Joskus kuulen ja luen muistelmia että alkoholistina ollessa on jopa työn ohessa suoritettu akattemisia tutkintoja. Menestytty ja hankittu asema.
Alkoholismin on tarvinnut olla kovin lievää, osa-aikaista korkeintaan tai sitten on hengen ja muut lahjat moninkertaisia tavan kulkijaan nähden.
Jos menestyy kännissä niin tuleeko motivaation puute selvänä olon suhteen?
Onko menestyjälle, nerolle, kultalusikka suussa syntyneelle turhan tuntuista lopettaa ennenkuin maksa paukahtaa?
Onko tavallisen järjen ja voiman tytöllä tai pojalla hepompaa yrittää etsiä selviä päiviä kun juovuksissa ei jaksa menestyä vaan vaipuu alemmas?
Kuka on paremmassa asemassa loppujen lopuksi? Se jolla on pakkoa vai se jolla ei ole?
Olen itse päässyt elämässäni eteenpäin sen ansiosta, että vähensin juomista huomattavasti. En siis raitistunut kokonaan, ainakaan pitkiksi aikaa.
Ydinasia taisi olla se, että kokoaikaisen juomisen tilalle tuli jotain muuta.
En lukeudu niihin neropatteihin, jotka jo nuorena onnistuivat hankkimaan paljon koulutusta päihderiippuvuuden lomassa. Minä pääsin vain ylioppilaaksi asti. Ammatilliset opinnot, ja muu elämässä eteenpäin meneminen vaati huomattavaa alkoholinkäytön vähentämistä.
En todellakaan pysty hoitamaan asioita, kuten työntekoa ja opiskelua krapulassa, tai viinahuuruissa.
Nuorenahan arvelin olevani suuri taiteilija, joka menestyy ihan noin vain, kun vaan ryyppää tarpeeksi ja soittaa bändissä, ja kiertelee vähän mualimaa. Sitä kesti aikansa, kunnes seinä alkoi tulla vastaan. Olisin kuollut tai katuojassa, ellei suurta muutosta olisi tapahtunut alle 10 vuotta sitten.
Olin hirmu fiksu poika lapsena ja olisin varmasti korkeasti koulutettu nyt jos en koskaan olisi alkanut juomaan. Siitä hetkestä, silloin 12 vuotiaana, alkoi niin jyrkkä alamäki mielenterveyden kanssa, että sekaannuin pian ammattikoulussa muihin päihteisiin ja loppu onkin historiaa. Koen siis olevani herkempi jonkin aineen vaikutuksille kuin muut. Esimerkiksi lääkkeet ovat minulle aina toimineet herkästi. Ei tarvitse kauaakaan odottaa niiden vaikutusta, kun tuntuu että vasta viikkojen päästä vaikuttava lääke vaikuttaa minuun heti.
Näin olemme yksilöitä. Ei kaikki onnistu kaikessa, ja joku onnistuu kaikessa vaikka kännissä.
Nykylääketieteen käsityksen mukaan alkoholismi on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta.
Riippuvuus voi olla heikkoa tai vahvaa, useimmiten se lisääntyy ajan mittaan. Juovan alkoholistin on mahdollista suorittaa akateeminen tutkinto juomalla vain ajoittain, onpa sitten työssä tai ei. Juova alkoholisti ei aina myönnä sairauttaan, kun on sentään kunnon asema työelämässä ja vaativa tutkinto takana.
Alkoholistit lienevät yhtä lahjakkaita kuin muutkin suomalaiset. Ehkä kuitenkin keskimäärin lapsellisempia, impulsiivisempia ja mahtipontisempia kuin muut.
vaikeampaa on rikkaalle ahtautua neulansilmän läpi kuin köyhälle.
se on paremmassa lihassa usein.
ainakin jos oikein köyhiä katselee, siis muun maan köyhiä.
meillä täällä sosiaaliparatiisissa jaksetaan kitistä siitä ja tuosta epäkohdasta.
lienee maan tapa.
vaan älä tapa, sanoo käsky…siis ei kannattane ottaa ainakaan ammatiksi sarjamurhaajan tointa.
voi joutua helvetin tuleen.
onneksi pahimmat pojat hommataan ulkomailta—venäjän sodissa karaistuneet ja viron
vapautetut psykopaatit…maan maine säilyy ja puhtoiset lähiömme kukoistavat kukkaistuoksuineen.
hyvä persut, pitäkää suomi puhtaana ja siistinä jälkipoville.
pah…oit…te…len poliittista kannanottoa…sormeni ei malttanut olla hiljaa…hyvä tulee, vaan on aika lailla
mateleva hyväntulijaksi…sillon vittu varmaan väärät voiteet suksissa???
Itse onnistuin pitkän aikaa, ehkä noin 10-15 vuotta yhdistämään sekä raskaan juomisen että varsin hyvän menestyksen akateemisilla ja työuraan/talouteen liittyvillä rintamilla. Töitä ja opintoja on tehty sekä pikkupäissään että etenkin krapulassa. Ja yllättävän pitkään se onnistuikin. Toki pallo tipahti välillä, mutta ei niin, että siitä olisi mitään ihmeempää seurannut. Välissä oli pitkiäkin jaksoja kuivilla tai vähemmällä ottamisella, mutta ei koskaan sillä ajatuksella, että haluaisi raitistua.
No nyt on tuo ajatus. Mutta miksi? Mitään aineellista tai kovaa sosiaalista romahdusta asiaan ei liittynyt. Taustalla oli kyllä jo pitkään jyskyttänyt pelko kierteen syvenemisestä siihen pisteeseen, että jälki on kaikessa mielessä rumaa. Terveydestä puhumattakaan. Suunta oli hyvin selvä ja vauhti kiihtyvä.
Oikeastaan asetin itselleni kysymyksen näin: haluanko invalidisoitua viinasta ja myös kuolla ennenaikaisesti vaiko nauttia vielä pitkään elämästä ja myös töideni hedelmistä? Ei sen motivaation löytäminen tämän jälkeen kauhean vaikeaa ole ollut. Mutta paljon sai juoda ennen kuin niin pohjalle pääsi, että uskoi vaihtoehtojen olevan tässä.
Hyvin esität tässä kaksi raitistumiselle oleellista tekijää. Ensiksi sen, että alkoholistin raittius on vahvimmalla perustalla, kun on itsensä takia raittiina. Ja toiseksi sen, että juomisessa on vaivuttava pohjalle, siis tasolle, mitä alemmaksi ei enää halua vaipua. Silloin on valmis pyytämään apua jopa saman kokeneelta raitistuneelta alkoholistilta.
Ja korostan sitä, että jokaisen on löydettävä oma pohjansa. Ojankaivajalla se voi olla konkreettisesti ojan pohja, akateemisella tohtorilla tiedeyhteisön huipulla.
Mielenkiintoisia adjektiiveja. Pohjaltaan laittaisin kylläkin ennemmin sellaisia kuin herkkä, vaatimaton tai ujo. Mutta toki siinä vaiheessa kun ‘homma on lipsahtanut’ alkoholismin puolelle, nuo mainitsemasi tulevat selvemmin esiin. Eli siinä vaiheessa, kun etanoli on jo muokannut persoonallisuutta tai jotain sinne päin.
Herkkä, jopa yliherkkä, samaa mieltä. Mutta ujosta saattaa nousuhumalassa tulla esiin mahtipontinen Euroopan omistaja. Tai vetäytyvästä tyypistä, kuten minä, tulee huomionhakuinen seurueen keskipisteeksi pyrkivä mukahauska suupaltti tai tunkeilija.
“Jos menestyy kännissä niin tuleeko motivaation puute selvänä olon suhteen?”
Tanskalainen elokuvaohjaaja Lars von Trier (tuon vonin on herra Trier itse lisännyt, koska vaikuttaa hienommalta) on todennut, että kun korkki meni kiinni niin luovuus loppui.
Taitaa ankarassa juomisessa haima viheltää yleensä ennen maksaa. Kúltalusikka suussa syntyneet eivät pääse sukufirmassa johtoon/hallituksen jäseniksi jos heidät todetaan siihen sopimattomiksi (Herlinit, Tapolat tms.).
“Onko tavallisen järjen ja voiman tytöllä tai pojalla hepompaa yrittää etsiä selviä päiviä kun juovuksissa ei jaksa menestyä vaan vaipuu alemmas?”
En tiedä, koska en ole koskaan menestynyt missään asiassa.
“Kuka on paremmassa asemassa loppujen lopuksi? Se jolla on pakkoa vai se jolla ei ole?”
Eiköhän helpompaa ole olla ilman alkoholia silloin kun abstinenssi on vapaaehtoista.
Jos menestyy, niin mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Paljon rahaa? Vaikutusvaltaa? Korkea asema?
Vaan noidenkin takana on ihminen, joka voi joko hyvin tai huonosti. Ja vaikka rahaa olisi kuinka paljon, hyvää oloa ja terveyttä ei voi ostaa - sikäli mikäli ryyppäämisellä on aikaansaanut sen huonon olon (enkä siis tarkoita krapulaa).
Mitenkäs se sanonta muotoutuiskaan: On mukavampi voida hyvin ja hymyillä Ladassa kuin itkeä ja kärsiä Mersussa.
Ei mikään hyvä vertaus, mutta ehkä jotenkin kuvastaa sitä, että se miltä asiat näyttää, ei aina tarkoita sitä miten asiat on.
Kauniinkin kuoren alla voi olla ihan tyhjää.
Tämän takia raitistumisen takana onkin joku muu kuin ulkoinen syy.
