Kannabis uhkaa tuhota parisuhteen

Asun yhdessä ihmisen kanssa joka käyttää ja kasvattaa kannabista. Yhdessä olemme olleet pari vuotta, mutta tunteneet olemme jo kuutisen vuotta. Veljeni on narkomaani ja suhtaumiseni huumeisiin on aina ollut yksioikoisen negatiivinen. En tiedä veljeni käytöstä kovinkaan paljoa. Aloitti varhaisteininä pilvellä ja se mihin se päätyi ei ole tiedossani. On käynyt korvaushoidossa ja seuloissa ja väittää olevansa kuivilla. Se miten todellista se on en tiedä, sillä emme ole missään tekemisissä olleet vuosiin.
Tiesin puolisoni käytöstä ja kasveista jo kun aloimme olla yhdessä ja typeränä kuvittelin voivani elää asian kanssa kunhan en joutuisi näkemään pössyttelyä. Koko tämän ajan on asia ollut vaikea hyväksyä ja asiasta ei olla puhuttu, “se mistä en tiedä, sitä ei ole” meiningillä. Minulla ei ole ollut aiemmin tietoa kuinka usein käyttöä on ollut, vasta nyt on selvinnyt käytön tapahtuneen n. kerran kuussa silloin kun hän on ollut tapaamassa ystäviään tai kotonamme silloin kun minä olen ollut tapaamassa omia ystäviäni.
Pari kuukautta sitten raja tuli kuitenkin vastaan. Mitään erikoista ei tapahtunut, minulla vain napsahti ja asiaa on puitu siitä lähtien.

Kasvien alas ottaminen ei ole vaihtoehto, sitä en ole missään kohtaa edes vaatinut vaikka niitä rehuja yli kaiken vihaankin. Polttamiselle sen sijaan halusin lopun ja siitä tässä ollaan nyt pari kuukautta väännetty. On puhuttu, itketty ja lupailtu lopettaa ja peruttu puheet ja kun ne erään kerran taas peruttiin sanoin lähteväni josta seurasi paniikinomaista lupausta lopettaa. On myös mietitty kompromisseja, joita olisi olleet se, että kasvatus jatkuu ja käyttö joko loppuu joksikin ajaksi tai käyttöä tapahtuu vain määritellyn verran. Sitä miksi aikaa käyttö loppuisi ei kumppanini osannut määritellä eikä se mielestäni muutenkaan mikään ratkaisu olisi ollut, sillä sen ajan jälkeen olisimme taas pattitilanteessa. Puolisoni olisi ollut valmis vähentämään käytön kerta/2 kuukautta, mutta minä en ole valmis siihenkään. Joten tällä hetkellä puoliso on käyttämättä ja on luvannut yrittää olla sitä jatkossakin, mutta pelkää tulevansa katkeraksi minulle ennen pitkään eikä pysty tekemään sellaista lupausta ettei ikinäkoskaanmilloinkaan.

Mikä sitten on ongelma? No se, että minä en luota puolisoon kun hän on jo tämän lyhyen ajan sisällä perunut puheensa muutamaan otteeseen asiaa tarkemmin mietittyään. Minusta myös tuntuu, että kannabis hallitsee puolison elämää koska hän ei siitä ole valmis luopumaan. Taustaa sen verran, että hän on käyttänyt teini-iässä päivittäin jolloin asiasta tuli ongelma jonka jälkeen oli muutaman vuoden ilman, mutta sitten aloitti taas, mutta käytti harvemmin. Ennen kuin aloimme seurustella käytti 1-2 krt viikossa. On koko ajan tiedostanut, että kannabis on hänelle helposti ongelma ja on “hysteerisesti” valvonut käyttöään ja ilmeisesti selitellyt itselleen, että tuo 1-2 krt/vko on vielä ok. Minä en taas näe, että tuosta parista kerrasta olisi pitkä matka kolmeen-neljään kertaan jne. Ja jo se, että asiaa pitää miettiä ja vahdata käyttöään kertoo mielestäni siitä, että kyseessä on vähintäänkin psyykkinen riippuvuus. Joten minä näen uhkana jo sen kerran kuussa tapahtuvan polttelun. Se oli siis sitä nyt, mutta kuka sanoo, että se on sitä esim. vuoden päästä tai viiden? En halua huomata joku päivä olevani suhteessa jossa puolisolla on tarve hiisailla monta kertaa viikossa saati sitten päivittäin.

Olen tällä hetkellä tämän asian takia syvästi masentunut ja hakeutunut hoitoon. Ajatukseni on 24/7 jollain tasolla päihteissä. Vahtaan puolison tekemisiä ja epäilen kaiken liittyvän jollain tavalla kannabikseen. Hänellä on juuri menossa joku projekti kasvien parissa ja käyttää paljon niihin aikaa ihan kongreettisesti kuin myös netissä ja minusta tuntuu, että hän tekee sen minua rangaistakseen. Ymmärrän kuitenkin ettei tämä liity minuun millään tavalla.
Vietän myös itse liikaa aikaa netissä lukemassa kannabiksesta - lähinnä ihmisten kokemuksista niin puolesta kuin vastaan. Olen jo nuorena perehtynyt kannabikseen ja uskoisin voivani väittää tietäväni faktat siltä osin kuin ihminen joka ei ole koskaan kannabista käyttänyt voi tietää ja myönnänkin, että kielteisyyteni on hyvin vahvasti tunneperäinen.
Tunteet vaihtelee äärimmäisestä ahdistuksesta vihaan, pettymykseen ja suunnattomaan suruun. En tiedä mitä tehdä. Voinko luottaa puolisoni sanaan? Olenko kohtuuton kun vaadin lopettamista? Pitäisikö minun hyväksyä harvoin tapahtuva käyttö? Olenko kynnysmattona kun suostun elämään kasvien parissa? Jne, jne…
Olen elänyt aiemmin alistavassa suhteessa jossa oli niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa (tönimistä, riepottelua, kuristamista) silloin aina toivon, että kunpa se paskiainen kerran löisi minua kunnolla niin pakkaisin tavarani ja lähtisin. Nyt huomaan välillä olevani niin väsynyt kaiken tämän ajattelimiseen, että toivon, että kunpa puoliso polttaisi niin saisin syyn lähteä. Tunteet on ajoittain niin vääristyneet etten enää tiedä mikä on totta. Olen myös miettinyt sitä, että ehkä minun pitäisi itse tempaista paukut jos vaikka huomaisin, että eihän se niin kamala asia ole. Järjellä ajateltuna ymmärrän ettei se ole mikään ratkaisu ja luultavasti alkaisin vain vihaamaan niin itseäni kuin puolisoani sillä syyttäisin kuitenkin lopulta häntä siitä vaikkei hän ole minua ajamassa siihen. Kuitenkin välillä pelkään, että joku päivä kun olen siinä pahimmassa synkkyydessä niin toteutan ajatukseni.
Mutta lopulta kuitenkin rakastan puolisoani äärettömän paljon ja toivon, että saisimme tämän asian suhteen rauhan ja voisimme elää hyvän loppu elämän. Olen saanut häneltä niin paljon ja hän on niin monin tavoin tehnyt minusta paremman ihmisen etten tiedä miten pystyn elämään jos suhde päättyy asian vuoksi jota niin suuresti vihaan.

Päässä on niin paljon huonoja tunteita ja ajatuksia, että on vaikea saada niistä selkoa ja hankala saada niitä kirjoitetuksi kun tuntuu ettei osaa kuin murto-osan niistä luoda luettavaan muotoon.

Sinun pitäisi kysyä tuota ennen kaikkea itseltäsi? Oletko kohtuuton, kun sinulla on tahtoa ja halua määritellä millaisia asioita haluat elämääsi ja mitä et. Oletko ajatellut että on myös äärimmäisen mahdollista että jonain päivänä naapurit soittavat poliisin ovellenne? Mutta ennen kaikkea kysy itseltäsi onko tämä elämä sellaista mitä haluat elää? Kyse on sinun elämästäsi

Varmasti usea meistä tietää kuinka vaikea parisuhteesta on lähteä ja kuinka sitä toivoo että jotain tapahtuisi, että jotain muuttuisi. Kuulostat todella väsyneeltä ja ahdistuneelta, eikö se olisi riittävä syy lähteä?

Meille kaikille olisi niin hirvittävän tärkeää oppia rakastamaan itseämme, niin että osaisimme myös tarpeen vaatiessa ymmärtää vaatia kumppanilta kunnioitusta omille tarpeillemme. Rakkaus on vahva voima, samalla se myös monesti hämärtää kokonaisuuksia. Olet saanut paljon hyvää, mutta vaikuttaa siltä että kovin paljon huonoakin. Ei ihmisen tarvitse olla väkivaltainen ja ns. paha ollakseen toiselle huonoksi. Kumppanisi tulisi ehkä pohtia sitä, mikä hänelle on tärkeää.
Kun elää ihmisen kanssa, joka tuo parisuhteeseen päihteet, huomaa yllättävän moni käyvänsä terapiassa tai hakemassa apua muulla tavoin, toiset syövät masennuslääkkeitä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei se poista sitä perimmäistä syytä, joka on henkilön itsensä ulkopuolella.
Silti avun saaminen on tärkeää jos ahdistaa ja tarvitsee keskusteluapua, sitä kannattaa aina hakea. Mutta mieti jaksatko pitkässä juoksussa elää tällaisessa tilanteessa.
Irti huumeista ry tarjoaa tukea lähimmäisille vertaisryhmissä ja auttavassa puhelimessa. Voisitko harkita jotain sellaista?

Lämmöllä,

Tämä thread tuli kuin vastauksena asioihin, joita olen tänään, ja oikeastaan jo pidemmän aikaa miettinyt ja harteilla kantanut.

Me olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet vuoden ja hieman yli, ja kokoajan on käyttö, siis kannabiksen, ollut tiedossa. Alussa se oli ehkä kerran, kaksi kuukaudessa ja se oli minulle ookoo. Kotoota ei ikinä mitään löytynyt ja asia ei sillälailla kuulunut päivittäisiin rutiineihimme. Toki saattoi kavereidensa kanssa ollessaan hiisailla mutta siitähän minä en tiennyt, arvailin vain ja joskus kysyinkin.

Nyt se on mennyt siihen, että polttelu on jokapäiväistä ja ne perhanan minigrip-pussit haisee meillä kotona, ja jo itse haju häiritsee minua suuresti.

Minua ei polttelu itsessään niinkään häiritse, mutta kaikki se mikä muu siihen liittyy, on kovin ahdistavaa. Juurikin naapurit, mitä jos poliisit iskeytyvät ovelle joku kaunis päivä? Miten voin todistaa, etten ole ollut osallisena mitenkään? Entä jos tämä käyttö johtaa muidenkin aineiden käyttöön? (tähän mennessä tiedän että on käyttänyt viihdekäytössä lakkaa sekä joskus jotain psykedeelejä) Kun kaikki hänen kaverinsakin tuppaavat olemaan samanlaisia, kaikilla melkein jotain rikostaustaa (poikaystävälläni siis ei ole). Tästä asiasta meillä on liian usein riitaa ja vaikka haluaisin luottaa, en pysty. Enkä tajua miten voi olla niin, että kannabis on tärkeämpää kuin oma tyttöystävä, jonka kanssa asuu yhdessä ja muutenkin olemme olleet tosi onnellisia.

Elän vain toivossa, että tämä “vaihe” menee ohitse ja ukko tulee järkiinsä, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.

Jos kiinnostaa jutella lisää, ninnuvi, niin huutele vaikkapa täällä. Vaikka teillä lähtökohdat on aika erilaiset kuin meillä, kun tuo sinun painajaisesi jokapäiväisestä polttelusta on meillä arkipäivää.

Moikka,
Meillä kanssa samaa propleemaa miehenkaa, paitsi että vetää viel kaikkee tohon päälle… silläkin alkoi kannabiksesta koko homma aikanaan… :frowning:

Tänään aamulla taas sain tuta, mitä tää pahimmillaan on.
Riideltiin eilen oikeen tuntuvasti taas asiasta, ja kyllä sitten sovittiinkin mutta tänään aamulla taas räjähti.
Pyysin, että pistäisi ne saakelin minigrip-pussit johonkin missä ne ei haise → mun ei tarvitse niitä nähdä.
“Ei ne mun nenään ainakaan haise, on sulla kummallinen nenä”. Just. Sanoin sit uudestaan et laita ne muualle.
Sitten alkoikin jo huuto, kaikki vastaukset tuli korotetulla voimakkuudella ja kaikesta meni hermo.

Voiko tuo inhottava pössyttely tehdä miehestä tuollaisen? Pinna on lyhyt, kaikki siihen asiaan liittyvä on mun puolelta pelkkää kiusaamista ja rajoitusta, yleisesti ottaen kaikki päättyy aina riitaan?

Toki itsekin olen melko provosoiva toisinaan ja varsinkin tän asian kanssa, mutta silti. Ei voi olla sattumaa, että polttelun lisääntyessä/ollessa nyt jokapäiväistä ei sopukaan säily pitkää aikaa kerrallaan. Onko niin, että omat fiilikseni ajavat meidät aina riitaan vai vaikuttaako huume jotenkin toisen persoonallisuuteen ja olemiseen niin voimakkaasti? En tiedä. Mutta sen tiedän että ahdistaa ja pirusti.

Juuri hankittiin ensimmäinen oma koti ja kaikki piti olla ihanaa. Nyt istun sängyllä ja mietin, Juha Tapiota lainaten, kumpi meistä tällaisen elämän tahtoikaan.

Voi kyllä. Omasta miehestäni huomaan aina kun pössyttelee tiiviimmin. Ja ikävä kyllä rajoittaminen ei hänellekään ole omaehtoista vaan tehtäväkseni jää vahtia kuin lasta…olen kyllä sitä mieltä ettei ole minun asiani ja sitäkin mieltä että minulla on oikeus olla eri mieltä. Ja sitten jossain määrin vainoharhainenkin on mikä vaikeuttaa ihmissuhteiden ylläpitämistä ja polttelee siltoja takanaan vaikka mielestäni ihan turhaan.

Kannabis on niin kavalaa kun sitä markkinoidaan lähes terveysvaikutteisena, vuosien varrella satunnaiskäyttö miehelläni on muuttunut päivittäiskäytöksi, eikä vaikutukset minun ja perheeni elämään ole todellakaan positiivisia. Siitä kirjoitan ketjussa Kannabiksen lempeät pössyttelijät.

Tutustuin ketjuusi jo tuossa muutama päivä sitten ja aika kauhistuneita ajatuksia tuli. Meinaan että kyllä tämä meillä pysyy vielä jossain rajoissa, mies osaa olla useinkin todella ihana ja sellainen mihin tutustuin ja rakastuinkin aikoinaan, mutta entä jos menee pahemmaksi? i dont know how to cope with shit like that.

Meillä ei ole ollut mitään tuollaisia sivuvaikutuksia, enempi minä olen meistä se vainoharhainen ja ajattelen että kohta on poliisit oven takana. Töissä mies käy joka päivä ja ansaitseekin hyvin, niin että me pärjätään kun itse päätoimisesti vielä opiskelen. Eli ns. normaalielämään tuolta kantilta ei ole ollut vaikutuksia ja hyvä niin, ei kai tuo ukkokaan niin tyhmä kuin saapas ole että ryssisi asiat ihan totaalisesti, lähipiirissä kun on alkoholi- ja huumekuolemia ollut. Samoin minun lähipiirissäni, josta johtuukin aika totaalinen alko- ja huumekielteisyyteni. Ja rahoista vielä, meillä kyllä mies hoitaa kaikki laskut ja melkein kaikki ruokaostoksetkin joten kai sitä menee grammoina sitten aika vähän kuitenkin. Polttaa siis yhden sätkän illassa, kun tulee töistä. Ei aamulla eikä töissä.

Välillä ajattelen että ylireagoin, välillä taas tuntuu niin hiton pahalta. Miten päin tässä oikeen olisi.

Tämä on valitettavasti se puoli, jota juuri esimerkiksi pilveä polttavat eivät muista huomioida luetellessaan muita “terveysvaikutuksia” ja paremmuutta suhteessa alkoholiin. Kannabis passivoi ja aiheuttaa laskua mielialassa, samoin pinnan kiristymistä. Riippuvuus on riippuvuus ja tämä pääsee usein unohtumaan myös pilveä poltellessa. Ja päihdekäytöllä on muutenkin joillain ihmisillä helpommin alttius riistäytyä käsistä ja/ tai tula hallitsevaksi osaksi elämää.
Vainoharhaisuus on toinen piirre, joka pahimmillaan pahenee pahenemistaan ja voi laukaista jopa psykoosin. Kannabista puolustellaan paljon nykyään julkisestikin, harmillista että tämä vähättely jättää alleen kaiken sen murheen ja oheisongelmat, joita se tuo mukanaan.
Monen päihteiden parrin ajatuneen suusta kuullut itse vuosien mittaan, kuinka “harmittomasta” pilven polttelusta päädytään kokeilemaan muutakin, joskus seurauksena suuria vahinkoja. En sano tätä siksi että kannabiksen vaarat olisivat yksin siinä että se johtaa muihin huumeisiin, valitettavasti se kuitenkin usein madaltaa kynnystä.

Huoh. Kaivoin tämän vanhan postaukseni esiin (olen siis tämän kyseisen topicin aloittaja) kun tilanne on nyt se, että olemme puolisoni kanssa viimeinkin eroamassa. Ja edelleen se on niin pirun vaikeaa, mutta nyt ei kyllä enää vaihtoehtoja ole. Olisi pitänyt kaivaa kirjoittamani viesti esiin jo todella paljon aikasemmin - olisin ehkä avannut silmäni vähän aiemmin. Tai noh tuskinpa olisin.

Tilannehan meillä meni tuosta postauksesta niin, että puoliso lupasi lopettaa polttamisen. Olikin pitkään ilman, mutta kyllähän me molemmat tiedettiin, että ei se tule kestämään. Ihminen on vaan niin tyhmä, että ei halua myöntään tosiasioita itselleen. Ja nyt tilanne on se, että vuoden verran on palanut melkein päivittäin - minulta salaa!! Todellinen järkytys kun asia minulle selvisi ja matto lähti täysin jalkojen alta. Viisi vuotta tuosta postauksesta ja tuntuu, että viimeiset viisi vuotta on ihan hukkaan heitettyä aikaa. Kaikki ne riidat, kaikki ne väännöt kaikki se paha olo vain ja ainostaaan kannabiksen vuoksi, oliko sen arvoista? Ei vi**ssa! Olen niin vihainen, niin surullinen ja niin hukassa.
Tunnen itseni niin tyhmäksi. Niin petetyksi. Pää on ihan sekaisin, ja mieli tahtoo kääntää ajatuksen suuntaan, että mitä jos kuitenkin… Tiedän kyllä, että se ei enää ole mahdollista, mutta niin pirun vaikeata se on. Ihan jo käytännön syistä. En pysty ihan hetkessä muuttamaan omilleni ja on pakko pystyä elämään toisen kanssa samassa huushollissa. Jospa vaan pääsisikin pois rakentamaan omaa uutta elämää.

Hei

Tuntuu varmasti todella pahalta löytää itsensä jälleen samasta tilanteesta vuosien yrittämisen ja luottamisen jälkeen. Tulkitsen, että sinulle tuon aloitusviestisi uudelleen lukeminen osoitti armottomasti, mikä on muuttunut ja mikä ei. Parisuhteen lopettaminen on tuskallista ja on aivan luonnollista välillä kyseenalaistaa päätöstään. Eron syyt voi jopa kirjoittaa paperille, jotta niihin voi palata niinä hetkinä, kun epäröi päätöstään. Parisuhteen päättyminen päihdeongelman vuoksi voi herättää kysymyksiä, kuten miksi puoliso ei kyennyt luopumaan päihteistä edes minun vuokseni ja onko varmasti yritetty kaikkea. Näitä tuntemuksia kannattaa käydä huolellisesti läpi itsekseen ja luotettavien läheisten kanssa. On tärkeää muistaa, ettei päihteidenkäytön lopettaminen onnistu toisen vuoksi, vaan taustalla täytyy olla oma toive päihteettömyydestä ja motivaatio muutoksen toteuttamiseen. Erosta toipuminen vie aikaa, joten ole itsellesi armollinen.

Toivottavasti pääset mahdollisimman pian omaan asuntoon rakentamaan omannäköistäsi elämää!

Voimia Sinulle!

Terveisin,
Ohjaaja Varpu

Moi,

näin tämän threadin ja huomasinki että aika vanha aloitus. Mikä jäi täysin minulle epäselväksi aloituksessa ja muissa viesteissä oli, että mikä siinä polttelussa oli se ongelma? Jos se tuottaa jotain erityisiä ongelmia (muuta kun että sinä et vaan tykkää) niin niitä en tekstissä nähnyt. Tuntuu vaan joltain valtapeliltä.

Nyt varsinaiseen asiaan, eli siihen että olen itse ollut yhdessä pössytttelijän kanssa nyt 9 vuotta.
Jos pössyttelijässä näkee jotain negatiivisia merkkejä, jotka kohdistuu suoraan sinuun kumppanina, niin huoli ja asenne on ymmärrettävä. mm. kun itse aloin seurustella, ajattelin samoin kuin sinä: eihän tässä mitään kyl tän kattoo enkä ymmärtänyt kyllä hölkäsen pöläystä siitä, millaista se voisi olla. No, sen kyllä oppii. Mutta se tulee hitaasti, ja jotenkin takaovesta.

Mutta, kun olin vuoden ollut yhdessä päivittäiskäyttäjän kanssa, alkoi valjeta ne kannabiksen negatiiviset oireet kunnolla. Addiktiivisuus: eli pakko oli saada se rentouttava jossain vaiheessa päivää. Kun polttamisesta oli liian kauan (tunteja) ärtyisyys ja räjähtely, kohdistuen koko perheeseen tai keneen vain. Mielialan muutos kuplivan iloiseksi, kun tiesi että kohta saa. Poltellessa kuin eri ihminen, mieto, leuto, flegu, unohteleva, katoileva jne. selvinpäin “kannabiskrapula” on lyhytjännitteisyys, ärtyisyys, väsymys, pääkipu, jne.

Muutama vuosi tätä katsellessa, alkoi kunnolla valjeta ettei edes harventaminen, saati pidempien taukojen pitäminen näÿttänyt useinkaan onnistuvan. Aggressiivinen käytös/mentaaliset ongelmat käyttökertojen välillä paheni, varsinkin jos ulkopuolelta asiaan halusi puuttua. Myös kannabiskasvin voimakas puolustaminen ja sen puolesta puhuminen kuuluu oireisiin. Tätä siis kaikilla, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, jotka käyttää.

Eli, lyhyestä virsi kaunis. Jos voisin nyt neuvoa ketä tahansa, (tai nuorempaa itseäni) joka ei itse ole kiinnostunut kannabiksesta. ÄLÄ ALA IKINÄ PARISUHTEESEEN PÖSSYTTELIJÄN KANSSA. Olen kohta 10 vuoden aikana elänyt rinnan useiden erilaisten pössyttelijäperheiden kanssa, ja oppinut paljon. Se, miten kannabis vaikuttaa ihan “normaalien” perheen vanhempien persoonaan ja käytökseen, vaatii paljon aikaa ja observointia. Se ei ole niin näkyvää, kun vaikka juopottelijat. Erot on hienovaraisempia, mutta ne on lähestulkoon samat kuin alkoholisteilla.

Tämä siis kaikki rakkaudella ja vertaistuella.

Itse olen aika jumissa elämäntilanteessa koska monet lapset ja vieras maa, mutta omat rajat ja ehdottomuus on kasvanut aika korkeisiin mittoihin. Sen joko hyväksyy tai ei. Mutta pössyttelijä ei ikinä lopeta, ellei sitä oikeasti halua.

Illu

Hampun kasvattaja tarvitsee ehdottomasti samanhenkisen kumppanin. Ei mulla muuta.

Narkkis, just näin.

Luulen, että riippuvuus kuin riippuvuus, ol ise sitten pakonomainen urheilu, alkoholismi, huumeet, peliongelma, pornoriippuvus tai vaikka syömishäiriö, saa koko ajan lisää valtaa riippuvaisen ja läheisten elämässä kunnes se on määrittää kaikkea elämää… Juurikin tuo ärtymys ja kiukku, jos ei pääse toteuttamaan addiktiotaan. Tokihan ihminen varmaan voi siitä pakkomielteestä itsekin kärsiä ja kärsiikin, mutta enemmän se rasittaa ja sairastuttaa muita, kun kaikki alkaa pikkuhiljaa mennä sen ehdoilla ja menee siihen mielialojen tarkkailuun ja alkaa tunnistaa ne vaiheet, ärtymys, kiukku, levottomuus kunnes addikti pääsee taas hunajapurkilleen, typerä pöhnä tai hetken tyyni olo riippuvuden mukaan ja taas paheneva nitkutus… Ja tämä pyörä vaan pyörii kiihtyvällä vauhdilla.

Tiedän tästä itsekin jotain, koska toiminnallinen riippuvuus on oma kokemus ja läheisestä päihdeongelma. Huoh. :mrgreen:

Riippuvuuden hoito vaatii aina oman halun. Läheisen halu tai toive ei siihen riitä.

Valtapelistä tässä ei ole kyse. Ongelma on riippuvuus ja se mitä se aiheuttaa. Oman taustan vuoksi olen toki hyvin päihdevastainen, enkä pidä edes viihdekäytöstä, mutta sen pystyn ymmärtämään. Kun on lapsena/teininä menettänyt isän alkoholille (hukkui kännissä), veljen huumeille ja lopulta vielä äidinkin joka tappoi itsensä veljeni ollessa hyvin voimakkaasti siihen syynä, suhtaudun päihteisiin hyvin tunnepitoisesti. Koska olen halunnut parisuhteen onnistuvan olen kuitenkin pyrkinyt ajattelemaan asiaa ulkopuolisin silmin. Pohtinut miksi asia on minulle niin vaikea hyväksyä. Alkuun oli pelko riippuvuudesta joka sitten kävi toteen, ja sen kanssa jää aina kakkoseksi.