Joo oli hyvä !
Rehellinen dokumentti. Näinhän se on, että ihminen valitsee ennemmin tutun helvetin kuin tuntemattoman taivaan. Kumpikin.
yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/13 … -sanottuna
Tämä Juha Vuorisen juttu oli myös hyvä.
Ehdottomasti kannattaa katsoa.
Dokumentissa näytetään, miten läheisriippuvainen uskoo juovanihmisen kuolemaan saakka auttavansa, vaikka auttamisellaan tappaa hitaasti ja varmasti. Missäänvaiheessa miehellä ei ollut mahdollisuuttakaan selviytyä. Niin tehokkaasti puoliso “hoiti”.
Näytettiin sekin, että miestä “hoidettiin” Naltrexonilla ja mihin se johtaa. On tragediaa ja ihmishengilläleikkimistä sellainen päihdehoito, missä riippuvaiselle “luvataan” taivaspaikkana kohtuukäyttö.
Ohjelman lopussa naisella oli uusi “tapettava” kierroksessa… Mutta, kukin elää elämänsä niinkuin parhaaksi näkee. Minusta ei enää olisi tuollaiseen. Aikanani luulin tekeväni hyväntyön, kun autoin alkoholistipuolisoani parhaallamahdollsella tavalla ja kun ymmärsin, että minulla on oikeasti valta vain itseäni muuttaa, niin ymmärsin päästää irti…
Katsokaapas sitten, miten erilainen lopputulos oli, kun alkoholismia lähdettiin hoitamaan sairautena! Eilisessä “Tuhkimotarinoita” -jaksossa.
Mukavaa keväänodotusta ihan jokaiselle.
-pyykkipoika-
Lainaus Juha Vuoriselta, jonka allekirjoitan:
“Tiedän olevani monelle alkoholistille tai sellaisen läheiselle julma keskustelukumppani, koska minulla ei ole tarjota kuin yhtä lääkettä. Anna juovan juoda elämänsä sellaiseen kuntoon kuin hän itse haluaa, mutta älä anna hänen liuottaa omaa elämääsi juomiseensa.”
-pyykkipoika-
Pyykkis, sinä olet hyvä esimerkki siitä, miten läheinen voi muuttaa oman elämänsä suunnan, ja löytää tasavertaisen ihmissuhteen. Onnea siitä!
Minulla meni dokumentin loppu vähän ohi, kun oma alkkikseni heräsi pörräämään siinä vaiheessa. Eli tuolla ystävänpäiväketjussa sekoilin, että dokumentin loppu oli onnellinen, kun luulin Tuulan löytäneen raittiin miehen. Anayway, pointti meille läheisille, emme voi hoitaa alkoholistia terveeksi, jos alkoholistilla ei itsellään ole siihen mitään motivaatiota. Toivottavasti huomaisimme sen vähän aikaisemmin, ettei tarvitsisi odottaa toisen kuolemaan asti (sormi osoittaa minua itseäni…). Voimme muuttaa oman elämämme suunnan ja meillä on vielä mahdollisuus elää “normaalia” elämää. Ei niin, että ryntäämme epätoivoisesti ojasta allikkoon, vaan siten, että annamme oikeasti elämälle mahdollisuuden.
Näin juuri Rinalda! Ja tuo pikku-Tuula istuu meissä hirmu syvällä. Täytyy tosiaan keskittyä huomaamaan mikä sitä omaa elämää ohjaa, onko se lapsuudessa opittu autopilotti vai pystyykö vielä myöhemmin tekemään niitä omia valintoja. Olen tuota pohtinut viime aikoina uudessa, onnellisessa parisuhteessani. Suhde ja mies tuntuivat alussa niin kummallisen vieraalta. Kaikki mitä puhuttiin oli OK, mutta joku vastusti. KUn tuota mietin niin hoksasin: toisen huomaavaisuus, huomion kiinnittäminen minuun. Kyllähän ylisanoja sai holistiltakin, mutta huomio kääntyi saman tien häneen, hänen tarpeisiin ja ahdistuksiin, niiissä riitti minulle tekemistä ja pohdittavaa. Meinasin ihan tosissaan lopettaa tämän uuden suhteen alkuunsa juuri tuon vierauden takia: mitä minä, hoivaaja, teen suhteessa jossa miestä ei tarvitsekaan hoivata? Onneksi olin silloin terapiassa ja terapeutti puhui minulle järkeä: kun kerta mikään ei ole huonosti, katso miten asiat kehittyvät ja etkö voisi nauttia toisen antamasta huomiosta? Niin jäin, onneksi. Meitä on nyt suhteessa kaksi “kilttiä”, kumpikaan ei yritä päsmätä ja molempiin kiinnitetään huomiota. Ja tilanne on molemmille outo, punastellaan vuorotellen 
Mutta ilman terapiaa en tähän olisi pystynyt. Parempi myöhään kun ei silloinkaan, t. Jaloillaan yli 50 v 
Alkoholistin oma motivaatio ei korreloi sitä, mitenhyvin hoito tepsii!
Vaikka alkoholistilla olisi miten hyvä motivaatio tahansa, niin läheinen ei voi hoitaa alkoholistia terveeksi!
Minä en ole siitä syystä läheisriippuvainen, kun elin alkoholistin kanssa. Olen kiitollinen alkoholistipuolisolleni siitä, että hän teki elämästäni niinsuuren helvetin, että minun oli pakko alkaa hoitamaan itseäni ja selvittää minulle itselleni ne syyt, miksi päälleni aina kaadetaan paskaa. Minun läheisriippuvuuteni oli syntynyt jo lapsena. Riippuvuuteni ohjasi minua voimakkaasti sellaisiin suuntiin, missä oli “tuttua myrskyä” ilmapiiriä sekoittamassa.
Minä vieläkin oireilen läheisriippuvuudessani ja tarvitsen päivittäin muistuttaa itseäni siitä, kuka minulle on tärkein.
Minä en tuomiste, enkä arvostele toisia, miten itsekukin elää ja on. Minua ärsyttää paljon se miten huonoa hoitoa annetaan vielä nykyaikana ihmisille, kun tietoa pitäisi ihan varmasti olla. Mutta uskoakseni lääketeollisuudella on niinsuuret rahat pelissä ja vaikuttavillapaikoilla korkeillapalleilla, niin ihmistenkusetus saa jatkua. Käypähoitosuosituksiin ovat lääketehtaiden lobbarit päässeet vaikuttamaan ja tulokset ovat jopa traagisia…
Tälläviikolla taas yksi julkisuudenhenkilö tuli kaapista ulos päihdeongelman kanssa - hoitaa lääkkeillä päihdeongelmaa. Voisin laittaa koko omaisuuteni arvosta vetoa, että tuo tie ei tule onnistumaan. Mutta hänelläkin on vielä pitkä tie edessään…
-pyykkipoika-
Juurikin noin, valitettavasti… se on menoa jos joutuu laitokselle, lekurien varaan…
Dokumentti on todella hyvä, hyytävää ja niin tuttua. Itse olen siis viime vuoden lopulla jättänyt alkoholistin ja muuttanut lasten kanssa pois. Eron jälkeen alkkis hakeutui paikallisen päihdeklinikan avun piiriin ja mitä tarjottiin: kevyttä jutustelua kohtuukäytöstä. Kyseessä kuitenkin hevijuuseri, eikä edes vasta-alkaja. Nyt silloin tällöin tapaamisia päihdeterapeutin kanssa - ja kaikki muu aika dokaillaan. Itse jotenkin lapsellisesti ajattelin, että kunhan hakeutuu avun piiriin sairautensa kanssa, niin vihdoin voisi apua saada. Jos se on tätä, Suomen juopot on todella Herran hallussa, ja kuolo korjaa satoaan.
a-klinikalla ensimmäinen tavoite terapeutilla on se, että asiakas saadaan tulemaan uudestaan. Jos siinä alkaa pelottelemaan vähääkään sillä, että pitäisi lopettaa juominen, niin asiakas ei tule uudestaan. Mutta kun terapeutti sanoo, että opetellaan juomaan kohtuudella, niin kelleppä se ei kelpais? Sitten otetaan mukaan jossainvaiheessa päihdelääkäri ja hän määrää raittiuttatukemaan “hyviä” lääkkeitä. antabusta, naltrexonia tai jotain muuta… Terapeutti, eikä myös lääkärikään kerro missäänvaiheessa sitä, että henkilö sairastaa alkoholismia joka johtaa hoitamattomana kuolemaan…
Ensikohtaaminen a-klinikalla saa aikaan hurmosluonteisen tilan, jossa moni läheinenkin kokee päässeensä taivaaseen, kun vihdoinkin juoppo hoitaa itseään… Kun annetaan pienikin toivonhippu, niin läheiset tekevät kaikkensa, että juoppo paranee ja jokainen miettii omallakohdallaan siten, että ei aiheuttaisi juopolleen tarvetta lähteä juomaan… a-klinikalla ex-puolisolleni sanottiin suoraan, että ei ihmekään, kun tuo miehes on tuollainen, niin kukavaan joisi hänen tilallaan. Pyydettiin käymään ihan klinikalla ottamassa antabukset, niin niillä on siten parempi teho. Terapeutti halusi löytää exän naiseuden ja sitäkautta ei tarvitsisi sitten juoda niinpaljoa… VTF… ???
Mutta, jokainen käy omat polkunsa ja kolistelee omat vastoinkäymiset. Useimmiten lie käy niin, että vasta siinävaiheessa, kun voimat on oikeasti kulutettu loppuun, niin silloin vasta herää hakemaan apua itselleen… Kieltäminen on läheisillä voimakkaampaa, kuin juopoilla omasta riippuvuudestaan…
Tuota arvelinkin, Pyykkipoika, että tää kai on näiden päihdeklinikoiden linja. Alkoholismi sairautena itselle tuttu lapsuuden lähipiiristä, samoin AA. Mun tukena on ollut juurikin tää Kotikanava ja Al-Anon. Toisinaan on parempia päiviä ja uskoo itseensä ja sitten taas sukeltaa niihin tummiin aaltoihin, vaikka järki sanoo, ettei vanhoihin ajattelumalleihin ja tunnekoukkuihin pidä langeta. Tuo dokumentti nosti pintaan kaikenlaista kuonaa, pääsee taas kauhomaan sitä päästään pois. Tänään alkaa se Pullopostia lapsuudesta -sarja, täytyy katsoa sekin. Mukavaa alkavaa kevättä kaikille!
Todella osuva kirjoitus vielä tästä aiheesta.