Eräs hyvä ystäväni on kannabis riippuvainen (joo, tiedän että monet sanoo ettei kannabikseen voi jäädä koukkuun mutta ainakin itse olen sitä mieltä että voi). Hänellä siis käyttö on päivittäistä ja elämä pyörii aika lailla kannabiksen ympärillä. Kertokaa millaisia haittavaikutuksia te olette huomanneet jos lähipiirissä on kannabiksen päivittäistä käyttöä?
Itse olen ainakin huomannut että ystäväni elämänhallinta lipsuu, asiat jäävät hoitamatta, aikaansaamattomuutta, vuorokausirytmi on mitä sattuu, välillä aggressiivista käytöstä/raivokohtauksia, ruokahalu vaihtelee (ei syö säännöllisesti), rahaa menee paljon kannabikseen,epäonnistumisien sietokyky heikko, menettää helposti hermonsa, muistiongelmia (saattaa kertoa samoja asioita moneen kertaan), myöhästelee paljon, hankaluuksia töissä/koulussa jne.
Onko näillä piirteitä yhteyttä kannabiksen päivittäiseen käyttöön vai kuvittelenko vaan?
Unohdin vielä sen lisätä että ystäväni on monesti vainoharhainen, esim monesti ajattelee ihmisistä heti sitä pahinta ja että hänellä on monesti suuria suunnitelmia (auton osto, työpaikan hankkiminen, muutto toiseen kaupunkiin) ja hokee niistä monesti mutta ei ikinä toteuta suunnitelmiaan. Ja kotityötkin jäävät usein hoitamatta.
Onko näillä yhteyttä kannabiksen käyttöön vai kuuluuko nämä asiat vain ystäväni luonteeseen?
Vieläköhän rehelllinen puhuminen auttaisi vai meneekö välit poikki? Mieluummin puhuisit hänelle että menis hoitoon tai lääkäriin, kuin että et puhuisi mitään.
Oon yrittänyt puhua mutta hän ei näe ongelmaa/vaihtaa puheenaihetta. Vähentämisestä on joskus puhunut. Tai sitten vetoaa siihen että oli joskus pari pv polttamatta… eli hänen mielestään ongelmaa ei ole tai ei ainakaan suostu myöntämään
Kuulostaa nuo piirteet moneltakin neurologiselta asialta…
Asia riippuu varmaan siitä, että oliko ystävä kuvatunlainen jo ennen käytön aloittamista, vai onko hän muuttunut käytön seurauksena.
Kun joskus on vaikea erottaa mikä on syy, ja mikä seuraus. Jos on vaikeuksia elämässä, alkaa varmaan helpommin ratkoa niitä päihteen avulla, ja yleinen elämänhallinta on asia johon ei tule ehkä hakeneeksi apua vaan turvautuu päihteeseen, koska ajattelee että se myöhästely ja muut ovat omaa syytä. Lopulta vaikuttaa siltä, että jos vain sen päihteen ottaisi pois asiat paranisivat. Mutta ei voi tietää, jos ei tunne kyseistä ihmistä ajalta ennen käyttöä.
Mutta olipa miten oli, niin älä anna vetää itseäsi mukaan, ja rupea huolehtimaan kaverista liikaa. Jos et sinä käytä kannabista, niin älä anna kannabiksesta olla sinulle haittaa. Olen minäkin sen huomannut, että kannabiksen käyttäjä on hankala “ystävä” kun se lainaa sitten eikä palauta, sopii muttei tulekaan ajoissa, harrastaa kannabista ja haluaa että kaikki käyttäisivät sitä, ja muuta ei paljon mietikään. En minä sellaista oikein jaksa, kun itsellä on elämä elettävänä nii nkannabiskäyttäjän ongelmat ei oikein siihen mahdu. Eikä ne mutkikkaat tavaranlainaamiskuviot ja elämänfilosofiat.