kyllähän jokainen lihansyöjä kasviksiakin syö, ei siinä mitään. Tomaattiviipale voi olla makkaraleivällä, ja onhan hampurilaisketjun burgerienkin välissä jokunen vihreä lehti ja kurkkuviipale.
Erikoistahan kyllä on, että kasvisperäisten lihankorvikkeiden menekki on kasvanut, mutta samalla lihansyönti ei kuitenkaan ole vähentynyt. Saastuttavuudessaan karjatalous lyö laudalta kuulemma autoliikenteenkin.
Ekologisempi hyönteismurkina toki tekee tuloaan, ja sirkkatuotteet ovat tulleet markkinoille kohtalaisella sirityksellä.

Mutta mitä tulee huonekaluihin, niin eiköhän köyhät hae niitä ihan mielellään kierrätyskeskuksesta käytettynä, jossa on muuten saatavilla aika paljon erilaista tavaraa. Ainakin meillä pain on aika isoja kierrätyskeskuksia, ja sitäpaitsi retrohan on aina muotia.
Muotia ovat yhtä aikaa niin 70-. 80-, kuin 90-lukukin, ja jotkut vanhat kapineet voivat olla hyvinkin himoittuja, jos ne ovat säilyneet hyvässä kunnossa.
Second hand -vaatekaupoista voi puolestaan löytää merkkivaatteitakin kohtuuhinnalla.

Kohta päästään tosiaan polkupyöräilemään. Täällä meillä on nämä kuulut Kaupunkipyörät, joita saa ikäänkuin lainata pikkusummalla, ja poljeskella pitkin poikin pk-seutua. En tiedä onko muissa kaupungeissa näitä Kaupunkipyöriä :question:
kaupunkipyorat.hsl.fi/

Maaseudulla julkinen liikenne on tasaisesti vähentynyt.

Viisikymmentä vuotta sitten busseja kulki lähes jokaiseen pikkukylään, ne pysähtyivät joka maitolaiturin kohdalla kun joku oli kyytiin tulossa, kulkemaan pääsi.

Asennemuutos, henkilöautoistumisen voittokulku, sehan sen tieysti teki, jokaisen piti päästä kulkemaan nimenomaan omalla autolla. Eikä lähes tyhjiä busseja kannata edestakaisin ajattaa.

Nyt sitten ei ole enää vaihtoehtoja. Monen ikääntyvän on pakko muuttaa jo senkin takia että kun ei omaa kulkuneuvoa ole, eikä linja-autoja kulje, niin ei muuta kuin vanhainkotiin.

Mahtaakohan joskus olla niinkinpäin, että kun ihmisellä on jalkojen alla luja pohja, eli nälkä ja vilu torjuttu, tulevaisuuden turvaava koulutus tai erikoisosaaminen hankittuna, siinä on varaa vaikka jossain asioissa luovuttaakin, heittäytyä vaatimattomaksi ja nöyräksi, ottaa laupias ilme ja esiintyä yhtenä maan pienimmistä, alentaa itsensä jonkinlaisen kaikkien palvelijan rooliin ja esiintyä “vain tällaisena” heikkona ja muiden avun varassa pystyssä pysyvänä…

ja sitten taas, sen todella heikoilla olevan, syrjäytyneen, on pakko pitää kynsin hampain kiinni omasta ihmisarvostaan, välttää lopullista luovuttamista ja nousta pyrkimään omille jaloilleen vielä kymmentä senttiä ennen viimeisen jyrkänteen reunalta luisumista, koota voimansa yhä uudelleen ja uudelleen.

Joskus voi tilanne olla niin tiukka, ettei luovuttamiselle ja anatutumiselle edes leikillään ole varaa, se lopullinen putoaminen kun on liian lähellä. Voi vain pitää kiinni niistä mahdollisuuksien rippeistä jotka jäljellä on, koota voimansa ja uskoa siihen että huomenna voi olla edes vähän paremmin.

Täällä ei taida kovin montaa köyhää kouluttamatonta syrjäytynyttä olla mukana. Ainakin sen käsityksen olen osallistujien esittelyistä saanut. Ehkä siinä tilanteessa ei aina ehdi, ei jaksa, ei huvita jutustella ja tarinoida, keskustella ja pohtia asioita -selviytyminen päivästä toiseen on kokopäivätyötä, joskus.

Myönnän, silloin kun elämässäni kaikkein heikoimmilla olin, en olisi minäkään tällaisista lähtenyt puhumaan. Voimien rippeet tarvittiin ihan muuhun. Selviytymiseen.

Köyhyys ja osattomuus on kovimmillaan aika rankka juttu. Rankimmillaan se on sen verran kovaa ettei sitä ainakaan puheilla ja myötätunnolla korjata. Siinä tarvitaan ihan konkreettisia asioita, ja konkreettisen avun löytyminen voikin olla paljon vaikeampaa kuin sen lempeän myötätunnon jota toki jokainen ilmaisena lahjoitettavana on valmis runsain mitoin luovuttamaan.

Me, joilla on asiat niin hyvin että ehdimme ja jaksamme jutustella ja tarinoida, saamme todellakin olla kiitollisia. Elämälle, itsellemme, jumalille, hyvälle onnelle, yhteiskunnalle, vanhempien varoille, miten kukin asian kohdallaan tietää sen olevan. Ehkä voi joskus muistaa senkin, ettei maailma ihan vielä valmiiksi ole kaikkien osalta tullut, ja ehkä jotain voisi kans joskus asioiden hyväksi tehdä. Muidenkin hyväksi kuin itsensä ja sen oman kattilakuntansa.

Toimeentulotuen oikaisuvaatimuksissa ruuhkaa, luki lehdessä. Neljä kuukautta voi mennä.

Joku siinä mättää, mielestäni.
Ihan jo siinäkin, ettei semmoista takuurahasummaa nyt sitten millään saada päätettyä joka annettaisiin jokaiselle työttömällä, eläkeläiselle ja työkyvyttömälle , just sen suuruista että sillä ihminen pystyy jossain sateensuojassa asumaan, syömään ja välttämättömät kulkunsa kulkemaan.
Ei se niin vaikeaa olisi, ja tuskin kalliimpaakaan kuin tämä tukiviidakko, kyllä sen ylläpitokin maksaa ja jonkinlainen tuntipalkka on maksettava niille paperinpyörittäjillekin jotka sitten hakkaavat hylätty tai hyväksytty -leimoja papereihin.

Asiassa on nimittäin vielä sekin puoli, että tasa-arvoa tuossa kaavakerumbassa ei ole.
Ei se ole kaikille lainkaan luonnollista eikä helppoa, se paperisota ja kaiken anominen erikseen.
Ja päätösten tullessa oikaisuvaatimusten ja muun sitkeyttä vaativan infirmaatio-kaavake-selityssodan aloittamiseen.

Varsinkin silloin, kun tilanne on todella paha, eli kaikki on kaatunut, suuret suunnitelmat tulevaisuudesta romahtaneet, kaverit kaikonneet, parisuhteesta jäljellä kirvelevät muistot ja pahimmassa tapauksessa sotakorvaukset, yrittämisestä velkaa ja jos ei ihan verisiä niin ainakin paskaisia vaatteita, risaiset haalarit ja viimeisenä niittinä’ tilitoimiston ilmoitus ettei tartte sieltäkään apua kysellä ennen kuin vanhat laskut on maksettu.

Siinä käy joskus niin, että ihminen luovuttaa. Kertakaikkiaan nöyrtyy tapahtuneen edessä ja käpertyy murheitaan vatvomaan. Osa yrittää roikkua kaljabaarissa, vaikka sitten sen kustannuksella ettei ruokaan enää kunnolla rahaa riitä. Osa etsiytyy jonkun uskon tai kaikkea kaunista sielunelämää lupaavan ohjelman kokouksiin, rukoilee ja veisaa kuorossa, sulkee silmänsä elämältä ja kutistaa maailmansa siihen. Ja pahempiakin vaihtoehtoja on löytynyt, minunkin tuttavieni piirissä.

Ellei ole taitoa ja tottumusta ja mielenkiintoa asianajotoimintaan, voi käydä niin että ei vaan jaksa.

Ja semmoista ei yleensä tapahdu, että viranomaiset oma-aloitteisesti huomaisivat että ei tuolla nyt taida enää rahat riittää edes välttävään elämiseen, annetaanpa nyt sille edes muutama satanen että pääsisi pikkuisen jaloilleen…

Tottakai aina suuri osa jaksaa, osaa, tietää mistä narusta milloinkin kannattaa nypätä, hallitsee virkakielen ja tuntee olevansa oikeutettu ottamaan just niin paljon kuin irti saa ja osaa myös hyödyntää tukiverkostoja, vertaistukijoita, etsii palvelut ja mahdollisuudet.

Mutta, se ei poista sitä että kaikille tämä systeemi ei ihan hyvä ja auttavainen ole.

^ On kieltämättä ikävää jos pulmat kärjistyvät ja ratkaisua tai apua niihin ei saa niin pian kuin tarvitsee.
Sellaista ammattia en kyllä tavannut kuin “paperinpyörittäjä”, sen enempää kuin “peukalonpyörittäjän” virkaakaan.
Ellei sitten “paperinpyörittäjällä” tarkoita niitä ihmisiä, jotka vastuullisia päätöksiä ihmisten saamasta tuesta ja avusta tekevät.
Niitä päätöksiähän tehdään paljon myönteisiäkin, sekä lakiin että “paperinpyörittäjän” harkintaan perustuen, ja osa vieläpä kohtuullisessa ajassa. Esimerkiksi toimeentulotukipäätöksiä lain edellyttämässä 7 arkipäivässä.

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä voi kieltämättä mennä aikaa, ja ne käsitellään erillisessä toimielimessä, joka voi olla vaikkapa sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto, joka kokoontuu ehkäpä kerran kuussa.
Siinäkään aiempaa päätöstä ei välttämättä muuteta, ellei virhettä havaita tapahtuneen.

Jos kaavakkeet ja byrokratia tuntuvat hankalilta, voi miettiä, mikä olisi parempi järjestelmä? Tuskin sekään, jos tukia jaettaisiin näppituntumalta, naamataulun perusteella, tai vähän sen mukaan millä tuulella päätöksentekijä sattuu olemaan sinä päivänä. Nyt päätöksentekoa määrää kuitenkin lainsäädäntö, joka edellyttää tasaveroista kohtelua kaikille. Vai pitäisikö tukia jakaa vain niille, jotka osaavat niitä nöyrimmin suullisesti anella, tai vihaisimmin vaatia?
Lomakkeissa on kuitenkin se puoli, että ne ovat kaikille samanlaisia, riippumatta naamataulusta, puhelahjoista tai henk.koht. suhteista päätöksentekijöihin.
Jos saat kaavakkeen täytettyä ja sen liitteineen toimitettua, ei ole väliä millaiset puhelahjat sinulla on, tai pystytkö jakelemaan lahjuksia virkamiehille niin kuin jossain päin maailmaa on tapana.

Perustoimeentuloon liittyvät kaavakkeet ovat kyllä niin helppoja täyttää, että niistä selviää jokainen joka osaa lukea ja kirjoittaa. Toimeentulotukihakemusten ja työttömyysturvahakemusten täyttäminen onnistuu jopa maahanmuuttajilta puutteellisella kielitaidolla. Ei tarvita siis suomalaisen virkakielen tai lakikirjan osaamista.

Nykyisin Kelassa on jopa erikseen neuvojia, jotka kiertelevät odotushuoneessa kyselemässä kuka tarvitsee apua jossain asiassa. Minäkin kun istun tietokoneella kirjastossa, jonka yhteydessä on Kela, niin kohta on virkailijatar kysymässä että anteeksi tarvitsetko tukea Kela-asioissa. Ei kiitos, en ainakaan tänään.

Vastuulllisia päätöksiä tekevät?

Äärimmäisen harvoin kukaan virkamies joutuu itse vastaamaan jos päätös myöhemmin osoittautuu sellaiseksi että siitä on aiheutunut enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Jos joku siitäkin vastaa niin me muut vastaamme, maksamme kiltisti.

Yksityisyrittäjänä joskus jouduin maksamaan tekemäni virheet omasta pussistani, korjaamaan omia töitäni omalla ajallani, joka tietysti oli pois siitä ajasta josta olisin kovasti mielelläni laskuttanut. Ja maksamaan jos vahinkoa oli tullut.

Jos asiat todellakin ovat niin yksinkertaisia ja helppoja kuin Vadelmamunkki väittää, niin hyvä sitten.

Mihin sitten tuollaisia oikaisuvaatimuksia voidaan tarvita?
Jos asiassa jopa tehtävään koulutettu ja pelkästään niihin asioihin kaiket päivät keskittyvä virkamieskin voi tehdä päätöksiä joihin on oikaisuja haettava niin minkä logiikan mukaan asiat olisivat tavalliselle ihan muita juttuja elääkseen tekevälle, (ja taas kerran vois käyttää VM:n mielimääritelmää, matalasti koulutetulle), sellaiselle jolle edes virkamiesten keskenään käyttämä termistö ei ole selvillä, helppoa ja itsestäänselvää?

^ Päätösten mukanahan tulee ohjeet siitä, miten ja mihin oikaisuvaatimus tehdään. Tämä ohje pitää olla mukana kaikissa päätösten tiedoksiannoissa.
Oikaisun hakeminen ei välttämättä tarkoita, että oikaisu aiempaan päätökseen tehdään. Jokuhan on vainut hakea toimeentulotukea vaikka amerikanraudan ostamiseen, ja kun ei olla myönnetty, tekee oikaisuvaatimuksen.
Niitä oikaisuja tehdään lakiin perustuen aniharvoin, sillä varsinaisia virheitä tapahtuu aniharvoin. Inhimillisistä syistä oikaisu voidaan tehdä harkinnanvaraisesti, jos se auttaa ihmistä selvästi.

On valitettavaa, että yksityisyrittäjyyteen liittyy riskejä, mutta totta kai päätöksiä tekevä virkamieskin joutuu vastuuseen virkavirheistä. Kyllä minä olisin esimerkiksi joutunut edellisessä työpaikassani vastaamaan, jos olisin tehnyt jotkut päätökset väärin tai jättänyt tekemättä joitain päätöksiä mitkä piti. Eikä niitä joudu maksamaan kukaan ulkopuolinen.

En tiedä sitten miten paljon pahaa olen työssäni tehnyt kaikille maailman metsänreunanmiehille, mutta yleensä sain kiitosta tekemistäni päätöksistä ja töistä.

Ja olen nöyrästi pahoillani että olen tullut käyttäneeksi määritelmää “matalasti koulutettu”. Mikä sille olisi parempi sana? Puolustaudun sillä, ettei itsellänikään ole ollut minkäänlaista ammattikoulutusta ennen vuotta 2010, eikä korkeakoulututkintoa ennen vuotta 2015. Ylempää korkeakoulututkintoa ei ole vieläkään, ja nähtäväksi jää, tuleeko koskaan olemaankaan.
Ei tässä siis ihan hirveän korkeasti koulutettuja olla kukaan.

Tänään uutisissa kerrotaan että ruuanjako tarttis lopettaa, tilalle organisoituja ruokailuja, sanovat että siinä sitä olisi yhteisöllisyyttä. Ja olisihan se siistimmännäköistä kuin ruokakassien jonottaminen.

Katukuva olisi ehkä siistimpi.

Mutta, asialla on toinenkin puoli.

Monelle viimeinen omatoimisuuden linnake on se, että tekee edes ruokansa itse. Jos nyt köyhät marssitetaan kerran päivässä syöttölöihin kuin siat ruuhelle, ja lopetetaan yläijäämäaineiden jakaminen köyhille jää monelta tuo ainoakin aktiivinen hetki päivässä pois.

No, minusta edelleen pitäisi olla olemassa sellainen perustoimeentulo jolla ihminen pystyisi asumaan ja syömään. Ja niin yksinkertaisena ettei siinä tarvittaisi mitään sen enempää kuin kerran selvitettynä se että ihminen on joko työtön, työkyvytön tai niin pienellä eläkkeellä että on sen tarpeessa. Asian ei tarvitsisi olla yhtään tuon monimutkaisempi.

Eikä ole.
Siinä ei ole mitään valitettavaa.
On aivan oikein että ihminen, yrittäjä tai ei, kantaa vastuun tekemistään töistä.

Yhtä esimerkkiä tässä olen seuraillut, siitä vastuun erilaisuudesta.
Tuossa lähellä on omakotialue, jolle viime vuosituhannen puolella rakennettiin kymmenittäin asuntoja.

Kunnan virkamies, ihan virkamiessuunnitelman mukaan, määräsi sokkelien korkeuden koko alueelle. Kymmenet rakentajat erikseen kysyivät, josko saisi nostaa hiukan, kun lattiat tuppasivat jäämään maanpinnan alapuolelle.

Ei. Ei niin millään. Virkamiehen sana oli laki.

Niitä korjaillaan edelleen.

Vesivahoinkoja tulee yhä, lattioita on avattu, yhä uusia parempia salaojajärjestelmiä yritetään kaivaa, seinien runkoja on katkottu ja uusittu.

Rakentajien kustannuksella. Kunta ei ole osallistunut eurollakaan.

Ei tosin pidäkään, ei kunta, eli veronmaksajat, ole syyllinen.

Ne virkamiehet, ne ovat eläkkeellä, nostavat edelleen joka kuukausi mukavan summan.

Eikä ole tullut kuuloonkaan että ottaisivat vastuuta ja maksaisivat edes osan vahingoista.

Eivätkä maksa.

Siinä se vastuu sitten.

^ Missähän toimielimessä tuollainen virkamies toimi, ja mihin lakiin päätös perustui? Alun perin aiheena oli sosiaaliturvaan kuuluvat päätökset, joihin minä perustin argumenttini. Rakennuslautakuntien päätöksistä en niin tiedä.

Kansalaispalkka olisi ihan ok, mutta osahan käy leipäjonoissa siksikin, että kun saa ruuan ilmaiseksi, vähät rahat säästyvät kaljaan ja tupakkaan. Vähäisiä iloja köyhälle, ei siinä mitään. Ja aina on myös niitä, jotka käyttävät rahansa vaikkapa viinaan, ja sitten haalivat ruuan sieltä mistä saa.

Joku voisi tietysti kokea tuon järjestetyn ruokailun vähemmän nöyryyttäväksi, kuin jonossa seisomisen tuulessa ja sateessa. Mutta kyllä molempia voisi edelleen olla. Ja tulee varmaan olemaankin, sillä nuo palvelut ovat hengellisille järjestöille ja seurakunnille tarpeellisia laupeudentyön muotoja.